Vipatinsatsi (23/2014)

Patricia Cornwell: Mitä jäljelle jää (23/2014)

Huokaus. Minen kyllä tykkä näistä Kay Scarpettoista, enkä varsinkaan jos ne on suamennettu. Lukiessa vituttaa niin perkeleesti. Ja koko ajan mielessä et ai ku vois tässä toisella käellä selata sitä enklanninkiälistä versiota ja kattoa miten on siellä ollu alkuperänen teksti. Mikä on ollu enklanniks esim. "vipatinsatsi", "läpiliipattu", "ja vissisti", "heivata" ja "klyyvari"? Kysyn vaan.


Ja seuraavaks kidutan itteeni lukemalla heti perään toisenki tyhmän  Scarpettan suameks. Jipiiiii!

Luettu: 28.2.2014

Ei kiitos rakkaurelle (22/2014)

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos (22/2014)

Tämän olen lukenu ennenki ja tämä on loistava kirja. Härköinhän ei osaa paskaa kirjottakaan, on miun yks suosikkikirjailijoita kyllä, ehottomasti.

Kaikki sivistyneet lukutoukat on lukenu tän ja tietää stoorin: ukko ei anna, akalla meneepi hermo. Ukko on sellanen tietsikan ääressä mätänevä saamaton vollottava nahjus. Tiättekste, just se joka ei saatana saa vietyä roskapussiakaan pihalle ennenku akka nostaa asiasta maalimansodan. Ei riitele, ei tappele, nysvää netissä ja pelaa jotain paskapelejä, ei tee vittu mitään. Sellanen kiltti nahjus, komeakin toki, mutta hohhoijaa. Itkee joka vitun käänteessä, hajoo ihan palasiks jos vaikak varvas osuu pöyän jalkaa, huutaa niiku kualis. Mutta lääkäriin ei koskaan suastu, tosimiähet ei mee lääkäriin, ne itkee vaimolle, ja vaimo hoivaa. Akka hoitaa kaiken muunki ku sen määkivän miesvauvan, joulukortitki ukon sukulaisille ja sitä rataa.

Sitte menee muijalta hermo ja se saa munaa muualta, löytää nuaren rakastajan joka köyrii siltä tajun kankaalle. Sitte vasta se nahjus siä himassaki herää horteestaan ja on et oho.

Itze olen ollu tollossa nuoruudessain parisuhteessa melkeen just tuommosen miähen kanssa. Ei ihme ettei oo sen jälkee ollu kenelläkään asiaa miun nurkkiin loisimaan, saatana. On omassaki elämässä tarpeeks hoitamista ja on helpompaa olla vastuussa ihan vaan omasta onnestaan ja omista roskapusseistaan.

Mut enivei, takasin kirjaan. Härkösen teksti on mahtavaa, naurattaa ja koskettaa ja siä on ihan loistavia juttuja. Oikeen otin talteen tämmösen upeen lauseen, jonka oletan pitävän tismalleen paikkansa. Varma en ole koska en oo koskaan itte ollu sekopäisenä rakkauresta, enkä tule olemaankaan, jos ja kun tämä lause sen määrittelee:

"Rakkaus on sitä, että antaa toisen pilata elämänsä"


Ettäs tiijätte.

Luettu: 26.2.2014

Vanhuksillakin on muka elämä (21/2014)

Virginia Ironside: Oon voimissain (21/2014)

Voi vittu nyt on hienosti suomennettu kirjan nimi. Alkuperäin oli jotain "No! I will not join a book club!" ni sitte suomeks "Oon voimissain". Voi helvetti.

Tää kertoo kuuskymppisen ämmän elämästä. Aijjettä. Sillai kato et se on niin raju et on nuarena kuuskytä luvulla pannu kaikkea, jopa yhtä piitlesiä, ja vetäny huumeita ja ollu semmoin raju, ja ny viä ikänaisnaki on niin raju et hän ei lähe sellaseen pelleilyyn et pitäis kynsin ja hampain kiinni nuoruudestaan, vaan vaahtoo kui on niin helvetin ihanaa olla vihdoinki VANHA. Että saa rauhassa olla kääkkä ja ei oo enää paineita mihinkään seikkailuun. Et hän ei oo sellanen vanhus joka lähtee Mongoliaan pyäräilemään ja opettelee puhumaan italiaa ja sillai. On vaa himaympyröis ja se on niin ihanaa. Ja sit tietty tulee lapsenlapsi ja kääkkä menee siitä ihan sekasin ja liäkkeihin ja vaahtoo vaan siitä ja koko ajan vouhkaa kuinka ei hän enää mitää miästä ikinä ota ja seksiä ei koskaan ja eikö sitte lopussa vuoskymmenten takanen ensirakkaus tulee ja vie taas jalat alta ja lööv lööv.

Vittu mitä paskaa. Just tommosta et kyllä voi vanhallaki olla viä rajuja mielipiteitä ja voivat puhua pilluista ja panemisesta ja oijoi. Tämä selvä. Pitää muistaa, jos dementialtani pystyn. Kulli!

Luettu: 26.2.2014

Rakkaustragedia Turkis (20/2014)

Alan Drew: Vesipuutarhat (20/2014)

Ny mentiin Turkkiin. Istambulin liäpeille, vuoteen 1999 kun tapahtuu kauhia maanjäristys. Siä on yks turkkilaiskurdilais-perhe ja yks amerikkalainen perhe. Heiän kohtalot köyttyy yhteen maanjäristyksessä. On kaunis turkkilaisperheen tyttö ja vähä sellain hunsvotti se amerikkalaisperheen poika. Alkavat riiaamaan, mist ei hyvä heilu kert siviä ja hunnutettu muslimityttö ni jumalaare sillä oo mitään asiaa hengaa jonkuu tatuoidun saatananpalvojalta näyttävän länsimaisen siveettömän klopin kans, näin ajattelee tytön iskä, suku ja kaikki naapurit. Siinä vetää tyttö niin oman ittesä ku isänsä nimen lokaan. Ja isänsä nimi, sen kunniaa pitäs tajuta varjella.

Kauhia tragediahan siitä sitte seuraa.

On nää jumalauta saatana  nää uskontohommat yhtä helvettiä. Ihan sama mitä lajia, ni niis o mitn järkeä. Ja noi kaikki tommoset kunnia-asiat ja maine ja muut, voi hyvää päivää. Ja miten se on noissa fanaattisissa uskonnoissa, ja edelleen oli ne uskonnot mitä lajia hyvänsä, ni aina se syyllisyyden taakka on vieritetty naisväen päälle? Että jos siut raiskataan, ni ehei, ei ole miähen vika, vaan siä horoperse olet viätelly ku nilkkaas vähä vilautit siältä kaavun alta, että ei se äijä voinu mitään.

Jännä toi että miähet on sitte tommosia tahdottomia ääliöitä joilla ei oo aivotoimintaa, et jos näkee muijalta vaikka korvanipukan ni se on do-jo-joiiiiing kauhee stondis ja pakko vaan köyriä, ei voi mitää, muijan vika. Kui ne ukot ei hokaa et tollojaha ne ittestään tekee noilla säännöillä? Jos heil ei se kontrolli piä ni pitäskö vaikka naulapyssyllä vetää se kulli reiteen kiinni ni ei tulis kiusausta ja osais hillitä ittesä?

Hyvä stoori oli enivei, vaikka välillä pistiki vihaseks.

Luettu: 25.2.2014

Remestely (19/2014)

Ilkka Remes: Hiroshiman portti (19/2014)

Jotain Remestä oon joskus lukenu mutten oo järin kovasti innostunu, mikäli oikein muistan. Tai sitte se oli joku muu mordorilainen raapustelija johon sekotan, en tiijjä. Mutta tämä Remes oli kuiteski hyvä. Pidän kun on salaliittoja ja hipastaa muinaisia sivilisaatioita ja mahollisia ulkoavaruuen olioien vierailuja ja tähtitieteitä ja semmosia. Tässä poukkoiltiin kaikis näis asiois ja lisäks politiikas ja ydinvoiman vastusteluis ja vaikka missä. Onneks ei kuinkaa juttu levinny käsiin vaikka oliki niin pal kaikkee. Hyvin pysy munat samas koris.

Loppuratkasu oli vähän pläts, mut johtu vaan siitä et venasin alieneita eikä niit tullu.

Luettu: 24.2.2014

Toinen juttu (18/2014)

 Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu (18/2014)

Saari turahti täyteen mordorilaisia, ja heilt sain niin paljo kirjoja, et kelpaa vähä aikaa maata seljällään lukemassa. Ja lukemassa suameks! Ihanaa!

Jonku vissii yhen Nesserin oon lukenu joku aika sitte, ja se oliki sopivasti tätä Toista Juttua edeltävä opus. Hyvä, ku täs on sama polliisimiäs ku siinä edellisessä, nimeltäns Gunnar Barbarotti. Gunnar rupiaa saamaan kirjeitä mis kerrotaan et moi, tapan kohta tän ja tän nimisen ihmisen.  Ja näin sitte käyki, että kohta tupsahtaa ruumiita. Sitte tulee kohta postissa kauhee hivakka jotaa viien vuoden takasta lomapäiväkirjaa, missä kerrotaan kui jossai ranskalaisella rannikolla on kans vähä puolvahingossa tapettu yks tyttö ja sen mummeli.

Pitkä juttu, liki 600 sivua, mutta piti niin pinteessä et luin miltei yhellä makaamisella. Nukuin välil ja sit taas jatkoin. Älyhyvä stoori ja pidin tässä erikoisen paljon yllärilopusta. On aina hyvä jos miä luulen et tää homma menee tällee ja sitte viuh vaan lähteeki matto alta ja loppuratkasu on jotai ihan muuta.

Luettu:  24.2.2014

Mockingböörd (17/2014)

Harper Lee: To Kill A Mockingbird (17/2014)

Kattokaa! Olen klassikoiren äärellä! Tai siis klassikon, mutta enivei. Sivistyksekssäin on nimittäin valtava aukko kaikkien sellasten kirjojen kohalla jotka ns. kuuluis lukea, en tiijjä miks. Mutta nyt osu käteen repaleinen ja kanneton tämmönen ja miähä oitis tarrasin kiinni.

Aivan hyvä oli tämä. Ameriikan syvässä etelässä, Äläbämässä, ollaan joskus tua vuaskymmeniä sitte, sillon kun ei oikeen valkoin ja musta ihmiin ollu samanarvosia. Nuaren tytön silmin kerrottu tarina elämästä niihi aikoihi.

Tykkäsin kovasti.

Luettu: 23.2.2014

Shreveläinen rakkausylläri (16/2014)

Anita Shreve: The Last Time They Met (16/2014)

Oli tuottosa reissu naapurin majataloon tekemään kirjavaihtoja. Löyty Anita Shereveä, sellasta mitä en ollu viä lukenu! Jihuuuu! Pidän hänen kirjoista kovasti, vaikka ne ehkä onki just aika paljo akkojen kirjoja, mutta akkaha miäki olen, en voi sille mitn.

Ja täähä oli jälleen komiasti kirjotettu shreveläinen tarina.

Hianoa tekstiä, tunnelma verkkaisesti etenevä, otteessaa pitävä. Vaikka oliki rakkaustarina ni pidin kovasti. Ja täs oli viä semmonen tarinanlopetus että piti lukea loppu muutaman kerran uuelleen ennenku usko että näin sitä sitte kirjailija heitti koko stoorin ihan perslaelleen siä lopussa. Taitavaa!

Luettu: 20.2.2014

Eläimellinen fantasiadekkarisekopäisyys (15/2014)

Lauren Beukes: Zoo City (15/2014)

Njääh. Sekavaa sellasta trillerintapasta, johon sekotettu jotain fantasiahommaa. Vihels yli, kovaa ja korkialta. Lisäks hommat tapahtu Etelä-Afrikassa, ja seassa oli paikallista höpinää, mist en tajunnu myäskä mitää.

On jotai tyyppejä, joilla on oma eläin kylessä kii koko ajan. Ne saa siitä elukasta jotain taikavoimia. Päähenkilö on sellain raju gimuli, jolla on laiskiainen ja heiän kimppataikavoima on kadonneitten esineitten löytäminen. Njääääääääh.

Tää oli tämmöin et luin kun ei ollu muutakaan enää jälellä. Meni sillee toisesta silmästä sisää ja toisesta ulos, tiättekste, hauki-on-kala-meininki.

Luettu: 17.2.2014

Kirjaston mirri (14/2014)

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (14/2014)

Tiesin jo ku aloin tätä tavaamaan et lopussa itketään sitte. Näin kävi.

Ameriikan Iowassa, Spencer-nimises pikkukaupungis on piäni kirjasto ja yks aamu heiän kirjanpalautuslootasta löytyy kohmettunu piäni kissanpoikanen. On jumaliste kauhia pakkanen (-15) ja kissanpentu on tuupattu yän tunteina sinne laatikkoon. On raukka viä hengissä jotenkuten mutta heikkona. Luajan lykky et kirjaston porukka on eläinrakasta sakkia. Ne lämmittääpi poikasen ja päättävät pitää sen. Kissan nimeks tulee Dewey Readmore Books ja se on siitä lähin duunissa siä kirjastossa. Sen hommaa on seurustella asiakkaitten kanssa ja se on siinä duunissa ihan paras. Deweystä tulee julkkis ja semmonen erikoiskissa joka yhistää kaupunkilaisia laman keskellä ja sillai.

Reilut 19 vuotta Dewey siä kirjastossa hääräs ja teki lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin kekkä se tapas. Mahtava meininki.

Aika silleen imelästi kirjotettu kissatarina mutta totta munassa miuta kosketti ja kirjan lopussa ku Dewey piti vanhuuen tuomien vaivojen takia lopulta lopettaa ni miähän vollotin varmaan tunnin ihan pää punasena.

Kissat guud.

Luettu: 16.2.2014

Mänsesterin kakara (13/2014)

Billy Hopkins: Our Kid (13/2014)

Joo. Tää alkaa olla nyt taas tätä et kaikki on luettu ja joutuu tyytymään ihan mihin hyvänsä mitä käsiinsä saa. Miullahan oli pitkään hirviä kirjakasa oottelemassa yäpöyän alla, ku lukemisen tahti on ollu hias. Ku on yks sun toinen lahjotellu miulle kirjoja ja kaikki vastaanotan iloisna. Nyt miun telkkarikanavat hävis ja oon muutenki ollu aika kotio linnottautunu ni nenä on ollu kirjassa tanakasti. Ja nyt joutuu käymään naapureis ratsaamas kirjahyllyjä ja noukkimaan siältä mitä siel sattuu olemaan.

Tää Our Kid oli ihan paska. Kertoo lapsuuesta Mancesterissa toisen maalimansodan tienoilla. Perustuu todellisuuteen, eli kirjottaja kertoo omasta lapsuudestaan. Huokaus. Sen lisäks et tää oli puuduttavan tylsä ni välil huiteli jutut ihan ylitte ku ei toi mansesterin murre oo oikeen hanskassa. Mutta jos en tajunnu jotaa ni koitin arvailla, tai sitte vaa annoin mennä, ku varmaahan oli että vittu oli merkitys mitä hyvänsä ni ei se tätä paskaa paremmaks tee.

Luettu: 15.2.2014

Tukkimiäsmeininki (12/2014)

John Irving: Last Night In Twisted River (12/2014)

Siitäpä onki aikaa sujahtanu ku viimex oon John Irvingiä lukenu. Oon hänestä kyl tykänny kovasti aina ja niin tykkäsin täst Twisted Riveristäki. Mieletön tarinankertoja on Herra Irving, ei voi ku ihastella miähen lahjakkuutta ja kykyä kuljetella tarinaa eteenpäin. Tuli semmonen olo että vetäydynpä johonki kivenkoloon itkemään enkä kirjota enää ikinä koskaan mitään ku en osaa.

Twisted Riverin tarina kestää vuoskymmeniä. Vuodesta 1954 alotetaa ja vuoteen 2005 lopetetaan. 12-vuotias poika herää yällä siähen, et kuuluu outoa ääntä iskän huoneesta. Pojalla on vähä vilkas mielikuvitus ja se kelaa et onpi karhu siä syämässä iskää. Menee ja mäjäyttää iskän päällä hytkyvää karhua paistinpannulla päin pläsiä. Karhu kualeepi siähen ja osottautuukii iskän sussuks. Joka pettää paikallista hullua juoppoa väkivaltasta konstaapelia iskän kans. Poika ja iskä joutuu lähtemään lipettiin. Välillä saavat elellä vuosia ihan rauhassa mutta sitte joku taas äkkää heiät jostain ja on taas pakattava kaikki ja lähettävä johkii muualle alottamaan alusta.

Tykkäsin valtavasti tästä kirjasta, oli ihanan paksukii eli ei tullu lukastua ihan tost vaa yhel makaamisel.

Luettu: 13.2.2014

Kävely (11/2014)

Rachel Joyce: The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry (11/2014)

Harold Fry, eläkkeellä oleva herra, lähtee yks päivä käymään postissa. Mutta lähteeki siltä reissulta kävelemään tois pua britannian saarta, tulee nääs tarve mennä tervehtimään vanhaa ystävää joka on kuolemassa syöpään. Harold saa idean että jos hän kävelee sinne saattohoitolaitokseen, ni ystävä selviää. Kotio jää akka ihmeissään ja matkalla vastaan tulee yhtä sun toista tyyppiä. Harold kokee kaikenlaista, toivoa ja toivottomuutta, käy elämäänsä läpi siinä talsiessaan. Ei oo helppoa ollu, vaikiaa, niin vaikiaa. Kuka sitte loppujenlopuks pelastaa ja kenet? Avioliitto siinä ainaki pelastuu, kun niin Haroldilla että etääntyneellä vaimollaan on kummallaki tahoillaan aikaa kattella peiliin ja miettiä missä mennään ja mihin halutaan jatkaa.

Hieno kirja, ihana tarina. Vähä jotenki samaa meininkiä ku siinä kirjassa missä satavuotias kääkkä karkaa vanhainkodista. Miä oikee melkee liikutuin välillä tän kirjan kans. Jotenki kosketti.

Luettu: 8.2.2014

Hullu ku luin tän (10/2014)

Claudia Reilly: Hullu (10/2014)

Järkyttävän paska kirja. En tuhlaa enempää aikaa tästä määkimiseen, hukkaan heitin senki vartin minkä tän ripulin lukemiseen meni.

Luettu: 6.2.104

Filmitähtiä ja Italiaa ja elämää (9/2014)

Jess Walter: Beautiful Ruins (9/2014)

Haiskahti roumäänssikirjalta ja akoille tehdyltä tämä. Siitä syystä tää on roikkunu miun nurkissa kuukausitolkulla keräämässä hämähäkin seittejä ja gekkojen paskaa yllensä. Mutta nyt alkaa olla taas tilanne että luettavat on vähissä ja kaikkeen on tartuttava mitä saatavilla on. Ja täähä oliki ihan ihku kirjanen!

Roumäänssiä on toki juu, mutta ei sellasta imelää akkameininkiä. Hiano tarina, joka rönsyili piänestä eristyneestä italialaiskylästä Hollywoodiin ja ties mihi. Oli pientä ihmissyöntiäki seassa, ja Richard Burton, eli voinette päätellä että erikoiskirja ja mahtava juonenkuljetus, vuoskymmeniltä, jopa vuossadoilta, toiseen. Kekseliäs tekele, kertakaikkiaan.

Kirjan lopussa on kirjailijan kertomus tarina synnystä. Hän oli tätä opusta nysvänny 15 vuotta. Antaa toivoa meikäläiselle. Kyllä miäki sen kirjani, tai pari, saan vielä aikaseks. Mikäs kiire tässä.

Luettu: 5.2.2014

Akka kiipelissä (8/2014)

Madge Swindells: Twisted Things (8/2014)

Vituttaa tämmöset kirjat missä on ns. damsel in distress ja pitäis varmaan kauhiasti hänen puolella olla ja kauhistella kuinka kiipelissä akka nyt sitte on ja voi ei. Vittu. En jaksa sympatiseerata jos akka on niin tollo että on langennu johonki komeeseen isokikkeliseen orhiin ja pantannu talosa ja kaikki ja antanu ukolle kaiken minkä se pyytää (paitsi avioeron) ja rakastaa, rakastaa vaan vaikka ukko on ihan paska ja mällää sen fyffet ja panee sen ystävättären siskoa ja mitä viälä. Ja sit ku ukko lavastaa oman murhasa ja akka saa peräänsä poliisit ja mafiat ja muut ni hohhoijaa.

Oma moka, mitäs läks.

Plus arvasin jo ihan alussa että paskat se sen ukko oo kuallu, se tulee viä ihan loppumetreillä takasin ja koittaa tappaa sen luuskan. Ja näin kävi.

Luettu: 2.2.2014