Perijät menee vuoteeseen (19/2013)

Virpi Hämeen-Anttila: Perijät ( 19/2013)

Tässä oli sellasta maalaisromantiikkaa ja tuppukylän sukujen välisiä ristiriitoja. On teollisuussuvun jälkikasvu, misä on ilkee keinotteleva itsekäs veli ja sitte sellanen oikeen kunnon poika, joka puhuu kirjakieltä ja on rehti ja reilu. On naapurisuvun tomera toimittajapimu ja hänen lebaanisisko ja vanha täti. Lopussa rakkaus korjaa kaiken ja mettälammella ilkosillaan pulikoiaan ja elämä on ihanaa.

Aika sellanen plääh tämä oli. Vitutti ajoittain tökerö ja teennäisen olonen kieli, mitä henkilöien suuhun oli kirjotettu. Normaali ihminen ei kitise pihtaavalle muijalleen että kui sä ny et enää tuu mun kaa VUOTEESEEN. Helvetti! Sitä sanottais et SÄNKYYN! Räyh.

Luettu: 27.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Presidenttiehokkaat kiipelissä (18/2013)

David Baldacci: Split Second (18/2013)

Mistä näitä baldacceja oikeen tulee? Justhan luin yhen paskan siltä ja nyt taas!

Täs oli siikret servisen tyyppejä jotka vahtii presidenttiehokkaita. Jotain vuosii sitte yks on ollu paikalla ku pressaehokas ammuttiin kualiaaks, ja nyt sit taas käy hullusti: yks ehokas on kiipelissä ku se kidnaapataan. Entinen secret service -miäs ja nykynen secret service -vosu lyättäytyy kimppaan asiaa selvittämään, ku rupee näyttää siltä et jutut vahvasti liittyy toisiinsa. Pahikset vaanii ja kolkkaa ja räjäyttää taloja ja lopulta yks tosi ikävä ja juanikas sekopää selviää kaiken käsikirjottajaks.

Tää saa pointsit "ihan kiva", mutta unohtuu hetimiten kun on viimosen lauseen kirjasta lukenu. Ei siis mikään erikoisjuttu.

Luettu: 23.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Myähempien aikojen pyhät (17/2013)

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä (17/2013)

Kaveri tuli käymää ja toi lukemista. Hesareita ja Imageja ja Ilta-Sanomat ja Hymyn ja Seiskan. Ja kirjoja kans. Ja votkaa ja turkinpippureita! Jipiiiii! Kuhan oli lehet ja läpyskät lueskeltu silpuks ja salmiakkivotkulit tissuteltu ni sit eiku hyvän kirjan äärelle. Juha Itkosta, nam!

Juha Itkonen on loistava, lahjakas kirjottaja, suorastaan nero. Eilen yhellä makaamisella meni Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Ei voinu keskenkää jättää, ihan olin hyvän kirjan aiheuttamassa transsissa tän kans.

Pari mormoonia tulee Salt Lake Citystä suomalaiseen pikkukaupunkiin tekemään lähetystyötä. Mark on suoranaisessa kiimassa lähetystyönsä suhteen, David on uskossaan häilyvä. Davidin näkökulma uskontoonsa on epäileväistä, pohdiskelua Jumalan hyvyydestä ja pahuudesta. Mark taas on tyystin sinisilmänen, kilpailuhenkinen perseennuolija, joka ei epäile muuta kuin lähetyssaarnaajakaverinsa mielenterveyttä. Naapurissa asuva suomalainen Emma pistää Davidin pasmat lopullisesti sekasin ja poikarukka saa kunnolla pohdittavaa.

Tarina on hieno, vaikka sisältääkin paljon uskontoa ja jumalahommia. Sellaset on meitsin kaltaselle periaatesatanistille vähän höpöhöpöö, mutta tähän kirjaan ne tietenkin mainiosti sopi. Teksti on hienointa itkosta, lauseet kauniita ja taitavia, tarina kulkee komeasti. Suomenkieltä on tässä käytetty jälleen niin hienosti, että hattu pois päästä ja syvä kumarrus.

Tää Itkonen pääsee kyllä jo kovin korkeelle miun suosikkikirjailijoitten listalla. 

Luettu: 20.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Scold's Bridle (16/2013)

Minette Walters: The Scold's Bridle (16/2013)

Erikoislaatuinen kirja. Perustu hyvin paljon sellaseen silkkaan dialogiin elikäs tyypit keskustelee asioista. Ja puhuvat  intellektuellin olosia lauseita. En tiiä tykkäsinkö tästä vai vituttiko tää vai mitä, mutta ainakin tää oli erilainen murhamysteeri, nimenomaan siitä näkökulmasta miten tarina oli kerrottu ja millasia tyyppejä täs oli ja mitä ne höpis. Välillä tuntu vähän epäuskottavalta ku piänen käpykylän ihmiset on kirjotettu tämmösiks, mut hei, ei tää mikää dokumentaarinen stoori ollukaan.

Sellanen vittumainen vanha nainen löytyy kylpyammeestaan kuolleena. Sil on päässä sellanen häkkyrä, scold's bridle,  jollasella ennen vanhaa kuritettii naisia jotka nalkutti tai oli muuten pahoja suustaan (KATSO KUVA!). Ranteet on vejetty auki ja itsarilta näyttää, muttei sit kuitenkaan. Muija on tehny just ennen kuolemaansa uuen testamentin ja jättää lääkärilleen kaiken. Tytät ja tyttärentytär jäävät nuolemaan näppejään. Suvun salaisuuksia tuleepi esiin ja ihan sekopäistä porukkaa kaikki, on ollu insestiä ja murhia ja mitä viälä. Mut kuka on murhannu sen vanhan ilkeen kääkän ja miks? Sitä tässä sit ihmetellään. Murhaaja on yllätys, ja muutenki yllätystä tarinassa on siel sun tääl.

Tästä jäi hiukan hämmentynyt olo. Missään nimessä paskahan tää ei ollu, mutta vähä outo.

Luettu: 20.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Mukaraju pimu selvittää kaiken (15/2013)

David Baldacci: True Blue (15/2013)

Kun on lukenu Larssoninsa, niin herkästi alkaa vituttamaan muitten dekkarikirjojen "vahvoiksi" ja "jännittäviksi" ja "omaa tietään" kulkeviksi kirjoitetut naissankarit. Ne, jotka potkii munille, eivät kuuntele ketään ja taivuttelevat sääntöjä. Sukkelia ovat suustaan ja tappelevat rajusti isojenkin karjujen kanssa. Ovat oikeuden puolella, pahaa vastaan. Aina ja foevaah. Ei ole Salanderin Lisbetin voittanutta sillä saralla, kaikki muut on vaan köykäsiä yritelmiä.

Tässä kirjassa oli päähenkilönä just eellä kuvatun kaltanen köykänen yritelmä. Raju ex-poliisitipu, joka pääsee just vankilasta (sinne joutui tietysti lavastetun rikoksen takia, koska sankarit ei koskaan ole syyllisiä mihinkään). Ajaa makeella moottoripyärällä tuhatta ja sataa, pelaa koripalloo paremmin ku jätkät, tappelee gettokarjujen kanssa, rupee selvittämään murhaa ja salaliittoa, joista kumpikaan ei kuuluis hänelle vittu mitenkään. Nuuskii ja on riesaks kaikille.  Kulkee kiipelistä kiipeliin, mut on niin raju gimuli et vaik pahikset laittaa sen jääkaappiin ja siihen kettinkin ympärille ni siältä se akka linkkuveiten kanssa kaivaa tiensä ulos. Mikään kun ei lannista rajua naissankaria.

Että tämmönen tarina. Vähän oli paska, koska toi ämmä ärsytti ihan vitusti, mutta kyllähän tän nyt luki.

Luettu: 16.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Perhe ja alkoholi (14/2013)

Anita Shreve: Rescue (14/2013)

Anita Shreve on yks min tän hetken suosikkikirjailijoita. Kirjottaa hienosti pieniä tarinoita ihmisten elämästä. Tää Rescue on kuiteski ehkä mälsin Shreve mitä oon lukenu. Silti, hienosti kerrottu, mutta stoorissa ei tullu tällä kertaa mitään sellasta herättävää, pohdiskeluttavaa juanenkäännettä, tai oikeen muutakaan sellasta mikä ois laittanu olee sillai et vautsivau.

Miäs tapaa naisen, tulee rakkaus, tulee raskaus, tulee avioliitto, tulee tytär-merkkinen lapsi. On aluks ihanaa mut muija onki alkoholisti ni rupee säröilee se nuaren perheen onni. Kun akka ajaa kännissä autolla mällin ja on se piän ipana kyyissä, ni ukko antaa muijalle ns. hatkat.

Kun tytär sitte kasvaa teini-ikään, alkaa onkelmat. Iskä on vähä hukassa. Tytär töpeksii kännissä ittesä melkee hengiltä, ja sitte sairaalavuoteen äärellä koko perhe taas kokoontuu, 15 vuoden jälkeen ekaa kertaa kaikki yhes koos. Koskettavaa piti vissiin olla mut ei koskettanu miuta.

Luettu: 13.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Maanalaset mutanttihirviöt (13/2013)

Scott Sigler: Nocturnal (13/2013)

Jumppahuiti, nyt kävi tsägä! Piipahin tuossa tovi sitten Singaporessa ja siäl lentokentän kirjakaupassa hyppäs vaan käteen tämmönen Siglerin Scottin väkertämä Nocturnal-kirja. Tiättävästi, tietoisesti, en oo koskaan mistään Sigleristä kuullukaan, mutta joku miut pisti tämän ostamaan. Oikee täyen hinnan korkkaamaton kirja, jestas jestas. Jo se on niiku puali ruakaa kun lukee kirjaa, joka on neitzeellisen koskematon, joka ei hajoo käsiin ja jonka sivujen välistä ei putoile syliin hiekkaa ja kuolleita kärpäsiä. Miäletöntä!

Tämä Nocturnal oli muutenki ihan mahtava. Ollaan San Franciscossa. On polliiseja. On murhia. Tiättekste, tää vanha juani jota kaikki lypsää loputtomiin. Mutta Siglerpä oli tähän kirjaan heittäny sellaset juanenkäänteet et nimittäin erottuu joukosta. Murhaajat onki nimittäin maan alla asuvia mutantteja! Eikö kuulostaki jo ihan upeelta, mitä? Sitte käy ilmi, et päähenkilöpolliisilla on samanlainen outo mutanttigeeni ja hän on ikäänku samaa sakkia, kun nuo mutanttihirviöt. Mutanttihirviöt löytää vihdoin uuen kuninkaansa, ja ei, se ei oo se outogeeninen polliisi, vaan sellain nuar koulukiusattu poika, josta varsinainen mulkku tuleeki ku hää huomaa olevansa hirviöitten kingi.

Homma kilpistyy maan alla tapahtuvaan välienselvittelyyn. Siä on vastakkain mutanttihirviöt ja sit hyvikset, eli se poliisi ja muutama sen kaveri, joista osa on koko elämänsä omistaneet noien veikeitten otusten jahtaamiseen. Diiba daaba ja hyvät vähä niiku voitolle pääsee mutta sinne jää maan alle muhimaan tiäs mitä viälä. Liäkö jatko-osan paikka? Ettei vaan olis!

Hyvän, jännän ja miälenkiintosen tarinan lisäks täs kirjas oli hyvää lyhkäset kappaleet. Tykkään, et saa yhen asian luettuu noppaa, sit voi tuijottaa hetken horisonttiin, rapsuttaa kissaa, ottaa huikan juamapullosta, sulatella lukemaansa, ja sit rykäsee seuraavan pökäleen tarinaa. Lisäks täs oli ihan mainioita henkilöhahmoja, miun suosikki oli sellain ennustajasetä jolla oli touretten syndrooma. Myäs geenipoliisin poliisipari oli mahtava, suustaan paha ja nokkeluuksia lateli ku konekivääristä.

Ketkä tykkää tämmösist hippasen fantasiaan kallellaan olevist jutuist missä tapetaan niin perkeleesti ni lukekaa tää!

Luettu: 12.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Opsessio (12/2013)

Kuvassa kirjan kanssa lepuutteleva kissanpentu kuoli tänään.

Jonathan Kellerman: Obsession (12/2013)

Tää oli poliiseja jeesivästä tsykolookista kertovaa ns. Alex Delaware -sarjaa. Ihan hyvä oli. Ens ihmetellää et onks murhaa tapahtunu ja sitte mysteeri selviää ja murhiahan on tehtailtu oikee kunnolla.

Ei oo enempää nyt sanottavaa. Sanain arkkuni on nyt vähän paskassa vireessä. Ks. kuvateksti tuos vieres. On niin murheellinen päivä täs meneillää, ettei jaksa nyt. Mitään.

Luettu: 7.2.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Se Pennywise (11/2013)

Stephen King: It (11/2013)

Voi paska. Tämän Kingin klassikon oon lukenu joskus sata vuatta nuarempana ja muistot oli mitä mainioimmat. Muistelin et pelotti ja et tarina oli hiano ja jännä. Olin siis semisti liäkeissä, ku yhen sukelluspuljun kirjahyllystä tän kävin ittellein nyysimässä. Yli tuhat sivua hyttysen paskan kokosta piäntä pränttiä, jee jee. Siinä oliki sitte lukemista hetkeks. Eikä oikeen napostellu näin täs iäs kun jo ollaan siä elämän ehtoopualella ja vahvasti.

Tämähän on siis tarina, misä ollaa piänessä kaupungissa ja siä kaupungissa aina noin 27 vuoden välein tapahtuu kamalia. Ipanoita katoaa ja löytyy silputtuna. Vuanna 1958 seittemän luuseri-tyyppistä 11-vuotiasta kaverusta pääsee jyvälle mist on kyse. Siä kaupungin alla asustaa hurja pahuus, joka näyttäytyy kylil välillä pellehermannina. Pennywise The Clown on tyyppi, ja se tykkää syyä pikkulapsia. Kaveriporukka näyttää Pennywiselle ns. närhen munat, mut vuanna -85 se paskiainen ryämii siältä syvistä kellareista taas maan pinnalle ja alkaa natustella kakaroita. Nyt aikuiseks kasvanu kaveriporukka kokoontuu jälleen ja aikoo nyt todellakin päästää Pahasta ilmat pihalle.

Jos kirjasta ois siivottu noin 50% jaarittelua vittuun ja pistetty stooriin vähän enempi vauhtia ni avot, mutta täs rakennettii jokaista äksöniä niin perkeleellisellä jaarittelulla ja taustojen kuvaamisella ja ties millä poukkoilulla et  voi helvetti. Oli vähä tuskasta lukee ku sai ährää ihan perkeleesti paskaa et pääs varsinaiseen toimintaan käsiks.

Ja jotenki ärsytti sellain perseily et joo jostain universumin alkulähteiltä on paukahtanu pahuus joka on ollu siä kaupungin alapuolella ennenku maailmassa on ollu ees dinosauruksia, saati ihmisiä, ja sit se ultimaattien evil saahaa nitistettyä ku tyypit vähä pitää yhtä ja kertoo Pennywiselle vitsejä tai laukoo jotaa sananlaskuja tai luettelee lintujen nimiä. Voi helvetin perse.

Stephen King on kirjottanu ihan vitusti loistavia tarinoita (vaikka niiku Hohto, Salem's Lot, Tommyknockers, Pitkä Marssi, Piina, Carrie) mutta ohan se suoltanu myös aivan luokatonta paskaakin.

Luettu: 1.2.2013 Sanur Beach, Bali, Indonesia