sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Härköin ja Grishami (34-35/2014)

Kiirettä eikäkö lomaa pukkaa, ei ehi jaarittelee. Nää luin.

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (34/2014)

Ei parasta Härköstä mutta koska on Härköstä niin hyvä silti. Lapsiperhehommaa, ei miun juttu, mutta aina luen Härköstä innolla.

Luettu: 20.4.2014



John Grisham: The Racketeer (35/2014)

Grishami on sikahyvä. Taas tämmönen et lakimies pyörittää viranomasia niiku tykkää. Loistava juanenkulettelu, meni pitkään ennenku hokasin et kattos perkele asiathan on tyystin toisella lailla ku alkuks luulin.

Luettu: 27.4.2014







lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sukeltelukirja (33/2014)


Phillip Finch: Raising The Dead (33/2014)

Rastajätkien risubaarista löysin tämmösen sukelteluaiheisen kirjan. Kirja on faktaa ja kertoo sellasesta tyypistä ku Dave Shaw. Shaw oli ns. tekninen sukeltaja. Ne on ihan oma ihmislajinsa. Ne on hulluja kaikki. Epäilin semmosta jo aiemminki, vaikken ihan kauheesti oo ees tienny mitä ns. tekninen sukeltaja tarkottaa. Shaw oli kaiken lisäks teknisten sukeltajien kaikkien hulluinta lajia, eli luola- ja syväsukellusfriikki. Voin kertoa, että sillä porukalla ei oo ns. kaikki inkkarit samassa kanootissa. Mutta hulluutta tarvitaan, jotta päästään mestoihin missä ei ole kukaan koskaan käyny. Jollei ole hulluutta ja seikkailunhalua niin hommat ei etene. Jos ei sellasia piirteitä olis olemassa, ni myö asuttais viellä puussa koko porukka.

Sukeltelussa on siis kahta lajia äksöniä: on meitä keille riittää se sellanen vapaa-ajan hauskanpito ja helppo elämä eli pysytellään noin max. 30 metrin syvyyksissä. Miusta siinä on ihan tarpeeks vettä päällä jo siinäki. Sitte on ne tekniset sukeltajat, jotka posottelee satojen metrien syvyyksiin. Se on sellasta toimintaa, että siihen ei joka iikka pysty. Vaikka riittäis tekninen osaaminen ja fysiikkakin kestäis, ni kaikilla ei psyyke semmosiin hommiin taivu. Miun ei tarvitte ees kokeilla, miulla nuppi heittää voltin jo siellä 30 metrissä ja se vaatii aina hiukan ittesä kasailua ja iisisti ottamista, ennenku pystyn posottamaan muun porukan kans samalla levelillä. Yleensä mein syvillä sukelluksilla miä polskuttelen muutaman minuutin pari metriä muitten yläpuolella, ja oottelen että känni menee ohi ja pystyy painumaan sinne missä muutki on.

Tekninen sukellus tarkottaa siis, että mennään syvälle ja että hengitellään erikoiskaasuseoksia. Semmoset hommat taas vaatii hirveesti koulutusta ja hyvin tarkkaa sääntöjen noudattamista. Siinä on myös oltava sukelluslaitteet kunnossa, koska tua helvetin syvällä ei ole varaa mihinkään et oho sukellustietokone hajos.  Hengenlähtö on aina lähellä. Sitte ku aletaa puhumaan ennätyssukelluksista, et painellaan satoihin metreihin, ni sellasia sukelluksia valmistellaan helvetin pitkä aika. Miun yks ystävätär on tekninen sukeltaja ja hällä on aikoinaan ollu naisten maailmanennätyski hallussaan. Se miulle kertoki että jos ja kun hän tekee noita tommosia sukelluksia täällä, ni kenelläkään ei ole asiaa ees hänen kamojensa lähistölle. Hän ku saattaa säätää kaikkia päivätolkulla, ja jos kukaan muu menee sorkkimaan ni kaikki on alotettava alusta. Koska siä et voi luottaa ku ittees, se on kuitenki siun henki joka on pelissä.

Tässä kirjassa toi Dave Shaw on sellanen viiskymppinen ukko joka vasta tuollai kypsemmällä iällä kokeilee sukellusta. Jää heti koukkuun ja ihan samantien jatkaa koulutusta teknisen sukellusten kursseilla. Ja sitte luolasukellusta. Ja sitte alkaa se sellanen meininki että pitää päästä syvemmälle ja syvemmälle. Etelä-Aftrikassa on sellanen mesta ku Bushman's Hole, jossa näitä friikkisukelluksia tehään. Shaw sukeltaa siä Bushman's Holessa aina ku suinki mahollista ja yhellä sukelluksella menee ihan sinne pohjaan saakka, syvemmälle ku kukaan koskaan siellä on menny. 270 metrissä, siä sen luolan pohjassa, se törmää ruumiiseen. Se on yks vuosia aiemmin sinne Bushman's Holeen kuollu sukeltaja. Shaw päättää että corpse on haettava pintaan ja siitä tuleeki sitte aivan helvetillinen operaatio, jota suunnitellaan kuukausia ja joka saa valtavasti julkisuutta osakseen.

Ruumiinhakusukelluksella on porukkaa niin perkeleesti ja kaikki on suunniteltu vimpan päälle. Shaw painuu pohjaan sen ruumiin luokse. Eikä tule sieltä enää takasin. Sinne kuoli. Syy: niinki simppeli kun että sotkeentui opasnaruihin ja jäi kiipeliin, ja sitte ku siinä koitti saaha ittiään kiipelistä ni meni loputki asiat vituiks, tuli tajuttomuus ja se oli sitte tämän sankarin sukeltelut siinä. Henki pois zzzzäp.

Shawn sukellusopettaja, joka meni kans syvyyksiin, muttei sinne pohjaan saakka, hokaa että jotain on pielessä, ja ottaa itte turhaa riskiä ja joutuu taistelemaan hengestään koko matkan pintaan saakka (pintaan pääsy noista syvyyksistä kestää tuntikausia, koska siä et voi paineiden takia posottaa sieltä suorilta päivänvaloon, siä kualet jos niin teen, on tultava hitaasti ja hissunkissun).

Siinä tarina lyhyesti. Voi olla ettei tätä kirjaa kannata lukea, jollei itte oo sukeltaja, mutta koska miä olen ni miusta tää oli ihan helvetin mielenkiintonen. Mutta koska olen ihan vaan nynnerösukeltaja, joka ei mee mereen millään peruspaskaa ja Nitroxia eksoottisemmilla hengityshommilla ja sukeltaa ihan perusvehkeillä muutenki, ni miuta pöyristytti tässä valtavan moni asia. Miä en tiiä noista teknisistä sukeltajista kauheesti, mutta tän kirjan perusteella jäi fiilis että hirveitä riskinottajia ne on.

Meille perussukeltajille esmes opetetaa melkee ekana et koskaan ei mennä sukeltamaan yksin, vaikka mentäs vaan 5 metrin syvyyksiin. Aina kaverin kanssa, koska ikinä ei tiiä mitä voi sattua ja kun ihmiin ei pärjää veen alla ilman erikoislaitteita, ni se on oltava kaveri messissä joka voi auttaa kiipelitilanteessa. Jos vaikka siulta yllättäen loppuu tankista ilma, ni todennäkösesti kaverilla on sen verran että pääsette yhessä turvallisesti pintaan.

Nää tekniset sekopäät sen sijaan painelee yksinään tonne satoihin metreihin. Tuo Herra Shaw olis melko varmasti elossa, jos sillä ois ollu kaveri mukana, joka ois auttani irti niistä naruista.
Lisäks se ruumis mitä sieltä lähettiin hakemaan, ni seki oli tapaus, et nuori poika, kokenu sukeltaja toki, mutta jolla oli pätevyys vaan johonki 40 metriin, ni sen kanssa joku sakki paineli 70 metriin, ja sitte siinä oli jotain pientä hässäkkää ja yhtäkkiä porukka hokas et joku puuttuu. Mit vit? Jos siulla ei ole osaamista mennä tuommosiin syvyyksiin, ni älä saatana mene!

Emmiä tiiä. Jahka miun tekniikkasukeltajakaveri palaa Hiekkakikkareelle ni miä menen hänen kans jutustamaan tästä kirjasta. Olen melko varma että hän on tän kirjan jo lukenu ja tuntee kirjassa olevia ihmisiä ja sillai. Haluan vaan tietää ihan yleisesti aiheesta enempi. En sillä mielellä et hei miäpä lähen kans nyt tekniikkakursseille, mutta kiinnostaa vaan tietää. Että menikö tässä tarinassa nyt kaikki niiku oikeesti kuuluis mennä. Miuta niin kylmähiestää tuo ajatuski että kukaan posottaa tollasiin syvyyksiin ihan yksinään. Huhhutihuijakkaa.

Vaikka täytyy kyllä sanoa, et ohan se vitun hienon näköstä ku tekniikkaporukkaa on joskus mestoilla. Kyllä sitä kattoo niitä ihan vitusti ylöspäin että huh huh. Kun niillä on tankkeja ja letkuja ja vehkeitä ja systeemejä ihan perkeleesti enemmän ku meillä nynnysukeltajilla ja muutenki ne näyttää siltä että ovat todellaki menossa jonnekin mihi ei ihan kaikilla ole asiaa.

Oikeen mielenkiintonen kirja oli. Suosittelen sukeltelijoille, muita tää ei ehkä jaksa kiinnostaa.

Aijoo, tolla Shawlla oli tuolla vimosella sukelluksellaan videokamera messissä. You tubesta löytyy, hae Dave Shaw last dive tai jotain. Miä en viittiny sitä kattoa, pelkkä kirjassa ollu selostus niistä vimosista henkäyksistä alko ahistamaan.

Luettu: 19.4.2014

torstai 17. huhtikuuta 2014

Taivas sentään (32/2014)

Carlos Ruiz Zafòn: Taivasten vanki (32/2014)

Aivan uusi tuttavuus tämä Carlos, enkä ylipäätään ole kai kauhiasti hispanjooleja kirjalijoita lueskellu. Tää Taivasten vanki on kolmas osa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa, ja olin etukäteen vähä et tajuunkohan tästä mitää ku en ole aikasempia osia lukenu. Mutta ei hätää, niin hienosti ja taitavasti kirjotettu että hädin tuskin huomasin ees viittauksia aikasemmissa osissa tapahtuneisiin asioihin. Ei siis pätkääkään häirinny ettei miulla ollu mitään tietoa mistään.

Ja tää oli tosi hyvä. On sellanen kirjakauppa ja sinne tulee outo tyyppi ja ostaa kalleimman opuksen ja nysvää siihen omistuskirjotuksen ja pyytää et kirjakauppa toimittaa opuksen lahjaks etiäpäin. Omistuskirjotus paljastaa et kirja on lahja kirjakaupan apulaiselle ja ystävälle. Mitäs helvettiä oikeen? Mysteeri sitte selviää pikkuhiljaa.

Hiano kirja ja haluan heti ne kaks muutaki osaa luettavaks. Mut mistäs ne ny tähä hätään tempasis, perkele.

Luettu: 17.4.2014

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Syrän lyä (31/2014)

Jan-Philipp Sendker: The Art Of Hearing Heartbeats (31/2014)

Vaikka rakkaustarinat ja roumäännssit ei oo miun katasen sisältä kuolleen tuonelan tienviitan lempparikuppi teetä, ni joskus sellasetki kirjat on niin hyvin kirjotettu että tykkään. Tää Syrämmenlyäntikirja oli sellanen. Tarina sijoittuu Burmaan ja siältää siten vähän eksotiikkaakin, aina hyvä.

Julian iskä ottaa ja häipyy. Jäljet johtaa iskän synnyimaahan Burmaan. Iskän jäämistöstä löytyy lähettämättä jääneitä rakkauskirjeitä jolleki burmalaiselle naiselle. Julia lähtee pelimestoille aikeenaan selvittää et mihi iskä oikee hilpas. Tapaa kahvilassa jonkun paikallismiehen, joka yllättäen tunnistaa Julian ja tietää muutenki kaikesta kaiken. Kertoo Julialle isän ja sen nuoruudenrakkauden riipasevan ja kauniin tarinan.

Tykkäsin tästä, vaikka oliki sellanen rakkaushomma ja niin töpäkkää romantiikkaa et tuli vähän imelyysoverdose.

Luettu: 14.4.2014

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hypnotiseeraus (30/2014)

Liane Moriarty: The Hypnotist's Love Story (30/2014)

Öh. Rakkaushommia ja roumäännssiä. Ihan törkeen löysä kirja. Hypnoterapeutti ottaa ja rakastuu miäheen ja tulee heti paksuks ja rakastetaan niin perkeleesti ja kaikki on vaan lässynlää upeeta. Paitsi et oli yritetty punoa jännitystä kehiin stalkkerin muodossa mutta stalkkeriki oli niin vaan rakkauspörinöissään ettei sekään saanu mitää aikaseks. Ja miehelle oli annettu menneisyys, syöpään menehtyny vaimo ja lapsi, et kato ei oo helppoo sitte lähtee näin uusperhettä laittamaan. Mutta lopussa sit kaikki on vaan uuelta vauvalta haisevaa mussutusta.

Miksi, oi miksi, luin tän? Siksi ku ei muutakaa oikee ollu.

Luettu: 8.4.2014