Aprilhäxän (113/2012)

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita (113/2012)

Valtavan hieno ja erikoinen ja huikee tarina! Oikee sellanen lukuelämys.

On Desiree, joka synty vaikeesti vammasena ja on ollu koko ikänsä laistoshoidossa. Desiree on kuitenki viksu, pääs ei sinänsä oo mitään vikaa vaikka kroppa nykii ja on käppyrässä. Desiree siis tajuaa kaiken, ja osaa lisäks vähän irtaantua ruumiistaan ja sorkkia muitten asioita, jos oikeen haluaa. Desireen äitee Ellen hylkäs lapsen laitoksiin, koska sellanen ny oli siihe aikaan tapana.  Ellen otti kuiteskii kolme kasvattitytärtä, joista kullakin erilaiset ja osin rajut taustat. Yks löyty vastasyntyneenä jonkuu talon pesutuvasta, toisen oikee äiti sito sänkyyn ja tuikkas tuleen, kolmas otettii huostaan ku oma äiti oli vaa pelti kiinni ördäävä deeku.

Desiree sohasee näien nyt jo aikuisten naisten elämää. Tarinat avautuu pikkuhiljaa. Ihmiselämä, se ei aina vaan mee niiku Strömsöössä, kuulkaa.

Hieno, hieno kirja. Ihanan omanlaisensa juoni, jossa mielikuvitus on laukannu just hyvin. Tykkäsin hurjasti.

Luettu: 30.9.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Myrkkyvuodet (112/2012)

Juha Vuorinen: Myrkkyvuodet 1998-2000 (112/2012)

Luokatonta paskaahan nämä juoppohulluudet on, mutta silti jostain syystä ku löytyy Vuorisia ni pelottavan usein niihin tarraan. Vaikka tiiän just että käämi palaa hetikohta. Ryyppäämistä ja nussimista ja sekoilua ja niin helvetin vitsikästä et itkettää. Juoppohullun Päiväkirja oli kyllä hyvä, ainaki ekalla lukukerralla (jep, oon lukenu sen ihan liian monta kertaa, enkä tiiä että miks vitussa). Mutta sit alko vähän nää vitsit junnata paikallaan.

Kohderyhmähän näil kirjoil ei oo tämmönen varhaiskeski-ikänen senioripissis vaan se sama porukka joka pitää Jouni Hynystä jumalanaan (kylläkyllä, Jouni on jumalainen, ehottomasti olen samaa mieltä, elkää hiiltykö siellä!) ja lukee tasan Hynysiä, Vuorisia, Aku Ankkoja, Tekniikan Maailmoja ja Jalluja. Eikä siinä mitään, pääasia että ihmiset lukee. Mutta kyllähän miun pitäs olla tästä lajityypistä ihan hissunkissun vaa ku en asioista mitään kert tajua. No sori!

Kirjan, tai lehdykän oikeestaa ku tää oli niin ohkain, nappasin mukaan Pulau Kapasin saarelta Malesiasta. Miusta on kiva jos kirjaan on piirustettu terveisiä edelliseltä lukijalta ja tässä kirjassa oli justiisa niin. Tahon tässä siis välittää terkut Piritalle, kuka hää sitte onkaan. Et kiitti ny kuitenki. Kirja vapautetaan (vahinko kiertoon!!!) nyt tänne Indonesiaan, Gili Trawanganin saarelle. Piirustan omat terveiset sinne johonkii kans. Soisin tämän tavan leviivän enempikii. Miä kokeilin joskus Bookcrossingiakii, ku sitä kautta vois seurailla missä miun vapauttamat kirjat seilaa ja noin, mutta vittu siin ois taas yks saatanan sivusto mihi tarttis rekisteröityy ja nyhrää sinne joka vitun kirjan numerosarjat ja hirvee homma siin oli. En jaksanu. Riittää jos johkii sivun reunaa kaik sutasis et moi, ostin tän sielt ja jätin tän tänne ja lukemisen iloo.

Ugh, olen paheksunut. Laitan kukkahattuni simpsakasti kallelleen ja lähen rannalle nyt tuhahtelee ku nuariso ei kuiteskaa osaa käyttäytyä. Moi!

Luettu: 29.9.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Pentagrammin muotosia dimangeja (111/2012)

Jo Nesbo: Veritimantit (111/2012)

Älyttömän hyvä Nesböö. Juopporetkupoliisi Harry Holt vauhissa taas ja pyydystää sarjamurhaajaa. Sikahyvä stoori ja aina ku luulin et arvasin murhaajan ni mettään män et rytis.



Kyl Norjasta ihan hyviäki juttuja siis tulee. Erlend Loe, Turbonegro, Jo Nesböö.

Luettu: 28.9.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Sikahyvä Slaughter (110/2012)

Karin Slaughter: A Faint Cold Fear (110/2012)

Alkaa yhes piänes käpykyläs ilmaantuu nuarison itsemurhia. Eikä ne tokikaa mitää itsareita oo, ku murhia. Mut kuka perkele siä ny lahtaa jengiä?  On se aina näis tämmösis kirjois pääosas oleva kualinsyyntutkija elikäs ruumiinavaaja. Sit on polliisi, on entinen polliisi. On erilaisiia hahmoja tarinan ytimessä.

Otteessaan pitävästi kerrottu ja varsinki hiano lopetus. Aina plussaa jos kirjan ihan viimisillä lauseilla heitetää kuvio pikkusen uusiks.

Luettu: 27.9.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Kolkuttaa (109/2012)

Stephen King: The Tommyknockers (109/2012)

Parasta Kingiä! Oon lukenu tän Kolkuttajat suomeks varmaan tsiljoona kertaa, ja nyt ekaa kertaa tavasin enklanniks. Ai jumalaare kun on hyvä edelleen, piärineet vuodet ei oo tarinaa ollenkaan haalistanu.

Bobbi Andersson mettässä kävellessään kompastuu johonkin. Tutkii tarkemmin, jotta mikä kamppas. Jotain kiiltävää sieltä maasta sojottaa. Sehän pitää jumatsuiggeli sentäs kaivaa sieltä esiin, oli mitä hyvänsä. Lapio käteen ja kuopsuttamaan, siis. Siinäpä onkin hommaa, siä maan alla ku ei mikää pikkiriikkinen tonnikalapurkki röhnötäkää: siäl on ihan aito ja oikee ufo. Lentävä lautanen.

Ajantaju vähä katoaa kaivuuhommissa, hampaat irtoo, pilde syöksee menkkaa like there's no tomorrow, linnut putoilee taivaalta kuolleina, mutta kapistus on kaivettava esiin. Siitä ei tingitä. Koht alkaa Bobbin ja muitten kyläläisten päässä sinkoilla huikeet keksinnöt, telepatiaa pukkaa, meininki käy erikoiseks. Imurit lentää ja Bobbin pihavajasta kajastaa vihree valo. Mitähän helvettiä siäläki tapahtuu? Bobbin pultsarirunoilijakaveri Gard seuraa tohinaa vierestä. Gardilla ku on metallia päässä ni se ei mee uhvon höyryistä sekiksii samal taval ku muut, se pysyy ihmisenä samalla ku muu jengi rupee monsteroitumaan. Ai että!

Mahtava stoori ja voi perkele ku miä niin toivon et viä miun elinaikana ufot tulis sillai kunnolla. Sillee ettei siin ois mitää epäselvää, ei mitään mahista piipittää jostaa "ilmakehän valoilmiöistä" tai "venäläisista rakettikokeista". Tiiän et niit on tääl jo, mut vittu ku sitä salaillaa eikä meille kerrota. Ja sit ku asioista höyryy jotkuu Juhan Af Grannin tapaset hahmot ni helppohan asialle on vähä tuhahdella. Mut sanokaa miun sanoneen: X-files oli dokumentaarinen telkkarisarja ja Area 51:llä niitä on jemmassa. Kylä näi o.

Luettu: 25.9.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Biafran aurinko (108/2012)

Chimanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (108/2012)

Aisssssaatana ku hävettää aina ku lukee tämmösiä kirjoja, jotka sivuuttelee historiallisia oikeita tapahtumia ja sitte saa huomata että vittu tästäkään asiasta en oo tiänny juuri mitään. Mikä sivystymätön moukka miäkii oikee oon!

Puolikkaassa keltasessa auringossa oli kyse 60-luvun Nigeriasta ja siälä tapahtuneesta kreisistä hässäkästä, jossa aika helvetisti lahdattiin porukkaa. Synty pariks vuodeks piän Biafra-niminen valtio, mutta äkkiäkös heijjän itsenäisyyspyrkimykset latistettiin. Porukkaa kuali ku kärpäsiä, niin sotaan kuin nälkäänkin. Ja jäljethän johtaa taas ns. valkoihosten sylttytehtaille. Kun kolonialismin nimissä piti mennä sorkkiaan joka perkeleen maailmankolkkaan ja sotkemaan hommia. Aissaatana.

Kirjan tarina tapahtuu todellisessa historiassa, mutta kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Oli hieno, hieno tarina, jonka luettuaan ei voi muuta miettiä ku et mikä helvetin järki sotimisessa oikeen on? Eiks hei niiku mielummin make love, not war, kaikil ois kiva olla, jokaiselle pullaa ja mehua? Joo! Mut eihä se onnistu, kert ihmiin on ihmiselle, ja kaikelle muullekii, aika paha otus.

Millasessakohan maailmassa täs muuten elettäis jos myä eurooppalaiset ahneet paskat ois pysytty kotona ja annettu muun maaliman elellä niiku ne olivatten aikojen alusta saatta eläneet? Sellasta jännää ajatusleikkiä vois pelailla, jos ei rupeis heti vituttamaan.

Tämmöstä miättii eurooppalainen paska Malesian aurinkon alla.

Luettu: 11.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

Suku on... (107/2012)

Håkan Nesser: Sukujuhla (107/2012)

Ruattalaisperhe kokoontuu vähä joulun alla viettämään isän 65-vuotissyntsää ja tyttären 40-vuotissyntsää. On hunsvottipoika, joka sinkos lööppeihin ku osallistu tosi-telkkariin ja siellä meni kännispäissään runkkaamaan kameroitten kuvatessa koko spektaakkelin. On tytär, jonka avioliitto on vähän oudolla tolalla. On se synttärisankaritytär, jolla on kaikki ihan vitun jees. On just eläkkeelle päässy onneton äitee ja oman napansa ympärillä pyörivä besser-wisser-isä. On lapsenlapsia, joilla niilläki omat ongelmansa.

Kemuista häviää ens se hunsvottipoika ja seuraavana yönä yks lapsenlapsista, nuor kloppi, luikkii yän hämäriin eikä palaa. Polliisit alkaa tutkimaan, homma ei etene mihinkää, hunsvottipoika löytyy ens yhest pakastimest, mutta se yks poika pysyy kateissa. Kunnes lopulta yks ihminen murtuu ja avaa suunsa, ja siitä lähtee tilanteet keriytymään auki.

Stoori on miälenkiintonen, kyllä on juu, mutta kirjan parasta antia on ihan huikeet henkilöhahmot. Ja kerrankin ihmiset ja niien ajatukset on kuvattu jotenki helvetin realistisesti ja sen tuntusesti et mietin monta kertaa et NO NII JUST. Että miten se eläkkeellä oleva käsityömaikka-äiteeki miettii koko ajan et vittu kun kuolis ku tää on niin perseestä tää elämä ja jumalauta toi miun ukkokii on yks perkeleen puupää.

Miusta tää oli ihan huikee kirja, ja just sellain mitä ei malttais käsistää päästää.



(Ja terveissii taas Nikolle ja Marjalle ketkä kirjan miulle lahjottivat!!! Tuokaa ens kerralla lisää tätä!)

Luettu: 9.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

Rasittavan viileitä surffareita (106/2012)

Don Winslow: The Dawn Patrol (106/2012)

Niin viileen päräyttävä surffarimeininki tässä kirjassa, et ei muuta ku lauta alle ja surffari ylle, saatana.

Kun päähenkilö ja sen kaverit on nimeltään Boone Daniels, High Tide, Dave The Love God, Johnny Banzai ja Sunny Day, ja niil on raju ja paras surffarijengi Dawn Patrol, ni ei kai voi olettaakaan et meno ois muuta ku niin helvetin letkeetä että oksettaa. Kaikki on niin cooleja et oikeen vitutti. Surffaus on tärkeintä, muu ei merkkaa mitään. Surffiperheen eteen tehään mitä vaan.

Yleisen cooleilun ja surffailun lomassa selvitetää joku murha ja tapellaa vähä mehikomafian kans ja saahaa ihmiskauppiaita kiinni. Lopussa kuitenki maaliman isoin ja hurjin aalto tulee ja sen kyyissä mennään. Jihuu!

Luettu:  8.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

911:n varjossa (105/2012)

Jonathan Safran Foer: Extremely Loud & Incredibly Close (105/2012)

Olipas erikoinen kirja. Hyvällä tavalla. Aina haiskahtaa väkisin yrittämiseltä tai vähintäänki tekotaiteelliselta kikkailulta, jos kirjaan laitetaan yhtään muuta ku tekstiä, jos siis kyse on ihan vaan tarinavetosesta romaani-tyyppisestä teoksesta. Kaikenlaiset kummalliset tehokeinot, joilla koitetaa erottua joukosta on miusta ihan silkkaa paskaa. Jos tarina on hyvä, sen kantaa kyllä, eikä tarvitte mitään helvetin rautalangan vääntöä jollain kakkapökäleen kuvilla. Tässä kirjassa oli paljon kaikenlaista ekstraa tekstin lisäks, mutta tällä kertaa kuvat ja muut kikkailut sopi tarinaan.

