Dive Master Of The Universe! (52/2013)

Ton kissan nimi on Töpö, koska sen häntä on sellanen kippura onneton nysä.

Dive Master Manual (52/2013)

Kun yrittää tässä viä elämänsä ehtoopualella oppia uusia asioita ja lähtee vaiks dive master -koulutukseen, ni saa lukee ihanaa PADI-kirjallisuutta. Aijjettä!

Aivot meinas mätääntyä päähän välillä, mutta toisis kohis meni ihan pää solmuun ku asiat kävi vaikeiks, esmes niiku kaikki ihmisfysiologiat ja kaikenlaiset kaasujen käyttäytymiset kudoksissa ja ääääh.... on joutunu oikeen enklanti-suami sanakirjaakii välil näppäileen ku terminolookiaki huitelee ihan vitusti yli. Vaikka äheltämistä se oliki, ni tää mänyääli on nyt kertaalleen luettu läpi, kaikki kimurantit tehtävätkii on onnistuneesti tehty. Pitää tätä kuiteski täs viä tulevina viikkoina useasti selailla. Että sitte lopputentissä ei käy köpösti.

Erityisesti pidän PADI-propagandasta. Kaikissa kuvissa hymyillään pepsodentisti ja teksti on paikoittain pelkkiä itsestäänselvyyksien latelua. Tai sitte tämmöstä paskaa (ks. kuva alla). Voi jumalauta.

Kyllä kyllä, tämän luettuani suhtaudun ilman muuta ja ehottomasti kaikkiin ihmisiin sillä asenteella et jollei he jo oo, ni vittu heistä tulee, halusivat tai eivät, miun uusia parhaita ystäviä. Kaikki, aivan kaikki, mitä vastedes teen, tähtää vain ja ainoastaan uusien ystävyyssuhteiden luomiseen! Oli millanen taulapää hyvänsä, tahi vaikka joku leuhka vittuileva horoperse, I don't care, meistä tulee YSTÄVIÄ! Best friends foevaaaaaaaah! Iiiiik!

Tarvinneeko ees mainita, että olen jo saanut palautetta siitä etten oo tarpeeks sosiaalinen ja positiivinen. No shit? Silti, divemaster-hommeli on ihan vitun siistiä. Miä tykkään ja löyän ittestäin koko ajan ihan uusia juttuja, et oho, en vihaakkaa ihmis-asiakkaitten kans häärimistä ihan kauheesti.

Miusta tulee viä DIVE MASTER OF THE UNIVERSE! Graah!

Ja tuttuun tapaan tästä divemasterismi-aiheesta lisää puuduttavaa mesoomista miun reissuplokin puolella. Kliketi-klik sinne jos aihe kiinnostaa. Uu, sielläpä onkin jo suunnaton ruuhka, tämä asia kiinnostaa kiviäkin!

Luettu: 31.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Eleetöntä tarinaa (51/2013)

Kuvan kissa on nimeltään Mini-Sosis (=Mini-Makkara), ja hän on erittäin kipiänä nyt kirjaplokkarin murjussa potemassa.

Robert Goddard: Fault Line (51/2013)

Kylläpä kesti tämän kirjan lukeminen. Hidas etenemiin ei ollu kirjan vika, vaan sen vika, et rupesin dive master -oppilaaks, eli sen tiimoilta miulla on ollu helvetisti muuta tekemistä ja lukemista ja läksyjä ja kaikkee. Ei oo ollu aikaa retkotella rantamakaamos lueskelemas jotaa miälikuvitustarinoita ku oon aamusta iltaan ollu sukelluspuljulla orjana ja oppilaana. Ja sitte ku on illalla ollu hetki aikaa, ni oon kerenny ehkä puali sivua lukee ennenku noutaja on nyppässy kohti Höyhensaarta (= Isla De Höyhen, hokaattekste?).

Fault Line oli hyvä stoori. Hyppeli 60-luvulla ja nykypäivässä. Kertoi yhen isohkon yrityksen asioista yritykseen liittyvien henkilöiden kautta. Ken onkaan siä kulisseissa juonitellu ja asioita haluumiinsa suuntiin johdatellu? Kas siinäpä arvoitus.

Kirjailija Goddard on miulle uus tuttavuus, en oo häntä aiemmin lukenu. Miä jotenki lämpenin, sillai positiivisella tavalla, Kirjailija Goddardin tyyliin kertoa tarinaa. Jotenkin tässä oli sellanen erilainen tunnelma, ku yleensä tämmösis dekkarijutuis. Päähenkilö oli kirjotettu jotenki aika jänskän eleettömäks, ja koko tarinahan kerrottiin ikäänku päähenkilön näkökulmasta. Eli tapahtumat aika sillai toteemalla tuotiin lukijalle, ei mitään erityisempiä tunnelmien nostatteluja ja liäkityksiä. Tyyliin että "siinä makasi ruumis luodinreikä otsassa". Piste. Mitä siitä sen enempää vaahtoomaan.

Aivan hyvä oli tämä. Mutta nyt pitää taas palata sukeltelukirjojen pariin. Niitä onki tuossa oiva pino työn alla, ei ihan äkkiä lopu pänttääminen, voin kertoa....

Luettu: 30.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Reskjyyyyy! (50/2013)

Rescue Diver Manual (50/2013)

Rupesin sukelteluhommissa jatko-opiskelijaks. Rescue Diver -kurssi oli ikäänku seuraava askel matkalla kohti tekopirteetä sukellusopettajaa. Tähtäin ei ehkä niin tavotteellinen ees oo, mutta kurssi kerrallaan. Tämän kirjan luin kannesta kanteen. Oli pakko. Ja jopa kiinnosti.

Kyseisestä Rescue Diver-kurssista on uuvuttavan kattava tilitys miun matkaplokissa, klikkaa tästä jos kiinnostaa.

Luettu: 18.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Elävä vire (49/2013)

Sori, en tajuu mikä tota kuvaa vaivaa

Harlan Coben: Live Wire (49/2013)

Coben on kirjailijana sellanen perusluotettava tyyppi: häntä sujuvasti lukee, hyvää tarinaa miltei aina, muttei sieltä mitään järin mieleenpainuvaa tavaraa koskaan tule. Sellanen oli tämä Live Wirekin. Kiva jännä juani ja hyvin kulki juttu ja jännät oli käänteet, mutta tän voi luettumaan unhoittaa vallan oitis.

Täs oli rokstarboja ja mafiatyyppejä ja tennistähtiä ja narkkareita ja kaikkee salamyhkäst kähmintää kulisseissa. Ei sen kummempaa. En muista enää tarkemmin.

Luettu: 15.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Naisten porno (48/2013)

Tara Sue Me: The Submissive (48/2013)

Fifty Shades Of Gray -kirjasarjan vanavedessä vyöryy näitä sillai kivasti naisille kirjotettuja vähä kinkyjä seksikirjoja. IIIKKKKK! Nää on muodikas ja kova juttu ja näitä pitää lukee että pysyy menossa mukana. Perus-pilluseksihän on jo kauan ollu ihan silkkaa haukotuttavaa vaniljaa, vähintään kakkosta on rassattava, että sitä ees seksiksi kutsutaan. Onneks on nyt tullu nää kimkykirjallisuuden helmet, vai sanoisinko vallan että kinkykirjallisuuden persekuulat, vähä laajentamaan repertuaaria. Ei riitä enää pikkurillin livautus pakoputkessa, kyllä siinä on nykypänä oltava messisä vähintään poniraippa, käsiraudat ja litra liukastetta ku hommiin ruvetaan.

Jännä että tämmösestä pornahtavasta paskasta on yhtäkkiä tullu ihan salonkikelposta settiä. Mikä tahansa muumuussa ja aamutossuissa kuljeskeleva pirttihirmu voi näitä lukea sillai oikeen näytöksenomasesti vaikka ruuhkabussissa ja osottaa sillä lailla olevansa estoton ja ennakkoluuloton. Että naapuritki sitte näkee että lauantai-iltasin lottoarvonnan jälkeen se meijjän Vesa saattaa nopeen lähetyssaarnauksen lisäks vaikka vähän läpsästä leikillisesti, nii.

Joko Pirkka-nikseissä on ollu uusiokäyttövinkkejä sukkahousuille? "Voit kätevästi sitoa partnerisi patteriin vanhoilla sukkahousuilla" ja sillai?

Joo. No tämä "Tara Sue Me"-salanimen (eh he he että naurattaa tua nimi, on niin nokkela) kirjottama The Submissive oli melko justiisa Fifty Shades Of Gray, juonikin oli melko sama, mutta tässä henkilöt ei ollu ihan niin rasittavia ku Greyssa ja muutenki oli ehkä piirun vähemmän hermoon käypää settiä tämä. Mutta aika Greytahan tää kuiteski oli. Tuttu tarina, siis. On pökerryttävän komea sikarikas yritysjohtaja, jolla on rankka menneisyys ja joka ei halua suudella, vaan haluaa dominoia. On kiltti kirjastonhoitajapimu, joka haluaa alistua. Pimusta tulee johtajan submissive elikäs ikäänku orja. Tehään sopimukset ja sitte räpsitään poniraipalla pildeen ja laitetaan munaa suuhun ja tappia takapualeen ja homman pitäs olla tismalleen vaan tätä että yes, master ja sitte mennään. Mutta ei saatana, kun on naisille kirjotettua ns. pornoa, niin rakkaushan siinä saatana taas tulee pilaamaan kaiken. Voijjeetä ku sitä lapsena haavoittunutta yritysjohtajaa niin maan kovasti peloittaa antaa tunteille sijaa ja vaikeuksia tulee mutta ku sitte kuitenki... rakkaus! IIK! Sitte rakastellaan hellästi ja suudellaan saatana tuntitolkulla eikä tiatookaan mistään pervoilusta. Huakaus.

Miksei voia vaan hulluna kyntää ja räimiä raipalla niin että eritteet lentää, ilman jotain haukotuttavia tunnehössötyksiä? Sellanen kirja ois kiva lukee. Vois miunki sisällä sitte jotain ehkä herätä et ainii, SEKSI. Tai sitte ei.

Yllättäen tämäkin tarina on kirjatrilogia. Suattaapi olla että jatko-osia The Dominant ja The Training miun ei ole tarvis lukea. Dominant on tän ykkösosan tarina mutta nyt kerrottuna sen miähen näkökulmasta, ku tää Submissive oli sen kirjastonhoitajapimun piipitystä. The Training kai sitte kertoo siitä varsinaisesta kinkyilykoulutuksesta, jollasesta he tän ykkösosan lopussa sopivat et nyt ku rakastetaanki ni voiaan kunnolla ruveta tämmöseen S/M-hommaan aina viikonloppusin (perjantai klo 18 viiva sunnuntai klo 15 eletään S/M-suhteessa, näin he sopivat, muu aika ollaa niiku vaniljasuhe). Itse asiassa se The Training saattais olla ihan kihelmöittävääkin luettavaa, jos siin kunnolla mätetään, mut arvaan et siin on liikaa rakkautta ja salee tehään lapsia kans.

Äh. Iha sama. Seuraavaks haluun lukee jotaa perusdekkaripaskaa kiitos.

Luettu: 14.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Elämä on ihme (47/2013)

(miusta maailman hienoin asia on kissanpentu)

Bill Bryson: A Short History Of Nearly Everything (47/2013)

Tämän kirjan nimi ja kirjottaja on miulla ollu luurin muistikirjaan tallennettuna jo varmaan kaks vuotta. Että ikäänku noottina ittelle että lue tämä joskus. Nyt sen sitte Balin lentokentän kirjakaupasta ostin. Ja luin.


Kirja on nimensä mukasesti lyhyt historia melkeen kaikesta. Lähinnä maailmankaikkeuden, maapallon ja ihmisen historia. Pikkujuttuja, siis. Helpollahan ne taittuu pokkarikirjaks ja sellaseen tarinankerronnan muotoon, että tyhmempiki ymmärtää.

Miä en vittu tajunnu puoliakaan. Solut ja atomit ja protonit ja vittu valovuodet ja alkuräjähdys ja vittu saatana viuuuuuuuuuhhhhh että meni yli miun ymmärryksen.

Mitä tästä jäi ns. lukijan vetävään käteen? Syvä hämmennys, käsittämättömän suuria lukuja, hassuja nippelijuttuja ja varmuus siitä, että myö ihmiset ollaan traaginen vahinko. Kirjan viiminen luku keskitty oikeestaa siihen, millasia tuhoojia myö ihmiset ollaan ja kuinka paljon on pahaa jo nyt saatu aikaseks, vaikka meiän taival täällä - maailmankaikkeuden kellosta katottuna -  ei oo kestäny vielä ku pienen hetken.

En yhäkään ymmärrä, että jos ens ei niiku siis ollu mitää, ni mistä vitusta tää kaikki sitte on tullu? Niiku.... MITÄ VITTUA? Noin niiku sekä universaalisessa mittakaavassa (joka on niin valtava ettei voi ymmärtää) että ihan maapallollisessakin mittakaavassa. Oi Esko Valtaoja, kerro miulle, väännä rautalankaa.

Nää on asioita, joita on mahoton selittää, vaikka kuinka yrittäis. Aivot menee solmuun jo pelkästään kun miettii asioita mein maapallolla, saati sitte jos vilkasee taivaalle ja alkaa kelaa avaruusjuttuja ni morjens.

Ootin että ku tämän ährään läpi, ni tajuan maailmankaikkeuden ja elämän synnyn, enkä enää oo se joka äkäsenä totee näihin keskusteluihin et pfffffffft, evoluutiota ei ole, myö ollaan ulkoavaruuden älykkäämpien olentojen labrakoe.

Sitä mieltä olen muuten edelleen, vaikka oon tän  kaiken lyhkäsen historiikin nyt lukenu.

Muutama kirjasta poimittu nippelijuttu tähä lopuks:

• Myä ollaan kaikki vaan läjä atomeja. Ja atomit on kovia kiärrättymään. Meis on siis kaikis melko varmasti biljooneja atomeja jotka on joskus ollu osa Shakespearee tai vaik Tsingiskaania. Valitettavasti atomien kierrätys on hidasta, joten noien kuuluisuuksien pitää olla historiallisia henkilöitä. Meis ei siis oo Elviksen atomeja viä kenessäkään. 
• Atomit on älyttömän piäniä. Jos puoli miljoonaa atomia seisois rivissä olkapää olkapäätä vasten, ni se rivi mahtuis piiloon yhen hiuksen taakse.
• Ihmisen solut uusiutuu koko ajan, mutta solusta riippuen vähä eri vauhilla. Joka tapauksessa, voiaan sanoo, et sius ei just nyt oo yhtään hippusta samaa ihmistä ku mitä siä olit 9 vuotta sitte. Joka solu on uusiutunu täl välil. Et tästä näkökulmasta kaik on nuaria koko ajan.
• Ikivanha historia, esmes niiku ihmisten kehittyminen jne, on melkosta arvailua ja sellasta luitten ja fossiilien tutkimista. Usein tutkijat joutuu tekee päätelmiä ei pelkkien luitten perusteella vaan myäs vähä sen perusteella mitä lähistöltä löytyy. Joku humoristinen tutkija onkii lohkassu et noin periaatteessa vois vetää sellasen johtopäätöksen et ennen muinoin kovimpia alkeellisten työkalujen valmistajia oli ilmeisesti antiloopit. Niitten luita ku tuppaa löytymään joka paikasta, ja joka paikan läheltä.
• Ajattelu vaikuttaa geenien toimintaan. Esmes: miähen parta kasvaa nopeemmin jos se kuumeisesti ajattelee seksiä jatkuvasti. Seksin miättiminen nääs lisää testosteronin tuotantoa ja sitä kautta kiihyttää parrankasvua. (Tämä muuten selitää erinäisiäkin asioita.... kirj.pist.merkl.)

Ja vielä ihan viimiseks lopuks vähän ajattelemisen aihetta:

"Nobody knows quite how destructive human beings are, but it is a fact that over the last fifty thousand years or so, wherever we have gone animals have tended to vanish, often in astonishingly large number"

"It's an unnerving thought that we may be the living universe's supreme achievement and it's worst nightmare simultaneously."

Että vaikka meille on kehittyny aivot, joilla voiaan ajatella ja sitä kautta voitais arvostaa tätä elämän ihmettä, sillä ihme se on, että myö ollaan kehitytty ja elellään tässä ja nyt. Mutta ei myä tajuta.

Se toivo tästä kirjasta kyllä jäi, että sitte ku myö ihmiset ollaan ryssitty kaikki ja maailma on tuhottu, ni ehkä tuonne jää vielä jokunen atomi johonki sykkimään ja kaikki alkaa taas uuelleen. Ja josko sitte ei evoluutio, jos sellasta olemassa on, sallis enää ihmisenkaltasen katastrofin kehittyä.

Kiitos ja kuulemiin.

  
Luettu: 13.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Apuuva! (46/2013)

Emergency First Response - Primary And Secondary Care (46/2013)

Perkele. Jotta pääsen sukelteluissa etiäpäi ni joudun helvetti soikoon käymään ensiapukurssin ja sitte vasta voin koklaa onnistuuko miulta rescue diver -kurssin vaatimat temput.

Ihmisten pelastaminenhan kiinostaa minua aivan siis valtavan paljon. Khylä-khylä-khyllääää.

Ensiapukurssi on ny eniveis buukattu ens viikon torstaille. Kirjan sain jo tänää, ja oon sen nyt yhen kerran läpi lukassu. Painos on "Americas and Asia Pacific Version" ja sen kyllä huomaa. Esim siitä että heti alkuun käsitellään lakiasiat, elikäs että on olemassa ns. "Good Samaritan Law" joka suojaa esmes onnettumuustilanteissa loukkaantuneita auttavia ihmisiä ja takaa immuniteetin kaikenlaisia jälkipuinteja vastaan. Koska tottahan jumalauta, amerikassa varsinkin, jos erehyt auttamaan vaikka lihapullaan tukehtujaa piänellä haimlichhhin otteella ni tulee muuten  het seuraavana päivänä haaste lakitupaan ku kävit käsiks ja ettei ois tullu ihan pieni mustelmaki vattaan ja miljoonakorvauksia vaaditaan.

Kirja oli vähän vaikia luettava, kas kun lääketieteellinen termistö ei oo miun vahvinta alaa enklannin kiälessä. Vaikka luulis että olis, niin paljon oon lukenu kirjoja missä palotellaan ihmisiä ja tehään ruumiinavauksia. Mutta nyt hokasin et ei sitä sellasia stooreja lukiessa niin pal väliä oo et mikä suoli siinä ny vattan ulkopuolella retkottaa, ajatushan on tärkein.

Tätä läpyskää pitää viä tässä ennen kurssia pläräillä ahkerasti ku siä on tehtäviä mitä pitää tehä ja kaikkee. Ja miä oon täs elämäni ehtoopualel löytäny ittestäin oikee hikipingon ja oon nyt jo ihan vattahaavois et vide jos en osaakaa kaikkee.

Siitä kurssista avaudun lisää sit joskus tua min reissuplokin puolella.

Luettu: 12.5.2013 Gil.i Trawangan, Indonesia

Taivaan viis tyyppiä (45/2013)

Mitch Albom: The Five People You Meet In Heaven (44/2013)

ARGH! Miksi tämä Kirjailija Albom vainoaa minua nyt? Vastahan lukasin Time Keeperin! Ja nyt taas samaa henkevää, valaisevaa paskaa, toisenlaises paketis vaan. En ois millää jaksanu nyt mut koska lukemisesta on koko ajan pulaa ni menkööt.

Tää kirja kertoo sellasesta, et ku yks vanha mies Eddie kuolee ja sit kuolemanjälkeises elämäs ens siun pitää rehvata viis ihmistä jotka on siun elämääs jotenki koskettanu tai vaikuttanu. Vältsyy et oo heistä kaikkia koskaa ees tavannu, mutta tietämättäs elämän polut on jossai kohin ristenny sillä lailla että vaikutus on ollu kova, toiselle tai molemmille. Esmes et Eddie ei muista lainkaan tapausta ku oli pienenä juossu pallon perässä tielle, mutta autoilija joka melkee Eddien yli ajo ni järkytty niin kovin et sai sydärin ja kuoli.

Viis ihmistä sit kertoo siä taivaas jotain diibadaabaa ja niien juttujen kautta siä sit valaistut ja ymmärrät oman elämäs paremmin ja osaat antaa anteeks niille kelle pitää anteeks antaa ja sit ku nää asiat on hoiettu ni sit kohti valoa ja tuonpuoleinen on ihanaa.

Ääääh!

No joo, uskon tavallaan tuohon että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sillai, mutta ärsyttää nää tämmöset kirjat jotka koittaa olla niin vitun henkeviä ja näitä sit keski-ikäset ämmät lukee tietäväinen hymy naamalla, katsovat välillä pohdiskelevaisna horisonttiin ja kuvittelevat tajuuvansa elämästä jotain hieman enemmän ku tämmöstä paskaa lukevat.

Luettu: 8.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Orpo onnistuja (44/2013)

Bryce Courtenay: Whitethorn (44/2013)

Tämä oli paksu ja piänellä räntätty liki 700-sivunen järkäle, joten lukeminen vähän kesti.

Tom on valkonen orpo Etelä-Afrikassa ja asuu orpokodissa, missä elämä ei oo kivaa. Rangaistukset on fyysisiä ja opettajat perverssejä, toiset orvotki kiusaa. Yks päivä Tom löytää läheisestä joesta säkin kellumasta, ja säkissä on kuolleita koiranpentuja. Yks vielä elää. Kettuterrierin poikasen nimeks tulee Tinker, ja siitä tulee Tomin paras ystävä. Tomilla on toinenki ystävä, sikoja orpojen farmilla hoitava zulumies Mattress. Tom on huippuälykäs ja saa kylältä tärkeitä ihmisiä tukijoukoikseen. Paikallinen poliisipäällikkö, koulun opettaja ja yhen kahvilan naiset pitää Tomista hiukan huolta ja hänen asioita järjestävät parhaansa mukaan. Hyviäki ihmisiä siis on, vaikka elämä orpokodissa onki ankeeta.

Karmeitten tapahtumien tuoksinassa Mattress murhataan. Se murha painaa Tomin mieltä kirjan loppuun saakka ja on sellanen taustavire kaikessa mitä poika elämässään tekee.

Älynsä ansiosta Tom saa 11-vuotiaana stipendin maan parhaaseen kouluun ja lähtee sinne. Tinker, se Tomin koirakaveri, pääsee hyvien ihmisten hoitoon, mutta kaipaa Tomia niin kauhiasti että syrän koiralla särkyy kun Tom lähtee. Tom saa koululle kirjeen missä kerrotaan että Tinker ei syö, riutuu vaan hiljaa pois. Tom karkaa koulusta ja liftaa koiransa luokse ja ehtii paikalle kun Tinker on vielä hengissä. Seuraavana aamuna kun Tom koiran vierestä herää, Tinker on jo kuollu.

Tinkerin kuolema räjäytti miun kyynelkanavat ihan totaalisesti ja vollotin ku vesiputous. Ihmisen ja eläimen ystävyys on aina niin koskettavaa. Lisäks miusta on muutenki tullu herkkä itkupilli.

Tuon tapahtuman jälkeen kirja rupeski pikkuhiljaa muuttumaan hyvästä vähän rasittavaks. Tom on siä hyväs koulus ja menee duuneihin ja kaivokselle töihin ja Oxfordiin saa stipendin ja valmistuu lakimieheks ja ylipäätään onnistuu ihan vitun kaikessa mihin hää keksii ruveta. Se rupes ärsyttämään.

Kirjan lopussa Tom on lakimies ja saa otettua Mattressin murhan uuelleen tutkintaan ja lopulta syyllisetkin oikeustupaan. Kirja loppuu siihen.

Tästä jäi ristiriitaset fiilikset. Kirja oli periaatteessa tosi hyvä, mut joku tässä vähän tökki.

Varsinki sitte, ku huomasin et tää jamppa joka tän on kirjottanu ni on sama sekopää joka on kirjottanu tämän omalaatuisen tekeleen.

Luettu: 7.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia