Virginia Ironside: Oon voimissain (21/2014)
Voi vittu nyt on hienosti suomennettu kirjan nimi. Alkuperäin oli jotain "No! I will not join a book club!" ni sitte suomeks "Oon voimissain". Voi helvetti.
Tää kertoo kuuskymppisen ämmän elämästä. Aijjettä. Sillai kato et se on niin raju et on nuarena kuuskytä luvulla pannu kaikkea, jopa yhtä piitlesiä, ja vetäny huumeita ja ollu semmoin raju, ja ny viä ikänaisnaki on niin raju et hän ei lähe sellaseen pelleilyyn et pitäis kynsin ja hampain kiinni nuoruudestaan, vaan vaahtoo kui on niin helvetin ihanaa olla vihdoinki VANHA. Että saa rauhassa olla kääkkä ja ei oo enää paineita mihinkään seikkailuun. Et hän ei oo sellanen vanhus joka lähtee Mongoliaan pyäräilemään ja opettelee puhumaan italiaa ja sillai. On vaa himaympyröis ja se on niin ihanaa. Ja sit tietty tulee lapsenlapsi ja kääkkä menee siitä ihan sekasin ja liäkkeihin ja vaahtoo vaan siitä ja koko ajan vouhkaa kuinka ei hän enää mitää miästä ikinä ota ja seksiä ei koskaan ja eikö sitte lopussa vuoskymmenten takanen ensirakkaus tulee ja vie taas jalat alta ja lööv lööv.
Vittu mitä paskaa. Just tommosta et kyllä voi vanhallaki olla viä rajuja mielipiteitä ja voivat puhua pilluista ja panemisesta ja oijoi. Tämä selvä. Pitää muistaa, jos dementialtani pystyn. Kulli!
Luettu: 26.2.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti