perjantai 31. elokuuta 2012

Kelan Anssin matkamuistot (101/2012)

Anssi Kela: Matkamuistoja (101/2012)

Game Of Thrones on yhä kesken, ja on vähän raskas tarina. Miun oli pakko lukee väliin taas jotain vähän köykäsempää. Ja parempaa!

Kaverit Mordorista tulivatten miun kans vähäks aikaa lomailemaa (terveisiä Nikolle ja Marjalle!)  ja toivat lukemista. Ekana iskivät käteen Anssi Kelan Matkamuistoja. Miä lukasin sen yhellä makaamisella, taukoa pidin just ja just sen verran että käänsin kylkee tai kävin meres viilenemäs. Nauroin ääneen jo varmaan toisella sivulla ja huutelin rantapetin pohjalta vähän välii et "vittu tää on hyvä!".

Kelan Anssi kertoo kirjassa aika koruttomasti millasta on muusikkona elantonsa tienaavan arki Mordorissa. Bussilla matkataan, matkat on pitkiä ja reissussa viihtymisen eteen saa välillä laittaa mielikuvituksen kunnolla koetukselle. Keikat on välillä hienoja ja palkitsevia, ja välillä ihan kaikkee muuta. Ja yleisön, meijjän, toiminta on välillä ihan vitun noloo ja epäkunnioittavaa. Harvemmin sitä on itekään artistin näkökulmasta näitä asioita miettiny, rupes välil oikee hävettää.

Ja aika osuvaa oli Kelan ihmettely siitä, miks suomalainen ei osaa antaa kohteliaisuutta kytkemättä siihen myös jotain negatiivista palautetta. Tyyliin "tosi hyvä keikka, mutta emmiä siun levyjä ikinä ostais enkä kotona kuuntelis". Onko meille niin syvään iskostettu se sellanen alemmuudentunne, et ketään ei voia kehua ilman haukkumista, ettei se vaa ylpisty ja rupee luuleen liikoja ittestään, koska sehän ny on se suurin synti? Vai onko se just niin ku Kela arvelee, et palautteen antaja haluaa tehä selväks että en oo mikään arvostelukyvytön "fani"  vaan vähän enemmän, ku oon niin rohkee et vaik vähä kehasen ni veän kyl sen jälkee hetimiten maton jalkojen alta?

Ja kertookohan noi tyypit sit aina paarissa kavereilleen et "törmäsin siihen-ja-siihen ja tein sille heti selväks et miä en siun levyjäs kyllä osta" tai et "kävin Anssi Kelalle sanomas et sen pitäs leikata tukkansa"????

Miä en oo tiänny et Anssi Kela on näin älyttömän hauska miäs. Miuta naurattaa edelleen Kelan pohdiskelut siitä, mihin kaikki WASPin lihat joutu. Mysteeri, jota nyt iteki miätin tääl yhel saarella ekana aamulla ku herään ja vikana illalla ennenku nukahan. Nii, missä helvetissä on kaikki WASPin lihat?

Tää oli siis niin helvetin hyvä että tän kirjan ostan omaks hetimiten sit jos miulla joskus taas on koti jossa on kirjahylly. Tän tahon lukee viel useesti uuelleen. Lisäks ostan heti myäs sen Kelan Anssin edellisen kirjan, jonka nimes oli jotain Kalevi Sorsasta.

Luettu: 31.8.2012 Pulau Kapas, Malesia

lauantai 25. elokuuta 2012

Lainauksia suihkulaukusta (100/2012)



The Quotable Douchebag (100/2012)

Työn alla on kirjajärkäle, jonkalukeminen ei hoiu yhellä makaamisella. Siks oli pakko lukasta väliin jotai aivotonta höpöö, ni jaksaa taas äheltää Game Of Thronesia. Huhhutihuijakkaa siinäpä onkin tavaamista, saatana.

Siks varten tän vuoden sadas luettu kirja oli luokatonta paskaa, mutta ihan viihyttävää paskaa sinänsä. Kokoelma erinäisten julkimoitten suustaan päästämiä... hmmm.... päästöksiä. Juu. Yks esimerkki alla.

Luettu: 25.8.2012 Nusa Lembongan, Indonesia






maanantai 20. elokuuta 2012

Smuttynose (99/2012)

Anita Shreve: The Weight Of Water (99/2012)

Ja jälleen huikea kirja Anita Shereveltä. Jumaliste, että akka osaa kertoa tarinoita.

The Weight Of Water on puoliks dokumentaarinen. Todelliset historialliset tapahtumat kulkee rinnalla sepitetyn tarinan kanssa. Kaikki tapahtuu kuiteski pienellä saarenkikkareella tai sen lähistöllä. Smuttynose Island on karu ja raju kivikasa keskellä merta. Siel ei puitakaan kasva, pelkkää kivee vaan ja olosuhteet on aika haastavat.

Todellinen tapahtuma on kahen norjalaisen naisen murha vuanna 1873.  Mökissä oli kolmaski nainen joka jäi henkiin. Sepitetyn tarinan päähenkilö on valokuvaaja, Jean, joka on purjeveneilemässä miähesä, tyttäresä, miähesä veljen ja velipojan uuen vosunsa kans. Vene lilluu Smuttynosen edustalla ja valokuvaaja käy siäl räpsiis kuvia ja samalla lueskelee saarella tapahtuneista murhista. Löytää jostai arkistosta sen yhen henkiinjääneen naisen kirjottaman vuodatuksen elämästään.

Veneellä on vänkä tunnelma. Jean aavistelee että veljen vosulla ja omalla aviomiehellä taitaa olla sutinaa. Akan pää rupee siitä tietysti vähän hajoomaan. Tulee myrsky ja tapahtuu inha juttu siäl merel. En kerro enempää, lukekaa ite.

Kirjassa jätetään aika paljon asioita lukijan tulkittavaks ja rivienväleistä oivallettavaks. Se tekee kirjasta ehkä jokaiselle lukijalle vähän omanlaisensa tarinan, koska asioita tulkitsee kukin tavallaan.

Perimmäiset sanomat tässä kaiketi vissiin ehkä mahollisesti olis se, että luulo ei oo tiedon väärti, hätäsiä johtopäätöksiä ei pitäis tehä ja et ihmiselle ittelleenki voi tulla yllätyksenä miten se reagoi kun se ajetaan tilanteeseen, jossa kuppi kippaa totaalisesti nurin.

Luettu: 20.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Yks Slaughter ja yks Kepler (97-98/2012)


Karin Slaughter: Skin Privilege (97/2012)

Murhia ja skinejä! Ja kerrankin kirja, joka loppuu onnettomasti. Jäi oikee paha miäli.

Merkkasin muistiin kirjasta kohan, jossa kuvailaan tapahtumakaupungin yhtä polliisia. Siitä sanotaan, että se ei löytäisi persettään edes persemyrskyssä. Tämä kiälikuva on pakko ottaa käyttöön.

Luettu: 17.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia



Lars Kepler: Hypnotisoija (98/2012)

Ai kauhee miten ankeasti suomennettu oli tämä. Muuten tarina oli sinänsä ihan ok, mutta kieli oli niin kankeeta, että teki mieli välillä huutaa. Ihmeellisiä sanajärjestyksiä ja muuta mölöö. Ahisti.

On murhia ja sekopäitä ja hypnoositerapeutti ja ruottinsuomalainen polliisi. Jonka puhetta kuvaillaan joka toisessa lauseessa "surumieliseki suomalaisnuotiksi". Härregyyd.

Luettu: 19.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

tiistai 14. elokuuta 2012

Nälkäpelien loppu (95-96/2012)

Suzanne Collins: Catching Fire (95/2012) & Mockingjay (96/2012)

Olipahan perkeleellinen mettästäminen, että löytyi Hungergameksen molemmat kaks jatko-osaa. Joka helvetin hyllyssä pojotti aina trilogian viiminen osa (Mockingjay) mutta sitä keskimmäistä, Catching Firee, ei meinannu löytyä mistää. Mockinjayta kantelin toiveikkaana ympäri Sulawesia, kun sen sieltä yhen  majapaikan hyllystä vaihtarina nappasin, mutta keskimmäisen palasen puuttuessa ei kirjaan tohtinu tarttua. Minen vaan voi lukea tämmösiä tarinoita väärissä järjestyksissä, siin menee kaikki ihan kuralle, koko elämä, jumaliste.

Onneks tuli paluu omalle hiekkakikkareelle ja täällä kävin tutussa divarissa sit kiekasemassa, et jos näkyy Catching Firee ni jos viittisisisisisit tuikkaa sen tiskin alle ni miä ostan sen sitte kyllä. Ja kas, se oli alle viikko ku Catching Fire saapui divariin ja sain sen sieltä shopattua (85 000 rupiaa, se on noin 8 euroa, eli käytetyt kirjat on täällä helvetillisissä hinnoissa...). Jihuu!

No ehämmiä niin järin tohkeissaa Hungergameksista sinänsä ees ollu, mutta tarina jäi rassaamaan mieltä ja oli pakko saaha selville kuinka pelit jatkuu. Siin ei sit kauaa nokka tuhissu ku nää jatko-osat lukasin. No joo. Otteessaan pitävää kerrontaa ja juonenkäänteitä juu, hieman arvattavissa oleva onnellisen olonen loppu, hyvät päihittää pahat ja sillee.

On nää ihan hyviä. Jos joskus palaan johonki sivistyksiin mis miul on sohva ja iso telkkari ja saavillinen juustonaxuja ni varmaan sitte pitää näist Nälkäpeleist ne elokuvaversiotkii kattoa. Toivottavast niitä ei oo pilattu sellasilla puunaamasilla lahjattomilla "näyttelijöillä" niiku Twilightit.

Luettu: 13.8. ja 14.8.2012 Gili Trawangan Indonesia

lauantai 11. elokuuta 2012

Parempaa huomista (94/2012)

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (94/2012)

Sain yhilt kivoilt mordorilaisilt luettavaks Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. Aivan mainio kirja! Vanha miäs muuttaa Brooklyniin oottamaan kuolemaa. Tapaa jänniä ihmisiä ja kaikenlaista sattuu. Ja lopulta ei se kuoleminen enää ookkaan ihan ykkösenä toivelistalla, alkaa elämä maistua taas.

Mitä tästä opimme? Emme mitään. Mut sellasen ajatuksen ehkä, et vaikka näyttää kuinka synkältä, ni ikiin ei tiiä mitä huomenna tapahtuu. Tosin, yleensä huomenna ei tapahu sen kummepaa ku tänääkää. Mut varma ei voi olla, pitäs aina antaa huomiselle mahollisuus. Jos jaksaa.

Miks muuten tuntu et Paul Auster ois kauheen tuttu kirjailija? Emmiä oo vissiin kuitenkaa koskaa aikasemmin häntä lukenu. Miksen oo? Vaikuttaa tän kirjan peusteella aineski sellaselta, ketä tarttee lukea lisää.

Luettu: 11.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Vaimot ja heilat (93/2012)

Katie Agnew: Wives V Girlfriends (93/2012)

Tiesin, että tää on hömppää. Mutta aattelin et täs ois jotain rajuu kätfait-osastoo, ku kirjan nimi antaa ymmärtää et ois niiku vaimot ja heilat vastakkain. Et ois sellasta kunnon narttuilua ja tukkanuottasilla oloa ja noin. Paskat. Rikkaat ja kauniit täs vaa elämän tosi hurjis karikois törmäilee, mut kaikilla on niin helvetin onnellinen ja aidon rakkauren täyteinen loppu että yrjöttää. Vähän laitettu jotain venäläiskanksereita sekaan tuomaan laitapuolen jännää, mutta muuten tää oli vaa rahassa kahlaavien kaunokaisten kirmailua design-rievuissaan ja korkkareissaan.

Jotenki ei koskettanu tämä kirja lainkaan. Kumma juttu. Mutta, niiku tämän lajin kirjat yleensäkin, tää viihytti ihan kivasti, eikä vaatinu mitää ajatustoimintaa. Sitä täs on ollu viime aikoina ihan tarpeeks muutenkii.

Luettu: 11.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

torstai 9. elokuuta 2012

Ihmisen elämä (92/2012)



Julian Barnes: The Sense Of An Ending (92/2012)

Miten oonki nyt niin kovin tykästyny tämmösiin aika arkisiinki tarinoihin ihmiselämästä? Oonksmiä tullu vanhaks tai jotain?

Barnesin Julianin kirja kertoo yhestä vanhasta miähestä, jonka nuoruusvuosien ihmissuhdekiemurat palaa vuoskymmenien jälkeen kummittelemaan. Ihmissuhdekiemurat ei niin kummosia kikkaroita loppujen lopuks oo, eikä tarinassa muutenkaan järin paljon tapahu, mutta jotenki nätisti ja hienosti on kaikki kerrottu. Miäs käy ajatuksissaan elämäänsä läpi ja tekee kaikenlaisia huomioita.

Miulle kolisi kirjassa aika monikin kohta.  Miäkin oon tässä viime aikoina hyvin paljo asioita kelaillu ja elämääni ihmetelly. Aika seesteisesti olen eläny, arasti suorastaan, itsesuojeluvaisto täysillä, kaikenlaisia riskejä kartellen. Onks se ollu viksua vai tyhmää? En tiiä viälä, mutta aika helpolla oon päässy, kaikesta.

Pakko kopsaa yks kohta tänne, kert tää niin kovin osui ja uppos miulle, just nyt, tismalleen tähän elämänkohtaan, ja on jotenki niin hienosti laitettu, että miulla tuli oikee tippa silmäkulmaan:

"What did I know of life, I who had lived so carefully? Who had neither won or lost, but just let life happen to him? Who had the usual ambitions and settled all too quickly for them not to be realised? Who avoided being hurt and called it a capacity for survival? Who paid his bills, stayed on good terms with everyone as far as possible, for whom ecstasy and despair soon became just words once read in novels? One whose self-rebukes never really inflicted pain? Well, there was all this to reflect upon, while I endured a special kind of remorse: a hurt inflicted at long last on one who always thought he knew how to avoid being hurt - and inflicted for precisely that reason."

Luettu: 9.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

tiistai 7. elokuuta 2012

Britannian myydyin kirja (91/2012)

E.L.James: Fifty Shades Of Gray (91/2012)

Ei helvetti. Jos takakannessa sanotaan et kirja on ollu ehdolla palkinnoille parhaan romantiikka-opuksen sarjassa jossain tärkeessä kirjakisassa, ni miä ootin et tulee imelää jotaa vonkaamista ja suutelointia ja kukkasia ja  onnellinen loppu. Emmiä osannu aavistaakaan et täähän on ihan silkkaa pornoa. Ja sadomaskistista sellasta! Ihan mahtavaa!

On parikymppinen neitsytpimu ja sit on megamiljunääri-biznizmies. Ne tapaa ja tykästyy toisiisa kovasti. Mutta ku se miäs tahtoo laittaa muijaa vähä muutenkii ku lähetyssaarnaajassa ni siin on tyystin kokematon neitsykäinen piirun verran ihmeissään. Sil äijäl on kotoon oikee sellain erikoishuone täynnä kahleita ja ruoskia ja muita härpäkkeitä. Siel ja sit vähä muuallakii neitsykäiselle sit näytetää ns. närhen munat. Pimu innostuu, periaatteessa, mutta sitte ku sitä roimitaan kunnolla nahkavyöllä perseelle ni tulee rajat vastaan ja menee bänks. Erittäin jännittävää. Mut koska kirjaan on olemas kaks jatko-osaa, ni luulen että stoori jatkuu ja meininki kuumenee entisestään.



Jos jaksais kauheesti analysoida ja leikkiä, että on taas lukiossa äikän tunneilla kirjottelemassa reportaaseja luetetuista kirjoista, ni miä saattasin nähä tässä jotain yleistä parisuhettelu-symboliikkaa ja sellasta. Esmes, että rajansa se on miellyttämisenhalullakin, ja jos toinen vaan mätkii raipalla reisille ni jossain kohin se kuppi menee varmasti nurin. Et jos toinen vaa satuttaa, vaikka kuinka rakastaa, ni voihan se käyä vähä raskaaks. Mut näähän on asioita joista miä en tajua hevonvittua, ni antaa olla.

Kui ollakaan, Hesari uutisoi justiisa että tämon Britannian kaikkien aikojen myydyin kirja.

No mut mikäs ihme se ny on. Sujuvaa, reipasta pornoahan on aina ilo lueskella, ja kaikkiahan paneminen kiinnostaa.

Myännän aivan kainostelemati, että ku naama punasena tän tua rannalla maatessa lukasin ni kävihän siinä miälessä  yhtä sun toista. Esmes, että pitäsköhän tota panemista kokeilla viälä joskus. Mut vittu ku siinä on niin kauhee homma! Tulee hikikii!
Luettu: 7.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Vekottimia ja mielihaluja (90/2012)

P.D.James : Devices and Desires (90/2012)

Morjes, mikä kirjan nimi! Vekottimia ja mielihaluja, eiks ois suomeks?

Pienessä kaupungissa riehuu ens sarjamurhaaja ja sit ihan muuten vaan murhataan yks akka. Luoja miten tylsää jaarittelua. Sarjamurhaajahommakii osottautuu ihan sivujuoneks, mut siihen kyllä ens tuhrataan ihan vitusti aikaa. Sit kirjailija on kai kyllästyny ja ratkas tilanteen niin et sarjamurhaaja tekee itsarin ja löytyy sit hengettömänä. Jälelle jää vaa yks muu murha, josta jaaritellaa ihan loputtomii, mut sit taas puhti loppuu ja syyllinen yhtäkkii vaa tunnustaa. Huoooookaus.


Miä en huomannu tässä kirjassa yhtään devicee enkä ees sitä desiree.

Luettu: 5.8.2012 Gili Trawangan, Indonesia

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Hyvää, huonoo, kevyttä, murhaa, lakimiähiä (82-89/2012)

Anita Shreve: Eden Close (82/2012)

Taas yks hieno teos Anita Shreveltä. Että se akka osaa! Joka ainoo sen kirja on ihan huikee kiehtova lukuelämys. Olen fani.

Tässä yks mies palaa kotikonnuilleen hautaamaan äiteensä. Samalla menee vuoskausien tauon jälkeen morjestaan naapurin plikkaa. Naapurin plikalle kävi sillon vuosia sitte huonosti. Hänet raiskattiin ja siinä tohinassa isä pääs hengestään ja plikalta lähtin näkö ja kaikki meni sen jälkeen päin vittua. Mut ans olla ku entinen naapurin poika tulee käymään, ni elämä muuttuu. Tulee rakkaus, tai se on kai siellä aina olluki, mutta vasta nyt ne pölkkypäät tajuaa että kuuluvat yhteen. Aijjettä.

Miäkii melkee liikutuin, oli niin nättiä.

Luettu: 15.7.2012 Poso, Sulawesi, Indonesia


 

James Patterson: Worst Case (83/2012)
Tiedostava, maailman tilasta välittävä sarjamurhaaja alkaa lahtaamaan rikkaita ipanoita. Jännää. Sarjamurhaajat aina on.

Pääosassa oli ärsyttävän kunnollinen poliisi. Harrastaa kirkkoa ja on adoptoinu 10 ipanaa ja on niin helvetin jees että. Mut ei se mitää, stoori oli aivan vänkä.
Luettu: 17.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia

 
Jeffrey Archer: The Prodigal Daughter (84/2012)
Voi luoja miten puuduttavan paska poliittinen tylsyyden multihuipennus! Täsä seurattiin puolasta tulleen siirtolaisperheen yybernerokkaan tyttären tietä ämeriikan ensimmäiseks naispresidentiks. Edellisessä lauseessa kaikki krijan tapahtumat olikii aika nasevasti tiivistetty, mutta täs kirjas oli saatu samaan tarinaan tuhrattua joku 500 sivua ihan vitun pienellä fontilla. Puuh.
Luettu: 21.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia

Jeffrey Archer: Shall We tell The President? (85/2012)
Nyt oli fontti vähän edellistä isompi ja sivujaki vaan reilu 200, luajan kiitos. NYt FBI jahtaa sen ekan nasipresidentin salamurhaa suunnittelevia tahoja. Tätäkään tarinaa ei ois varmaan tylsemmäks saatu vaik ois yritetty.
Luettu: 22.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia
 
Sophie Kinsella: Remember Me? (86/2012)

Sit höyhenänköykästä tsikslittiä vaihteeks. Täs on sellain pimu joka herää sairaalasta ku on ollu kolarissa ja kopsauttanu päänsä. Edelliset 3 vuotta elämästä on kadonnu muistista ihan täysin. Ja oho, justiisa ne kolme vuotta, joien aikana niin lupsakka kiva tytsy on muuttunu toisenlaiseks aivan. Meni naimisiin miljunäärin kanssa ja rupes hirveeks biaatsiks ja uraohjukseks ja hylkäs kaikki vanhat kaverinsa ja noin. Ja nyt ku pää kopsahti ni tuli ikäänku järkiinsä, et onki ihan tyhmää olla vaa rahaan ja uraan keskittyny bisnesbiaats.

Onnellinen loppu täs tietysti on, ja näis kirjoissahan loppu ei oo onnellinen ilman tosirakkautta. Mussunmussun, lässynlässyn. No mut viihyttävää paskaahan tämä oli, hyvin kelpas riippumattolukemiseks.
Luettu: 24.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia

 

Michael White: Luciferin liittolainen (87/2012)

Haaaaaaaukotus. Näitä Da Vinci Koodin tapasia ikiaikasia salaliittoja ja arvotusten selvittelyjä riittää ja tää oli yks sellanen. Ja varsin paska olikin.

Oxfordissa tapetaan pimuja ja niilt otetaa elimiä. On valokuvaaja ja hänen entinen akka joka on kirjailija ja heijjän tytär. Hyö tietty äkkää että murhien takana on järjestö, joka koittaa manata itte Saatanaa esiin. Houraillaan viisasten kiveksestä ja loikitaan välil 1600-luvulle sekoileen Isaac Newtonin okkultististen harrastusten pariin. Koht ollaa sit jossai helvetin maanlasessa labyrintissa ku Indiana Jonesit konsanaan ja ihan kauheessa kiipelissä. Hohhoijaa.
Luettu: 25.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia

 
James Patterson: 10th Anniversary (88/2012)
Tää kirja kuuluu Pattersonin naisille rustaamaan Women's Murderclub -sarjaan. Ai vittu että ärsyttää. Naisille kirjottaminen tarkottaa et murhien ym selvittelyjen ohessä puidaan ihmissuhteita ja halutaan vauvoja. Äääh!

Täs oli juonina sarjaraiskaaja, kadonnnu vauva ja yks murha. Siin ohes kosintoja, naimisiin menoja, treffejä ja vauvan laittamista alulle. Aijjettä miten ihanaa! Syrämmenkuvia tähän perään!
Luettu: 26.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia

 

John Grisham: The Litigators (89/2012)
Grisham on hyvä. Se osaa. Tykkään näist sen lakimiestarinoista, mis aina lopulta oikeus voittaa. Niin tässäkii. Jee.
Luettu: 28.7.2012 Kadidiri, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia