Sekopäitten avioliitto (58/2013)

Gillian Flynn: Gone Girl (58/2013)

Tää kirja oli hyvä ihan loppumetreille saakka. Sitte se pilaantu. Jos loppu ois ollu toisenlainen ni avot.

Miähen vaimo katoaa kotoaan heiän viientenä hääpäivänä. Näyttää siltä että vaimo on viäty kotoa väkivalloin.

Kirjan eka osa kertoo tarinaa miehen äänellä siitä katoamispäivästä alkaen. Miähen kertoman perään on aina otteita vaimon päiväkirjasta heiän koko suhteen ajalta. On laitettu aina yks luku tätä hetkeä miähen kertomana ja sitte seuraava luku on joku merkintä ehkä vuosienki takaa naisen päiväkirjan sivuilta. Jännää. Heiän suhre näyttäytyy ihan toisenlaisena, riippuen siitä kuka siitä kertoo. Palaneen käry alko jossai kohin haiskahtaa rajustiki: onks asiat nyt kuitenkaan silviisii ku miäs niistä kertoo? Onks ne silläkääviisii ku vaimo niistä päiväkirjaansa avautuu?

Kirjan kakkososassa tehää heti selväks mikä on totuus. Totuus on aika jännä: uhrin viittaa ittelleen viritelly vaimohan on sekasin ku seinäkello, totaalinen psykopaatti ja juanikas perkele. Ei se aviomiäskään tyystin synnitön ole, kukapa olis, mutta vaimon vintti, se on pimeä, joskin kekseliäs.

Loppuratkasu kirjassa on ihan perseestä. Tai sitten ei, riippuu miten sen ottaa. Ehkä siinä kuiteski kaks kahelia saa just mitä ansaittee, eli toisensa.

Miä en kerro tarkemmin, lukekaa itte. Koska kyllä tää oli hyvä kirja, sellanen että oli pakko lukee, ja lukee, ja lukee, ja lukee, että sai selville et mitä vittua tässä nyt on meneillään.

Tykkään noin ylipäätään käsittämättömistä ihmissuhrekiemuroista kertovista kirjoista. Niitä lukiessa voi sitte ittekseen hymistellä ylevänä että on se vaan niin pal helpompaa kun ei noita pelejä pelaile. Sillä peliä, niitä ne ihmissuhteet - useimmiten ja hyvin pitkälti - on.

Tältä samaiselta Gillian Flynniltä oon lukenu aiemmin kirjan nimeltä Dark Places. Se oli sikahyvä. Aika hyvä tommonen juanen kehittelijä on tämä Flynn. Osaa pitää otteessaan ja rakentaa tarinoita jotka näyttää ens ehkä yhenlaiselta mut onki sit toisenlaisia.

Aijjjjjettä ku osais itte kans, kehitellä tarinoita ja juania ja tempoa päästään mielikuvitusmaailman seikkailuja, ja ku osais ne vielä kirjottaa kivasti ylös. Pitäs ehkä joskus ihan kokeilla, et lähtiskö jos vaan alottais. Että saisko sitä paperille muutakii ku et "oli synkkä ja myrskyinen yä...." tai et "all work and no play...." ja sitte heiluuki jo kirrrrves!

Luettu: 24.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Menneitten tonkimista (34/2013)

Gillian Flynn: Dark Places (34/2013)

Jumalauta tässä oli hyvä kirja! Saatana sentäs!

Libby on sellanen nainen, joka 7-vuotiaana selvis hengissä kun sen veli lahtas koko muun perheen. Veli on vankilassa. Libby on rahavaikeuksissa ja Libby on vaikea ihminen. Joku murhakerho ottaa yhteyttä ja lupaa maksaa, jos Libby rupee nuuskimaan sitä perhemurhaansa, ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka asiaan liitty ja koittaa tonkia aihetta, omaa menneisyyttään, siis. Ja ku rahaa tarvii ni Libby suostuu. Ja sitte alkaa selvitä, että asiat ei ookkaa menny ihan niiku Libby on luullu. Entäs jos se velipoika ei ollukaan syyllinen?

Tarina etenee silviisii, et on yks luku aina nykyhetkee ja sitte seuraava luku kertoo siitä yhestä tammikuisesta päivästä vuonna 1985, joka loppu siihen että Libbyn äitee ja kaks siskoa kuoli. Juoni on niin mehukas ja mahtava et voi helvetti. Hienoja pieniä yksityiskohtia, on seitinohkasesti saatananpalvontaa ja sarjamurhaa ja kaikkee.

Törkeen hienosti kerrottu jännitystarina. Hyvän kirjan jälkeinen masennus oikee iski ku viimosen sivun loppuun luin. Nyyh.

Luettu: 4.4.2013 Gili Trawangan, Indonesia