Nyt tuli luettua kolme huikeen hyvää ruåttalaista dekkarihommaa. Kiitos taas, oi mordorilaiset matkailijat, jotka miulle nämä lahjotitte. Arvostukseni on loputon! Ekaan ku tarttu ni enpä sen jälkeen muuta tehny ku luin näitä, ja eihä siin menny ku vajaat 2 päivää ku oli kaikki kahlattu läpi, yhteesä yli tuhat sivua ja saaaaaatanan piänifonttista tekstiä viä kaikenlisäks. Eli voi jumaliste oli hyviä. Asiaa autto toki myös paratiisisaarella jyllänny sade ja myrsky, eli ei ollu liiemmälti muutakaan tekemistä ku löhötä kissojen kanssa katoksen alla kirja käes. Ei toiminu internetit, ei voinu mihinkää lähtee ku sataa ja möyryää, siin vaa kosteen nihkeenä senku retkotti nenä kirjas. Ees kaljaa en malttanu juua ku oli kiire lukee.
Kyseessä siis Camilla Läckbergin kirjottamia, tavallaan jatkotarinoita mutta toiminevat vaikka lukis väärässä järjestyksessäkin. Näis on sellain Ruattin länsirannikon pieni kylä ku Fjällbacka, sinne palaava kirjailija Erica, joka rakastuu paikallispoliisina työskentelevään lapsuudentuttuunsa Patrickiin. On Erican sisko, jolla on vittumainen, terrorisoiva ja hakkaava aviomies ja on pienen kylän pienet piirit ja on vähä jonkinlaista uskonnollista erikoistoimintaa ja kesäsin saaristoon tuppaavia turisteja. Mutta näien kolmen kirjan perusteella Fjällbacka ei oo kyllä mikään järin seesteisenä uinuva lintukoto, ku koko ajan joku murhataa ja niitä sit pieni poliisilaitos vimmalla tutkii ja selvittää. Mainioita, eläväisiä, realistisen olosia henkilöhahmoja ja sujuvana soljuva suomennos. Mahtavaa.
Camilla Läckberg: Jääprinsessa (6/2012)
Sarjan eka kirja, josta tarina alkaa. Erica palaa sinne Fjällbackaan raivaamaan vanhempiensa kuolinpesää ja kuinka ollakaan, samaan aikaan hänen lapsuudenaikanen paras ystävä löytyy kesäasuntonsa kylpyammeesta kuolleena. Murhahan se on. Pikkukaupungista rupeekii tonkimalla löytymään herraties mitä salaisuuksia.
Siin ohessa Erica ja Patrick rakastuu ja olin vähä et voi helvetti taas näitä mihi pitää AINA sotkottaa jotaa romanttista hömppää. Mutta siitä huolimatta älyn hyvä stoori, jonka lukemista ei vaan voinu hetkekskää lopettaa.
Luettu: 10.1.2012
Camilla Läckberg: Saarnaaja (7/2012)
Kakkososassa Erica ja Patrick asuu jo yhes siel Fjällbackassa ja on pullakii uunis, viimesillään tiineenä siis ollaa jo. Jostain kallionkolosta löytyy kuollu nuori tyttö, ja sen alle on aseteltuna 70-luvulla kadonneen kahen nuoren tytön luut. Tytsyjä on kidutettu ja rääkätty ja pietty vankina jossai ainaki viikon ennenku ne on lopulta kuristettu hengiltä. Ja sitte katoaa taas uus tyttö. Hurjaa selvittelyä ja fanaattista uskonnollista herätysliikehässäkkää ja kaikkee jännää. Arvostin erikoista loppuratkasua, eli kerranki kävi niin että poliisit ratkas arvotuksen piirun liian myöhään, ja se kateissa ollu tyttöki ehti kuolla. Normaalistihan (ainaki ämerikkäläisis tän alan kirjois) aina just viime hetkillä ryämitään sinne jonnekii vankipoteroon ja keretää pelastamaan, mut ei täl kertaa.
Ja on muuten toinenki se sellain perus-dekkareihin kuuluva ennalta-arvattava juonenkäänne joka näist kaikista kolmesta puuttuu: kirjan päähenkilö tai -henkilöt ei joudu yhessäkään henkeä uhkaavaan pinteeseen. Ämerikän näis tämmösis kirjoishan aina se joku kuolinsyyntutkija tai murhatutkija on lopussa sen jahdatun murhaajan vankina ja vähällä päästä hengestään. Eikä se tolvana silti koskaan opi, vaan heti seuraavas kirjas sama homma.
Luettu: 10.1.2012
Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja (8/2011)
Paras ja paksuin kirja näistä kolmesta. Ericalla ja Patricilla on tuare vauvva mut eikö taas tapahu murha ja tuu häiritteen elämää. Nyt hummerinpyytäjä saakii saaliiks merestä saksiniekkojen sijaan pienen tytön ruumiin. Luullaan ens että se on vaa tipahtanu mereen ja hukkunu, mutta nopeestihan se sit selviää että murhasta on kymysys. Murhaaja selviää vasta lopussa mutta sen taustaa rakennetaan pitkin kirjaa olevilla takaumilla, joissa on äärimmäisen vittumaisten naisten elämää. Kaiken takana on nainen, siis.
Tässä arvostin hyvän ja jännän murhaselvittelyn lisäks sitä, että sen Erican elämää tuoreen vauvan kans ei kuvata sellaseks ruusunpunaseks ihanuudeks niiku useesti kuvataan, vaan uuvuttavaks kauheudeks, ainaki kotona imetyskoneena olevan Erican näkökulmasta katottuna. Kerranki jotain muuta ku sitä että vauvat on söpöjä ja niitten kakkaki haisee ruusuille.
Ja enempää miul ei näit kirjoi nyt ole, tää kirja loppu silviisii et se seuraava osa olis PAKKO saaha heti tähän nyt luettavaks mut ei oo, eikä vähää aikaa tuu.
Luettu: 11.1.2012
