Juha Itkonen: Kohti (145/2012)
Siis mikä tyyppi tää Juha Itkonen, Itkosen Juha, oikee on? Nerohan hän selkeesti on, mut miksen oo ollu tietonen? Miksen oo kuullu kehuja lukutoukkakavereilta? Miksen oo panenu lainkaa tämmöstä kynäniekan nimee korvan taakse? Kuis paljo kirjoja hää muute on julkassu? Tahon lukea ja omistaa ne kaikki!
Nimittäin yks loistava kirja saattaa olla vahinko (
kauheenniminen Anna minun rakastaa enemmän), mutta nyt luin toisen Itkosen, Kohti on kirjan nimi, ja tääkin on ihan huikee. Takakansi sanoo et Finlandia-ehdokas vuodelta 2007. Että saan kattoa peiliin jollen oo ollu tietoin et Itkoin on hyvä kirjottaa.
Miullahan on jostain syystä sellanen syvä epäilys Finlandia-hommia kohtaan. Ei hajuakaan mist semmonen olo on syntyny, mutta pitkään ajattelin et Finlandia-ehdokkaat on kaikki tekotaiteellista paskaa, joista sit joku mistään mitään tajuumaton taho valittee jonkuu mistä vähiten ymmärtää, et antais ittestään mahollisimman älykkään kuvan. Tätä käsitystäni olen toki jo hieman tarkistanut.
Takasin Itkosesta leuhottamiseen, siis. Kohti kertoo rikkonaisesta perheestä. On isä, joka on ministeri, ja kaks aikuista lasta. Äiti on kuollu syöpään jo vuosia sitte. Poika takoo rahaa salkunhoitajana, tytär jälleenrakentaa tsunamin jälkeistä Khao Lakia Thaimaassa. Isä ja poika lähtee Khao Lakiin tapaamaan tytärtä, siskoa. Jokaisen osapuolen näkökulmalle annetaan suunvuoro. Miten kaukana kaikki onkaan toisistaan, miten erilaiset käsitykset elämästä ja maailmasta. Välienselvittelyn paikka, mutta myös jokaiselle paikka vähän tarkastella omia näkökantojaan.
Taaskaan ei stoori kuulosta järin kummoselta, mutta Itkosen kirjoissa ei taiakaan valttina olla itte tarina, vaan se miten se kerrotaan. Itkoin osaa käyttää suomenkieltä ihan huikeella tavalla, teksti on yksinkertasesti järkyttävän hienoo. Virkkeet on pitkiä, mutta taiten rakennettuja, ajatus ei niistä pääse karkuun. Ja tuo välimerkkien syrjitty veitikka, puolipiste, on tiuhasti käytössä.
Miä rakastan Mordorista suomenkieltä ehkä eniten (miun kahen paksun kissan ja Von Hertzen Brothersien jälkeen). Suamenkiäli on ihan mahtava, upee kieli, jolla asiat saa ilmastua just niiku tarkottaa. Jos osaa. Ja asiat on jotenki todellisempia kun ne sanotaan suomeks. Ai lav jyytä on helppo hokee, mutta sitä yhtä R-sanaa ei nimittäin noin vaan huuellakaan millekään yhen yön panoille. Ja vaikka itte parhaan taidottomuuteni mukaan suamee näis plokeissani raiskaan minkä kerkiän, ni kyllä miäkin kymii vääntävä puupää ymmärrän mennä hiljaseks todellisen sanataiturin tekstien äärellä. Ja Itkosen teksti, se hiljentää kyllä, mykistää oikeen. Arvostan. Ja joo, kateelliin oon tiätysti kans. Ois kiva jos osais iteki kirjottaa muutakii ku paskaa. Toisaalt, en oo koskaa kokeillu. Sitähän ei tiiä mikä kaunokirjallinen verbaalilahjakkuus, sellain oikee kunnon sofioksain miussa muhii!
Pari sivua laitoin oikee hiirenkorvalle, oli hienoja huomioita mm. parisuhteista ja perheestä. Lainaan niitä tähän nyt. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, porilaisten marssi.
"
Seurustella, pitää seuraa, koko sana inhotti häntä: ajatus ihmisistä, jotka silkasta yksinäisyyden pelosta takertuvat toisiinsa ja mitään varsinaisesti suunnittelematta jakavat vuokran ja sähkölaskut. Yksinäisyyttä hän ei pelännyt, yksinäisyyden kestäminen on lahja jonka tietynlaisesta lapsuudesta saa."
"
Perheet eivät ainoastaan eristäydy maailmasta, perheet linnoittautuvat maailmaa vastaan. Omissa pikku bunkkereissaan perheet varautuvat mielikuvituksellisiin uhkiin. Ei mitään sääntöjä, minä puolustan perhettäni, minä saan tehdä mitä tahansa. Ja jotta koko touhu olisi mahdollisimman irvokasta, kaikki kiihkoilu perheen merkityksestä on tietenkin täydellisen turhaa: puolustettava yksikkö on joka tapauksessa tuomittu hajoamaan. Sama mies joka uhkailee namusetiä karmealla kuolemalla voi päivänä minä hyvänsä iskeä baarista vähän nuoremman naisen ja lähteä siihen kyytiin. Jos mies pitää himonsa kurissa, saman tempun voi tehdä hänen vaimonsa. Joku sairastuu ja kuolee, jää raitiovaunun alle, mitä tahansa, ihan mitä tahansa voi tapahtua, ja vaikkei paljon mitään tapahtuisi aika nyt ainakin kuluu, lapsi jonka puolesta kuolisi on kohta aikuinen, ja minkä vuoksi kaikki nämä vuodet on riehuttu, minkä vuoksi, eikö epäilys väkisinkin hiivi mieleen? Ei ole mitään perheitä, Julia ajattelee, on vain ihmisiä. Kun perheet lakkaavat olemasta, ihmiset jatkavat elämäänsä. Niin se on, perheet eivät kestä, ihmiset kestävät, ja siksi olisi parempi jos perheistä ei pidettäisi niin suurta meteliä, jos ei vaikka lainkaan edes mietittäisi kuka kenellekin on sukua."
Peeääs. Kukahan mikähän sen Finlandian vuonna 2007 muuten voitti? Jos tää
Itkosen mestariteos ei päässy ku ehdolle, ni voittajan täytyy olla
jotain ihan älytöntä... nopee googlaus... klik-klik...Hannu Väisänen ja Toiset
kengät? KUKA VITUN HANNU VÄISÄNEN? Ikiin kuullukaa. Jo nyt on
perkele. Joo.
Se on meinaan sellanen homma jotta jahka palaan oikeitten
kirjakauppojen äärelle sinne synkkään Mordoriin ni luen kaikki
Finlandian voittaneet kirjat. Ihan vaan yleissivistyksen vuoks. Niitä on wikipedian mukaan myännetty vuodesta 1984 alkaen, et ei niitä ny meitzin kaltaselle kirjarunkkarille montaa ole. Ja sentäs olen voittajista jo peräti kolme joskus lukenu (Kari Hotakaisen, Kjell Westön ja Sofi Oksasen).
Luettu: 15.11.2012 Gili Trawangan, Indonesia
