Kirjaston mirri (14/2014)

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (14/2014)

Tiesin jo ku aloin tätä tavaamaan et lopussa itketään sitte. Näin kävi.

Ameriikan Iowassa, Spencer-nimises pikkukaupungis on piäni kirjasto ja yks aamu heiän kirjanpalautuslootasta löytyy kohmettunu piäni kissanpoikanen. On jumaliste kauhia pakkanen (-15) ja kissanpentu on tuupattu yän tunteina sinne laatikkoon. On raukka viä hengissä jotenkuten mutta heikkona. Luajan lykky et kirjaston porukka on eläinrakasta sakkia. Ne lämmittääpi poikasen ja päättävät pitää sen. Kissan nimeks tulee Dewey Readmore Books ja se on siitä lähin duunissa siä kirjastossa. Sen hommaa on seurustella asiakkaitten kanssa ja se on siinä duunissa ihan paras. Deweystä tulee julkkis ja semmonen erikoiskissa joka yhistää kaupunkilaisia laman keskellä ja sillai.

Reilut 19 vuotta Dewey siä kirjastossa hääräs ja teki lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin kekkä se tapas. Mahtava meininki.

Aika silleen imelästi kirjotettu kissatarina mutta totta munassa miuta kosketti ja kirjan lopussa ku Dewey piti vanhuuen tuomien vaivojen takia lopulta lopettaa ni miähän vollotin varmaan tunnin ihan pää punasena.

Kissat guud.

Luettu: 16.2.2014

Mänsesterin kakara (13/2014)

Billy Hopkins: Our Kid (13/2014)

Joo. Tää alkaa olla nyt taas tätä et kaikki on luettu ja joutuu tyytymään ihan mihin hyvänsä mitä käsiinsä saa. Miullahan oli pitkään hirviä kirjakasa oottelemassa yäpöyän alla, ku lukemisen tahti on ollu hias. Ku on yks sun toinen lahjotellu miulle kirjoja ja kaikki vastaanotan iloisna. Nyt miun telkkarikanavat hävis ja oon muutenki ollu aika kotio linnottautunu ni nenä on ollu kirjassa tanakasti. Ja nyt joutuu käymään naapureis ratsaamas kirjahyllyjä ja noukkimaan siältä mitä siel sattuu olemaan.

Tää Our Kid oli ihan paska. Kertoo lapsuuesta Mancesterissa toisen maalimansodan tienoilla. Perustuu todellisuuteen, eli kirjottaja kertoo omasta lapsuudestaan. Huokaus. Sen lisäks et tää oli puuduttavan tylsä ni välil huiteli jutut ihan ylitte ku ei toi mansesterin murre oo oikeen hanskassa. Mutta jos en tajunnu jotaa ni koitin arvailla, tai sitte vaa annoin mennä, ku varmaahan oli että vittu oli merkitys mitä hyvänsä ni ei se tätä paskaa paremmaks tee.

Luettu: 15.2.2014

Tukkimiäsmeininki (12/2014)

John Irving: Last Night In Twisted River (12/2014)

Siitäpä onki aikaa sujahtanu ku viimex oon John Irvingiä lukenu. Oon hänestä kyl tykänny kovasti aina ja niin tykkäsin täst Twisted Riveristäki. Mieletön tarinankertoja on Herra Irving, ei voi ku ihastella miähen lahjakkuutta ja kykyä kuljetella tarinaa eteenpäin. Tuli semmonen olo että vetäydynpä johonki kivenkoloon itkemään enkä kirjota enää ikinä koskaan mitään ku en osaa.

Twisted Riverin tarina kestää vuoskymmeniä. Vuodesta 1954 alotetaa ja vuoteen 2005 lopetetaan. 12-vuotias poika herää yällä siähen, et kuuluu outoa ääntä iskän huoneesta. Pojalla on vähä vilkas mielikuvitus ja se kelaa et onpi karhu siä syämässä iskää. Menee ja mäjäyttää iskän päällä hytkyvää karhua paistinpannulla päin pläsiä. Karhu kualeepi siähen ja osottautuukii iskän sussuks. Joka pettää paikallista hullua juoppoa väkivaltasta konstaapelia iskän kans. Poika ja iskä joutuu lähtemään lipettiin. Välillä saavat elellä vuosia ihan rauhassa mutta sitte joku taas äkkää heiät jostain ja on taas pakattava kaikki ja lähettävä johkii muualle alottamaan alusta.

Tykkäsin valtavasti tästä kirjasta, oli ihanan paksukii eli ei tullu lukastua ihan tost vaa yhel makaamisel.

Luettu: 13.2.2014

Kävely (11/2014)

Rachel Joyce: The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry (11/2014)

Harold Fry, eläkkeellä oleva herra, lähtee yks päivä käymään postissa. Mutta lähteeki siltä reissulta kävelemään tois pua britannian saarta, tulee nääs tarve mennä tervehtimään vanhaa ystävää joka on kuolemassa syöpään. Harold saa idean että jos hän kävelee sinne saattohoitolaitokseen, ni ystävä selviää. Kotio jää akka ihmeissään ja matkalla vastaan tulee yhtä sun toista tyyppiä. Harold kokee kaikenlaista, toivoa ja toivottomuutta, käy elämäänsä läpi siinä talsiessaan. Ei oo helppoa ollu, vaikiaa, niin vaikiaa. Kuka sitte loppujenlopuks pelastaa ja kenet? Avioliitto siinä ainaki pelastuu, kun niin Haroldilla että etääntyneellä vaimollaan on kummallaki tahoillaan aikaa kattella peiliin ja miettiä missä mennään ja mihin halutaan jatkaa.

Hieno kirja, ihana tarina. Vähä jotenki samaa meininkiä ku siinä kirjassa missä satavuotias kääkkä karkaa vanhainkodista. Miä oikee melkee liikutuin välillä tän kirjan kans. Jotenki kosketti.

Luettu: 8.2.2014

Hullu ku luin tän (10/2014)

Claudia Reilly: Hullu (10/2014)

Järkyttävän paska kirja. En tuhlaa enempää aikaa tästä määkimiseen, hukkaan heitin senki vartin minkä tän ripulin lukemiseen meni.

Luettu: 6.2.104

Filmitähtiä ja Italiaa ja elämää (9/2014)

Jess Walter: Beautiful Ruins (9/2014)

Haiskahti roumäänssikirjalta ja akoille tehdyltä tämä. Siitä syystä tää on roikkunu miun nurkissa kuukausitolkulla keräämässä hämähäkin seittejä ja gekkojen paskaa yllensä. Mutta nyt alkaa olla taas tilanne että luettavat on vähissä ja kaikkeen on tartuttava mitä saatavilla on. Ja täähä oliki ihan ihku kirjanen!

Roumäänssiä on toki juu, mutta ei sellasta imelää akkameininkiä. Hiano tarina, joka rönsyili piänestä eristyneestä italialaiskylästä Hollywoodiin ja ties mihi. Oli pientä ihmissyöntiäki seassa, ja Richard Burton, eli voinette päätellä että erikoiskirja ja mahtava juonenkuljetus, vuoskymmeniltä, jopa vuossadoilta, toiseen. Kekseliäs tekele, kertakaikkiaan.

Kirjan lopussa on kirjailijan kertomus tarina synnystä. Hän oli tätä opusta nysvänny 15 vuotta. Antaa toivoa meikäläiselle. Kyllä miäki sen kirjani, tai pari, saan vielä aikaseks. Mikäs kiire tässä.

Luettu: 5.2.2014

Akka kiipelissä (8/2014)

Madge Swindells: Twisted Things (8/2014)

Vituttaa tämmöset kirjat missä on ns. damsel in distress ja pitäis varmaan kauhiasti hänen puolella olla ja kauhistella kuinka kiipelissä akka nyt sitte on ja voi ei. Vittu. En jaksa sympatiseerata jos akka on niin tollo että on langennu johonki komeeseen isokikkeliseen orhiin ja pantannu talosa ja kaikki ja antanu ukolle kaiken minkä se pyytää (paitsi avioeron) ja rakastaa, rakastaa vaan vaikka ukko on ihan paska ja mällää sen fyffet ja panee sen ystävättären siskoa ja mitä viälä. Ja sit ku ukko lavastaa oman murhasa ja akka saa peräänsä poliisit ja mafiat ja muut ni hohhoijaa.

Oma moka, mitäs läks.

Plus arvasin jo ihan alussa että paskat se sen ukko oo kuallu, se tulee viä ihan loppumetreillä takasin ja koittaa tappaa sen luuskan. Ja näin kävi.

Luettu: 2.2.2014

Soittakaa PARANOID! (7/2014)

Tony Iommi: Iron Man (7/2014)

HEAVY METAL! SOITTAKAA PARANOID! RÄYH!

Täällä reggaen keskellä ku elää ni ai että sitä arvostaa heviä. Oon ihan liäkeissä ku vaikka rastajätkät soittaa vihdoinki vähä Metallicaa (vastahan olen pari vuotta huutanu joka keikalla joka piisin välissä että PLAY SOME METALLICA!), vaikka päin vittuahan ne sitä vetelee ja vielä vähä regeiversiona. Mutta pitää olla tyytyväinen siihen mitä saa, eikä aina haaveilla paremmasta. Tekee elämän kivemmaks sellanen asenne. Joo.

Ni oli kiva lukee Iommin setän muisteluja. Tony Iommi on Black Sabbathista ja sillai. Kova jätkä.

Kirja oli ihan jees, vaikka siin oliki liikaa sellasta settiä mika uppoo vaan muihi muusikkorenttuihi, sellasta "sitten sellanen riffi"-juttua, mutta iha sama. Viihytti kyllä. Eikä suomennoskaa ollu ihan paska.

Luettu: 30.1.2014

Ojentaa minulle alas maailmaan (6/2014)

Lloyd Jones: Hand Me Down World (6/2014)

Kirja itte kertoo kansiliäpeessä ittestään näin:

Hand me down world

This is a story about a woman.

And the truck driver who mistook her for a prostitute. The old man she robbed and the hunters who smuggled her across the border. The woman whose name she stole, the wife who turned a blind eye. This is the story of a mother searching for her child.

This is the novel you cannot stop thinking about.

(Googlentajan käännös: 

Ojentaa minulle alas maailmaan

Tämä on tarina naisesta.

Ja kuorma-auton kuljettaja, joka luuli häntä prostituoitu.Vanha mies hän ryösti ja metsästäjille, jotka salakuljetti hänet rajan yli.Nainen, jonka nimi hän varasti, vaimo, joka sormien läpi. Tämä on tarina äidin etsii lastaan​​.

Tämä on romaani et voi lakata ajattelemasta.)

Kirja oli varmaan ihan hyvä, mutta miuta tässä korpes joku koko ajan. Jännästi kuitenki kuletettu juttua eteenpäin sillai, että koko ajan joku muu kertoo tarinaa eteenpäin ja kertoja vaihtuu koko ajan. Päähenkilö, se nainen, saa suunvuaroa vasta kirjan lopussa. Ja joo tää on tarina kuinka äiti, se tekee mitä vaan lapsesa vuaks. Lässynlässyn.

Kyllä miä oon kyenny lopettamaan tän kirjan miättimisen jo ajat sitte. Ei miuta hetkauttanu oikee mihinkää suuntaan.

Luettu: 23.1.2014

Murhahommaa (5/2014)

Liza Marklund: Elinkautinen (5/2014)

Miä kirjottelen näitä tammikuun luettuja vähä jälkikäteen (nyt on jo helmikuu), ku on ollu muita kiireitä ja murheita ja asioita ja kaikkee kauheest. Ni emmiä muista tästä Marklundista kauheesti mitää, paitsi et ihan okei oli ja oon lukenu sen aika nopialla tahdilla.

Poliisi murhataa omaan petiisä ja sen vaimoa epäillään ja niien poikakii on hävyksis ja sit Annika joka on toimittaja ni alkaa hommaa selvittelemää. Joo. Jotai sellasta.

Luettu: 9.1.2014

Perhe on ihana asia (4/2014)

Peter Franzen: Tumman veden päällä (4/2014)

Tän kirjan oon jo kauan halunnu lukee, ku oon kuullu siitä kehuja. Nyt yhet mordorilaiset kävi tääl Hiekkakikkareel kyläilees ni jättivät miulle lomalukemistonsa. Jei!

Lapsen näkökulmasta kirjotettu tarina väkivaltasessa kodissa kasvamisesta. Iskä on semmonen, kestä kirjotellaa tuhansia murheellisia lauluja. Ajaa perheen yön selkään ja sillai.  Väkivaltanen paska. Sellasta se on, monessaki kodissa, eilen ja tänään ja huomenna. Perhe on upee asia ku kunnon tuuri käy.

Kirja on kirjotettu siis lapsen näkökulmasta ja miusta aika hienolla tyylillä. Semmonen lapsenomasuus tulee siitä, ku hirveesti kaikkia pieniä yksityiskohtia koko ajan ladellaan. Että verhot vaikka oli sen väriset ja niissä oli semmosia kuvia ja kärpänen kiipeili niissä ja tuuli heilutti puun oksaa ikkunan takana. Lapset kai, mieki kai pienenä, kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin. Kun ei sillon vielä oo kaikki ittestään selvää.

