Di-di-di-di-di-di-di-di.... BÄTMÄÄÄÄÄÄN! (55/2010)

Tässä on ollu vähä kaikenlaista. On pitäny rampata kaikenlaisis sosiaalisis toiminnois, pakertaa töis ja sit indoneessian kielen pänttäämisestä oon niin innoissani ettei malta lukee muuta ku kielikurssikirjaa. Mutta sentäs tässä luin Lepakkomies-nimisen Jo Nesbön kirjan (toi öö on oikeesti se norjalainen oo mis on poikkiviiva mut en jaksa kikkailla).


Semmonen Harry Holt, polliisi, lähtee Ausseihin ku siel on joku norjalainen plondi laitettu hengiltä. Sitä murhaa sitte Rikostutkija Holt paikallisten poliisien kans selvittelee, ja kaikenlaist sirkustoimintaa on ja Harry Holt ku on raitistunu alkoholisti ni kerkee ratkeemaan ryyppämäänki. Ja kaiken ohes Harry rakastuu ruotsalaiseen typyyn ja hyö lemmiskelevät kilvan ja ooh ja aah ku skandinaavit kaukana kotoa löytävät toisensa. Typyhän toki pääsee lopussa hengestään, mistä ilahduin ku pelkäsin koko ajan et täs ois sellanen imelä loppu mis murhaaja saahaa kii ja sankaripolliisii ratsastaa auringonlaskuun kaunis pimu kainalossa. Onneks ei.

Nesbööööötä en ollukaan aikasemmin lukenu ja ostin Lepakkomiehen ihan siks että kai sitä pitää yks Nesbööööö lukee koska aina ku kirjakaupassa vähä pokkarihyllyillä pyörähtää ni siel on pilvin pimein Nesbön kirjoja. Lepakkomies on sen eka kirja, eikä se ny lainkaan hullumpi ollu. Nesböö-faniks en nyt tän perusteella herkee, mutta saatan kyllä toisteki hänen kirjoihinsa tarttua.

Tää oli siis tällee pitkästi muotoiltu "ihan kiva"-tuomio tälle kirjalle.