lauantai 2. heinäkuuta 2011

Blink blink (56/2011)

Luinpas miäääääääälenkiintosen kirjan. Malcolm Gladwell on kirjan esittelytekstin mukaan "author, journalist,cultural commentator and intellectual adventurer", ja hän on kirjottanu kirjan nimeltään Blink - The Power of Thinking Without Thinking.

Mielenkiintosta kamaa alitajunnasta ja vaistoista ja semmosista. Että esimerkiks vaikka miten yrittää olla yhtä sun toista suvaitsevaisuutta ja muuta komeeta, niin silti alitajunta tekee useesti ihan omia päätöksiään. Tai miten joskus jotkut asiat vaan TIETÄÄ vaikkei tajunnan tasolla oo mitään faktaa hallussa. Kirjassa on paljon mielenkiintosia esimerkkejä, kuten vaikka sellanen homma kun johonkin museoon kaupattiin jotain kreikkalaista patsasta jonka useet asiantuntijatkin todisti aidoksi ja kaikki maholliset hommat oli sitä mieltä että kyyy-yllä, tuo kivitorso on sen parituhatta vuotta vanha ja upee onkin. Silti muutama taideasiantuntija patsaan ekaa kertaa nähdessään totesivat sekunnissa että ei ei, nyt on haukattu paskaa. Ja kun hommaa sitten oikein urakalla tutkittiin, niin väärennökseksi se sitten lopulta todettiin. Mutta miten ne pari tyyppiä pysty silmänräpäyksessä toteemaan tommosen asian? Ei ne itekään osannu selittää, niille vaan tuli "sellanen olo". Vastaavia juttuja kirjassa on paljon.

Sit on myös kerrottu jännistä testeistä mitä pyskolookian laitoksilla on tehty. Esimerkiks et koehenkilöille on annettu lauseenmuodostustehtäviä (sekasin vaikka joku 5 sanaa ja niistä tehtävä lauseita laittamalla ne järkevään järjestykseen), sellasia tosi helppoja, ja sitte tarkkailtu miten ne käyttäytyy testin jälkeen. Jos sanojen sekaan oli laitettu esimerkiks vanhuuteen liittyviä sanoja, niin koehenkilöt oli testistä lähtiessään kävelleet hitaammin kuin muiden ryhmien (joilla ei mitään nitrodisko-sanastoo ollu) henkilöt. Eli ku siel vilis jotain nitro- ja bingo- ja rollaattori-tyyppistä sanastoo niin koehenkilöt rupes laahustaa ku vanhukset. Hämmentävää. Sanojen voima ja sillai.

Toinen jännä testi oli et on kahenlaisia sanoja, hyviä ja pahoja, ja niitä pitää sit ryhmitellä et onks hyvä sana vai huono sana. Sitte lisättiin sanojen sekaan vaik eriväristen ihmisten kuvia, ja ne piti sitte ryhmitellä joko kuuluvaksi "white or good" -ryhmään tai "black or bad" tai toisinpäin. Vaikka kuinka olis omasta mielestään suvaitsevainen niin valkoihosilla testihenkilöillä oikeisiin ryhmiin lätkiminen alko heti hidastua jos piti laittaa samaan nippuun "black"-tyypin ihmiset ja "good"-tyypin sanat. Valkosten ihmisten ja hyvyyden niputus meni sen sijaan ihan sairaan nopeesti. Ton tyylin testejä (ns. Implicit Association Test eli IAT-testi)pääsee muuten koklaamaan Harvardin yliopiston sivuilla, klikkaa tästä jos kiinnostaa. Ite Gay Pride -viikon kunniaksi tein äsken semmosen homo/hetero-assosiaatiotestin ja vaikka omasta miälestäni oon sillä saralla niin suvaitsevainen et ei mitään tolkkua, ni niin vaan meikäläisenki tulos kallistu sinne heteroita suosivan puolelle. Piru viäköön! 

Ja sitte.... erikoisen jännää miusta oli sellaset ihmiskokeet missä tutkittiin ilmeitten vaikutusta. Niist oli paljoki asiaa mutta oli tehty simppeli testi: pistetty koehenkilöt eläviin kuviin kattomaan jotaa komedialeffaa. Toinen ryhmä piti koko leffan ajan kynää hampaitten välis, ja toinen huulien välis. Kokeilkaa: jos on kynä huulien välis ni ei pysty hymyilee. Enivei: ne ketkä pysty hymyilee (kynä hampaitten välis) piti sitä leffaa paljo hauskempana ku ne keneltä hymyilyyn tarvittavien naamanmuikistuslihasten käyttö oli estetty (kynä huulioitten välis). Eli naamalihasten äksön vaikutti mielialaan. Tarkottaaks tää nyt sitä et kuhan vaan tyhmänä vaikka väkisten hirnuu kaikelle ni on kivempaa? Et fiilikseen pystyy vaikuttamaan myös sillä mitä naama tekee?

Paaaaaljon kaikkee muutaki jännää tuol oli mutten jaksa kaikesta täs vouhottaa. Sanonpahan vaan sen että miä olen jo kauan luottanu ns. naisen vaistoon. Se ei ole koskaan väärässä. Oon useesti vaistonnu asioita, ennenku on ees ollu mitään faktaa vainoharhan taakse. Tän kirjan lukemisen jälkeen aion entistä enemmän kuunnella oman alitajunnan ääntä, ja koitan pitää sen faktoihin tukeutuvan ja tylsän järjen äänen aisoissa. Se ei nimittäin yleensä tee mitää muuta ku viivästyttää jankkaamisellaan ja hannaamisellaan elämän etenemistä parempaan suuntaan.

Ainii, mikä helvetti on "intellectual adventurer"? Saatana, taas satikutia Kuusaan Lukion opoille, ei tommosestakaan uramahollisuudesta meille ikiin mitää kerrottu, perkele.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tai sit vituttaa katsoa mitä tahansa leffaa kapula suussa?
T,T

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirja joo. Heh, näköjään referoit ihan samoja juttuja kuin mä kirjasta kertoessani... Ostin just täält reissusta Gladwellin toisen kirjan "what the dog saw" (ku sitä Ferrisstä ei löydy mistään, loppu kaikkialta pitäis varmaan ottaa IT-konsultin opetella kirjojen ostaminen netistä kun tätä ei tosiaankaan tarttis sovittaa tai edes plärätä...), ilmeisestikin oltais valottamassa miten arkipäiväisistäkin asioista voi löytyä kaikenlaista taikaa ja sukseen siementä...no joo, katotaan.

-Mrs Higg.