Missä kuljimme kerran oli kuitenkin hieno ja silmiä avaava lukukokemus. Oman isänmaan historiantunetumus on jostain syystä aika hataralla pohjalla, en tiiä oliko sillo nuijasotien aikaa ku miä kouluja kävin ni nää Suomen sisällissodat ja teurastushommelit ja lapuan liikkeet ja muut viel niin herkkiä juttuja että ne meni historian tunneilla sillai sivulauseissa. Vai enkö vaan muista mitä on opetettu? Täs kirjassa sitä historiaa käydää sit läpi ja hurjaltahan nuo hommat kuulostivat. Pisti miettimään et mitähän sitä omatkin isovanhemmat on joutunu kokemaan? Millasta niitten elämä on oikee ollu?
Ja voi luoja että meil sotien jälkee syntyneillä sukupolvilla on ollu helppo elämä.
Parasta täs oli kuvaukset Helsingistä. Helsingin historiasta ja elämästä ja ihmisistä sillo 20-, 30- ja 40-luvuilla. Tajusinki et aika vähän on tullu luettua kirjoja jotka sijottuu omille huudiloille. Sellasia pitää lukea lisää.
Ja pitää ottaa sanastoa käyttöön tuolta. Esimerkiks "Sinä turpea luksushutsu!" ja "Senkin yläluokan hyeena!" voisivat heti ruveta vilisemään jutuissa ku akkain kanssa käyään kotkottelemassa.
Ei siis ollu mikään helpoin ja sukkelin lukuelämys, mutta ehottomasti vaivan arvoinen. Pitää Westöä lukee lisääkin. Mutta tän perään tarttee jotain köykästä hömppää joka menee ilman aivotoimintaaki. Varsinkii ku nyt on pieni flunssa päällä ja aivotoiminta sen myötä tyystin nollassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti