lauantai 23. marraskuuta 2013

Perhedraamaa ja ihmissuhresoppaa (82/2013)

Kissanpennun nimi on Heikki Silvennoinen.
Jodi Picoult: Vanishing Acts (82/2013)

En ookkaa vissii ennen tätä Picoultia lukenu lainkaan. Mutta tämmöin kirja oli hylätty regeipaariin ja regeipojat sitä siinä pyöritteli ja miä totesin et tänne se, ette tyä sitä kuiteskaa lue. En lukenu miäkään pitkään hetkeen, siitä on kuukausia kun tää kirja siirty miun lukemattomien kasaan. Nyt siihen sitte tartuin, ku miul on telkkarilakko ja keskityn viksumpaan tekemiseen, eli esim. kirjojen lukemiseen. Kun muutin elokuun eka päivä omaan huusholliin ni miul on nyt telkkari ja taannuin heti aivottoman zombien tasolle ja tölläsin vaan Crime Investigation -kanavan true crime -dokumentteja ja joltain kanavalta Frendien uusintoja ja sit kaikilta kanavilta kaikkia mahollisia kokkauskilpailuja. Kun rupesin näkee eroottisia unia Gordon Ramsaysta ni otin sen merkkinä siitä, että telkkaria on nyt kattottu hiukan liikaa, saatana. Pihalla on tropiikki, ja miä vaan makaan neitsytkammiossani ja tuijotan hurmiossa Master Chefejä ja himoan Ramsayn piukeisiin pöksyihin.

Aijoo. Piti kertoa tästä Vanishing Actista eikä eroottisista akteista, joista haaveilen vaikken haluais. Joo.

Kirjan tarina: isä on kidnaapannu oman tyttärensä 28 vuotta sitte, ku tyttö oli 4-vuotias. Sen äitee oli ihan kauhee deeku, ni siks. Elävät onnellisna, kunnes menneisyys tavottaa, iskä lähtee polliisien kyytiin. Tytär on siis jo aivan aikuinen, jolla on omaki lapsi. Tytär on kasvanu naapuruston kahen pojan kanssa, joista toisen kanssa on tehny lapsen. Se toinen poika, se on vaan rakastanu, mutta rakastaa niin puhtaasti ja romantillisesti, että väistyy vaan, omasta onnestaan tinkien, jotta kaikkien ystävyys säilyy. Joo.

Tarinaa etenee kronolookisesti sillai, et vuoronperään jokainen kertoo omasta näkökulmastaan kui hommat etenee. Samalla toki muistellaan menneitä ja avataan niitä mörköjä sieltä vuosien takaa. Yhtä ja toista ilmenee. Daa-daa jii än ee.

Aluks olin aivan liekeissä, mut sit ku aikansa olin tavannu rupes tökkimään. Tarina on hyvä ja hianosti kirjotettu ja kaikkee, mutta jotenki oisin ehkä suonu että ois vähän tiivistetty. Ja nää stoorin ihmiset jotka kertoo tätä tarinaa, ni jotenki kaikki on niin vitun analyyttisia ja hianosti asiansa ilmasevia, et meni vähän epärealistiseks. Jotenki liian semmosta hattaraa ehkä kuitenki.

Ihan kiva ja hyvin viihyin, mut vähä alko ällöttää koko paska.

Luettu: 23.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

1 kommentti:

Ana kirjoitti...

Täst tuli mieleen se mikä mua ärsii Tuomas Vimmassa. Sen kirjat on tosi kivoja ja kepoisia ja helppo lukee, ja dialogi on nassevaa. Mutta miten on mahollista, että kirjan kaikki ihmiset suoltaa yhtä luovaa ja nasakkaa replikointia? Ei meillä täällä elämässä ainakaan. Ihme on jos joskus ees tapaa jonkun, jota jaksaa kuunnella siksi MITEN se puhuu...