torstai 28. elokuuta 2014

Mikä meit naisii oikeen vaivaa? (64-65/2014)

Tässä kaks tekelettä. Nää on pakko niputtaa yhteen koska... öööö.... kummatki on ikäänku parisuhdekirjoja.
 

Lisa R. Jones: Paljastus (64/2014)

Naisten naisille kirjottamaa pehmo-sadomaso-romantiikkaa. Kerranki suameks. Pelotti tarttua tähän. Et kui on seksikohtaukset mordoroitu, kui noloja niitä on lukee suameks. Mut täs kirjas tarina oli niin köpö, ja seksi niin booring, et ei jaksanu ees tirskua jos mainittiin sykkivä, kostea vako.

Tää on jonku kirjasarjan toka osa, mut ei paskan väliä et en oo lukenu ekaa, enkä tule kolmatta lukemaan. Mie tiiän jo miten nää jutut menee.

Montako miljoonaa kirjaa on tätä paskaa nyt julkastu? Kiitos, Fifty Shades Of Grey, räjäytit potin ja nyt sitte muuta julkastakaan ku samaa tarinaa eri nimellä, satoja ja satoja tekeleitä samaa kuraa. Miä en tajua. Kaikissa aina tismalleen sama juonikuvio (tai siis "juoni"). Tiedän, koska olenhan lukenut useita tämän alan merkkiteoksia. En tiedä miks, mutta kun täällä piänellä saarella elelee niin se on luettava ihan mitä sattuu käsiinsä saamaan.

Jos joku ei oo lukenu tätä kirjallisuuden alalajia lainkaan, ni miepä kerron lyhyesti. Yleensä nää julkastaan kolmessa osassa ja niien sisältö on jotakuinki seuraavanlainen.

Osa 1:
On köyhähkö kaunis mutta hiukan estyny gimuli. On joku rikas porho, saattaa olla taiteilija tai jotain, mutta äijä on komee, sillä on miljardeja biljardeja rahaa ja sillä on valtava, täydellinen, sileä ja sykkivän kuuma peenis. Miäs myäs on synkkä sisältään, kantaa salaisuutta ja tämän kauhian salaisuuden takia haluaa seksinsä sadomasokistisena  vihtomisena. Gimuli ja Rikas Isomuna kohtaa, ilma säkenöi eroottista vibaa niin et sitä vois leikata veittellä. Miäs haluaa tehä Gimulista ittelleen alistuvan orjan ja leikkiä vähä BDSM-juttuja. Saatetaan tehä oikeen kirjallinen sopimus aiheesta. Sähköpostit ja textarit lentää. Varovaisia sitomisleikkejä, ehkä hiukan jollain höyhenellä piiskausta ja pientä keimailua rajumpien juttujen suuntaan. Isomunalla seisoo aina ja Gimulin orgasmit ovat tajunnaräjäyttäviä järistyksiä, joiden jälkeen vapisuttaa. Joka viidennellä sivulla jompi kumpi "sulkeutuu itseensä", saatetaan tehä dramaattisia poistumisia ovet paukkuen. Aina palataan taas kimppaan ku kemia on niin magneettinen. Gimuli saa vartin välein hysteerisiä mustasukkasuuskohtauksia, jos Isomuna on vaikka tyäpalaverissa missä joutuu puhumaan jonku muun naisen kanssa. Gimuli on muutenki ihan vitun hysteeristä sorttia. Kyyneliä ja tunteiren myräkkää. Gimuli myös meinaa seota kun isomuna ei halua puhua tunteistaan. Eka osa loppuu "lopulliseen" eroon. Gimulin syrän on kappaleina.

Osa 2:
Alotetaan apeista tunnelmista, ku kert erottiin mutta kaipaus on valtava, syrämmet säpäleinä jne. Tavalla tahi toisella hyvin pian Isomuna ja Gimuli on back together ja kostea vako saa sykkivää sileää parrua, ehkä hississä, limusiinissä tai vähintään miljunäärin pilvenpiirtäjä-kattohuoneiston pandantaljamatolla.. Puhutaan rakkaudesta ja Isomuna antaa Gimulille kaiken. Gimuli tietysti nostaa metelin että hän ei siun miljoonias ota mutta ottaa kohta kuitenki. Tokassa osassa on aina jotain dekkarihenkistä draamaa ja jännitystä, rikolliset jotain häärää Isomunan ympärillä tai saattuu joku onnettomuus. Gimuli on huolesta paskana koko ajan, jatkaa mustasukkasuushysteriakohtausten saamista. Seksi alkaa olla enimmäkseen rakastelua, Isomunaki saattaa jokusen laakinsa jälkihuminoissa jopa kyynelehtiä. Sadomasokistiset yritelmät on lähinnä muisto vain, saattaa ilmetä vaisua perskannikalle läpsimistä tai silkkivyöllä sitomista, muttei mitään muuta. Isomuna on kuiteski vähän kontrolloiva ja saa hepulit jos akka käy vaikka kaupassa ilman lupaa. Mutta sitte halaa ja jörnii kuha on ens rähjänny ja vetäny vähän ahistuneen miehen mykkäkoulua. Harlekiini-romaanien tunnelma velloo taustalla. Isomuna alkaa myös avautua tunteistaan. Gimuli itkee koko ajan, aina on joku syy. Toka osa loppuu kun ongelmat on selvitetty, Isomuna on avautunu synkästä salaisuudestaan (joka on aina jonkun läheisen kuoleminen tai vastaavaa, jossain Isomunan herkässä iässä) ja pariskunta on aivan pyärryksissä rakkaurestaan ja lässyttää toisilleen tauotta.

Osa 3:
Kolmannessa osassa mennään todnäk naimisiin, muutetaan johonki helvetin isoon kartanoon jonneki missä biljonäärit ny tuppaavat kartanoissa asumaan ja saatetaan jopa ruveta pykään lasta. Tätä paskaa jaaritellaan joku 300 sivua, lähinnä ihmetellään kuka valitsee sisustuksen kartanon pintaremonttiin. The end.

Siinä., Nyt ei tarvitte enää kenekää uhrata aikaansa tän paskan lukemiseen.

Ihmettelen kyllä, et mikä näissä vetää. Tätäkö ämmät haluaa? Oon tainnu ennenki ihmetellä, mut niiku.... mitä vittua? Että meijjän suurin haaveko on isomunanen moniongelmainen miljonääri, joka on aluks niin jännittävä ja ihanasti pervo, mut joka meijjän parantavan rakkauren ansiosta muuttuu veteläks ja pillittäväks villasukaks?

Voi jumalauta.

Lopuks täytyy viel kertoo yks juttu. Miun  yks miäspualinen ystävä tuos yks kerta kiros et vittu ku kaikki akat on lukemu Fifty Shadesiä ni niille on tullu ihan vääristyny käsitys panemisesta. Kaveri oli pokannu nääs baarista jonku hemasevan tipun ja viäny sen himaansa, ni pimu oli matkalla kämpille sanonu et  "pitäskö meidän jo nyt sopia joku turvasana?".  Miäs oli ollu ihan monttu auki että mitä vittua, ei tässä olla mitään SESSIOTA menossa pitämään, ihan oli perus-pilluseksi miälessä nyt.

Jotta näin. 

Luettu: 27.8.2014

Janine Latus: If I am missing or dead... (65/2014)

Kirjan kirjottajan sisko päätyypi mulkvisti-poikaystävänsä murhaajaks. Tää kirja on ikäänku sisarusten tarina.

Kumpiki on valkannu miäsystävänsä aika päin helvettiä, kumpiki saa nyrkistä sillon tällön mutta kun vaan rakastaa ni ei tuu lähettyä lipettiinkää.

Miulla ei oo kokemusta väkivaltasesta parisuhteesta, ni paha mennä mitään sanomaan, mutten miä silti jotenkii pysty tajuamaan. Et on naisia joille on tärkiämpää olla vaikka paskassa parisuhteessa, otetaan jumalauta vaikka turpaan, kuhan ei vaan jouduta olemaan ja elämään yksin.

Miä en tajua. Nykyaikana varsinkaan, kun ei oo se elämä rahallisestikaan miehistä riippuvaista. Et jotenki... emmiä tiiä. Ei miulta oikee heru ymmärrystä näille,jotka ruikuttaa kui kauhiaa oli, ja ai ku se miäs oli hirviö, mutta vittu mitäs jumitti siinä saatana.

Räyh. Miä oon mialummin yksin ku oikeestaa minkäänlaisessa parisuhteessa. Eipähän voi syytellä ku ittiään kaikesta mikä elämässä mättää, jos mättää. Oma tupa, oma lupa, oma vastuu, kaikki on miun, hyvässä ja pahassa. Räyh.

Luettu: 28.8.2014

Näien jälkeen tartten annoksen telaketjufeminismiä. Tai joku naisasiakirja tuos on jonossa, pitäs olla huumoria messissä eikä mitään et nyt oo ylpiästi nainen ja rintsikat liekkeihin ja noin. Katotaa millanen se sitte on. Räyh.

lauantai 23. elokuuta 2014

Kissakirja, aina hyvä (63/2014)

Pahoittelen kuvan laatua. Kissanpennut häiritti.
Peter Gethers: A Cat Called Norton - The True Story of an Extraordinary Cat and his Imperfect Human (63/2014)

Tämän sain Kiiskiltä mukaan ku pakkasin rinkkaa ja olin lähössä takasin kotio, Hiekkakikkarta kohti. Kyllä kai kreisin kätleidin ny tarvittee kissoista lukea.

Kirjan  kirjottaja on elokuva-alan ihminen, joka vihaa kissoja. Sitte hänelle annetaan luppakorvain pien kissanpoikanen ja miäs huamaaki et vittu, kissat on parasta evaaah. Kissanpennusta tulee Norton ja Norton kiertelee ihmisensä kans maailmaa, lentelee lentokoneil ja asuu hotelleissa. Norton on mahtava. Mutta kissat aina on.

Kirja kertoo ihmisen ja kissan ystävyydestä. Ja se jos mikä on miusta ihana asia.

Olin valmistautunu et kirjan lopussa joutuu itkeen, mut onneks kirja loppu sillai Norton oli hyvissä voimissa. Siitä on vissii pari muutaki kirjaa julkastu.

Ihana tarina, josta varmaan tuskin muut ku kissaihmiset piittaa. Miinusta annan siitä et ois saanu olla kuvia, paljon.

Luettu: 23.8.2014

tiistai 19. elokuuta 2014

Ruåtsalaista hyvää, jåhååå (61-62/2014)


Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu (61/2014)
Kävin Mordorin lomalla Myllykoskella. Se on Kouvostoliitossa oleva käpykylä mis ei oo mitää paitsi kirpputoreja. Kivaa, koska kirppareilta usein löytyy ökyhalvalla lukemista.

Tämä Pahanilmanlintu on Läckbegin mahtavan dekkarisarjan osa nelijä. Jälleen mainio lukuelämys. Nyt jahattiin vallan ovelaa sarjamurhaajaa. On myös joku täysin pöljä tositeeveeshitti kylillä ja sielläki yks bimbo ottaa ja joutuu murhatuks. Aijjettä.

Luettu: 18.8.2014

 
Mari Jungstedt: Aamun hämärissä (62/2014)
Toinen Mylsän kirppareilta löytyny mainio dekkaripokkari. Jungstedt ei oo ihan niin hyvä ku Läckberg mutta tosi hyvä kuitenki.

Gotlannissa löytyy hiekkarantsulta tunnollinen kunnollinen perheeniskä joka on niitattu telotustyyliin. Siihen jäi iskän aamulenkki.

Kui nää ruattalaiset osaa nää dekkarihommat näin hyvin? Miksei myä mordorilaiset osata? Jotai oon koittanu meikäläisiäki lukee mutta paskoja on muistaakseni kaikki ollu.

Luettu: 19.8.2014

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Mordorissa luettuja (57-60/2014)


Michael Katz Krefeld:  Langenneet (57/2014)
Sikahyvä dekkarijuttu. Ihmiskauppaa ja sarjamurhaaja, ei voi olla paska. Tarinaa kerrotaan ihmiskaupan uhrina olevan pimun, entisen polliisiin ja sarjamurhaajan näkökulmista. Hienosti kulkee juttu ja meni melkeen ahmimalla ja valvotti aamuyän tunteina ku ei malttanu käyä nukkumaan, oli pakko lukee et mitäs seuraavaks tapahtuu.

Pidin ja suosittelen!

Luettu: 6.8.2014

 

Lars Kepler: Tulitodistaja (58/2014)

Oon kaverin nurkissa loisimassa, ja nuuskinu hänen kirjahyllyjänsä. Hyvää löytyi, jipii!

Keplerit rulaa. Aiemmin oon lukenu ekan osan tästä sarjasta, se tais olla nimeltäns Hypnotisoija. Tämä Tulitodistaja on samaa settiä ja paketin kolmas osa.

Jossain vaikeitten tyttöjen laitoksessa tapahtuu kaksoismurha.  Kaikki luulee tietävänsä kuka murhas, muttei asiat ookkaa ihan niiku ekana näyttää. Vyyhti aukiaa kun pätevä påolliisikönsykäs Joona Linna asioita tarpeeks sorkkii.

Miinusta siitä, että haistoin palaneen käryä jo alumetreillä, eli miulla oli vankka arvaus oikeesta murhaajasta. Siitä huolimatta tää oli tavattoman hyvä ja jännä stoori, mitä ei ois millää malttanu käsistään laskee.

Luettu: 9.8.2014

Lars Kepler: Nukkumatti (59/2014)

Tulitodistajan jäliltä oli vähän hyvän kirjan jälkeinen masennus, mutta kappas, pongasin kaverin kirjastosta Keplerin seuraavan tekeleen. Tämä jatku suunnilleen siitä, mihin edellinen kirja loppui. Nyt kaivellaan valtavan ovelan sarjamurhaajan tekosia. Murhaaja itte on jo hyvän tovin ollu funny farmilla lukkojen takana, mutta alkaapi vaikuttaa siltä, et joku hänen työtään ansiokkaasti kuiteski jatkaa.

Kun 13 vuotta sitte kadonnu poika, nyttemmin jo nuar miäs, löytyy hoipertamasta junaradalta, ni Joona Linnahan alkaa oitis taas tonkimaan asioita. Pöpiläänki laitetaan undercoverpoliisi bondaamaan sen sarjamurhaajan kans, mutta oha se selvä, ettei ovelaa voi huiputtaa. Seuraapi verta ja sualenpätkiä.

Sikahyvä kirja. Luin ns. yhellä makaamisella. Nukuin vaa välillä kuumehoureunia (flunssa iski ja kaatoi petiin).

Luettu: 10.8.2014

 

Mikko Kalinen: Sormibrighton (60/2014)

Tirsk mitä höpsöjä sarjakuvia. Just sellasta pöhköö puupäähuumorii mistä piän. Suosittelen ehottomasti.

Pari näytettä tuos kohta, eikö naurata häh mitä?

Luettu: 10.8.2014