Hadaalit taas hassuttelee3/2010)

Jeff Longin Helvetin Piirit oli sellanen kirja, jonka jostain alennuskorista joskus mukaan nappasin, ja se pyöri nurkissa varmaan vuoden kax ennenku tuli inspiraatio lukee. Sehä oliki vallan jännittävä tekele, ja varsinkin kirjan alku oli semmosta spookyilyy että hetken aikaa tuli kierrettyä kaikki viemärit ja montut kaukaa. Stoori tiivistettynä siis se, että tua maan alla menee älyttömät tunneli- ja luolaverkostot missä asuu semmosia hadaaleja (Homo Hadalis, eli vähä niiku Sapiens mut tosi vähä). Hadaalit ei oo yhtään kivoja otuksia, sanottakoon se. Kirja oli hyvä ja peloittava, eli siis viihdyttävä lukukokemus, kaikkinensa.

Joku aika sitte piipahin jossain kirjakaupassa taas puolivahingossa ja miiiiiiiiikäs se siältä jostain hyllystä sojotti ellei Helvetin Sydän, jatko-osa hadaalien hassutteluille. Pakko oli ostaa, vaikka maksoki 20 egee, eli ei ollu mikn alennuskorin hiirenkorvanen rupu. Helvetin Sydän tapahtuu kymmenen vuotta Helvetin Piirien jälkeen ja eikö sinne maanalasiin mörköverkostoihin taas lähe retkikuntaa jos jonkinlaista ja eihä siitä ny taaskaan hyvä seuraa. Vittu ku ihmiset ei opi, ei sitte millää!

Juonest ei sen enempää, siirryn asiantuntevaan arvioon. Aikamoista paskaahan tuo oli. Loppua kohden varsinkin homma vääntyy niin helvetin (kirjaimellisesti ja ei-niin-kirjaimellisesti) symboliseksi et välillä en ollu lähelläkään kärryjä. Siel porukka näkee näkyjä minkä hädässä olemiseltaan kerkiivät ja yks näkee yhtä ja toinen samat hommelit toisella tapaa, ja loppujen lopuks en ollu enää yhtään jyvällä siitä kuka täs ny kuali ja selviskö kukaan hengissä ja mitä tääl ny ees tapahtu vai tapahtuko yhtään mitään. Sekavaa, niin sekavaa. Paskuuden kruunas myös melkoisen runsas määrä kirjotusvirheitä ja suoranaisia mokia: esmes ku ollaan kappaleessa mikä kerrotaan Ali-nimisen henkilön näkökulmasta ja Ali on kovin uupunut ja Ali sitä ja Ali tätä, ni yhtäkkiä Rebeccalla onki pissahätä vaik se Rebecca on ihan toisis mestois ja kappaleis. Häh?

Eli en silleen varsinaisesti oo hirveen innoissani tosta kirjasta ja sen lukeminen oliki välil ihan saatanan työlästä ja puuduttavaa.

Lainaan kuiteski tähän loppuun sielt yhen (=ainoan) hauskan pätkän, joka toimikoon haiskahtavana aasinsiltana opukseen johon tartun seuraavaks: "Isku kuulosti naisen pierulta. Pieni puhahdus, sitten se oli ohi."