maanantai 31. joulukuuta 2012

Älä ala herskakuriiriks (154/2012)


Warren Fellows: The Damage Done (154/2012)

Vuanna 1978 Warren Fellows ja pari muuta aussia jää Bangokissa kiinni hirveen heroiinilastin kans. Herskat oli tarkotus viiä Australiaan. Linnaahan siitä rapsahti joka iikalle eikä bangkokin vankilat oo mitään omppuhotelleja. Tää kirja kertoo Warren Fellowsin 12 vuoden helvetistä kaltereitten takana.

Sitä sai mitä tilas, mitäs läks, jne, sympatiaa ei heru idiooteille, mutta ohan noi olosuhteet siä vankilas ollu ihan silkkaa saatanaa. Rangaista pitää juu, pahikset lukkojen taakse ilman muuta, mut ei nyt ihan tollee sentäs. Paitsi oikee kunnolla evilit ihmiset, niiku vaiks eläinrääkkääjät ja Hannibal Lecterit ja sellaset, sais kaikki miusta teljetä loppuiäkseen just tollasiin oloihin, misä saavat muhia omissa paskoissaan ja pyydystellä torakoita huikopalaks ja ois joka kääntees joku sadistinen vartija mäiskimässä bambukepillä selkänahkaan.



Mut opettavainen tarinahan tää oli. Helppoa rahaa ei oo olemassakaan ja paskasta valinnasta voi koituu hillitön lasku.

Luettu: 31.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kummallinen Kafka (153/2012)


Haruki Murakami: Kafka On The Shore ( 153/2012)

Ekaks miä olin et tää on sikahyvä, mut sit lopuks miä olinki et en muuten tajunnu tästä oikeestaan hevonvittua. Erityisen erikoinen tarina. Vahvistaa miun mielikuvaa siitä, et japanialaiset on kummallista porukkaa.

Täs on kissojen kans puhuva retardivaari ja sit kotoo karannu 15-vuotias Kafka ja taivaalta tippuu kaloja ja iilimatoja ja joku ihme kissoja tappava Johnny Walkerin logomies tapetaan ja sit on Kentucky Fried Chickenin logovaari ja jossain kirjastossa häärätään ja välil mökillä ja mettässä on toisen maaliman sodan aikana kadonneet 2 sotilasta jotka ei oo ikääntyny päivääkään ja on seksihommia ja ja ja...

Sit tarinan pointti ikäänku varmaan on JOTAIN mutta miä en kyl oikee tajunnu. Mut mapitan tän kirjan kuitenki hyvien alle, koska luin tän aika ahmasemalla. Joskin silmät ymmyrkäisnä aivan.

Luettu: 30.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kulkukolli Bob (152/2012)



James Bowen: A Street Cat Named Bob (152/2012)
 

Ihana, IHANA, kirja! Ja tämä tarina on tosi!

James on entinen herskanarkkari ja koditon, ja räpistelee kohti huumeetonta elämää. Asuu jossain tukiasunnossa ja hankkii elantonsa rämpyttämäl kitaraa Lontoon kaduilla. Yks ilta kotiin tullessaan kohtaa oranssin kulkukollin, laihan ja loukkaantuneen. James ku just ja just pystyy ees ittestään huolehtimaan ni minkäänlaisen lemmikin hankkiminen ei oikee kuulosta hyvältä idealta. Mut eihän nälkästä kipeetä mirriä voi jättää siihen kynnykselle nyhjöttämään. Kissa muuttaa Jamesin luokse, saa nimekseen Bob ja Jameksen elämä saa ihan uuenlaista suuntaa. Vastuun kantaminen jostain muustaki ku ittestään osottautuu helvetin hyväks hommaks. Jamesin ja Bobin elämät muuttuu. James pysyy irti humehista ja suputeks-korvaushoitokii kirjan päättyessä alkaa olla loppusuoralla.

Bob on mahtava kissa ja tavattoman viksu. Seuraa Jamesia bussiin yks aamu, joten Jamesin ei auta ku ottaa mirri mukaan ku menee rämpytteleen kitaraa johkii metroaseman liepeille. Kissa osottautuu oikee magneetiks keräämään yleisöä. Kadulla elannon tienaaminen on kuitenkii ajoittain vaarallistakii, kaikki ihmiset ei oo kivoja, vaikka siul kuinka ois komee kissaherra kaverina. Pari kertaa Bob saa sätkyn ja lähtee livohkaan, mutta James onneks löytää sen.

Täs oli ihan mahtavaa Jamesin huikee rakkaus kissaansa kohtaan, ja toki myös Bobin kiintymys Jamesiin. Oikee liikutuksen tippa välil tuli silmäkulmaan. Ai että. Ihan ku Bob ois jostaa taivaasta tipahtanu Jamesin kaveriks. Kaks vähä laitapuolen kulkijaa, koditonta, löytää toisesa. Oijoi.

Miä ku oon ite ihan kreisi kätleidi ja kissat on miusta ihan parhautta ni tää oli justiisa oikee tarina kissahullulle luettavaks. Kissat on pehmosia ja ne sanoo pörr ja niist on iloo ja seuraa. Kissan luottamuksen ku ansaitsee ja kissa kattoo siuta silmiin ni en tiiä mikä on parempaa.

Kuuklesta löytyy kuvia ja juutupesta videoita, ettikää jos tarina kiinnostaa. Ohan täst näemmä tulos myös elokuva. Klikkaa täst yhtee lehtijuttuu ja lue lisää.

Luettu: 25.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Vaimonsaunohtaja (151/2012)


John O'Farrell: The Man Who Forgot His Wife (151/2012)

Ounastelin ällöromanttista paskaa, mutta tää kirja oilikin huumorijuttu, vaikka sitä roumäänssiä sisälsikin. Ei siis paha, hauska on aina kivaa!

Vaughan matkustaa yks aamu metrolla Lontoossa ja hokaa yhtäkkiä että hällä ei oo hajuakaan miks on tässä metrossa, mihin on menossa ja mistä tulossa. Ei muista ees omaa nimeensä eikä menneisyydestään yhtään mitään. Viikko nimettömänä sairaalassa, kunnes yks päivä päähän putkahtaa numerosarja, joka osottautuu parhaan kaverin puhelinnumeroks. Identiteetti löytyy, vaikka kaikki onkii aivan uutta. Muun muassa se, et hän on naimisissa ja hänel on kaks lasta. Vaughan palavasti rakastuu vaimoonsa ensi näkemältä, mut tilanne on kimurantti, kert muistinmenetyksen aikaan heil oli menossa tavattoman riitaisa avioero. Äijä on kuitenki nyt toisenlainen aivan, ja tekee kaikkensa et saa muijansa takasin. Loppu on onnellinen, ja sinne vievä tarina ajoittain hulvatonta.

Tää tyyppi on kirjottanu paljo muutakii. Luen lisää jos vastaan tulee, kert kirjat jotka saa vähä hihittämään on aina hyvää viihettä.

Luettu: 25.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Salaliittoja (150/2012)

R.J. Ellory: A Simple Act of Violence (150/2012)

Aika hyvä kirja oli tämä, joskin lätsähti hiukan loppua kohti. Täs oli sarjamurhaajia ja salaliittoja, eli kaikki hyvyyden ainexet kasassa. Hommia tutkiva polliisi on aivan helisemäs, ruumiit senku kasaantuu, ja jäljet lopulta johtaa CIA:n kynnyksille. Mistään tutkimuksista ei tuu mitään, ku korkeemmat tahot viskoo kapuloita rattaisiin.

Tätä Elloryy tarttee lukee joku toinen kirja ja kattoo et onks tää yleisestiki hyvä tarinaniskijä vai oliks tää vaa joku vahinko.

Peeääs. Ennenku joku matikkanero älähtää ni jep, tän vuoden kirja nro 149 puuttuu välistä. Sen mainion kirjasen arvio putkahtaa tänne joskus myöhemmin.

Luettu: 23.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

maanantai 17. joulukuuta 2012

Yyberkuulit huumekauppiaat (147-148/2012)

Don Winslow: Pilviparonit (147/2012) & Raakalaiset (148/2012)

Ennenku Pilviparoneja rupesin lukee ni hokasin et tää vitun Winslow on sama gubbe, joka on kirjottanu Dawn Patrolin, ehkä vituttavimman paskakirjan mitä oon aikoihin lukenu. Että odotukset oli todella nollilla ku näitä kirjoja rupesin äheltää. Ja suaraan sanottuna ei järin kauheesti tarttenu asennettani tän kirjailijan suhteen tarkistaa.

Pilviparonit ja Raakalaiset kertoo kolmen kaveruksen huumepisneksistä. Ja molemmis kirjois ollaa vähä kähinöimäs joienkii meksikon mafiosojen yms kans. Joo.

Ben on hyvä, rehti huumekauppias. Kun ei kasvata ja diilaa ni käy maailmalla tekemäs hyvää, kaivamassa kaivoja johonki köyhyyden keskelle ja sillai. Chon on entinen sotilas, joka on ollu tua aavikoilla lahtaamas Al-Qaidan partaheppuja, ja on muutenkii innokas tappamaan. O on seksikäs kiimanen pimu, joka ei tee muuta ku on seksikäs ja kiimanen pimu.

Nää on päähenkilöt. Ehkä piirun verran vähemmän vituttavia ku Dawn Patrolin surffarit, mutta ihan riittävän vituttavia silti.

Kirjotustyyli sai miut myäs aivovaurion partaalle. Rasittavaa kikkailua tekstin asettelulla ja lauseitten pätkimisellä ja muulla. Vaik niiku näin:

"Ben haluaa vain rauhaa.
           Chon tietää
           että raakalaisten kanssa ei hierota rauhaa."

Oon ehkä konservatiivinen kääkkä, mutta miä en ymmärrä tuommosten tehokeinoiks kaiketi tarkotettujen pelleilyjen päälle. Jos on asiaa niin kirjotetaan, ei se paska siitä mikskään muutu jos sen mäiskii sivuille jotenkii muka-erikoisesti.

Silmät ymmyrkäisnä lueskelin myös kirjojen liäpeissä olleita pätkiä Raakalaisten saamista arvioista, kovasti on kehuttu. Esmerkiks Ilta-Sanomat on kehunu tällee: "Winslow ottaa luulot pois heti ekassa kappaleessa. Lukekaa ja pahastukaa!"

Ja millanen se luulot pois ottava Raakalaisten eka kappale kokonaisuudessaan on? Ks. alla oleva kuva.



Eikö ole raju? Mitä? Saletisti nimittäin lähti luulot nyt, eikö vaan? Näin rajua kirjan alotusta ei kuulkaa kuka vaan uskallakaan. Winslow ON ihan vitun kova jätkä.

Huokaus. Tätä jätkää en nimittäin lue enää ikinä.

Luettu: 16.12. ja 17.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kauhee Carrie (146/2012)

Candace Bushnell: Sinkkuelämää - Carrien nuoruusvuodet (146/2012)

Siis tämähän oli aivot mädättävää luokatonta paskaa. Carrie on 17-vuotias neitsyydestään kiinnipitävä kirjailijanurasta haaveileva rasittava nauta. Kirjan ekalla sivulla on lause: "Älä unohda, Carrie, että tänä vuonna meidän on hankittava poikaystävät!" Että tällä meiningillä lähetään oikee lukunautintojen äärelle!

Koko saatanan Sex And The City on muutenkin syvältä. Telkkarisarja toimi alussa, seurasin tiätty, mutta lopulta ku meininki meni jatkuvaks parisuhettamiseks ja ämmistä tuli vaan ihmevermeissä keikisteleviä kikattajia ni hohhoijaa. Elokuvista oon nähny muistaakseni ekan, koska se tuli jossain lentsikassa ku olin matkalla johonki, ni katoin. Se vasta oliki kauheeta kuraa.

Mut määhä ku en ookkaa tajunnu, en viä tähänkää ikää mennessä, et elämäs on tärkeintä miähet ja muati. Ni siks ei mee jakeluun nää hommelit.

Luettu: 16.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

lauantai 15. joulukuuta 2012

Itkosta kohti (145/2012)

Juha Itkonen: Kohti (145/2012)

Siis mikä tyyppi tää Juha Itkonen, Itkosen Juha, oikee on? Nerohan hän selkeesti on, mut miksen oo ollu tietonen? Miksen oo kuullu kehuja lukutoukkakavereilta? Miksen oo panenu lainkaa tämmöstä kynäniekan nimee korvan taakse? Kuis paljo kirjoja hää muute on julkassu? Tahon lukea ja omistaa ne kaikki!

Nimittäin yks loistava kirja saattaa olla vahinko (kauheenniminen Anna minun rakastaa enemmän), mutta nyt luin toisen Itkosen, Kohti on kirjan nimi, ja tääkin on ihan huikee. Takakansi sanoo et Finlandia-ehdokas vuodelta 2007. Että saan kattoa peiliin jollen oo ollu tietoin et Itkoin on hyvä kirjottaa.

Miullahan on jostain syystä sellanen syvä epäilys Finlandia-hommia kohtaan. Ei hajuakaan mist semmonen olo on syntyny, mutta pitkään ajattelin et Finlandia-ehdokkaat on kaikki tekotaiteellista paskaa, joista sit joku mistään mitään tajuumaton taho valittee jonkuu mistä vähiten ymmärtää, et antais ittestään mahollisimman älykkään kuvan. Tätä käsitystäni olen toki jo hieman tarkistanut.

Takasin Itkosesta leuhottamiseen, siis. Kohti kertoo rikkonaisesta perheestä. On isä, joka on ministeri, ja kaks aikuista lasta. Äiti on kuollu syöpään jo vuosia sitte. Poika takoo rahaa salkunhoitajana, tytär jälleenrakentaa tsunamin jälkeistä Khao Lakia Thaimaassa. Isä ja poika lähtee Khao Lakiin tapaamaan tytärtä, siskoa. Jokaisen osapuolen näkökulmalle annetaan suunvuoro. Miten kaukana kaikki onkaan toisistaan, miten erilaiset käsitykset elämästä ja maailmasta. Välienselvittelyn paikka, mutta myös jokaiselle paikka vähän tarkastella omia näkökantojaan.

Taaskaan ei stoori kuulosta järin kummoselta, mutta Itkosen kirjoissa ei taiakaan valttina olla itte tarina, vaan se miten se kerrotaan. Itkoin osaa käyttää suomenkieltä ihan huikeella tavalla, teksti on yksinkertasesti järkyttävän hienoo. Virkkeet on pitkiä, mutta taiten rakennettuja, ajatus ei niistä pääse karkuun. Ja tuo välimerkkien syrjitty veitikka, puolipiste, on tiuhasti käytössä.

Miä rakastan Mordorista suomenkieltä ehkä eniten (miun kahen paksun kissan ja Von Hertzen Brothersien jälkeen). Suamenkiäli on ihan mahtava, upee kieli, jolla asiat saa ilmastua just niiku tarkottaa. Jos osaa. Ja asiat on jotenki todellisempia kun ne sanotaan suomeks. Ai lav jyytä on helppo hokee, mutta sitä yhtä R-sanaa ei nimittäin noin vaan huuellakaan millekään yhen yön panoille. Ja vaikka itte parhaan taidottomuuteni mukaan suamee näis plokeissani raiskaan minkä kerkiän, ni kyllä miäkin kymii vääntävä puupää ymmärrän mennä hiljaseks todellisen sanataiturin tekstien äärellä. Ja Itkosen teksti, se hiljentää kyllä, mykistää oikeen. Arvostan. Ja joo, kateelliin oon tiätysti kans. Ois kiva jos osais iteki kirjottaa muutakii ku paskaa. Toisaalt, en oo koskaa kokeillu. Sitähän ei tiiä mikä kaunokirjallinen verbaalilahjakkuus, sellain oikee kunnon sofioksain miussa muhii!


