tiistai 28. syyskuuta 2010

Heräämisiä (73/2010)

Prrrrkl, taas lipsahin puolihuomaamatta kirjakaupan ovesta sisään. Tekosyy oli mennä ostamaan kalenteri ens vuodelle. En löytäny kelvollista kalenteria, mutta hupsishtakeikkaa, Fingerporin Heräämisopas jotenkin väkisin hyppäsi käteen ja pitihän se ostaa. Miksen muuten oo hankkinu tätä jo ajat sitte? En tajua.

Heräämisoppaassa on kokoelma Fingerporin sellasia uskonnollis-sävytteisiä strippejä. Siel on Gootti Kustaa menossa Black Donaldsiin ja on riivatun kissa ja ku pappi on hukassa ni sus siunakkoon ja kaikki mahtavuudet. Jostai syystä tänää kuitenki nauratti eniten papin saarna joka meni että "Kaksi kertaa vuodessa pitää sinun madotus suorittaman!" Siis tämä:


(Kirj.huom.shrlck.hlms.tutk. Miks muuten tos hesarin sivuilta pöllityssä stripissä puhekupla sanoo et kaksi kertaa KUUSSA? Kirjassa se on nimittäin et vuodessa. Hmmm.... salaliitto, salaliitto....jotain vehkeilyä täs nyt selkeesti on....)

Pertti Jarla on nnnnnnnero!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Vampyyrit diibadaabaaaaarrrgggghhh (71-72/2010)


Huooooooooh. Nyt se saatanan 8 kirjan Sookie Stackhouse pulassa -kirjaboksi on luettu. Siis Charlaine Harrisin näit kirjoi mistä on tehty telkkariin se True Blood missä on eroottisväritteisii vampyyriseikkailuja. Osat 7 ja 8 eli All Together Dead ja From Dead To Worse. Ja hei, eikä tässä vielä kaikki: näit on viel 3 lisää, eikä varmaan siihen jää. Mutta niit kolmee jatko-osaa en hommaa nyt vähään aikaan, en jaksa enää.

All Together Deadissa Sookie menee vampyyrikonferessiin ja oho taas se on kohta ihan saatanan pulassa ja koko universumi pyörii Sookien ympärillä ja sit lopussa Sookie taas pelastaa koko vampyyrimaailman. From Dead To Worsessa ensin sotii ihmissudet ja tieteskii Sookie on keskellä pahinta kahinaa. Ku siitä selvitää ni eikö tuu tuhmat Vegasin vampyyrit hätistelemään ihanan Ericin pisneksiä ja asioita, ja mite ollakaa: Sookien kotosas keittiössä tääki konflikti selvitellää. Viel vähä joku pahis koittaa uutta kuningasta ja Ericiä tappaa mut Sookie, mein touhukas sankaritar, senki homman hoitaa tost vaa. Sekaan viel vähä keijukaishommia, ihmispanttereita ja muutama noita, ni avot.

Vittu mitä paskaa. Mutta ihan viihdyttävää, myönnettäköön. Et ehä miä näitä oo sillai lukenu että joku ois pitäny veittä kurkulla et nyt akka luet. Nää on tämmöst "aivot narikkaan ja antaa palaa"-lukemista.

Btw, oli pakko nyt sitte vähä surffailla internjetissä ja käyä kattomassa millanen vosu se näitä eroottisväritteisii hupsutteluja oikee kirjottaa. Herranpiaxut sentäs. Harrisin Charlaine se on tommonen kotosan näkönen mamselli eikä mikään tuonelan tienviitta, mitä ois voinu kuvitella, ku kirjottaa tämmöst sexikäst shaissee mis kaikenlaisten henkimaailman hyypiöitten kans vaa hekumoiaa. Asiaa!

torstai 23. syyskuuta 2010

Pervoa naurattaa (70/2010)

Ihan vahingossa tänään vähän jotenkin jouduin kirjakauppaan, vaikka onkin porttikielto viel päällä. Mutta selvisin sieltä ulos ilman konkurssia. Ostin vain ja ainoastaan uuen Hugleikur Dagssonin kirjan Naura, pervo, naura! Sehän oli sit pakko lukea oitis, on nimittäin ihan parhainta sarjakuvaa nämä tuherrukset.

Oon siis aika kovasti Hugleikur-fani, ja sen edelliset kirjat löytyy tieteskii hyllystä, eli eihän ilman tätä uutukaista kertakaikkiaan voi ihminen elää. Ja Naura, pervo, naura! onkii ihan yhtä hulvaton ku edelliset. Piirustukset ja jutut on taas niin kauheeta tasoo, tai pikemminkii tasotonta, et välillä oikee hävettää että naurattaa. Ai kamala sentään.

Esimerkiks ku tikku-ukot on porukalla panemassa hevosia ja sit yks veteleekin siel seepraa. Ni muut närkästyneenä siihen et "Luuletko olevasi jotenkin erikoinen?" Buahahahahhahahah! Ihan parhautta!

Hei vau, nyt on muuten 70 kirjaa luettu! Ja viel on 3 kk aikaa, eli 30 kirjaa luettava vielä, ja just kohta alkaa pitkä loma mis on aikaa löhöillä ja lukee....  eli ihan piis of keik se sata kirjaa vuodessa! Jei!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Sookie ei saa aisaa (68-69/2010)


Tuli se flunssa enkä jaksanu kipeenä ajatella mitään, ni lukasin taas pari Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjaa. Dead As A Doornail ja Definately Dead. Stoorin kirjat numero... öö... 6 ja 7 vissiin. (Eiku 5 ja 6, kirj.huom.tark.lask.suor.)

Ja siis... Ou. Mai. Gaad. Pöyristyttävää uutisoitavaa nyt näist kirjoist, kuulkaa!

Dead As A Doornailissa KUKAAN ei panenu. Ees Sookie ei saanu aisaa, eikä ollu yhtään seksikohtausta. Mitä ihmettä? Definately Deadissa oli sentäs yks kiihkee keittiökohtaus, ja se oli niin kuuma ettei ne ehtiny ees pöxyjään riisumaan. Likasivat kalsarinsa, niinku.


Seksi oli siis melkeen hävinny kuvioista, joten nyt näis kirjois ehtiikii tapahtuu ihan helvetisti kaikkee muuta ku kaikki aika ei meekkää enää kopuloimisee. Oonkii jo vähä putoillu kärryiltä, joutuu koko ajan kelaamaan et ai kukas vitun ihmehiippari tää nyt taas oli. Joka toisella sivulla tuppaa uutta yliluonnollista otusta, ja kaikki jotenki kärhämöi toistesa kans, ja siel on noitii ja ihmispanttereit ja keijukaisii ja vaik mitä. Vamppyyrit on ollu melkeen niiku sivulauseis vaa.

Definately Deadissa Sookie deittailee semmosta tyyppiä, joka osaa muuttua tiikeriks, siis ihmistiikeri, weretiger, mitänäitänyon. Semmoin mulle kans kiitos pliis nam!  (Tosin, kun tarkemmin ajattelee, ni vähäkö semmoin tarvii aina täydenkuun aikaan ison hiakkalaatikon....et sekii olis sit kuitenkii epäkäytännöllinen poikaystävä, ihan niiku kaikki muutkii, eli....ei ei ei ei eeeeei ei käy semmonenkaa).

Mut siis paskemmaks nää Sookie-kirjat vaan menee koko ajan. Näit on viel kaks tuol piironkin päällä, meinaan äheltää neki nyt pois päiväjärjestyksestä. Pääsen sit parin viikon päästä lomalle lukemaan ihan jotain muuta (paskaa varmaan yhä, mutta toisenlaista paskaa kuiteski).

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Härkösiä (66-67/2010)

Iskipä sitten se flunssa päälle ja kunnolla. Eli makaan kotona, ryystän finnrexiniä, vedän yliannostuksia vitamiineista... ja luen, sen minkä taju kankaalla makaamiselta ja niistämiseltä kykenen.

Vetäsin välipalana pari Anna-Leena Härkösen kevyttä, hauskaa ja hyvää kolumnikokoelmaa. Palele porvari ja muita kirjoituksia meni ekana, ja samantien perään Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia. Ihan loistavaa settiä. Kumpaisenkin olen lukenut useasti ennenkin. Kolumnit mitä näihin on kasattu on tuttuja ainakin Imagesta, ja osa kai Anna-lehestä, mut siit en tiiä mitää ku en akkain lehtiä pahemmin lue.

Tykkään ihan sikana Härkösen kirjoista. Lähes kaikki olen lukenu, osan useaan kertaan, ja lähes kaikki löytyy myös omasta kirjahyllystä.Tykkään Härkösen kirjotustyylistä ja tarinankerronnasta ja huumorista. Arvostan suunnattomasti.

Joskus se asu tässä jossain huudiloilla ja tuli useesti kadulla vastaan. Teki aina mieli kumartaa ja vähä palvoa ja kertoa että oon fani ja ihailen ihan älyttömästi, mutten koskaan kehannu. Se oli aina jotenki niin äkäsen näköin. Ja seki on jotenki ihan helvetin hienoo.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Indonesiassa (65/2010)


Kammottavan Eat, Pray, Loven jälkeen surffasin nettikirjakauppoja hiiri savuten ja yritin löytää hyviä matkatarinakirjoja, mielellään sellasia joissa käytäis Indonesiassa. Löytyi Nick Langston-Ablen Playing With Fire - Adventures in Indonesia. Nick käy 4 viikon tehomatkalla Javalla, Balilla ja Lombokilla. Kiipee parille tulivuorelle ja kokee kaikenlaista reppureissuhommelia.

Eikä se ollu ollenkaan pöllömpi kirja. Ei toki mikään spektaakkelimainenkaan, mutta sanotaanko vaikka niin että kirja löysi  kohderyhmänsä. Osu ja uppos, ja sillai, ja lukasinki tän ihan kahella makaamisella. Kyllähän kaikki jo varmaan tietää, että oon aika innostunu Indonesiasta: opiskelen indonesian kieltä, luen Jakarta Postia netistä että tiiän mitä siellä tapahtuu, kuuntelen indonesiankielistä radiota kaiket päivät (jonkinlaisen kielikylvyn merkeissä) ja toki olen tuotapikaa menossa taas Indonesiaan (ensin vähä hortoilen Singaporessa ja Malesiassa, mutta arvioitu laskeutumisaika Indonesian maaperälle on 20.lokakuuta).

Playing With Fire tosin kertoo matkasta yli 10 vuoden takaa, ja kirjailija on ihan pöhkönä tulivuoriin,  joten ihan ajankohtasta stooria täs ei ollu ja välillä puudutti ihan saatanasti lukee sivukaupalla vouhkaamista tulivuorien hienoudesta. Ei niin ettenkö itekin ekaa kertaa Balilla ollessani meinannu pökertyä kun näin tulivuoria, eikä niinkään ettenkö itekin haaveilis että joskus kiipeen Lombokin Mount Rinjanille (toistaseksi riittää kyllä että saa tuijotella sitä lähisaaren rannalla maaten), mutta kyllä tän kirjan mielenkiintosemmat tarinat oli ihan muuta ku tulivuorimaisemia. Ne oli niitä kanssakäymisiä paikallisten kanssa, yleistä sähellystä (kaikki ei kuulkaa Indonesiassa mene niiku Strömsössä) ja uusia kokemuksia.

Aika osuvan kuvan tästä kyl sai siitä, miten erilaisia kokemuksia maailmalla matkatessa tulee. Välillä tekis mieli repiä pää irti kusettajilta ja väkisin rojua kaupittelevilta ahistelijoilta, mutta kuhan sellasista tilanteista on selvinny niin 10 minuutin päästä sitä saattaa jo huokailla onnesta ja haaveillla omasta risumajasta ja elämästä paratiisisaarella.

Mut miks aina matkakirjat kertoo vaa sellasista "life-changing journey"-matkoista? Tääki oli sellanen. Mistä helvetin matkatoimistosta sellasia saa? Määki tahon!!!

(No joo, okei, oishan se tylsää lukee kirjaa jossa esimerkiks joku nimeltämainitsematon läski varhaiskeski-ikänen elämän ehtoopuolella oleva wannabe-puuma makaa viikkotolkulla rannalla juomassa kaljaa ja lukemassa paskoja kirjoja.... sellaset tarinat voi kirjotella sit vaikka matkablogiin.... Kröhöm)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Missä kuljimme kerran (64/2010)

Kjell Westön Missä kuljimme kerran on finlandiapalkittu ja hieno kirja. Hiukan raskaan puoleinen, varsinkin tämä pokkaripainos mikä mulla oli. 600 sivua ja saatanan pientä fonttia. Puuh.


Missä kuljimme kerran oli kuitenkin hieno ja silmiä avaava lukukokemus. Oman isänmaan historiantunetumus on jostain syystä aika hataralla pohjalla, en tiiä oliko sillo nuijasotien aikaa ku miä kouluja kävin ni nää Suomen sisällissodat ja teurastushommelit ja lapuan liikkeet ja muut viel niin herkkiä juttuja että ne meni historian tunneilla sillai sivulauseissa. Vai enkö vaan muista mitä on opetettu? Täs kirjassa sitä historiaa käydää sit läpi ja hurjaltahan nuo hommat kuulostivat. Pisti miettimään et mitähän sitä omatkin isovanhemmat on joutunu kokemaan? Millasta niitten elämä on oikee ollu?
Ja voi luoja että meil sotien jälkee syntyneillä sukupolvilla on ollu helppo elämä.


Parasta täs oli kuvaukset Helsingistä. Helsingin historiasta ja elämästä ja ihmisistä sillo 20-, 30- ja 40-luvuilla. Tajusinki et aika vähän on tullu luettua kirjoja jotka sijottuu omille huudiloille. Sellasia pitää lukea lisää.


Ja pitää ottaa sanastoa käyttöön tuolta. Esimerkiks "Sinä turpea luksushutsu!" ja "Senkin yläluokan hyeena!" voisivat heti ruveta vilisemään jutuissa ku akkain kanssa käyään kotkottelemassa.


Ei siis ollu mikään helpoin ja sukkelin lukuelämys, mutta ehottomasti vaivan arvoinen. Pitää Westöä lukee lisääkin. Mutta tän perään tarttee jotain köykästä hömppää joka menee ilman aivotoimintaaki. Varsinkii ku nyt on pieni flunssa päällä ja aivotoiminta sen myötä tyystin nollassa.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Lutkat ei lukemalla lopu (63/2010)

Olin vähän epävarma että pystynkö tuon Meiju Suvas -spektaakkelin jälkeen enää ikinä lukemaan mitään, mutta en antanu paniikille aikaa vaan tarrasin samantien uuteen kirjaan. Krjakauppapsykoosien tuotoksia kun on tuolla makuukammarin piironkin päällä viel ihan järetön pino. Ja kun tossa tuli kaikenlaisii lutkailukirjoi luettua ni ai hitto, ohan sitä sellanenki kirja ku Lutka.

Lutka on sitä sellasta brittiläistä rajuu tarinaa mitä on ennenki luettu. Nyt oltii Liverpoolissa ja Millie-niminen opiskelijatyttö ryyppää ja vetää huumeita ja panee mitä tahansa minkä kiinni saa. Ihan hyvä kirja joo, seksikuvaukset tasoa Jallu, tarina piti otteessaan mutta jotenki oli vähä sellanen plääh-fiilis. Et hei tää on niiiiin luettu jo sataan kertaan. Mikä itseasiassa saattaa pitää paikkansa koska tuli jossain kohtaa ihan sellanen bon-voyage-ilmiö et heeeeetkinen, oonkohan lukenu tän ennenki. Voi olla. Mutta ei se pelkästään siks tuntunu siltä et tää stoori on jo kuultu, koska jotenki näitä nuoriso-sekakäyttää-ja-sekoilee-kirjoja tulee joka suunnasta. Et ei täs mitää uutta ja ihmeellistä ollu.

Kirjailijan nimi on muuten Helen Walsh, ja hänestä kerrotaan kirjan takaliäpeessä sellanen satu että se päihittää kirjan sisällön ihan sata-nolla. "Englantilainen Helen Walsh (s.1977) veti ekstaasia ja kokaiinia teknoklubeissa jo ennen ensimmäisiä kuukautisiaan. Hän muutti 16-vuotiaana Barcelonaan ja työskenteli transvestiittiprostituoitujen parittajana. Kotiin palattuaan Walsh opiskeli sosiologiaa Liverpoolin yliopistossa ja valmistui huippuarvosanoin".

Niin varmaan.

Seuraavaks tahon lukee jotain mis siveet neitsyet juo maitoa ja tekee ristipistotöitä ja keskustelee säästä. En nimittäin jaksa näit horoperseit enää ollenkaa.

torstai 2. syyskuuta 2010

Meiju Suvas ja pyramidien salaisuus (62/2010)

Nyt nimittäin tuli luettua niin mykistävä kirja ettei tiedä mitä tästä nyt sanois (peura ajovaloissa -ilme tähän). Lyhyesti: Sydämellä on Marita Kuokkanen -nimisen toimittajan kirjoittama jonkinlainen elämänkerta Meiju Suvaksesta.


Voi hyvä jumala. Mistä miä alottaisin? No vaikka siitä, että kirjaa ei tarvi ees lukea, ihan selaamalla huomaa että nyt ollaan niin töpäkän paskan äärellä että ei auta ees pyyhkästä. Kirja on hirveen näkönen, kauheesti taitettu ja kuvat on ihan kamalia kotialbumista pöllittyjä räpsyjä. Paras esimerkki kirjassa olevista kuvista on kohdassa jossa Meiju kertoilee mitä mieltä hää on kollegoistaan, siis muista iskelmästarboista, ja kehuu siinä vuolaasti miten Eini on niin kauheen kiva. Ni mikä on tarkkaan harkiten valittu kaikista maailman kuvista joissa Eini esiintyy? Vittu, sellanen sekava kuva jossa on Meiju ihmisjoukon keskellä. Kuvatekstissä sitte selvennetään että "Einin takaraivo etualalla". Naurattaa vieläki niin et meinaa tulla kuset housuun!!!!!


Sit kirjan sisältö. Voi morjens, niin sekavaa, niin sekavaa. Ekaks on roiskastu joltain horoskooppi-cdltä tempastu pätevä luonneanalyysi Meijusta, sit vähä kerrotaan lapsuusjuttuja ja miten ura alko, esitellään Meijun koira, annetaan viikon ruokavalio laihduttajille,  kerrotaa miten esiintyvä taiteilija viettää 4 tuntia vaatekaupassa, matkaillaa vähä epsanjassa, kehutaan kollegoita, esitellään uus miesystävä, listataan levyjä ja.... kaiken kliimaksina, uskokaa tai älkää, ratkaistaan pyramidien salaisuus. Oikeen piirroskuvatki on kirjassa mukana et miten ne pyramidit nyt sit oikeen rakennettiin. "Meijun käsityksen mukaan pyramidit rakennettiin hiekka-aavikolle, koska hiekasta voitiin rakentaa ramppeja, joiden avulla kivilohkareet saatiin paikoilleen. Meiju sai ahaa-elämyksen maaliskuun ensimmäisellä viikolla 1998". (piirroskaaviot tästä neronleimauksesta tuos vieres, kuva isonee ku sitä klikka)



Kaikki paskat kuvat ja kauheen taiton ja sekavan sisällön viel sulattais, menis huumorilla ja jonkinlaisena perverssinä hupina, mutta saatana millasta tekstiä se toimittaja Kuokkanen tykittää. Vittu, oikeesti! Teksti on täysin kritiikitöntä Meijun kehumista, ja viel niin paskasti kirjotettua et oikeen aivoihin sattu lukee tämmöstä. Lisäks tuli koko ajan olo et teksti olis lähtösin jonkun 12-vuotiaan fanitytön kynästä, joka on lukenu hiukan liikaa jotain harlekiineja ja lisäks kuvittelee olevansa hirveen sukkela ja nokkela ja hauska. Mut ei, ihan  on kypsempää ikäluokkaa tuo mein Marita.

Mut pakko todeta et välillä siel oli niin tahattoman järjettömiä tekstinpätkiä, että oon huutonauranu itteni ihan tärviölle. Kaivanpas muutamat katkelmat ni saatte käsityksen millasen kynäsankarin kans täs ollaa tekemisissä.



Meiju menee keikalle Martti Vainion Lomakouheroon: "On synkkä ja myrskyinen ilta, mutta Lomakouherosta tuikkivat sadat ystävälliset valot syksyn pimeyteen. Kilpaa valojen kanssa tuikkivat Martti Vainion ja Meijun silmät, kun he kohtaavat toisensa sateisella pihamaalla. He äityvät muistelemaan sitä iltaa, kun Martti näki tähdenlennon. Meiju otti autolle kävellessään jäisellä pihamaalla klassiset lipat ja lensi niin sanotusti persuuksilleen, ettei suorastaan selälleen. Marttia olisi naurattanut niin, mutta ensin piti varmistua, ettei tähdestä lennon takia tullut entistä. Kaikkien meidän onneksi Meiju selvisi pelkällä säikähdyksellä. Hänhän olikin silloin pulskemmassa kunnossa kuin nykyään. Että jotakin hyötyä niistä ylimääräisistä toppauksistakin oli!"



Meiju rakastuu egyptiläiseen mieheen. Marita sekoaa totaalisesti ja pohtii (täst en tajunnu hevonpersettä): "Ja mitä rakkaus on? Onko se sitä, että Sopiva ja Pätevä kohtaavat ja solmivat yhteiskuntasopimuksen? Vai onko se sitä, että henkinen painovoimalaki asetetaan kyseenalaiseksi ja pompitaan iloisesti jonkin upiuuden tunteen kannattelemina kohti auringonlaskua?"

Meiju on lentokentällä vastassa uutta heilaansa, ja Meiju seisoo lasin takana odottamassa ja kyttäämässä kun mies venaa laukkujaan. Tapaavat vasta kolmatta kertaa ja Marita tulkkaa tunnelmia: "Kolmatta kohtaamista olivat edeltäneet kymmenet ja taas kymmenet puhelut, joissa rakkaus oli muuttunut abstraktiksi, ylimaalliseksi asiaksi, jonka ainoa maanpäällinen todiste oli yli kuukauden ajan ollut tumman miehen tumma ääni, joka soi sydämessä silloin, kun ei soinut korvassa. Who are you? Mikä tuo mies itse asiassa on, joka seisoo tuolla tummana kui yö, tai ehkä beigenä?"

TAI EHKÄ BEIGENÄ??? Ei vittuuuuuuuuu.... ihan mahtavaa!

Suosittelen ehdottomasti kaikille, tää on niin spektaakkelimainen lukukokemus että kyllähän jokaisen pitää tää kirja hommata. Sitä saa mukavaan kympin hintaan tilattua täältä.

Huh huh. Olipas.... jestas...

Puhistus (61/2010)

Puhdistus nyt ei kummosempia esittelyjä ja lässytyksiä kaipaa. Myydyimpiä ja lainatuimpia ja palkituimpia kirjoja Suomessa vissiin vähään aikaan. Finlandia-palkinto, Runeberg-palkinto, joku Pohjoismaiden Neuvoston Kirjallisuuspalkinto. Eikä turhaan, Sofi Oksanen on järkyttävän lahjakas ja Puhdistus on yks parhaita kirjoja joita oon ikinä lukenu ja must kaikkien kuuluis lukee tää, ihan jo pelkästään yleissivistyksen vuoks.

Tää ei muuten ollu eka kerta ku Puhdistuksen luin, eikä myöskään vika kerta. Tulen lukemaan tän vielä mooooonta kertaa, koska oon sillä lailla hassu että luen hyviä kirjoja useaan kertaan ja muutenki tykkään palata sellasten kivojen asioiden äärelle, oli ne sit kirjoja tai paikkoja tai ruokia tai elokuvia tai mitä vaan elämyshommia. Koska jos löytää hyvän asian ni sen parissahan on takuuvarmasti mukavaa. Ei oo pakko koko ajan leuhottaa haku päällä ettimässä uusia kokemuksia. Joskus ei vaan jaksa kokee uutta, ja sillo on ihanaa et voi tarttua johonki jo hyväks tiedettyyn hommaan.

Peeäs: Oon lukenu myös kaikki muut Sofi Oksasen kirjat ja tykkään kovasti. Sofi kirjottaa niin hyvin ettei voi kun arvostaa (ja kadehtia).


Peeäs kaks: Seuraavaks muuten lähtee ähellettäväks sellanen opus että oxat pois.... Pitäkää pipoistanne kiinni!