maanantai 23. toukokuuta 2011

Manala (52/2011)

Rrrrrrrrakastan Juho Juntusen sarjakuvia ja kirjahyllystä löytyykin ne kaikki. Uusin, eli Manala, saapui vihdoin tänään. Mahtavaa settiä suoraan helvetistä. Sympaattiset pullukat paholaiset siel touhuilee, sivurooleissa tieteskii vähä hevareita, KKK, Hitler, moottorisahamurhaaja ja vaikka ketä. Näistä aineksista kun tehää sarjakuvaa ni ei voi kun tykätä.

Pitemmittä löpinöittä, täs ois yks maistiainen:

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tää sattuu (51/2011)

Aaaargh. Nikki Sixx julkaisi uuden kirjan. This Is Gonna Hurt: Music, Photography, and Life Through the Distorted Lens of Nikki Sixx. Helvetin hyvin nimetty, koska kyllähän tän pelleilyn lukeminen välillä vähän tuskaa oli, oikein aivoihin välillä sattu. Ei päätä eikä häntää tässä opuksessa. Kirjan tarkotus oli ilmeisestikin puffata Herra Sixxin valokuvausharrastusta, mutta sinänsä ihan kivojen taidekuvien höysteeksi oli sullottu aiheesta toiseen poukkoilevaa sekalaista höpinää, elämänohjeita, kiertuepäiväkirjoja ja ties mitä avautumista. Myötähäpeetä sai välillä kyllä potee ihan tosissaan, jotenki meni jutut välillä niin noloks. Vittu, viiskymppinen äijä ja tuollasta soopaa suoltaa koko maailman luettavaks. Argh.

Nikki Sixx on miusta ehottomasti yks maailman komeimpia könsikkäitä, kertakaikkisen ihana habitus ja saatanan seksykäs ja sillai, mutta valitettavasti jo tuos jokunen kuukaus sitte jouduin toteemaan ettei se kyllä kuiteskaa oo miun unelmieni rinssi. Hän alotti feispuk-sivullaan sellasen avautumisen ja tilittämisen että oli pakko blokata sen päivitykset pois, koska välillä koko feispuukin etusivu oli täynnä Nikki Sixxin piipitystä millon mistäki asiasta. Tuommosta herkkää avautujaa minen jaksais viittä minuuttia kauempaa. Saakeli, olis hiljaa ja näyttäis hyvältä, eikä koko ajan toitottais kuinka elämä on ihanaa ja kuinka kova jätkä hää kuitenki on, vaik onkii niin herkkä ja taiteelliin.

Kuppi alko kaatumaan nurin kyl jo aikasemminki. L.A Inkissä oli ihan liikaa Kat Von Deen ja Nikki Sixxin suhretta, ja vittu ei sitä pystyny kattomaan nolostumatta. Kat Von D mussutti ja lässytti Nikki Sixxille ku jolleki perkeleen lemmikkipossulle, joka toinen sana oli "Babe". Uu beibi sitä ja oo beibi tätä ja Nikki Sixx senku kehrää onnesta. Voi kamala. No eihän sekää parisuhre sit kestäny. Olipa yllätys. Tossa kirjassa suhetta on selvitetty alusta loppuun ja yhes vaihees ku niil meni bänks ni Nikki Sixx, herkkä miäs, meni aivan tolaltaan. Itkee pillitti ja määki ja tilitti niin maan perkeleesti. Kauheeta luettavaa.

En tiiä. Voihan se olla niinkii et tää on upee kirja mut miä en vaan tajua, ku oon ite niin tunnevammanen enkä nää ihanuutta ja kauneutta oikee missää.

Kaikesta yllä olevasta marmatuksesta huolimatta yks miun elämän kohokohtia on silti edelleen se ku kuulin kun Nikki Sixx pissas. Hurja lorotus oli. Meinasin pyörtyä onnesta.

torstai 19. toukokuuta 2011

4 tunnin työviikko ja rahaa tilille ja lomailua ja elämän ihanuus trallalaa (50/2011)

Miulla on mm. keski-iän kriisi. Lisäksi saatanan paha kaukokaipuu. Kyrpiintyminen elämään ja Mordorin arkeen. Työmotivaatio kateissa. Ehkä vähän masennusta (taas). Vituttaa. Ajatus siitä, että vielä ainakin 20 vuotta tätä samaa paskaa ennen lupsakoi eläkepäivii (jos siihen saakka edes elää, todennäkösyys ei ole huikee, näillä elämäntavoilla).... ei jumalauta. Haluan muutosta. MUUTOSTA, perkele. Jotain on pakko tapahtua, koska jos tää tämmösenä jatkuu niin vois oikeestaan saman tien ampua kuulan kalloonsa.


Olin just kuukauden verran Indonesiassa, tekemättä yhtään mitään. Löhösin, luin, lipittelin kaljaa, snorklasin kilpikonnain seassa, ajelin fillarilla pitkin viidakkopolkuja, istuskelin regeipileissä, paijailin kissoja. Olin onnellinen. Ja olen matkoilla aina onnellisempi kuin koskaan Mordorissa. Matkustaman minun siis pitää, niin paljon kuin mahdollista. Siinä ei ole enää mitään epäselvää.

Helpommin sanottu kun tehty, kun kärsii helvetin pahasta järjelläajattelusta, muutosvastarinnasta (peloittaa!) ja on sisäistänyt luterilaisen työmoraalin sekä tottunut turvallisesti kerran kuussa tilille lätsähtävään liksaan. Eikä ole syntynyt kultalusikka perseessä poikittain, ei ole rahaa tilillä, ei omistusasuntoa jonka vois roiskasta vuokralle ja elellä niiden tulojen turvin leveesti jossain tropiikissa. On kaksi kissaa jotka on tärkeämpiä kuin suurin osa ihmisistä. Huolimatta kaikesta edellä mainitusta, jotenkin tuntuu että aika (tai ainaki miä) alkaa olla kypsä muullekin kuin haaveilulle. Jotain on pakko tehdä jos aikoo pysyä edes jotenkuten järjissään.

Tähän saumaan kun eräs Herra Helenius laittoi viestiä, että tsekkaappas tämmösen Timothy Ferrissin rustaama 4 Hour Work Week -kirja, ni kohta saatat siekii maata tropiikissa riippukeinussa ja raha vaan valuu tilille, ni en miettiny hetkeekään. Tilasin kirjan saman tien, vaikka aavistelinkin sen olevan vähä sellasta amerikan huttua. Mitennii olis muka mahollista tehä töitä vaa 4 tuntia viikossa ja muu aika retkottaa riippumatossa tai kiipeillä vuorille tai tehä jotaa muuta mikä ny sattuu huvittamaan? Epäluulonen olen! Mutta oon valmis mihin vaan, vaikka lukemaan tämmöst life coaching -tyyppistä kirjallisuutta, jos siitä tulis ees pieni potku perseelle tehä elämälleen jotain.

Nysse on luettu ja amerikan huttuahan se hyvin pitkälti oli, mutta ajatuksia herättävää huttua kuiteski. Hyvin paljon ajatuksia herättävää (whoo, miul on yhä aivotoimintaa, ajatuksia!). Kirja keskittyy oikeestaan kahteen olennaiseen tapaan hoitaa itelleen tommonen 4 tunnin työviikko ja loputtomasti vapaa-aikaa: joko siä keksit jonkun hianon myytävän asian jota jengi shoppaa netistä like there's no tomorrow tai sitte hoiat työläisenä olemisen etänä mistä vaan maailmankolkasta. Ja ku oli ameriikan meininki ni hyvin paljon oli asiaa rahasta, vaikka koitettiikii välil olla sillai et rahahan ei siis ole tärkein asia maailmassa (niinhän sanoo aina kaikki kellä sitä on niin paljo ettei tartte sitä asiaa miettiä). Eikä raha toki ookkaa tärkein asia maailmassa, mutta jos sitä on niin elämä on helpompaa ja on enemmän vaihtoehtoja.  Tämmöin oma mielipide tähän väliin, olkaa hyvät.

Jänniä juttuja 4HWW:s kyl oli, en oo esimerkiks tienny että esmes jossain Intiassa toimii yrityksiä jotka on ns. virtual assistentteja ihmisille ketkä ei jaksa tai viitti säätää kaikenmaailman omia asioitaan. Esmes sellanen pulju ku Your Man In India tarjoo tommosia palveluja. Virtuaaliassarit hoitaa vaikka kukkapuskan lähetyksen rouvvalle hääpäivänä tai säätää siun kalenterii ja ettii koiralle hoitajan ja hyvä ku eivät etänä persettäkii pyyhkäse jos ei ite jaksa. Kaikki mahollinen käytännön homma kirjassa siis kerrotaa: kuinka hoitaa kaikki maaliman asiat mahollisimman vähällä (omalla) ajalla ja vaivalla, jotta voi keskittyä kaikkeen kivaan.

Jännintä tuos kirjas oli melkeesti sellaset kaikki pikkuvinkit jotka tälleen perusrehdin Mordorilaisen moraalin näkökulmasta katottuna meni ihan silkan kusetuksen puolelle. Hienoja vinkkejä oli kuinka manipuloida pomo myöntymään etätyö-hommiin niin ovelasti, ettei se oikeen tajuakaan et jumatsuga, tyyppi on oikeesti Saksassa Oktoberfesteillä vetämässä kaljaa eikä missään parin kilsan päässä kotitoimistossaan nysväämässä työhommia. Tai kuinka se pikkupikku-nettipisnes saahaan näyttämään miltei konsernin kokoselta megapuljulta, jotta potentiaalisen asiakkaan luottamus ei horju.

Kaikkee en kirjasta pystyny sisäistämään enkä oikee haluakaan, osa jutuista rupes melkeen vituttamaan. Että helppo se on Herra Ferrissin siel huuella ku ennen tätä kirjaa oli jo keksiny sen jonku saatanan pisneksen josta rahaa vaan valuu tilille, ja ku puhuu jotain 20 kieltä ja vaikuttaa muutenki olevan sellanen neropatti ja lahjakas vähä kaikessa et ei täst ainakaa sellasta fiilistä tullu et no jos toikii ni kyl miäkii.

Mut oli kirjassa paljo sellasiaki asioita joita sopii kyllä pohtia tarkemminki. Oli asiaa esimerkiks siitä miten paljon työelämässä aikaa tuhraantuu palavereissa, ku samat asiat vois tod näk hoitaa joko 5 minuutin puhelulla tai  5 rivin emaililla. Turhasta jaaritteluun menee ihan saatanasti aikaa, kuten myös turhiin sähköposteihin ja ylipäätään kaikenlaiseen tyhjäntoimittamiseen. Mut noiki on oikeestaa faktoja, jotka kaikki jo tietää, mut tämmöstä se työkulttuuri vaan on. Mut miks on? Vittu, alan palaverilakkoon! En lue sähköposteja enää ku kerran päivässä! En vastaa puhelimeen! Räyh!

Eniten omaan päähä jäi pyörimään kirjassa useessakin yhteydessä esiin vedetty 20/80-periaate (tunnetaa myös ns. Pareto-periaatteena, kato wikipediasta lisää, klikklik). Miten sen nyt oikee sit selittäis? Pisnesmaailmassa se menee nii että 20% siun asiakkaista tuo taloon 80% rahasta ja toisaalta toinen 20% asiakkaista vie 80% ihmisten työajasta. Homma pätee lähes kaikkiin asioihin elämässä, mut otetaan simppeli esimerkki: siun vaatekaapis on kymmenet farkut. Kuiteskii 80% ajasta siä käytät niistä farkuista vaan kahta lemppariparia. Ni mitä vittua siä piät niitä 8 farkkua siel kaapis pyörimäs ku et niitä juur koskaa ees käytä? Heitä mäkeen ne, tulee kaappiin tilaa, pysyy järjestys, ei ressaa. Vittu, tän otan käyttöön. 80% nurkissa pyörivästä roinasta saa luvan lähteä! (Hei kuule! OSTA OSTA OSTA miulta roinaa ja lumppuja ni miä saan rahaa matkatilille!)

Ja tykkäsin myös ns. uutisdietti-hommasta. Ferris ei lue sanomalehtiä eikä notku uutissivuilla tai töllää uutisohjelmia. Lukasee ehkä lehtien otsikot kioskin ohi kävellessään ja joskus kysäsee kavereilta et mitäs, tapahtuuko maailmassa mitää. Ite just tuol viime lomalla taas huomasin miten lupsakka oli olla ku ei koko aikaa notkunu jossai uutissivuil ja pläränny hesaria, vaan oli onnelisen tietämätön kaikenlaisist turhanpäiväsist maailman tapahtumist. Luotti siihen että kyllä joku laittaa textarin jos jotain oikeesti isoo ja merkittävää tapahtuu. Tietämättömyys on yks tie onneen.

Sitte oli paljon lätinää myös ns. mini-retirement-reissuista. Että lähetään matkalle, ollaan siel useempi viikko kerrallaan, rentoudutaan ja sillai. Aijjaa, oon tota hommaa täsä jo muutaman vuoden tehny (kiitollinen olen työnantajalleni joka tämmösen pelleilyn sallii) mutta en oo tajunnu että miun reppureissut on jotain vitun kääpiö-eläköitymis-elämyksiä! Pointti tossa kuiteski oli lähinnä se, että ku kaikki haaveilee että sit ku miä oon eläkkeellä (ellen voita lotos ennen sitä) ni sit kiärretää vähä mualimaa. Ni miks odottaa niitä vuosia ku alkaa terveys pettää ja kunto rapistuu? Varsinkaa ku ei oo varmuutta että niitä vitun eläkepäiviä koskaan tulee ees näkemään. On mentävä nyt kun vielä jaksaa, leikittävä sitä eläkkeelläoloa vaikka kuukauden reissulla johonki! Iso komppaus tälle asialle, vaikka se miulle olikii ihan itsestäänselvää jo.

Kaikenlaist muutakii tuol oli, ja osittain meni sellasen herätystoiminnan puolelle, mutta ei tän lukeminen nyt ehkä ihan hukkaan heitettyä aikaa kuiteskaa ollu. Aina kun kirja herättää ajatuksia, se on hyvä homma. Varmaan tulee vielä pitkään pohdiskeltua näitä hommia, vaikken tiiäkään tuliko tän lukuelämyksen myötä sen kummemmin potkua perseelle. Nöyränä lähen tästä nimittäin aamusella taas töihin, toimistolle istumaan ja pykertämään hommia ja pyörittelemään papereita ja vastailemaan sähköposteihin. Ehkä jotain jäi kuitenki sisuksiin kuplimaan ja pulpahtaa sieltä joskus pintaan. Jääpi nähtäväks.

Kirja on ilmestyny myös suomeks, tiijjä sitte oisko se toimitettu hiukan härmäläiseen kulttuuriin ja faktoihin sopivammaks. Tsekatkoon ken haluaa.

Aiheesta kiinnostuneille täsä vielä pari linkkiä (lisääkin löytyy, kaikenmaailman elämänvalmentajathan tähä on tarttunu mut KVG):

maanantai 16. toukokuuta 2011

Härmägeddön (49/2011)

Perkele! Östermanin Nalle on kirjottanu loisteliaan Härmägeddönin! Lukasin kirjan hämärtyvän illan ja niskaan hönkivien liskojen lomassa, samaan aikaan kun koko muu maailma örvelsi toreilla mölisemässä Suomen kiakkovoittoa. Minä boikotoin moisia karkeloita, ja sen sijaan tutisin sängyn pohjalla lakanoihin hirttymässä, ihohuokosten puskiessa viikonlopun Radio Rock -risteilyn kuonia pihalle, ja luin Härmägeddönin (laakista kannesta kanteen, ei voinu lopettaa kesken).

Btw, myös Österman oli em. risteilyllä, mikä hiukan peloitti. Edellisen kerran kun laivahommissa Nallen kanssa törmättiin.... noh, Härmägeddönissä sekin kohtaaminen kerrotaan. Piruvieköön! Mutta ainahan olen valmis juomaan kaljaa ja puhumaan seksistä, minkäs mie sille voin jos siitä syystä kirjaan päätyy.

Härmägeddöniin on koottu Nallen Rumbaan kirjoittamia blogitekstejä sekä ennen julkaisemattomia uusia juttuja. Aivan mainiota läppää, mahtavia tuokiokuvia ja tunnelmia välillä hämmentävistäkin asioista. Eikä näissä teksteissä olla kieli ruskeena mihinkään suuntaan eikä pahemmin piitata siitä, mitä mieltä "kuuluisi" olla. Luojan tähren, vihdoinkin joku uskaltaa sanoa jotain pahaa PMMP:stäkin. Jumazuikkeli, Östermanille patsas tästä hyvästä, kiitos!

Motivaatio blogitekstien, ja sittemmin kirjan, takana on ollut kyrpiintyminen tasapaksuun kirjoitteluun suomalaisissa musiikkimedioissa. Itsekin alalla räpistelleenä, ja siitä totaalisen tarpeeksi saaneena, tunnistan kyllä saman ongelman. Niin olin miekii alussa intoo täynnä mutta lopulta rupes vaan ihan pelkästään vituttamaan. Vähän kärjistäen vois sanoo että homma pyörii sellasella rapsuta mun selkää ni miä kapsutan sun selkää -meiningillä. Vastakarvaan silittäminen on kuis sahais omaa oksaansa. Vittuile siinä sitten minkään levy-yhtiön artistille, vaikka aihetta olisi, kun läpyskäsi seuraavan numeron tulevaisuus on tyystin kiinni kassaan ropisevista mainosmarkoista. Piiri pieni pyörii: kirjoitellaan asiallista, hajutonta ja mautonta lätinää artistin juuri julkaisemasta uransa parhaasta levystä ja kiitos, näkemiin, evribadi häpi, mutta kenenkään käteen ei jää oikein mitään. Saatanan puuduttavaa toimintaa, tuntuu kuin kaikki bändihaastattelutkin olis lukenu jo sataan kertaan. Samuli Putro kertoo analyyttisesti muusikon epätodellisesta arjesta ja siitä kun se ei tuppaa millään aikuistumaan, Kotiteollisuus kertoo kuinka paljon ryypättiin tai oltiin ryyppäämättä, ja miten paskana sitten oltiin, ja tätä rataa, jynöy. Musiikkilehtiä en tämän takia ole enää vuosiin jaksanut kuin satunnaisesti selailla. Niissä mitään mielenkiintoista juuri koskaan ole (lukuunottamatta Soundissa olevia Juho Juntusen sarjakuvia).

Östermanin Härmägeddon onkin ehkä reippainta ja raikkainta toimintaa mitä suomalaisessa musiikkijournalismissa on vuosiin tapahtunut. Härmägeddön kuuluu jokaisen musiikkia kuluttavan kodin kirjahyllyyn.

Ei miul muuta. Nalle, tarjoan kaljan kun seuraavan kerran jossain törmätään. Olet sen ansainnut.

Murhaaaaaaaaa! (48/2011)

Kylpäs kesti että sai lukastua Karin Slaughterin Genesiksen, vaikka ältsin hyvä murhauskirja olikii. Jotenkin vaan kotioloihin asettuminen otti aikansa, piti taas totutella semmoseen iltalukemiseen vaan. Keskittymiskyky oli ihan hukassa. Mälsää ku ei oo aikaa röhnöttää kärsä kirjas koko päivää.

Mutta Genesis oli aika perskeleen hyvä kirja. Siinä oli ihan pervo sarjamurhaaha, joka kidnaappaili äkäsii ja vaikeit anorektisii naisii, pisti ne maapoteroon pimiään rottien sekaan, laitto kahleilla kiinni, raiskas ja puhko silmät ja korvat ja tunki niitteen toosaan tyhjiä muavikasseja. Murhaushommien lomaan oli sitte tieteskii laitettu kaikenlaist ihmissuhrepotaskaa, mitä en niiku jaksais ollenkaa. Miksei yhessäkään tappamistarinassa voia keskittyä vaan siihen tappamiseen ja psykopaatin pyydystämiseen? Aina koitetaa jotenkii tuua jotain toisenlaisia tasoja ja syvyyksiä tarinan polliiseihin määkimällä niitten ihmissuhretilanteista ja ankeasta lapsuudesta ja ties mistä. Kai siinä koitetaa jotenkii pervon murhailun lomaan tuua jotain aurinkonpaistetta leuhottamalla jostai rakkaushommista. Että vaikkka on pahuutta ni uumama, rakkaus, se se on kuitenkii niin ihkuu.

Äh. Murhat murhina ja romantiikat muihin opuksiin, kiitos.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Vonhan Hertzen sentään! (47/2011)

Olen viime aikoina höyrähtänyt hieman Von Hertzen Brothers -yhtyeeseen. Ilmassa on vakavan, teinimäisen fanituksen tuntua. Ehkä jopa hieman noloahan tämä on, mitä miäki oon, vittu, vanha nahistunu lehmä ja aivan sukat maggaralla salskeisiin Hertzeenien veljeksiin. Mutta ku ne on niin hyviä ja lahjakkaita ja ihania piisejä ja - pakko sanoo - ne on niin perkeleen komeitaki. Vallan täs vanhalla puumalla syrän läpättää kuin lampaan saparo.

Eniveis, kävin viime viikonloppuna kattomassa kaksi hienoa Von Hertzeenien keikkaa Tavastialla. Tuli oikee kananliha-efekti ja ihan oikee tippaki silmäkulmaan, mikä on aika mahoton asia, koska olen tunteeton ja sisältä kuollut jääpuikko joka ei liikutu ku kissanpentujen parissa. Ja kai ny senkin voin tunnustaa että kyllä siinä kalsarin kuminauhaki aikamoisella tavalla väpätti, voi morjes. Mutta sieltä sit keikan jälkeen ostaa shopautin hienon, HIENON Von Hertzen Brothers lähikuvissa -kirjan (siin on myäs nimmarit! IIIK!). Sehä o kaikkine hienoine kuvineen suorastaan ku naisille suunnattu kultaturbomegajätti-Jallu, jumalauta!

Komeitten veljesten kuvia toki mielellään katteli siinä samalla ku sipas nessulla kuolaa suupielestä, mutta kyllä tän kirjan paras anti oli silti ihan niis tekstuaalisissa asioissa, vaikkei sitä tarinaa niin järin tuhdisti ollukaan. Mutta oli riittävästi vahvistamaan sitä käsitystä mitä miul jo entuudestaan oli: että ovat äärimmäisen tosissaan hommansa kanssa ja musiikkia hinkataan sellasella antaumuksella ja ammattitaidolla ettei mitään järkee. Ja kyllähän sen levyiltäki kuulee, ettei niitä oo tehty roiskimalla. Miälenkiintosinta miusta oli silti Mikko Von Hertzenin selvitykset sen maailmankatsomuksesta ja Amma-hommista.

Emmiä täst kirjast pysty enempää sanomaa, kert nyt on toi fanitushomma niin täysillä, et aiheest en pysty oikee järkevää lausetta ees muodostaa. Laitan tähä yhen videolinkin ku en muutakaa enää kykene:

tiistai 3. toukokuuta 2011

Lomalla luetut (27-46/2011)

Reissusta palattu. Löhösin hyvin, snorklasin hyvin, join kaljaa hyvin, hyvin paljon. Ja luin 20 kirjaa. Kirjoista osan raahasin mukana, osan sain alkumatkasta mukana olleilta kavereilta, osan hain paikallisesta divarista ja loput löysin majapaikan kirjahyllystä. Jetlägin sumentamin aivoin puserrettu lyhyt yhteenvetely alla, olkaat hyvät.


Steven Hall: Haiteksti (27/2011)
Oon lukenu tän ennenkin, silloin enklanniksi. En tajunnu hevonvittua, joten ajattelin ettäpä jos suomenkielinen versio uppois paremmin. Tästä tajusin vielä vähemmän ku alkuperäsestä. Kaikki oli käsitteellistä ja asioiden ideoita ja muistia syövän hain jahtaamista jossain perkeleen epätiloissa. Käsittämätön opus, kirjaimellisesti.
Luettu: 7.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Anna Jansson: haudankaivaja (28/2011)
Murhia ruåttalaises pienes kyläs. Sikäli hyvä että murhaaja selvis vasta ihan loppumetreillä ja oli yllätys. Muuten täysin tyhjänpäivästä tusinapaskaa.
Luettu: 8.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Minette Walters: The Echo (29/2011)
Spurgu löytyy kuolleena rikkaan naikkosen autotallista. Mieletön mysteeri, hyvä oli.
Luettu :10.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

James Ellroy: Muistoja Pimeästä (30/2011)
Ellroyn omaelämänkerta, ihan sikahyvä. Kirja joka alkaa kuvalla kirjailijan murhatun äidin ruumiista. Mutta suomennos aiheutti suurta hämmennystä. En ollu ikinä aikasemmin kuullu että kikkeliä kutsuttais termillä JOLU. Häh? Hauskaa jolua sit vaan.
Luettu: 13.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Khaleid Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (31/2011)
Hieno ja traaginen tarina kahesta afganistanilaisesta naisesta. Loistava, LOISTAVA kirja.
Luettu: 14.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Stephen King: The Cell (32/2011)
Typerä tarina kännyköiden kautta ihmisiin tarttuvasta tietokoneviruksesta. Luokatonta paskaa, saatanan pitkäveteinen.
Luettu: 16.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Neil Gaiman: Stardust (33/2011)
Aika hieno ja kiva fantasiatarina missä poika lähtee etsimään pudonnutta tähteä.
Luettu: 17.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Jostein Gaardner: Sofian maailma (34/2011)
Varsinainen filosofian pikakurssi. Vitun jees, mutta aiheutti liikaa ajatustoimintaa, ku lomallahan tässä piti olla. Mut et oonks miä nyt sit miä vai enksmiä oo? Argh!
Luettu: 18.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Duncan Fairhurst:  Our Little Secret (35/2011)
Pedofilian uhrin ahistava tilitys. Ei hyvää lomalukemista tämäkään.
Luettu: 19.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Lisa Scottoline: Totuuden hetki (36/2011)
Luokattoman paska murhatarina. Onneksi oli ohut kirja.
Luettu: 20.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Vikas Swarup: Slummien miljonääri (37/2011)
Elokuvaksikin päätynyt stoori. Kirjan tarina aika vitusti erilainen ku mitä leffassa. Kirja huomattavasti leffaa parempi. Sikahyvä.
Luettu: 21.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Sheila Quigley: Every Breath You Take (38/2011)
Aika hyvä sarjamurhausjuttu, muttei mitenkään erikoinen tahi mieleenpainuva.
Luettu: 22.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta (39/2011)
Vuonna 1905 ilmestyny suamalainen kirjaklassikko. Kreisii tukkimiesromantiikkaa. Kuulema tässä oli erotiikkaakii mutta niin oli häveliäästi kierrellen ilmastu etten miä tajunnu mitn. Jallussa sentäs asiat sanotaa niiku ne on. Perkele. Mutta sivistystarkotuksissa tuli tämäki nyt sitte lukastua. On ihan helvetin sivistyny olo nyt, huh.
Luettu: 23.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia



Gabriel King: The Wild Road (40/2011)
Hieno ja ihana seikkailu missä on kissat pääosassa. Gili Trawangan, saari täynnä kissoja, on just oikea paikka tälle kirjalle, siksi sen mukaan otinkin ja sinne jätin.
Luettu: 26.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Juha Vuorinen: Kristian siviilipalvelusmiehenä (41/2011)
Perus-vuoris-paskaa, panemista ja sekoilua, ja samojen vanhojen vitsien tyhjäänlypsämistä.
Luettu: 26.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Lauren Weisberger: The Devil Wears Prada (42/2011)
Leffaa parempi kirja muatimaalimasta, mist minen tajua hevonvittua.
Luettu: 27.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

John Grisham: The Confession (43/2011)
Sikahyvä tarina kuolemanrangaistushommista. Viaton telotetaan ja kaikkee. Kyllä Grishan osaa!
Luettu: 28.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

Val McDermit: The Last Temptation (44/2011)
Kirja mis oli kaikkee päheetä: sarjamurhausta, ihmiskauppaa, undercover-hommia, natsihistoriaakin hippasen. Hyvä!
Luettu: 30.4.2011 Gili Trawangan, Indonesia

David Baldacci: Pelurit (45/2011)
Tyhjänpäivänen paska vakoilutarina.
Luettu: 2.5.2011 Kuta, Bali, Indonesia

Emma Donoghue: Room (46/2011)
Aika erikoinen tarina 5-vuotiaan pojan näkökulmasta kerrottuna. Poika elää äitinsä kanssa vankina pienessä kopperossa, eikä ole koskaan edes nähnyt maailmaa kopperon ulkopuolella, ku ei oo ees ikkunoita ja paha raiskaajapervo on kaapannu äiteen jo ennen pojan syntymää ja pamauttanu äiteen sitte tiineeks. Yks päivä äiti kertoo että maailmaa on putkan ulkopuolellakin ja sinne pitäis päästä pakenemaan ennenku hullu raiskaajapervo tappaa heijjät. Aika helvetin hieno kirja.
Luettu: 3.5.2011 Finnairin lento AY096, noin 11 km korkeudessa, jossain Bangkokin ja Helsingin välillä

Sellasta. Nyt ois sit taas paluu arkeen, ja töihin. Lukutahti siis hidastunee huimasti ku pitää tehä muutakii ku röhnöttää selällään makaamossa kärsä kirjassa kiinni. Höh.