Hevoiskuiskuttaja (43/2013)

Nicholas Evans: The Horse Whisperer (43/2013)

Koskaan en ollu tätä maaliman kuulua Hevoiskuiskuttajaa lukenu. Elokuvan oon nähny joskus, mutten muista siitä oikeestaan mitään. Kirjaan tartuin, koska se oli Balilla miun vakkarikirjadivarin alekorissa ja alekorin tarjonta oli aika paska, dekkareita ei ollu juur ollenkaan ja enklanninkielisiä kirjoja ylipäätään niukasti. Epäileväinen olin tarinan suhteen, ennakkoluuloinen. Siirtelin kirjan lukemista koko ajan, ku ei vaan jotenki kiinnostanu pätkääkään.

Mutta sitte ku alotin ni voooooooi että! Täähän oli aivan ihana! Koskettava! Romanttinen! Kaunis! Oikeen itketti välillä ja ees imelät rakkausjutut ei saanu miun niskavilloja sojoon, elin ihan täysillä mukana ja olin oikee et no voi helvetti, rakastelkaa ny jo elkääkä kiertäkö aihetta ku kissat kuumaa puuroo. Ja sitte ku lopulta lemmelle annettiin periks, vaikka vain hetkeks, ni aijjjettä, iiiihanaaa!

Näin sekasin sitä oon jo menny, kun on kohta puoltoista vuotta lorvittu tropiikissa. Tai sitte oon vaa nyt just tätä kirjottaessa vähän herkistyneessä tilassa, ku tänää tuos aiemmin päivällä todistin syntymisen ihmettä.

Luettu: 27.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Ruumisfarmi (42/2013)

Bill Bass & John Jefferson: Death's Acre - Inside The Legendary 'Body Farm' (42/2013)

Lukasinpas sitte mielenkiintosen tietokirjan! Kirja ei järin sovellu ruokalukemiseks, osa kuvista ei varsinkaan, mutta miun vattani on terästä eikä tarinat ja kuvat toukkia kuhisevista mätänevistä ruumiista tuntunu missään!

Bill Bass on sellanen uranuurtaja alalla, jota en osaa suomentaa mutta se on enklanniks forensic anthropology tai jotain. Ikäänku sellasta luitten tutkimista ja sitä kautta ihmisten kuolemien syitä ja ajankohtia selvittävää tiedettä. Herra Bass perusti aikanaan semmosen tutkimuslaitoksen, jossa oikeitten ruumiitten avulla selviteltiin, et mitä ihmisen ruumiille kuoleman jälkeen tapahtuu ja kuinka nopeesti, ja miten erilaiset olosuhteet asiaan vaikuttaa. Semmoselle maatilkulle laittelivat raatoja ja vahtasivat sitte että kui äkkiä alkaa toukat kuhisemaan ja mitä muuta tapahtuu. Aika karua hommaa varmasti, mutta arvokkaita tutkimuksia tekevät. Niistä on paljo hyötyä poliiseille ja muille, joitten pitää vaikka selvittää et mihin tuokii mettästä löytyny korpse on kupsahtanu ja millo.

Mielenkiintosta! Jos vatta kestää ni kuukleen voi kirjottaa hakusanoiks "body farm", ni saa aika näpäkkää kuvamateriaalia ym tuolta ja muista vastaavista tutkimuslaitoksesta. Varovasti sitte, kuvamatsku on aikamoista. Jos on herkkä saamaan painajaisia  ni ei kannata mennä kattelemaan.

Luettu: 24.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Siskon geenit (41/2013)

Rosamund Lupton: Sister (41/2013)

Tämän kirjan oon nähny koko ajan jossain. Aina joku sitä rannalla lukee, tai sitte tää töröttää jossain kirjakaupassa esillä tai muuten vaan pistää silmämunaan. Päätin selvittää, mistä on kyse, ja otin tän vaihtarina ku kirjadivarissa tuos yks päivä piipahin.

Beatricen raskaana oleva sisko katoaa ja Beatrice alkaa selvittää asiaa, tiätty. Sisko löytyy Hyde Parkin vessasta ranteet auki vetäneenä ja kuolleena. Sen lapsenki se oli jo ehtiny synnyttää ja lapsi oli syntyny kuolleena. Kaikki näyttää synnytyksen jälkeisen masennuksen ja psykoosin aiheuttamalta itsemurhalta, mutta Beatrice ei suostu sitä uskomaan. Ja mitä enempi tonkii systerinsä elämää ni sitä oudommalta rupiaa kuolema näyttämään. On geeniteknolokiaa vähän liiankii kanssa ja ties mitä. Lopussa on "yllättävä käänne". En kerro tarkemmin, jos joku haluu itte lukee.

Ja sit niiku eka mä olin et täähän on sikahyvä, mut sit mä olinki et niiku ei tää ehkä ollu ollenkaa hyvä. En tiä mitä miältä tästä ny olisin. Tarina oli ihan okei, kirjotettu oli hyvin ja hianosti, kerronnan tyyli oli et ikäänku Beatrice kirjottais kirjettä kuolleelle siskolleen. Mutta jotenki tää sitte vaan lätsähti lopussa, se "yllättävä käänne" miusta pilas koko jutun jotenkii, vaikka sen kai oli tarkotus nimenomaan olla sellanen "vau"- ja "ohhoh"-juttu.

Tän kirjan lopussa oli valmiita pohdiskelunaiheita reading groupeille ja myäs kirjailijan haastattelu. Kirjailija heittää siinä, tähän tarinaan liittyen, mielenkiintosen kymysyksen: "How would you spend the night you thought you were going to die, all alone?"

Nii. Mitähän sitä siinä tilanteessa sitte tekis? Kai sitä vaan miettis että paska reissu mutta tulipahan käytyä, ja toivottavasti siä tuanpualeises kalja on aina kylmää, sekä miähet helppoja ja isoaisaisia. Ja toivottavasti kummitteleminen on mahollista!

Luettu: 21.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Paha nainen (40/2013)

Chelsea Cain: Evil At Heart (40/2013)

Ui jumpe! Tasa-arvoa sarjamurhauksiin! Tässä kirjassa on ihan mahtava sarjamurhaaja ja se on viäläpä nainen! Hyvä! Kyllä myä akatki osattais! Oon varma!

Sarjamurhaaja Gretchen Lowell on sellanen pimu että morjes. Ovela ja kova tappamaan kekseliäillä tavoilla. Tässä kirjassa hän on karkuteillä ja hänestä on tullu hirvee julkimo ja hänel on fanaattisia kannatusjoukkoja. Ja sit on yks polliisi, jolla on ensinnäkii ollu Gretcheniin kuuma seksisuhre ja joka on sittemmin ollu Gretchenin kidutettavana vissii pariinki otteeseen. Nysse polliisi on pöpilässä toipumassa koettelemuksistaan. Eniveis, kaikkee sattuu ja tapahtuu, mahottomasti kuolee ihmisiä, erinäisii  silmämunia ja irtopäitä ja muuta löytyy sieltä sun täältä ja kuka oikee on tappanu ja kenet? Ku liikkeel on niitä sekopäisiä fanilaumojaki, jotka haluu jäljitellä idoliaan ja semmosta.

Tää kirja oli tästä mainiosta Gretchenistä kertovan kirjasarjan kolmas osa ja oikeen hyvä, luin muutamassa tunnissa ku en malttanu silmää sivuilta siirtää. Ai saatana ku haluisin heti lukee ne kaks aiempaaki, ku täs vaan viittailtiin jo tapahtuneisiin asioihin.

Tää kirjailija pitääpi lattaa muistiin ja tarkkailla josko jostain tupsahtaa lisää hänen teoksiaan.

Kirjailija mainittee kiitostekstissään yhen kirjan, joka rupes heti pervolla tavalla kiinnostamaan ja joka täytyy kyllä joskus hankkia. Tämmönen ku Michael Largo: "Final Exits: The Illustrated Encyclopedia of How We Die".

Luettu: 20.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Harlekiinimeininki (39/2013)

Heather Graham: Slow Burn (39/2013)

Taas yks "New York Times Bestselling Author", mahtaako niitä muunlaisia kirjailijoita olla olemassakaan? Kysyn vaan!

Tämä tekele oli epätietoisen kirjashoppaajan hämäystä. Takakansi kertoi murhamysteeristä, sisältö oli roumäänssiä.

On rikas, ja ah niin jumalaisen kaunis, leskinainen. Hänen miäs oli poliisi, rikas hänkin, sillä lailla vanhaa-rahaa-tyylillä, mutta oli niin humaani ja hyvä ihminen, että poliisiksi rupes kun halus nähä oikiaa elämää. Kaikki tykkäs hänestä, miähesä ei ollu pahaa solua lainkaan. Sitte hänet julmasti ammuttiin. Leskinainen rupee ronkkimaan murhatutkintaa, kun se ei tunnu mihinkään etenevän. Hänen sikaporho isoisä palkkaa hänelle henkivartijaks kuuman ja komeen latinomiehen, joka on edesmenneen aviomiehen paras ystävä ja henkeäsalpaavan kauniin lesken nuoruuen heila. Välittömästihän siinä alkaa kipinät lentää ja minkä murhatutkimuksilta ja henkivartioinnilta kerkiävät ni kaatuilevat yhdyntähommiin millon mihinkin. Ai kamala kun on leskirouvalla sitte huono omatunto ja oih ja voih. Sitte vielä raskaaks vahingossa tulee. No, saa ne sen murhaajanki selville, tietysti sillai että leskirouvalta meinaa lähtiä henki mutta kuuma ja komee latino-orhi pelastaa. Sitte on ikäänku asiat selvitetty, menneisyys paketissa ja ku edesmenny aviosiippa viä unes ilmestyy sanomaan et saat panee sitä könsykästä oi armaani ni oh joy and happy ending.

Että tämmöstä harlekiini-osastoa aika vankasti oli tämä. Dislike, dislike!

Kirjan vimoset sivut oli täynnä vastaavanlaisten kirjojen mainoksia. Miun kulmakarvaa kohotti erityisesti mainokset ns. "marriage stories" -kirjoista. Mitä vittua? Siinä taitaa olla genre, jonka olemassaolosta en ollu tietonen, ja  joka ei mitä luultavammin tule koskaan sisältymään miun henkilökohtasen yhen naisen lukupiirin kirjavalikoimaan, luaja paratkoon. Se on vissi ja varma. Siä kyllä kovin mielenkiintosen nimisiä kirjoja mainostettiin. Miltä kuulostaa "Bride by Surprice" ja "Terms of Engagement"? IIIIIIIIIIIIIIIIIHANALTA!

Luettu: 20.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Dejavuuuuuu (38/2013)

Karin Slaughter: Skin Privilege (38/2013)

Jotenki heti ekasta lauseesta tuli vahva dejavuuuuuu, ja niihän se oli että tän kirjan lukasin viime elokuussa. Ei haitannu, tää on sikahyvä ja jännä ja on ikävän onneton loppukii. Ja vaikka muistinki aika hyvin kaikki olennaiset juonenkäänteet ni sekää ei haitannu, ihan ahmasemalla luin kuiteski.

Ja yhä naurattaa täs kirjas esiintyny vänkä lohkasu, eli et se-ja-se ei löytäis persettä ees persemyrskyssä.

Miä oon muuten sellain tyyppi, joka lukee hyviä kirjoja aina uuelleen, ei oo niiku sellasta et ku joku on luettu ni se on sit luettu. Oon kaavoihin kangistunu jäärä  mones muussakii asiassa.

Luettu: 18.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Kuoliaaksitylsistyttävät polliisit (37/2013)

Graham Hurley: One Under (27/2013)

AAARRRGGGHHHHH! Vittu tämä oli tylsä kirja! Ei ihme että tätä lukiessa meni aikaa, ku mielummin tuijotti vaikka seinää tai kaiveli napaansa ku pahrusti tätä puuduttavaa paskaa läpi.

Tämä kerttoo brittipoliiseista ja ne murhia selvittelee. Juna hurauttaa tunnelissa ihmisen yli ja ku sitä silppua tutkitaa ni käypi ilmi että tyyppi on ollu kahlittuna sinne raiteisii. Sitä selvitellessä törmätää yhteen kadonneen ihmisen tapauksee, josta tulee sit ikäänku rinnakkaisjuoni. Sinänsä ideoissa on ainesta kiinnostavuuteen, mutta ku juttu ei luista ni se ei sillon luista.

Tarina ei oikee missää kohin temponu mukaansa, kerronnan tyyli oli yksinkertasesti vaan niin pitkäveteistä, hohhoijaa ja tanakka haukotus perään. Myös henkilöhahmot ärsytti, neki jotenki kirjotettu niin väsyttäviks hahmoiks et niitä ois tehny mieli potkia perseelle et nyt jotain vauhtia tohon olemukseen, helvetti soikoon.

Luettu: 17.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Missien palottelua (36/2013)

Beverly Barton: The Dying Game (36/2013)

Tässä kirjassa pistetään missejä kirveillä ja puukoilla palasiks! Kaks semmosta rikasta porhoo serkusta pelaa sellasta peliä, missä pisteitä tulee sen mukaa millasen missin laittaa kimpaleiks. Punatukkasista misseistä saa 20 pistettä, plondeista 15 ja tummatukkaista 10. Peli kestää 5 vuotta ja kummalla on lopussa enempi pisteitä, ni se saa sitte lopuks viä tappaa sen hävinneen. Tämmönen kiva ajanviete oli miljonääreillä tässä kirjassa.

Murhaajia koittaa ettiä niin FBI ku sellain yksityinen etsivätoimistokii, jonka on palkannu miäs kenen vaimon nuo hullut pistivät päiviltä. Se miäs on niin komee ja rikas, mutta ah niin henkisesti hajalla, ei pääse eteenpäin vaimon murhan aiheuttaman järkytyksen takia, on sisältä kuollut ja tunteeton. Ja siihen miäheen on sitte niin maan perkeleen korviaan myäten rakastunu yks sen etsivätoimiston gimuli. Voijjettä sentään sitä menoa, kun sitte vihdoin se sureva könsikäs uskaltaa ittelleen myöntää, että kyläkyläkyllää, ai lav jyy tyy, ja sitte yhtäaikanen orgasmi ja vielä keittiön pöyällä pikapano siihen perään.

Että taas tämmönen missä on hyvä sarjamurhaus maustettu imelällä roumäänssillä. Äh.

Luettu: 7.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Kellon seisahtuvan tahron (35/2013)

Mitch Albom: The Time Keeper (35/2013)

Tää kirja kertoo miähestä joka keksii ajan. Ja sitte se joutuu sellaseen luolaan ja on siel tuhansia ja tuhansia vuosia, kunnes lähtee sit opettamaan ajan merkitystä kahelle nykypäivän ihmisille. Toinen on nuori gimuli joka haluu tehä itsarin ku on rakkaushuolia ja toinen on rikas vanha syöpäsairas mies, joka haluaa elää ikuisesti. Kuhan luolan aikamies on sitte tyypeille näyttäny asioita ni gimuli ymmärtää haluavansa sittenki elää ja vanha mies ymmärtää, että ku siun viiminen kosminen pierunhenkäys lähestyy ni se pitää vaan hyväksyä.

Miä en tiiä mitä mieltä tästä kirjasta olen. Luin tämän Time Keeperin ihan yhessä hujauksessa, eli sikäli tarina kanto ihan kivasti. Mutta ku en oikeen sisällöstä sittenkään tiiä. Jotenkin ärsyttää hiukkasen tämmöset vähän sadunomaiset nokkelapokkelat kirjat, joissa on niin vitusti sanomaa ja elämänviisautta ja ne on yleensä viä sellasia ittestäänselvyyksiä. Tää Time Keeperi  on just sitä lajia, ja tää menee sinne henkistyneitten ihmisten kirjahyllyyn, sinne Coelhojen ja Life Of Pin viekkuun.

Eikä tässä nyt sikäli mitään erikoisen oivaltavaa viestiä miusta loppujen lopuks kuitenkaa ollu. Selvähän se on, et kunkin aika täällä on rajallinen. Ja selvää on seki, et ei kandee itsarii tehä, ku aina kannattaa kattoo viä huominen päivä ku ei ikiin tiiä mitä se tuo tullessaan.

Tämä ei mikään paska ollu, ei tokikaan. Mutta jotenki jätti sellasen vähän ärsyyntyneen olon. Viimestään siinä kohin nous satanistin niskavillat pystyyn, ku kirjan lopussa on kirjailijan kiitokset ja ne alkaa näin: "First, thanks to God. I do nothing without His grace."

Luettu: 6.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Menneitten tonkimista (34/2013)

Gillian Flynn: Dark Places (34/2013)

Jumalauta tässä oli hyvä kirja! Saatana sentäs!

Libby on sellanen nainen, joka 7-vuotiaana selvis hengissä kun sen veli lahtas koko muun perheen. Veli on vankilassa. Libby on rahavaikeuksissa ja Libby on vaikea ihminen. Joku murhakerho ottaa yhteyttä ja lupaa maksaa, jos Libby rupee nuuskimaan sitä perhemurhaansa, ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka asiaan liitty ja koittaa tonkia aihetta, omaa menneisyyttään, siis. Ja ku rahaa tarvii ni Libby suostuu. Ja sitte alkaa selvitä, että asiat ei ookkaa menny ihan niiku Libby on luullu. Entäs jos se velipoika ei ollukaan syyllinen?

Tarina etenee silviisii, et on yks luku aina nykyhetkee ja sitte seuraava luku kertoo siitä yhestä tammikuisesta päivästä vuonna 1985, joka loppu siihen että Libbyn äitee ja kaks siskoa kuoli. Juoni on niin mehukas ja mahtava et voi helvetti. Hienoja pieniä yksityiskohtia, on seitinohkasesti saatananpalvontaa ja sarjamurhaa ja kaikkee.

Törkeen hienosti kerrottu jännitystarina. Hyvän kirjan jälkeinen masennus oikee iski ku viimosen sivun loppuun luin. Nyyh.

Luettu: 4.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Matkustamisesta (33/2013)

Carl Hoffman: The Lunatic Express (33/2013)

Paskan kirjan jälkeen oli ihanaa lukea hyvää.

Carl Hoffman on toimittaja ja kirjailija, joka on aina matkustanu paljon. Työnsä takia, mutta muutenki. Kaipuu maailmalle on jatkuva ja jos liian kauan lusii kotinurkissa ni alkaa ahistaa. Tiedän tunteen!

Turistit matkustaa yhellä tavalla. Se tapa on yleensä ihan toisenlainen, ku se tapa millä matkustaa ihmiset, joitten vaan täytyy päästä paikasta toiseen, eikä rahaa oo mällättäväks mihinkään lentolippuihin, ei ees express-aircon-busseihin tai loistoristeilijöihin. Sillä mennään millä halvimmalla pääsee ja viis riskeistä.

Hoffmann lähtee matkalle maailman ympäri ja suorittaa matkan käyttämällä niitä kulkuneuvoja, mitä paikallisetkin käyttää. Jos on pakko lentää, ni lennetään sillä lentoyhtiöllä, millä on halvimmat liput ja paskin maine. Käyttämänsä bussi- ja laivafirmatkin Hoffman valkkaa sen mukaan, et minkä puljun kulkuneuvot eniten tappaa matkustajiaan. Ja junalla jos mennää, ni mennää ö-luokan vaunuissa ja mielellään reittejä, joilla onnettomuudet on enempi sääntö ku poikkeus.

Reissu alkaa USAsta, ja sinne myös päättyy. Maapallo kierretään reittiä Kuuba, Kolumbia, Equador, Peru, Brasilia, Etelä-Afrikka, Tansania, Kenia, Senegal, Mali, Indonesia, Intia, Bangladesh, Afganistan, Kiina, Mongolia ja Venäjä. Näissä maissa Hoffman etenee hirveillä busseilla ja kauheilla laivoilla ja veneillä ja täyteen survotuilla junilla ja onnettomilla lentokoneilla. Viiminen etappi on se kaikista pelottavin: Greyhoundin busseilla ameriikan halki, Los Angelesista takas lähtöpisteeseen Washingtoniin.

Kertomukset reissun tekemisestä tällä tavoin on mielenkiintosia. Itteeni en laittais yhteenkään kulkuvälineeseen, jolla Hoffman matkustaa. Niin kauan kun parempia ja turvallisempia vaihtoehtoja on tarjolla. Miulle on riittäny myrskyisät venematkat Balin lähistöllä ja elämäni ankein yö laivassa Sulawesilla, käsittämätön 9 tunnin junamatka Jaavalla  ekonomi-luokan junalla sekä kuolemanpelkoa täynnä olleet bussimatkat Sulawesin vuoristoissa. Niissä on koeteltu länsimaisen varhaiskeski-ikäsen pullukan seikkailunhalun rajoja aika tanakasti.

Jänskien matkatarinoitten lisäks miulle puhuttelevinta antia kirjassa oli Hoffmanin ajatukset matkustamisesta. Alla yks esimerkki (sikajees hei wuppiduu ku oon tajunnu et kameralla voi ottaa kuvan tekstistä ja laittaa sen tänne, eikä tartte itte naputtaa kiäl keskellä suuta noit mojovii lainauksii... hello, nykyaika!)

Erikoisen mielenkiintosta oli myös Hoffmanin paluu takasin kotimaahan. Se ei ollukaan sellanen ihanuus ku mitä hän oli oottanu. Koko reissun aikana ei tainnu äijä niin paljo mistään järkyttyä, ku kotimaan kamaralle rojahtamisesta ja elämästä siellä. Tämä lupaa hyvää myös meitzille, sitten kun joskus se päivä koittaa, että Mordor on seuraava etappi....

Palannen kirjan herättämiin ajatuksiin tarkemmin tuol min reissuplokin puolella tuokion kuluttua, eli lähipäivinä. Pitää ensin kunnolla sulatella näitä juttuja ja mietiskellä omaa elämää tässä jokunen tovi. (EDIT: ja sitä jaarittelua on luettavissa siel ny, klik-klik-klik)


Luettu: 2.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia