Paskan kirjan jälkeen oli ihanaa lukea hyvää.
Carl Hoffman on toimittaja ja kirjailija, joka on aina matkustanu paljon. Työnsä takia, mutta muutenki. Kaipuu maailmalle on jatkuva ja jos liian kauan lusii kotinurkissa ni alkaa ahistaa. Tiedän tunteen!
Turistit matkustaa yhellä tavalla. Se tapa on yleensä ihan toisenlainen, ku se tapa millä matkustaa ihmiset, joitten vaan täytyy päästä paikasta toiseen, eikä rahaa oo mällättäväks mihinkään lentolippuihin, ei ees express-aircon-busseihin tai loistoristeilijöihin. Sillä mennään millä halvimmalla pääsee ja viis riskeistä.
Hoffmann lähtee matkalle maailman ympäri ja suorittaa matkan käyttämällä niitä kulkuneuvoja, mitä paikallisetkin käyttää. Jos on pakko lentää, ni lennetään sillä lentoyhtiöllä, millä on halvimmat liput ja paskin maine. Käyttämänsä bussi- ja laivafirmatkin Hoffman valkkaa sen mukaan, et minkä puljun kulkuneuvot eniten tappaa matkustajiaan. Ja junalla jos mennää, ni mennää ö-luokan vaunuissa ja mielellään reittejä, joilla onnettomuudet on enempi sääntö ku poikkeus.
Reissu alkaa USAsta, ja sinne myös päättyy. Maapallo kierretään reittiä Kuuba, Kolumbia, Equador, Peru, Brasilia, Etelä-Afrikka, Tansania, Kenia, Senegal, Mali, Indonesia, Intia, Bangladesh, Afganistan, Kiina, Mongolia ja Venäjä. Näissä maissa Hoffman etenee hirveillä busseilla ja kauheilla laivoilla ja veneillä ja täyteen survotuilla junilla ja onnettomilla lentokoneilla. Viiminen etappi on se kaikista pelottavin: Greyhoundin busseilla ameriikan halki, Los Angelesista takas lähtöpisteeseen Washingtoniin.
Kertomukset reissun tekemisestä tällä tavoin on mielenkiintosia. Itteeni en laittais yhteenkään kulkuvälineeseen, jolla Hoffman matkustaa. Niin kauan kun parempia ja turvallisempia vaihtoehtoja on tarjolla. Miulle on riittäny myrskyisät venematkat Balin lähistöllä ja elämäni ankein yö laivassa Sulawesilla, käsittämätön 9 tunnin junamatka Jaavalla ekonomi-luokan junalla sekä kuolemanpelkoa täynnä olleet bussimatkat Sulawesin vuoristoissa. Niissä on koeteltu länsimaisen varhaiskeski-ikäsen pullukan seikkailunhalun rajoja aika tanakasti.
Jänskien matkatarinoitten lisäks miulle puhuttelevinta antia kirjassa oli Hoffmanin ajatukset matkustamisesta. Alla yks esimerkki (sikajees hei wuppiduu ku oon tajunnu et kameralla voi ottaa kuvan tekstistä ja laittaa sen tänne, eikä tartte itte naputtaa kiäl keskellä suuta noit mojovii lainauksii... hello, nykyaika!)
Erikoisen mielenkiintosta oli myös Hoffmanin paluu takasin kotimaahan. Se ei ollukaan sellanen ihanuus ku mitä hän oli oottanu. Koko reissun aikana ei tainnu äijä niin paljo mistään järkyttyä, ku kotimaan kamaralle rojahtamisesta ja elämästä siellä. Tämä lupaa hyvää myös meitzille, sitten kun joskus se päivä koittaa, että Mordor on seuraava etappi....
Palannen kirjan herättämiin ajatuksiin tarkemmin tuol min reissuplokin puolella tuokion kuluttua, eli lähipäivinä. Pitää ensin kunnolla sulatella näitä juttuja ja mietiskellä omaa elämää tässä jokunen tovi. (EDIT: ja sitä jaarittelua on luettavissa siel ny, klik-klik-klik)
Luettu: 2.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia
