Eloonjäänyt (54/2011)

Ei ihan ollu seuraava luettu kepeetä, niiku uhosin, mutta sentäs suomenkielistä vaihteeks. Ja voi vittu että oliki hyvä kirja, ei malttanu oikee käsistään laskee. Chuck Palahniukin Eloonjäänyt. Kertoo sellasen uskontokultin viimisestä henkiinjääneestä, josta tehään suuri saarnamies ja rahantekokone. Kaikenlaista tapahtuu ja tarina etenee vähän niinku alusta loppuun, kun kirjan päähenkilö istuu yksin kaappaamansa lentokoneen kyydissä ja sanelee elämäntarinansa lentsikan mustalle laatikolle ennenku moottorit sammuu ja kone rysähtää.

Kuulostaako tutulta, oi työ valistuneet lukijani? Eloonjäänyt? "Nojaan pehmeään istuimeen, tallennan tarinani"?

Tuskin on sattumaa, että Stam1nan loisteliaalla Viimeinen Atlantis -levyllä on maailman paras piisi, jonka nimi on Eloonjäänyt, ja jossa tyyppi istuu lentokoneessa ja tallentaa tarinaansa jälkipolville. Stam1nan levyssä tarina tosin on synkempi, puhutaan koko maailman tuhoutumisesta, eikä pelkästään yhen hullun uskontokultin hommista niiku Palahniukin kirjassa, mutta kyllä täs heti alkumetreil tuli sellanen olo et heeeeeeeeeeeeei mitä vittuu, Stam1na!

Eli Eloonjäänyt on sekä yks maalimankaikkeuden hienoimpia biisejä, mutta myös perkeleen hyvä kirja. Olé!


Asiasta sadanteen: niiku tuossa edellisessä postauksessa annoin ymmärtää, ni elämässä on nyt kaikenlaista meininkiä ja suuria suunnitelmia. Suuruudenhullujen suunnitelmien toteuttamista varten oon joutunu tekemään jotain ihan radikaalia ja hurjaa: tyhjennän kotiani, ja siks oon ruvennu laittamaan jopa kirjojanikin myyntiin. Kaverit on kiitettävästi laukannu Puutteenkujan Divarissa tekemässä löytöjä ja miä oon siinä sit vähä nieleskellen kattellu ku rakkaurella haalittu kirjasto kävelee paperikasseissa ovesta ulos. Luopumisen tuska oli alussa ainaki ihan kauhia, ku on luonteeltaan melkonen hamsteri ja kiintyy varsinki kirjoihin ihan epänormaalin paljon. Tottakai tärkeimmät ja rakkaimmat opukset säästän: Erlend Loet, Markus Zusakit, Asterix-kokoelmat ja Nemit ja muu ykkösryhmä on ja pysyy. Kaikki muu lähtee, vaikka se kuinka kirpasee.

Aika hurjaa. Mutta ohan se ny jumaliste täs iäs korkee aikaki opetella sellanen sivistyny luopumisen taito.