Lukulomalle viuh!

Tilannetiedotus:

Kirjaplokin päivittyminen on ollu viimeaikoina vähän verkkaista. Siihen on syynsä: on ollu hiukan muuta tekemistä, ja aikaa lukemiseen ei ole kauhiasti ollu. Jään nimittäin ihan täs just kohta piiiiitkälle itsenihoitovapaalle ja karistan ens viikon alussa Mordorin kaamokset jaloistani. Lähen kiärtämään vähä mualimaa, tai ainakin ääsiää, ja tulen takasin joskus ens vuoden lopulla, tai jotain. En tiedä vielä. Saa nähä.

Reissussa tulee kuitenkin varmasti luettua ihan helvetisti, ja aion sieltä jostain päivitellä myös tätä kirjablogia aina silloin tällöin.

Matkan etenemistä voi seurata miun Moottoritiellä on puuma -reissublogista.

Sekoilun ydin (69/2011)

Naapurin Ykä tuputti luettavaksi Chris Connellyn pitkänimisen kirjan Concrete, Bulletproof, Invisible + Fried: My Life As A Revolting Cock.

Connelly on tommoin skottilainen muusikkoretku, joka on hääräilly Ministry-porukoissa ja Revolting Cockseissa ja ties missä. Kirja on sellanen huumehuurunen tilitys siitä millasta sekoilua meininki on ollu ja miten vaikee ihminen Al Jourgensen oikee on. Connelly kirjottaa aika hauskasti, ja siks tän jaksoki lukee läpi, vaikka läppä oli puuduttavuuteen saakka sitä yhtä ja samaa kaman vetämistä ja örveltämistä. Siis ihan beisik Sex'n'drugs'n'rokenroul-hommaa, ja painotus siellä drugs-osastossa.

Mutta ei tää mihkään kärkikahinoihin tän kirjallisuuslajin kanssa pääse. Törkytehtaat, Ozzyt ja varsinki Anthony Kiediksen Scar Tissue on sitä parasta tän alan paskaa.

Metsäjätti (68/2011)

Kerkesin vasta tänään tarrata Miika Nousiaisen uutukaiseen. Metsäjättiin. Siinäpä se sitte vierähtikin sunnuntai-ilta, ei ees huomannu ajankulua ennenku takakansi tuli vastaan. Perkele. Aina nää hyvät loppuu ihan liian äkkiä. Mutta ku en oo mikään sellanen kohtuudella eläjä; se on kaikki tai ei mitään. Jos on hyvää lukemista ja aikaa, ni sit jumaliste luetaan.

Miika Nousiaisesta on jääny sellanen käsitys, että huumorimies. Hän on osasyyllinen Paskapokkariin. Sekä kirjottanu Vadelmavenepakolaisen ja Maaninkavaaran, jotka molemmat on ihan puhasta neroutta ja hienoa huumoria. Odotin, että samalta pohjalta Metsäjättikin ponnistaa. Mutta ei ihan.

Vaikka Nousiaisen kirjoitustyyli sisältää edelleenki paljon kuivakkaa ja hienoa huumoria,  ei tää Metsäjätti suoranaisesti oo naurattamista varten. Tarinassa on jotenkin synkkä ja toivoton tunnelma. Tapahtumapaikka on pieni, surkea Törmälä, jossa on vaneritehdas, eikä paljon muuta. Kun tehtaalta karsitaan työpaikkoja, toivottomuus syvenee, sikälimikäli se edes on mahdollista. Kirjan toisen päähenkilön mukaan Törmälä kun on olemassa lähinnä siksi, että  "nykynuorilla olisi joku paikka josta pyrkiä pois". Törmälässä tärkeintä tuntuu olevan, ettei kukaan vaan kuvittele itsestään liikoja. Mistään ei kannata haaveilla, koska kaikki on kuitenkin turhaa, mikään ei kannata. Viimeistään yläasteella lahjakkaat yksilöt tipautetaan maan pinnalle ja toivonkipinät nuijitaan tainnoksiin.

Helvetin hyvä kirja, loistavaa kynänkäyttöä, jälleen kerran. Ja oikeastaan ihan mahtavaa nähdä Nousiaiselta vähän vakavampaakin tarinointia. Aikasemmin oon mäkättäny tekstin liiallisesta erlendloemaisuudesta, ja nyt Metsäjätissä sellasta ei ollu oikeestaa ollenkaa. Jos tässä joku häiritsi, niin se oli se epämukava tunne kun kirja tuntuu liian todelliselta.

Nimittäin ei toi Törmälän meininki paljon tunnelmaltaan 80-luvun Kuusankoskesta eroa.

Mut ei täst sen enempää. Hieno kirja, lukekaa. Hesarin arvio kirjasta muuten löytyy tästä linkistä.

Ja nyt miä keskityn vähäks aikaa peuhaamaan kielikurssien ja Lonely Planettien kans. Nokkelimmat on ehkä saattanu rivien väleistä huomata että oon lähössä reissuun, eikä paluusta oo tietoo. On siis jotakuinkii vaivaset 4 viikkoa aikaa oppia puhumaan sai-raan sujuvaa indonesiaa. Not gona häpn, mutta pakko nyt pikkusen panostaa siihen hommaan. Jihuu!