9-vuotiaan Oskarin iskä on kuallu 911:ssä, siä WTC:ssä jäi jumiin yläkertaan. Kirjassa eletään aikaa noin 2 vuotta 911:n jälkeen. Oskar ei oo oikee iskän menetyksestä toipunu. Löytää sattumalta iskän kaapista kirjekuoren, jonka päällä lukee "Black" ja sisällä on avain. Oskar lähtee ettimään mihi se avain oikein sopii. Vähän sadunomaista, seikkailuntuntua. Rinnalla kulkee Oskarin isovanhempien tarina. Henkilöhahmot on erikoisia ja osin epäuskottaviakin kaikessa erikoisuudessaan, mutta tää ei ookkaa mikää tietokirja vaan romaani. Hieno, upee kertomus.

Miä tykkäsin tästä ihan vitusti. Tää jotenkin vähäsen kosketti. Ja jää vaivaamaan miältä, varsinkin yks setti kuvia missä WTC:stä hypänny ihmiin putoaa. Ja sit tämmöin lause: "You cannot protect yourself from sadness without protecting yourself from happiness". Siinä taitaa olla jonninverran perää kyllä.

Luettu: 7.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

Hotellissa (104/2012)

Imogen Edwards-Jones & Anonymous: Hotel Babylon (104/2012)

Tästäki on kai joku tv-sarja tehty. Väittävät että perustuu tyystin tositapahtumiin. Ollaan loistohotellissa, seurataan 24 tuntia millasta sekoilua se on olla hotellissa töissä, ku asiakkaat on täysiä kaheleita eikä tyäkavereillakaan kaikilla mee hissi ihan sinne kattosviittiin saakka.

Kaikki kliseet oli mukana, niin sänkyynkakkaajat, seksinvonkaajat kuin petiinsä kuolevat mummelitkin. Ei miuta tässä mikään pöyristyttäny.

Jännähän tätä sinänsä oli lukee kun itellä on alla 15 euroa yö maksava murju, josa on tismalleen sänky, tuuletin, valo, vessanpönttö ja suihkun virkaa toimittava muoviputki vessan seinässä. Eikä kuppilan valikoimassa paljon samppanjaa taia olla, lämmintä kaljaa vaan. Että sikäli ei ihan päässy samaistumaan öljyseikkeihin ketkä vetää kymmenien tuhansien eurojen viiniputeleita ihan vaan janoonsa.

Luettu: 6.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

Saksalainen lihamuna (103/2012)

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni (103/2012)
Germaani menee ja lääpästyy suomalaiseen naiseen ja muuttaa Suomeen. On kirjottanu kirjan meijjän suomalaisten outoudesta. Jawohl!

Aiheessa ois ainesta vaik mimmoseen hulvattomuuteen, kert ollaanhan myä aikamoisen koominen kansa. Mut kirjottaja on germaani eikä lainkaan hauska. Siitä yhistelmästä ei synny ku insinöörihuumorin tyyppistä kuivakkaa paskaa. Hyvin satunnaisesti tässä piäniä hauskuuden pilkahduksia toki eteen tupsahti, mutta ei varsinasesti naurattanu oikeestaa kertaakaan.

Mut opin jotain uutta, elikäs en tiänny et miästen peenikset voi jakaa lihamuniin ja verimuniin. Nyt tiedän.  Lihamuna on lötkönäkin näyttävä kapistus, mutta se ei vältsyyn paljon siitä muutu ku tulee ns. tilanne eteen. Verimuna sen sijaan voi näyttää yllätettynä mitättömältä, mutta tarpeen vaatiessa nousee hurjiin mittoihin.

Lukeminen on opettavaista.

Luettu: 4.9.2012 Pulau Kapas, Malesia

Thronexen Gamexet (102/2012)

George R.R. Martin: A Game Of Thrones (102/2012)
No nyt tää saatanan kauhee megajötkäle on vihdoin luettu! Jihuu! Onks tää Game Of Thrones nyt siis se mistä on kai joku tv-sarjaki nyt pyärimässä? Minen tiiä ku rinkkaan ei mahu telkkaria ja majotuksen tasot tääl tropiikis on yleensä sitä lajia misä ei pal töllöjä oo.

Kirja oli kauheen paksu ja fontti piäntä ja tarina vaati keskittymistä ja oli vähän liikaa miulle tämmönen fantasiaa sisältävä juttu. Mutta varmaan on sikahyvä telkkarissa tämä, arvaan et siin miähet on komeita, eikä väkivallassa ja seksissä oo pihdattu.

Miul ei oo tarvetta lukee tän tarinan jatko-osia.

Luettu: 3.9.2012 Pulau Kapas, Malesia