The Black Dahlia (53/2011)

Hyvät hyssykät sentään, jouduin johonkin hitaan lukemisen aikavyöhykkeeseen. En muista onko minkään kirjan kanssa homma edenny niin hitaasti ku James Ellroyn The Black Dahlian. Vika ei sinänsä ole kirjan, vaan elämän. Tuli kaikenlaista muuta ajateltavaa, touhuttavaa, mietittävää ja... noh, myönnettäköön, The Black Dahlian sijaan mie syntinen porsas oon viettäny illat ihan toisenlaisen kirjan paris: uus South-East Asia -Lonely Planet tuli shopattua, ja siitä en vaan oo saanu sorkkiani irti.

The Black Dahlia lienee kirja joka jokaisen lahtaushommista ja dekkareista kiinnostuneen tulis jossain vaiheessa lukea. Odotukset oli korkeella, oon Ellroyta ennenki lukenu ja hyväks todennu, mutta jotenki en vaan päässy The Black Dahlian kanssa ollenkaan samoille aaltopituuksille. Eikä MIKÄÄN kirja oo koskaan tainnuttanu minua uneen ihan vaan parilla sivulla. Jotain outoo tässä siis oli, vaikka sinänsä siel on jännä murha ja vähä liian ineen skeneen menevä polliisi, on seksii ja kieroiluu ja ylläreitä - kaikki siis kohillaa. Ei silti vaa napannu oikee millää.

Seuraavaks on luettava jotain kepeetä hömppää. Ja ainakin suomenkielistä sen on oltava.