Pari sivua laitoin oikee hiirenkorvalle, oli hienoja huomioita mm. parisuhteista ja perheestä. Lainaan niitä tähän nyt. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, porilaisten marssi.

"Seurustella, pitää seuraa, koko sana inhotti häntä: ajatus ihmisistä, jotka silkasta yksinäisyyden pelosta takertuvat toisiinsa ja mitään varsinaisesti suunnittelematta jakavat vuokran ja sähkölaskut. Yksinäisyyttä hän ei pelännyt, yksinäisyyden kestäminen on lahja jonka tietynlaisesta lapsuudesta saa."

"Perheet eivät ainoastaan eristäydy maailmasta, perheet linnoittautuvat maailmaa vastaan. Omissa pikku bunkkereissaan perheet varautuvat mielikuvituksellisiin uhkiin. Ei mitään sääntöjä, minä puolustan perhettäni, minä saan tehdä mitä tahansa. Ja jotta koko touhu olisi mahdollisimman irvokasta, kaikki kiihkoilu perheen merkityksestä on tietenkin täydellisen turhaa: puolustettava yksikkö on joka tapauksessa tuomittu hajoamaan. Sama mies joka uhkailee namusetiä karmealla kuolemalla voi päivänä minä hyvänsä iskeä baarista vähän nuoremman naisen ja lähteä siihen kyytiin. Jos mies pitää himonsa kurissa, saman tempun voi tehdä hänen vaimonsa. Joku sairastuu ja kuolee, jää raitiovaunun alle, mitä tahansa, ihan mitä tahansa voi tapahtua, ja vaikkei paljon mitään tapahtuisi aika nyt ainakin kuluu, lapsi jonka puolesta kuolisi on kohta aikuinen, ja minkä vuoksi kaikki nämä vuodet on riehuttu, minkä vuoksi, eikö epäilys väkisinkin hiivi mieleen? Ei ole mitään perheitä, Julia ajattelee, on vain ihmisiä. Kun perheet lakkaavat olemasta, ihmiset jatkavat elämäänsä. Niin se on, perheet eivät kestä, ihmiset kestävät, ja siksi olisi parempi jos perheistä ei pidettäisi niin suurta meteliä, jos ei vaikka lainkaan edes mietittäisi kuka kenellekin on sukua."

Peeääs. Kukahan mikähän sen Finlandian vuonna 2007 muuten voitti? Jos tää Itkosen mestariteos ei päässy ku ehdolle, ni voittajan täytyy olla jotain ihan älytöntä... nopee googlaus... klik-klik...Hannu Väisänen ja Toiset kengät? KUKA VITUN HANNU VÄISÄNEN? Ikiin  kuullukaa. Jo nyt on perkele. Joo.

Se on meinaan sellanen homma jotta jahka palaan oikeitten kirjakauppojen äärelle sinne synkkään Mordoriin ni luen kaikki Finlandian voittaneet kirjat. Ihan vaan yleissivistyksen vuoks. Niitä on wikipedian mukaan myännetty vuodesta 1984 alkaen, et ei niitä ny meitzin kaltaselle kirjarunkkarille montaa ole. Ja sentäs olen voittajista jo peräti kolme joskus lukenu (Kari Hotakaisen, Kjell Westön ja Sofi Oksasen).

Luettu: 15.11.2012 Gili Trawangan, Indonesia

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Rakkautta ja romantiikkaa, uumama (144/2012)

Jill Mansell: To The Moon And Back (144/2012)

Vähä roumäänssiä tähän väliin, kuulkaa, kyllä se tämmöselle tunnevammaselle paskiaisellekin sillontällön maistuu, vaikken sitä koskaan julkisesti tunnustaiskaan.

To The Moon And Backissa oli niin helvetisti imeliä rakkausjuttuja, et siirappi valuu aivoista. Ja ensteks kaikki on niin helvetin vaikiaa, rakastuneet uivelot rakastaa nimmaan perkeleesti salaa mut ties mistä älyttömästä syystä johtuen eivät vaa saa ittiänsä kakasemaan asiaa ulos. Tai jos asia tulee esiin ni joku typerä hässäkkä taas estää yhteisen ratsastuksen auringonlaskuun. Lopussa sit kuiteski danssataan häitä ja ollaan raskaina ja kaikkien hommelit on silkkaa elämää suurempaa tosirakkautta, mis ei oo rypyn rypylle sijaa.

Harmi ku oikee elämä ei oo tommosta "vaikeuksien kautta voittoon ja elämän parhaaseen seksiin" -hattaraa, misä eroottiset ja rakkaurentäyteiset kipinät sinkoilee niin että lähitienoon ortodoksijuutalaisten pakastimissaki on sapattina virtaa (sori, Reijo Mäki, oli pakko lainata tätä siun nerokasta kielikuvaa).

Luettu: 12.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

tiistai 11. joulukuuta 2012

Vares ja ortodoksijuutalaisen pakastin (143/2012)

Reijo Mäki: Vares - Pahan suudelma (143/2012)

Kappas, en oo aikasemmin Vareksia lukenu. Enkä lue jatkossakaan. Tämähän oli siis aivan hirveetä paskaa! Kirjassa ärsytti niin moni asia et turha ruveta ees luettelemaan tarkemmin. Yhen erikoismaininnan annan vaan.

Siis tämmönen nokkelapokkelien kielikuvien väkisin vääntäminen, saatana se on vittumaista luettavaa. Yks esimerkki: "naisen pääkopasta löytyi virtaa suurin piirtein yhtä paljon kuin ortodoksijuutalaisen pakastimesta sapattina". Mitä? Vai oonkmää vaan tyhmä ku en tajua yhtälöä ortodoksijuutalainen + sapatti + pakastimen virta? Eiks mullakaan oo siis virtaa pääkopassa?

Jo nyt  on vittu.

Onneks tää oli niin höttöö paskaa et lukemiseen ei tuhlaantunu ku muutama tunti miun hektisestä löhöilypäivästä.

Luettu: 11.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia


The Help (142/2012)



Kathryn Stockett: The Help (142/2012)

Tässä on yks parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Asiasta ei tarvitte ees kinastella ittesä kans, ei mitään sijaa neuvotteluille. Sinne menee suosikkikirjojen kuumaan kärkeen et pläts vaan.

Kirjassa ollaan 60-luvun alun Mississipissä, Jacksonissa. Rotuerottelu on voimissaan. Tarina kertoo mustien kotiapulaisten elämästä. Valkonen pimatsu Skeeter keksii ruveta haastattelemaan kotiapulaisia ja kasaamaan tarinoista kirjaa, jossa tuuaan esiin niin hyvät ku huonotki hommat. Riskaabelia puuhaa kaikille osapuolille, kun meininki on se, että mustan ihmisen henkikulta ei ole minkään arvonen, jos se erehtyy vahingossa vaikka käymään valkosten paskahuussissa. Kotiapulaisten kertomukset siitä, millasta on työskennellä valkosissa perheissä, on ajoittain silkkaa kauheutta, mutta on siel seassa liikuttavia ja myös huvittaviakin juttuja. Varsinkin se, kun eräälle hirviörouvalle kotiapulainen kokkaa suklaapiirakan jossa on seassa ehtaa kakkaa. Siitä sai, kiero rasistinen ämmä, saatana! Ihan oikein!

Tarina on silkkaa fiktiota, mutta oletettevasti totuudenjyvästä on siel sun tääl. Ei oo ollu mustan ihmisen elämä helppoa keskellä älyttömiä rotuerottelusääntöjä. Uskomatonta luettavaa, semminkin ku nuo ajat on aika helvetin läheistä historiaa, ei siitä ny niin pitkä aika ole, 60-luvusta. Mikä on tehny valkosesta ihmisestä niin ylimielisen, että pitää itteensä jotenki parempana? Vai onko kyse nimenomaan heikkoudesta ja pelosta? Et nujertamalla toisennäköset ihmiset käsittämättömillä säännöillä ja väkivallalla maan rakoon, ni saahan itte porkuttaa huolettomana, eikä tartte pelätä että NOI tulee ja vie meiän duunit ja naiset. Ööö... kuulostaapa tutulta kuitenki nääki argumentit, ihan vaikka nykypäivän maahanmuuttajakeskusteluissa. Vittu, ihmiset, saatana. Käsittämätöntä, et ei olla jo onnistuttu hävittämään itteemme maan pinnalta. Miten tämmöset idiootit voi räpistellä näin pitkälle?


Täson kaikki hyvyyden ainekset kasassa: hyvä tarina, mahtavat henkilöhahmot ja hianosti kirjotettu. Lisäks havisee historia, herättää ajatuksia, pistää pohtimaan. Laittaa elämään täysillä mukana ja tempaa messiin sillai et ei pysty lopettamaan lukemista ennenku tietää miten niille kaikille tyypeille oikee käy. Oikee liikutustakii ilmeni ajoittain. Tuliks täs nyt tarpeeks kehuja?

Täst on tehty leffakii, näköjään. Toivottavasti se on yhtä hyvä ku tää kirja.

Luettu: 11.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

perjantai 7. joulukuuta 2012

Paska haudattuna (141/2012)


Mark Billingham:  Buried (141/2012)

Njääh. Tää oli ihan kiva kidnappaustarina, missä vähä murhia ja pedofiilei. Mut ei vaan jotenki lähteny missän vaiheessa kunnolla. Ja mikä toi nimikii on olevinaa, Buried? Tässä mitään ollu haudattuna.

No aiiiivan sama, murhauskirja se on paskakin murhauskirja. Ihan hyvin tämä flussaisten torkkujen välillä viihytti.

Luettu: 7.12.2012 Semporna, Malesia

maanantai 3. joulukuuta 2012

Teinit kiipelissä (140/2012)

Harlan Coben: Hold Tight (140/2012)

Kattos kehveliä, tämähän tuntui koko ajan ihan vitun tutulta, oli jatkuvaa dejavuuta lukiessa.

Kyse ei kuitenkaa ollu yliluonnollisista voimista, vaan siittä, että tämänhän olin lukassu jo vuanna 2010 yhellä lomalla.

Luettu: 3.12.2012 Pulau Mabul, Malesia

lauantai 1. joulukuuta 2012

Fucking kova jätkä vahtii vankeja (139/2012)

Ronnie Thompson: Screwed (139/2012)
Kuinka monta fuck-sanaa ja sen johdannaista mahtuu 359 sivuun? Aika fucking monta, jopa enemmän ku mitä keskiverto Children Of fucking Bodom -keikalla tulee Alexi Laihon väli-fucking-spiikeissä. Ja se on siis paljon se. Fuck.

Tämä oli vanginvartijana toimivan kovajätkän avautuminen vankilahommista. Ronnie on siis tosi raju jätkä ja aina oikeassa. Jos rikkoo sääntöjä niin vaan siks että säännöt on perseestä. Jos muut rikkoo sääntöjä, ne muut on idiootteja. Ronniella on mielipiteitä ja ne on aina oikeita. Ronnie tulee toimeen niin muitten vartijoitten ku vankienkin kanssa, JOS vangit ja vartijat ymmärtää et Ronnie on siis vitun hyvä tyyppi, rehti ja reilu, ja kova jätkä.

Huokaus. Tää oli siis ihan fucking paska kirja. Jos tarttee tietää vankilahommista ni kattokaa tv-sarja Oz elikäs Kylmä Rinki. Se on maaliman paras telkkarisarja evö koskaan faking ikinä.

Luettu: 1.12.2012 Pulau Mabul, Malesia