Elin on kaupan (10/2013)

Peter James: Dead Tomorrow ( 10/2013)

Anteeks, jääny kirjaploki ihan hunninkolle. On ollu tässä kaikenlaista, elämässä indoneessialaisella saarella. Kissahuolia itkettämässä, mutta myös kavereita käymässä ja vähän iloa elämään tuomassa. Lukekaa min reissuplokista lisää jos hotzittaa. Et en oo saanu täs oikee luettuakaan, ja tyän alla on sitäpaitti hirvee järkäleteos jota ei ihan yhel makaamisel plärätäkää läpi et raportoimattomii lukuelämyksii ei oo ku tää yks jonka oon vaa unhoittanu laittaa.

Sikahyvä jännä tarina kuiteskin oli tämä Dead Tomorrow! Oli romanialaisten katulapsien kaupustelua elintenluovutustarkotuksiin ja polliiseja ja pahiksia ja kaikkee.

Kirjailija on selkeesti tehny tätä stoorii varten älyttömän taustaselvitysduunin ja se kyllä tarinassa näky. Hyvin uskottavaa oli kaikki.

ja tätä varmasti oikeesti tapahtuu. Eli et ihmisiä tarkotuksella tapetaa et niiltä saahaan elimet myytyä epätoivosille. Sellasille epätoivosille, joilla on rahaa elimestä maksaa. Hurjaa meininkiä.


No mut nyt rupesin vaa miettii sanaa ELIN ja alko naurattaa. Sil on niin monta merkitystä.

Luettu: 17.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Vuaden 2012 parhaat

Joku pyys miuta jossai tua kommenttihommissa pykäämää listan et mitkä oli vuoden 2012 parhaat kirjat. Miä en tiiä onks siin listas mitää järkee, semminkin ku en oo lukenu mitää tuoreita tekeleitä, vaan ihan mitä on sattunu tääl reissussa vastaan tulemaan. Mut tällee yleisön pyynnöstä, ni päätin kahlata viime vuuen luetut läpi täält plokista ja valkata mainittemisen arvoset.

Nää ei oo hyvyysjärjestyksessä, vaan ihan sekasin ovat. Täs en sen enempää myäskää rupee selittelemää, klikakkaa noit linkkilöi ja lukekaa siält et miks oon tykänny.

Let's go!

Lisa See: Snow Flower And The Secret Fan (16/2012)

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (12/2012)

Camilla Läckberg: Jääprinsessa, Saarnaaja, Kivenhakkaaja (6-8/2012)

SJ Watson: Before I Go To Sleep (31/2012)

Anita Shreve: Testimony (66/2012)

Anssi Kela: Matkamuistoja (101/2012)

Julian Barnes: The Sense Of An Ending (92/2012)

Jonathan Safran Foer: Extremely Loud & Incredibly Close (105/2012)

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita (113/2012)

Karl Pilkington: An Idiot Abroad (117/2012)

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis (133/2012)

Kathryn Stockett: The Help (142/2012)

Noien ylläolevien lisäks luin paljon muutaki hyvää ja mahtavaa (ja paljon myäs paskaa ja kauheeta), mutta riittäkööt nuo nyt tälleen erikoismaininnan arvosiks.

Mainittakoon muuten, et ku plokia luoppuvuodesta 2009 perustin ni laitoin sillo sellasen "Unohtumattomat  kirjat TOP 15"-postauksen. Kyse ei siis ollu välttämättä pelkästään parhaista lukemistani kirjoista vaan sellasista joita ei voi unhoittaa. Sitä listaa tarttis ehketi täsä hiukan jo päivittää, mutta kyllä siä viä aika iso osa pitäis paikkasa.

Lukeminen on parasta! Kuten myäs kissat! Ja juusto! Ja nukkuminen! Ja lomailu! Ja Von hertzen Brothers!

Potentiaalia pornoon (9/2013)

Sidney Sheldon: The Sands Of Time (9/2013)

Uumama, nyt vietin päivän sellasen saippuan ja romantiikan ja hattaran parissa et alta poies! Jo kirjan nimi ja imelä kansi anto vähä osviittaa et nyt nimittäin lähtee! Sidney Sheldon on vissii tän kirjallisuuen alan iso tekijä. En tiiä oonko häntä koskaa aiemmin lukenu, eikä oo nytkään kiire ettiä lisää hänen kirjotuksiaan. Mutta tulipahan lukastua!

Eletää jotaa 70-lukua Epsanjan jossaa baskialueella tai siel liepeillä. On levottomuuksia. On kapinallisia. On nunnaluostari. Valtion pahisjoukot hyäkkää luastariin ettimään komeeta kapinallisjohtajaa. Nunnille käy köpelösti, mut 4 nunnaa pakenee. Koht ne on sen kapinallisjohtajan porukois pakoilemas pahoja polliiseja ja armeijan joukkoja. Alkaa romantiikka kukoistaa, oha se ny selvä. Ku on 20 vuotta luostarissa jumalaista kaunotarta pietty ni vähäkö sitä alkaa hormounit käyä kiarroksilla ku yhtäkkiä on testosteronia ympärillä niin et silmiä kirveltää. Kopulointia rantaheinikoissa ja sellastahan siitä seuraa. Kaikkii muitakii jänniä juonikuvioita siel rinnalla toki on, mut paskaaks niist sen enempää. Täm oli romanttinen seikkailu.

Mut täs kirjas oli hyvää se, et tän luki nopsaan. Ei tarttenu yrittää ymmärtää mitää taiteellisesti kätkettyjä syvempiä merkityksiä, koska sellasia täs ei yxinkertasesti ollu. Juani oli sinänsä vauhikas. Ja tästä teki viihyttävän sekii, et koko ajan mietin, et täst tulis mainio pornoleffa, ku hiukkasen laittais romantiikkakohtauksiin rasvasempaa vibaa. Aatelkaa ny, siä jossaa pyreneien vuorien rinteillä komeet kapinalliset herättäis siveitten nunnien sisältä oikee sellaset hornyt seksikissat. Siä vallan porukalla laitettais pusikko heilumaan ja viis veisattais mistää kapinointipuuhista enää. Joo.

Ny tartten luettavaks jotaa mis murhaillaa ja on sellasta perumenoo. Ei mitään henkisyyttä, romantiikkaa eikä mitää sellasta mitä en tajua. Kiitos.

Luettu: 14.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Portti portahilla (8/2013)

Lorrie Moore: A Gate At The Stairs (8/2013)

"A masterpiece". "The novel of the year." "Full of perfect sentences."

Yllä taas muutama kirjanliäpeissä killuva katkelma kirjan saamista arvioista. Diggaan näist aina ihan vitusti, varsinkin jos arviot menee miun miälestä ihan tyystin pusikkoon. Sillä MINUN mielipiteeni on aina oikeampi näissä asioissa, onhan lukukokemus tyystin henkilökohtanen ja siin ei auta vaikka kuinka ois takakansi rintattu täyteen ylistystä. Joko kirja on miusta hyvä tai sitte se ei oo. Mut on miälenkiintosta kuiteski vähä verrata sitä omaa elämystä tommosten ihan oikeittein kriitikoitten kokemuksiin.

Tämän kirjan osalta epäilen vahvasti, et kukaan ei ole tajunnu tästä hevonvittua, mut on pakko kehua, ettei anna ittestään tyhmää kuvaa. Tätähän epäilen aina jos en ite tajua jonkun kirjan hyvyyttä, mutta muut on kehunu. Koska MINÄ en ole tyhmä, ne on ne muut, ku ne ei uskalla sanoo et vittu mitä paskaa. Vai oisko täs sellasta et ku ite lukee viihtyäkseen ja oikiat kriitikot tyäkseen ja kriitikoidakseen ni ylipäätään haetaan kirjoilta ehkä vähä erilaisia asioita? Emmiä tiiä. Ku sit taas välil kyllähän noi oikeetki kriitikot on hyvän kirjan tunnistanu ku sellasen ovat eteesä saanu, ja sit ollaa niin samaa miältä.

Tää vaan tämmöstä pohdiskeluu tähä alkuu ku kertakaikkiaan on eriävä miälipide tällä lukijalla nyt.

A Gate At The Stairsin ongelma oli puuduttava tylsyys, jaarittelu asioista jotka ei liity mihinkään sekä niiden harvojen ees hiukan mielenkiintosien juonenkäänteiden tyystin kesken jättäminen. Mitkään jutut ei liity toisiinsa, ellei nyt sit kirjan päähenkilön kautta, mut siis kaikki on ihan irallisia kokonaisuuksiaan.

Kirjan päähenkilö on Tassie, parikybänen opiskelija. Menee lapsenlikaks pariskunnalle jotka adoptoi 2-vuotiaan tytön. Tassie ja se pariskunta on valkosia ja tyttö on puoliks musta. Täst väännetää pientä voi-ei-rasismia-on-juttua, sekä sellasta et ku ura-äiti ei ehi ipanaansa hoitaa ja on muutenkii vähä outo. Sit se adoptio ei meekkää läpi ku pariskunnalla on synkkä salaisuus ja tää juanenkäänne loppuu siihen. Mitään jatkoseurantaa ei tule. Se loppu siihen. Sit vähä meuhkaamista Tassien parisuhteen kans, joka sekii loppuu ku seinään ku jätkä ottaa ja häipyy. Se siitä asiasta sit. Välil mesotaa jostaa ku Tassie on iskänsä farmilla vähä töissä, maaseutuhommaa väliin. Sit Tassien veli lähtee armeijaan ja kuolee ja Tassie kömpii arkkuun sen jämien (joku ranaatti-isku ni velipojasta ei tuu ku roippeet takasin) kans. Kirja loppuu siihe, ku se adoptiopariskunnan isä soittaa ja vonkuu treffeille.

Et siis niiku mitääääh? Täs ollu päätä eikä häntää koko paskassa.

Luettu: 13.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Piin laiffi (7/2013)

Yann Martel: Life Of Pi (7/2013)

Täst on just tullu elokuva ja kirja pojottaa joka kirjakaupassa siä ekana tyrkyllä, bestselleri on ja sillai.

Pi on intialainen teinipoika joka on perheinee matkalla Känädään alottaan uutta elämää. Laiva, jolla ne sinne on menossa, uppoaa. Pi jää henkiin ja löytää ittesä pelastusveneestä, misä on lisäks seepra, hyeena, oranki ja tiikeri. Koht on enää Pi ja tiikeri. Heijjän merimatkasta ja selviytymisestä kertoo tämä.

Ohessa on vähän uskonnollisia juttuja ja kaiketi koko tarina on yhtä isoa symboliikkaa, ja sellast et tää PITÄÄ lukee ja kokee ja olla sit niin helvetin valaistunu ja koskettunu ja mitä viälä. Ja sitte laitetaa kirjahyllyyn sinne Coelhojen viäreen et kaikki kyläs kävijät näkee et täs muuten ollaa piirun verran henkistytty.

Kirjan alussa todetaan, että "tämä tarina saa sinut uskomaan jumalaan". Paskat sai. Uskon yhäkin ainoastaan ufoihin.

Piin laiffi ei ollu ihan paska, mut ei nyt mitenkää kaiken vouhotuksen arvonen. Tai sit miä en vaa tajuu. Sehä se aina tuppaa vähä ongelma olee. Se ku miä en vaa tajuu.

Oon muuten viime aikoina törmänny useessa kirjassa siihen, et siä lopussa on muutama sivu pohdiskeltavaa, eli ns. Reading Group Guide. Niin tässäkin. Miten tulee riiding gruupeista miälee vaa sellanen skenaario et siä amerikkalaiset kotirouvat istuu teekupposten äärellä jauhamassa paskaa jostain lukemastaan? Kattokaa ny vaikka tota:

What sort of emotional nourishment might Life Of Pi have fed to its author?



Emotional nourishment mai ääs.


Luettu: 12.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Huominen ja salaisuudet (6/2013)

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan (6/2013)

Ahisti Larssonin huikeen päätösosan jälkee ruveta lukemaan jotaa vaaleenpunasiin kansiin pakattua höttöä. Mut on taas vähä sellanen lukemisesta-pulaa-tilanne, eli joutuupi tarttumaan mihin tahansa mitä käsiinsä saa.

No mut tää oli nopeesti luettu köykänen juttu. Tamara on sellain rikas rinsessa joka on aina saanu kaiken, ku iskä on rikas ku porsas. Sit iskä tekee itsarin ja käy ilmi et iskä on kaikes hiljaisuudes velkaantunu niin vitusti et Tamaralta ja äiteeltä lähtee ns. tuhkatki pesästä ja joutuvat muuttamaan sukulaisten nurkkiin jonneki ihan tsiisöksen skutsiin keskelle ei mitään. Siä tätin ja setän nurkis ei oo yhtää kivaa, täti on kyttääjä ja salakähmänen, setä ei puhu mitn ja oma äiteekii taantuu ihan kasviksen tasolle ja nyhjää vaa huoneessaan nukkumassa ku on vissii niin rankkaa ollu se aviomiähen itsari.

Sit Tamara löytää sellasen tyhjän kirjan jonka sivuille alkaa ilmaantuu huomisen päiväkirjamerkintöjä. Et niiku siält sit Tamara hämmenyksen vallas voi lukee mitä huameen tapahtuu.

Blah-blah, se täti on pahis ja iskä ei ollukaa oikee iskä vaan tiän tois pua jostaa liiteristä löytyy yks friikki joka onkii Tamaran oikee iskä ja kauheeta salailuu ollu kaikis asiois ja sitä ja tätä ja lopussa pussaillaa jonkuu pojan kans.

Aivoihin hiukan sattui tätä lukiessa. Selkeesti en ihan ollu kirjan kohderyhmää, tää oli tehty ehkä noin 100 vuotta miuta nuoremmille. Vaikkakin takakanteen painettu pätkä Ilona-lehessä ollutta arviota sanoo että "Romaani on hykerryttävän hauska, lämmin ja älykäs, siis oikea aikuisten naisten satu."

Ekskjyysmii, mutta se ois tässä meinaan eriävän mielipiteen paikka. Tämä oli teineille tehtyä huttua eikä mikään hykerrytys aikuiselle. Piste.

Luettu: 10.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Larssonin kolmas (5/2013)

Stieg Larsson: The Girl Who Kicked The Hornets' Nest (5/2012)

AAAAHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH. Larssonin Millenium-trilogian kolomas eli vimonen osa tupsahti eteen pikemmin kuin uskalsin ees toivoa. Se tarkotti sitte sitä et nenä kirjaan ja kahlaamaan.

Tarinan päätösosa oli herkullista luettavaa. Oikee hykerrytti kun lopulta päästiin lakitupaan ja asioien oikea laita tirvastiin kehiin ja kaikki jutut sai selityksensä.

Salanderin Lispetti on yks hienoimpia sankareita mitä on kuunaan kehitelty. Parempi ku Supömään ja Pätmään yhteensä.

Oon suunnaton tragedia ja vääryys että Sieg Larsson on kuallu. Nää kirjat on niin silkkaa neroutta, juonenkäänteet ihan sulaa magiikkaa, et oikeen masentaa ettei Salanderin ja Blomqvistin seikkailuja tuu tämän enempää. Snif.

Luettu: 10.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Baarimikko touhuaa sekavia (4/2013)

 Dean Koontz: Velocity (4/2013)

Ihan saatanan paska Koontzi. Se on kyl vissii sellain heppu, et välil tekee hyvää setii, ja välil sit tämmöstä kuraa.

Ärsyttää tarinoissa aina ihan vitusti jos tyypit toimii täysin järjen vastasesti. Siis niiku tässä Velocityssä, et on sellanen baarimikko joka saa kummallisia kirjelappusia joissa hälle annetaan päätösvalta siitä kuka murhataan ja millai. Normaali ihminen vois toki sen ekan lapun kohalla vähä hymähtää, et paska vitsi, mut jahka siinä lapussa ilmotettu murha tapahtuu ni kyllähän siinä normaali ihminen menis polliisin pakeille. Tai viimeistään siinä kohin ku sama juttu tapahtuu toistamiseen, ja murhattu on tyypin paras ystävä. Mutta tän kirjan baarimikkosankari ei mee polliisille, ei ilmota ees sitä et löys sen ystävänsä lahdattuna. Tyypi sen sijaan rupee siivoomaan murhien jälkiä ja hävittelemään ruumiita ja muuta ihan sekavaa touhuumista. No löytää se sit murhaajankii siin lopussa ja plaaplaa.

Lisäks täs korpes sellanen asia, et stoori oli kerrottu tasan vaan sen päähenkilön näkökulmasta. Ei siis ollu mitään tunnelmaa kohottavia alustuksia et niiku synkkä ja myrskyinen yö ja hullu murhaaja ottaa veitsen esiin ja uhri kirkuu kauhuissaan. Ei smidish. Murhat tapahtuu tekstin ulkopuolella ja baarimikko sit vaa tupsahtelee paikalle ja on et no voi vide, taas yks corpse.

Tää oli raskas lukee ku oli niin paska.

Luettu: 8.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Vaikee hääyä (3/2013)

Ian McEwan: Rannalla (3/2013)


McEwanilta olen lukenu aikasemmin Sovituksen, ja siitä tykkäsin tosi paljo. Tää Rannalla ei ollu läheskää yhtä hyvä, Tarina oli pieni ja sinänsä hyvin kerrottu. Antakees ku tiivistän sen tähän ihan omin sanoin:

Vuos on 1962. Florence ja Edward on menny just naimisiin ja on heiän hääyö. Kummallakaan ei oo kokemusta panemisesta, neitseellisnä siis asian äärelle. Florencea koko asia kuvottaa, hiukan pelottaakin, mut siis enimmäkseen ajatuski siitä, et joku hänen jalkoväliinsä rupeis penetroitumaan on suorastaan yrjöttävä. Edward taas kuvittelee koko ajan, et Florence on hyvin sensuelli ja sellanen, et jahka täs on nyt pihdattu ja päästää asiaan ni avot. Asiasta ei ole lainkaan keskusteltu, on vaan häveliäinä kierrelty ja kaarreltu. Seurusteluaikana on just ja just pussailtu, hiukan tissiä kokeiltu ja yhen kerran jopa kikkeliä housun päältä nopeesti hipastu. Näistä lähtökohdista siis erotiikan äärelle! Lupaa hyvää! Hääyänä Florence koittaa parhaansa mukaan uhrautua, kokee pienen hetken jopa jonkinlaista kiihottumista, mut ku Edward on epävarma eikä osaa, ni fiilis menee ohi. Tilanne lopulta laukeaa, kirjaimellisesti, reisille. Florence saa sätkyn, aviomiehen spermat pitkin reisiä ja vattaa, kuvottavinta mitä nuori siveä neitsytmorsian on kuunaan kokenu. Akka syöksyy pihalle, äijä perään, syyttelyä, selittelyä, loukkaamista. Siihen se jo huikeet kahexan tuntia kestäny avioliitto sitte päättyykin. Edward ja Florence eivät tapaa enää koskaan.

Että tämmönen. Aika jännä. Mitä tästä opimme? Pankaa, hyvät ihmiset, ennenku rupeette suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta! Koeajon kautta vasta alttarille, ni ei tuu sit mitää pettymyksii sen suhteen.

Luettu: 5.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Larssonin toka (2/2013)

Stieg Larsson: The Girl Who Played With Fire (2/2013)

Piipahdus saaren kirjadivariin ja kas, vihdoin löyty Larssonin Milleniun-trilogian kakkososa enklanniks. Ygösenhän lukasin tosa joku aika sitte (siis enklanniks, suameks nää on luettu jo ajat sitte) ja sen jälkee oon ollu ns. haku päällä. Ja miten se onki nii, et sillo ku näitä ei kaipaa, ni tuntuu et joka helvetin kirjahyllyssä pojottaa koko trilogia kaikilla maaliman kielillä. Ja sitte ku on aika rajukin kaipuu nimenomaan enklanninkielisiä versioita kohtaan, ni heitä ei näy vittu missään.

Mut nyt sain kakkososan käsiini, suttusena piraattikopioversiona tosin, mutta aiiiiivan sama. Eikä tarvinu sitte noin vuorokauteen tehä juur muuta ku olla kärsä kirjassa. Jos joku koitti rannalla maatessa jotain juttua tulla siihen vääntää ni murahtelin vaa. Eihän tätäkään kyenny käsistään laskemaan.

Hyvä enklanninnos ja mahtava tarina. Näähän on aivan spektaakkelimaisen otteessaan pitävää jännää.

Paskaaks täst enempää lätisemään, kaikkihan nää on jo lukenu.

Ja nyt tarttis löytää viä se kolmososa, ja vähän äkkiä!

Luettu: 4.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Laskevan neitsyen kusipäätutka (149/2012)

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (149/2012)



Anna-Leenä Härköin, ai lav jyy! Siinä on nimittäin nainen, kellä on sekä asennetta että sana hallussa, ja jonka näkemykset elämästä ja maailmasta ja asioista on tismalleen naulankantaan!

Laskeva neitsyt on Härkösen Anna-lehessä julkastujen kolumnien kokoelma. Tämmöstä kokoelmaa oon jo vähä salaa toivonu tulevaks. Omas kirjastos makaa entuudestaan Härkösen kolumnikokoelmista Palele Porvari ja Kauhun tasapaino, ja ne on niin hyviä et kummanki oon lukenu jo ihan kuralle, moneen kertaan. Kaikki muutki Härkösen kirjat miulta hyllystä (tai tällä hetkellä pahvilaatikosta varastosta) löytyy, koska oon fani. Kaikki on hyviä, usea on jopa loistava. Loppuunkäsitelty on miusta Härkösen kirjoista paras ja miulle kaikin tavoin hyvin merkityksellinen kirja muutenkii.

Täs kirjas kolumnit käsitteli kaikkee mahollista kosmetiikkapurnukoitten haalimisesta lasten kasvatukseen ja lomailusta joulun viettoon. Helvetin viihyttävää luettavaa! Kolumnistina Härkösellä on mainio tyyli kirjottaa, miä taas kateudesta vaa vihertelen. Että se perkele osaakii sanoo asiat just eikä melkee!

Kaikki kolumnit oli hyviä, mutta varsinki Kusipäätutkaa lukiessani olin niin helvetin samaa mieltä et hyvä kun ei pää irronnu ku nyökyttelin joka lauseen kohalla. Just nii! Kusipäät on kusipäitä, eikä niiten kans tartte hillua. Sitä vaan tuppaa olemaan niin dorka, et on vaikee ottaa hajurakoo tollasiin tyyppeihin. Miettii jotain et ei ikäänku kehtaa antaa samal mital takasin, tai miettii et on huono ihminen jos ei hypi jonkuu itsekeskeisen persereiän mielihalujen tahdissa, vaikka kuika korpeis joka saatanan kerta ku sellanen tunnelmanpilaaja tunkee baarissa samaan pöytään paukuttelemaan henkseleitään ja vittuilemaan muille. Sitä oon iteki monasti sanonu, et elämä on ihan liian lyhyt tuhlattavaks pahaa mieltä ja vitutusta aiheuttavien ihmisten kans. 

Täsä viä Härköseltä pari lainausta aiheesta, kyseisen kolumnin alku ja loppu:

"Ikääntymisen yksi monista hyvistä puolista on se, että oppii yhä helpommin erottamaan
ihmiset, joitten kanssa ei kannata olla missään tekemisissä. Nimitän ilmiötä kusipäätutkaksi."

"Jos kusipäätutkasi ei ole vielä terässä, teroita se. Siivoa elämästäsi ihmiset, jotka vievät
siitä ilon."

TISMALLEEN!


(Tarkkasilmäsimmät huomannee, että täähän on jumalauta viime vuoden numeroinnilla porskuttava tekele, nyt on menny ämmällä hommat ihan sekiksiin. Aivan, luin tän tosiaan jo tos vähän ennen maailmanloppua, mutta koska kirja ilmestyy kauppoihin vasta tänään 3.1.2013 ni täst ei tohtinu aiemmin vaahota! Aijjettä oli kuulkaa kerranki kiva lukee jotaa ihan tuaretta paskaa! Tuli ihan feelis niiku oisin rajumminki nykypäivässä kiinni!)

Luettu: 19.12.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Joulukuun ovi (1/2013)

Dean Koontz: The Door To December (1/2013)

Täs oli oikee extremei tsykolookisia ihmiskokeita ja okkultimin kanssa pelehtimistä ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Ihmiskoekaniinina ollu 9-vuotias tyttö vapauttaa ittestään sellaset helvetin voimat et siin saa porukka tuta ja miettii ehkä hetken et kannattiks sitä pikkutytsyy silviisii kiusata.

Minuu alus aika lailla pelotti ku rupes tavarat lentelee ja radiot temppuilee mut sit loppu jotenkii oli liian arvattava ja lätsähti sellasee motherly love saves -imelyyteen. Äääh.

Luettu: 2.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia