Asiaa kakitsusta (4/2010)

Erehyin tossa Liken kirjakaupan huudiloille ja ALE-plakaatit siellä törötti ikkunois ja pihal ja ihan vaan kävin vähä kattomassa. Kassillinen (kassi....kih kih kih) kirjoja mukana ja lompsa tyhjänä, pikkasen pöllähtäneenä sieltä sit ulos tulin. Kirjakaupoissa käy useesti noin, eikä jälkikäteen ole kunnolla edes muistikuvaa mitä tuli ostettua. Kotona sitte vähä ihmeissään et mitä vittua.

Paskapokkari oli tällä kertaa yks yllätys joka kassista (kassi...kih kih kih) löytyi. Mut kamoon, kakka on kiinnostava asia! Ja tiedän siitä nyt todellakin enemmän ku tarpeeks. Tätä kirjaa ei tartte sen kummemmin analysoida, ihan silkkaa paskaa alusta loppuun. Parasta tossa oli kaikki hienot kakkaamistarinat joita siellä oli paska-asian ohessa, sekä Suuren Kakkakyselyn tulokset, ja niistä koostetut listaukset paskan synonyymeista. Niitä oli paljon! Mutta kuten kirjassa todetaan: rakkaalla lapsella on niin monta nimeä ettei ne kaikki mahdu tohon kirjaan. "Muistamista helpottaa se, että erään vastaajan mukaan kaikki alle 400-grammaiset ovat pieruja".

Paskapokkarin toinen kirjottaja on muuten Miika Nousiainen, jonka Vadelmavenepakolainen -romaani on ihan mahtava.

Jos haluaa pitää paskapäiväkirjaa tai on kakkatarinoita kerrottavaks niin klikkaa tästä.

Paskomisiin!

Hadaalit taas hassuttelee3/2010)

Jeff Longin Helvetin Piirit oli sellanen kirja, jonka jostain alennuskorista joskus mukaan nappasin, ja se pyöri nurkissa varmaan vuoden kax ennenku tuli inspiraatio lukee. Sehä oliki vallan jännittävä tekele, ja varsinkin kirjan alku oli semmosta spookyilyy että hetken aikaa tuli kierrettyä kaikki viemärit ja montut kaukaa. Stoori tiivistettynä siis se, että tua maan alla menee älyttömät tunneli- ja luolaverkostot missä asuu semmosia hadaaleja (Homo Hadalis, eli vähä niiku Sapiens mut tosi vähä). Hadaalit ei oo yhtään kivoja otuksia, sanottakoon se. Kirja oli hyvä ja peloittava, eli siis viihdyttävä lukukokemus, kaikkinensa.

Joku aika sitte piipahin jossain kirjakaupassa taas puolivahingossa ja miiiiiiiiikäs se siältä jostain hyllystä sojotti ellei Helvetin Sydän, jatko-osa hadaalien hassutteluille. Pakko oli ostaa, vaikka maksoki 20 egee, eli ei ollu mikn alennuskorin hiirenkorvanen rupu. Helvetin Sydän tapahtuu kymmenen vuotta Helvetin Piirien jälkeen ja eikö sinne maanalasiin mörköverkostoihin taas lähe retkikuntaa jos jonkinlaista ja eihä siitä ny taaskaan hyvä seuraa. Vittu ku ihmiset ei opi, ei sitte millää!

Juonest ei sen enempää, siirryn asiantuntevaan arvioon. Aikamoista paskaahan tuo oli. Loppua kohden varsinkin homma vääntyy niin helvetin (kirjaimellisesti ja ei-niin-kirjaimellisesti) symboliseksi et välillä en ollu lähelläkään kärryjä. Siel porukka näkee näkyjä minkä hädässä olemiseltaan kerkiivät ja yks näkee yhtä ja toinen samat hommelit toisella tapaa, ja loppujen lopuks en ollu enää yhtään jyvällä siitä kuka täs ny kuali ja selviskö kukaan hengissä ja mitä tääl ny ees tapahtu vai tapahtuko yhtään mitään. Sekavaa, niin sekavaa. Paskuuden kruunas myös melkoisen runsas määrä kirjotusvirheitä ja suoranaisia mokia: esmes ku ollaan kappaleessa mikä kerrotaan Ali-nimisen henkilön näkökulmasta ja Ali on kovin uupunut ja Ali sitä ja Ali tätä, ni yhtäkkiä Rebeccalla onki pissahätä vaik se Rebecca on ihan toisis mestois ja kappaleis. Häh?

Eli en silleen varsinaisesti oo hirveen innoissani tosta kirjasta ja sen lukeminen oliki välil ihan saatanan työlästä ja puuduttavaa.

Lainaan kuiteski tähän loppuun sielt yhen (=ainoan) hauskan pätkän, joka toimikoon haiskahtavana aasinsiltana opukseen johon tartun seuraavaks: "Isku kuulosti naisen pierulta. Pieni puhahdus, sitten se oli ohi."

DJ GoodNews (2/2010)

Mulla oli divariin ikäänku lahjakortti ja dekkarihyllystä oli jo kaikki kelvollinen kuona kerätty ja jotai piti viel saaha että tulee niiku koko raha käytettyä ni käteen tarttu Nick Hornbyn How To Be Good -kirja.

En sen tarkemmin sitä sillon ostohetkellä katellu, mutta ku kotona takakantta lueskelin ni jotenki kuulosti kauhian tutulta ja kylä se nii on että oon lukassu ton kirjan joskus, jonkinlainen aavistus on että oon jossain reissussa sen lukenu, ehkä suomenkielisenä, et oisko ollu jollai matkakaverilla toi mukana, en tiiä. Mutta sen verran on dementia kullittanu muistot että lukiessa ei ollu ku hyvin hataria aavistuksia tulevasta ja sellasia hämäriä oloja et ainii tällee.

Stoori siis ihan joo hauska tarina sellasest vihasest ja ärsyttäväst miähest joka menee sellaselle DJ GoodNews -nimiselle poppamiehelle, ihan vaan vaimoosa ärsyttääkseen (vaimo on jo kinunnu avioeroo ja nussii vieraita... siis omg, onneks tarina on vaan satua ku oikees elämäshä ei noin ikinä tehä) ja selän korjaamisen ohes DJ GoodNews tekeeki vihasest ja vittumaisest painajaisaviomiehest niin järisyttävän mukavan hyväntekijän et vaimollaha meinaa ihan lopullisesti hirttää hermo. Et kuka toi saatanan hiippari oikee on? GoodNews sitte muuttaa niille asumaan ja rupee touhottamaan varsinaiseks Äiti teresaks muuttuneen aviomiehen kans kaikenlaist, ne mm. saa hienon idean että naapuruston (sellasta parempaa keskiluokkaa) on otettava kodittomia koteihinsa asumaan, ku kert tilaa on. Siit rouvalle tulee aika mielenkiintonen ajatus: et miks helvetissä ne  ei suunnittele vaik internet-firman perustamista, sellasta millä ne tekis miljoonia jotka vois sitte tuhlata vaik kolmossivun tyttöihin, uima-altaisiin ja kokaiiniin? SEN kaikki ymmärtäis, naapurit kans, mutta eihän kukaan kato hyvällä eikä tajuu jos joku herätyksen saanu hippi tulee paasaamaan et hei, teille tulis joku koditon dena asumaan, kert se on oikein ja se on hienoo ja lähimmäistä pitää auttaa.

Niinpä. Miettikääpä sitä. Miks on jotenkin helpompi tajuta ja ymmärtää ja hyväksyä sellanen oman edun tavottelu, mutta yleinen hyväntekeväisyys ja antaumuksellinen muiden auttaminen on sellasta et katellaa vähä vinoon et jaaha, ei toi vissiin oo ihan kristallikruunun kirkkain lamppu. Mitä se kertoo meist ihmisist, yhteiskunnast ja maailmast yleensä? Ei mitään järin hienoo ainakaan.

En kerro enempää, lukekaa ite.  Olihan toi ihan hauska ja viihdyttävä tarina, joka anto myös aika paljon ajattelemisen aihetta. Mut rasittavan onnellinen loppuhan siinä toki on, eikä ketään ees tapeta. Et vähä sellanen tylsähkö kirja siis.

Sitä sit mietin et mistä tommosen poppamiehen ja henkiparantajan ja ihmeidentekijän oikee löytäis? Tiiän (itteni lisäks) aika monta ihmistä joitten pitäs mennä vähä taikurille korjattavaks. Ois niiku markkinarakoo. Aatelkaa: meikäläisestäki vois sellasen DJ GoodNewsin jälkee tulla ties millanen ihana läheisriippuvainen seurustelija ja sosiaalinen mukavuuslaitos!

Augustus Hillin turisema OZ (1/2010)

Tän vuoden eka (1/2010) luettu opus onki aika hiano opus! OZ - Behind These Walls - The Journal of Augustus Hill. Tää on niiku se laatikollinen paperia joka löytyy Augustuksen jäämistöstä OZin vikan siisönin ekassa jaksossa.

Oon lukenu ton nyt 3 kertaa. Ekaa kertaa taisi olla kaverilta lainattu kirja, oman ostin joskus muutama vuosi sitten kun OZ, ehkä paras tv-sarja ikinä, pyöri uusintana telkkarissa. Nyt kun sain izeltäni joululahjaksi OZ-dvd-boxin jota töllätessä täs on menny kaikki aika joulun-vuodenvaihteen-pyhäruuhkan tienoilla, niin oli pakko ottaa kirja uudestaan luettavaks. Kirja on iso ja painava eli hankala sänkylukeminen, mutta kaiken hankaluuden arvonen. Ja siel on paljon kuvia, voi että, Ryan O'Reily se saa meikäläisenki välilihan väpättämään kuin lampaan saparon....mmm....vaikka Hoyt kaikkine päheine tatskoineen onki se johon heti oisin kompastumas jos pitäis valita. Lisäks siel on seassa kaikenlaista mielenkiintosta informaatioo vankilaelämästä, niiden Augustuksen päiväkirjamerkintöjen lisäks, episode guide (siisönit 1-5 vaan) ja muuta löpinää. En kuiteskaan usko että tosta saa niin paljoo irti jollei oo OZia nähny.

Kirjahan tietty loppuu telkkarisarjan viidenteen kauteen, kert viidennen kauden vikassa jaksossa Augustus potkasee tyhjää, heittää lusikan nurkkaan, päästää kylmän pierun ja siirtyy suorasääristen valtakuntaan, niinku, mut tarinahan jatkuu sen jälkeenki viel yhen kauden, ja lukasinki ton kirjan justiisa samaan aikaan kun rupesin töllää kuudennen kauden jaksoja OZ-boxista. Pikkasen tais tulla yliannostusta vankilameiningeistä ja kriminaalielämästä kert oon nähny uniaki missä olin jonkun pahiksen huumediilerin kräk-huorana. Asiaa!

Mut täst ei oo oikeestaan sen enempää sanottavaa. Pakollinen hankinta OZ-fanittajille, muut varmaan pärjää ilmankii. Ainii ja iso miinus siitä ettei oo yhtään kuvaa mis rosvot on kikkelisillään suihkussa tai eristyssellissä kert ne kikkelisilläänolemiset on minust ollu ton telkkarisarjan sellanen pirtsakka kiva positiivinen jutska kaiken sen tappamisen ja rosmoilun seas. BUUU!

Lopuks viel linkki HBO:n viralliselle OZ-sivustolle, olkaat hyvät.

Vähän tuhmemmat vampyyrit

Vampyyrit on nykysin kova juttu. Vanhat kunnon verenimijät tunkee yhtäkkiä joka tuutista ja pennut intoilee. Ja mullahan tulee vähä ähky ja ärsytys, koska oon intoillu vampyyreista jo vuoskymmenet (tähän ikään mennessä sitä ehtii paljon). Stephen Kingin Salem's Lot, Bram Stokerin Dracula, Anne Ricen meiningit ja mitäs vielä. Ni et mitä noi ipanat ja teinit nyt riehuu, täähä on vanha juttu, perkele!

Tossa jokunen vuos sitte rupes pukkaa kauhee älämölö Stephenie Meyerin Twilight-opuksista ja toki ne lukasin tossa yhtä kyytiä koko setin, mutta miten ne oli jotenki niin nössöjä ne vampyyrit? Kiltit ja pihtaavat "vege"-vampyyrit, elämää suuremmat rakkaustarinat, mitä vittua? Viiminen niitti twilight-nyhverö-vampyyreille oli kun erehyin kattomaan Twilight-elokuvan. Voi herraisä miten vituttavan pökkelöitä niist verenimijöistä oli tehty, niin pahvia ja puupäistä ja karismaatitonta torahammasta ei oo valkokankaalla kuunaan nähty ku mitä se saatanan Edward Cullen oli. Oikeen hävetti, vampyyrien puolesta niinku.

Nyt sitte vouhkataan True Blood -tv-sarjasta, mitä en oo vielä nähny. Pohjustin hommelia lukemalla Charlaine Harrisin Dead Until Dark -kirjan, mihin (+jatko-osiin) koko tv-sarja vissiin perustuu. Ei niin huono ku Twilight ollenkaan, ehei, siel on tuhmia vamppyyreita jotka panee (yes!) ja imee (yes!) ja tappaa (yes!), ja sellasissa vampyyreissa on mun mielestä koko vampyyriuden idea. Niitten pitääkin olla pornoja ja pahoja ja syntisiä tuhmia pervoja, eihän koko hommassa muuten oo mitään järkee. Ja tossa kirjassa on mun mielestä ihan mahtavana kantavana ideana se, että vampyyrit on ikäänku tulleet arkusta, eli elävät (???) ihan reippaasti yhteiskunnassa, julkisesti.

Kun pääsin kohtaan jossa kirjan ns. päähenkilö-misu antaa piparia hienolle eroottiselle vampyyrikönsikkäälle ni ai että, nous lämpötila Puutteenkujan neitsytkammiossakin muutaman asteen. Aika kuuma meininki, toki ois voinu vielki pornompi olla, mutta totesin kuitenki että voi vittu tää on hyvä. Samantien klik-klik  nettiin ja tilasin koko saatanan kirjasarjan, jonka saapumista täs nyt ootan. Samaan syssyyn sit jotenki vahingossa tilata klikkasin True Bloodin ekan seasonin dvd-boxin, et koht oon hei niin ines skenes että. Jotta tuli vähän kalliiks tämän kirjan lukeminen, mutta oon aina ollu sitämieltä että oli kyse leffasta tai kirjasta ni jos siinä on vampyyreit niin se on sen vaivan ja ajan ja kustannusten väärti.

Sinänsä toi kirja oli tarinana kuitenki aika tyhjänpäivästä perusmeininkiä. Ihmisiä kuolee ja kukahan niitä tappaa voi ei ja tietenkii se päähenkilö on murhaajan tähtäimes ja sen velipoikaakii epäillää ja tottakai lopussa sit kaikki selviää, mutta tilanteet jää sillä lailla auki että pakko lukee myös seuraava osa. Mutta jos Twilighteihin vertaa niin ihan vitusti parempi. Eikä kirja misä kerrotaan miten Elvikselle oikeesti kävi voi olla ihan huono.... 

Jos muuten tolleen oikeesti kävis et vampyyrit tulis arkuista ja niit rupeis kuhisee tuol nurkis niin mäki aika varmasti oisin ns. fang-banger, siis niinku vamppyyribändäri. Tai siis yrittäisin kovasti olla, mutta tuskin vampyyrien kanssa sutinointi yhtään sen onnistuneempaa olis ku mitä tavallisten kuolevaistenkaa kans. Kert EI SE KESTÄIS KUITENKAAN!