Miä tykkäsin tästä kovasti.

Luettu: 8.1.2014 Gili Trawangan, Indonesia

Huarrrrrra (3/2014)

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli (3/2013)

Miulla oli eilen surun ja murheen päivä. Ja sitte hävis telkkarista kaikki kanavat. Just kun oisin tarvinu jotain sellasta aivot-narikkaan-toimintaa, että pystys lopettamaan itkemisen. Jotain tositeevee-paskaa tai piirrettyjä tai jotain. Onneks kaverit, kekkä läks menee täältä, lahjottivat miulle aimo pinon lukemista. Köykästä dekkarinpaskaa kehiin, ni pysty jotenki olee, ees hetkittäin.

Täm oli Maria Kallio -settiä. Ilotyttöjä elikäs huarrria tapetaan ja tapetaa vähä muitakii. Emmiä tästä kauhiasti ees muista mitää, olin niin sumussa eilen. Mutta piti tää vähän ajatuksia muualla, eli hyvin toimi. Yähö saakka luin, kunnes lopulta sain nukahettua. Kiitos siitä.

Luettu: 7.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Vuoden ekat oli hyvät (1-2/2014)

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat (1/2014)

Hosseinia oon ennenki lukenu ja oon tykänny kovasti. Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa oli hianoja, ja tää uus ei kyllä ollenkaa jää kolmanneks. Valtavan hieno ja traaginenkii tarina, ihmisten elämänkohtaloita, juurtensa ettimistä ja löytämistä. Tavattoman upiasti kirjotettu (ja myäs hyvin suamennettu) koskettava ja syvällinen ja ajatuksia herättävä tarina. Lukekaa!

Luettu: 3.1.2014 Gili Trawangan, Indonesia

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu (2/2013)

Tää oli myäskin emähyvä ja erikoisen mielenkiintonen miulle, kekä oon asettunu majailemaan muslimimaahan. Täm oli myäskin tarina ihmisten elämistä ja kohtaloista ja semmosesta, ja ohessa vähä puidaan muslimien meininkejä ja koraanin sanomaa, peilaten sitä sellaseen nykyaiksempaan menoon. Että kun on siältä jostai Afganistanista lähetty ja eletään Ämeriikäs aika ämerikkäläisesti ni kyllähän sitä alkaa kattomaan niitä asioita vähä avoimemmalla öögalla.

Erittäin kiinnostava settiä. Emmiä nähkääs oo juurikaan perehtyny aiheeseen, miltään kantilta. Vaikka elän tääl muslimien keskellä ja melkee kaikki miun paikalliset kaverit on muslimei ja moskeijan möykkä on jo niin tuttu osa äänimaisemaa, ettei siihe enää juurikaan ees kiinnitä huamioo. Ni en oo saanu aikaseks, eikä oo rehellisesti sanottuna tullu ees miälee, et pitäskö hiukan ees joku wikipedian artikkeli lukasta aiheesta. Et mitä nää ny höyryää ja miks toi moskeija huutaa ja mitä hä.

Mut miä oon satanistiateisti, uskonnot ei kiinnosta, muuta ku sellasen hulluuden kannalta. Joukkopsykoosiahan ne kaikki on.

Luettu: 6.1.2014 Gili Trawangan, Indonesia

Kerjäläistyttö (86/2013)

Alice Munro: Kerjäläistyttö (86/2013)

Tääl miun Hiakkakikkareella on viime aikoina rampannu mordorilaisia ihan perkeleesti. Arvostan. He on selät notkollaa kantanu miulle tuliaisia. Kirjoja on tullu oiva pino, ja ai että miä tykkään!

Tää Kerjäläistyttö oli ihan kiva. En syttyny liäkkeihin mutta luin ihan tuskitta. Oli taas yhen naisen elämäntarina ja miä tykkään lukea elämäntarinoita. Ei tässä oikeen silti ollu mitään erikoista juanta tai punasta lankaa, min miälestä. 

Alice Munro on vuaden 2013 kirjallisuusnoopelin voittanu kirjailia, sopivan komia kirjailija vuoden viimiseks luetuks kirjaks. Ja kattokaa: vaan 86 kirjaa luin  tänä vuanna! ÄÄÄK! Onneton suaritus mutta ku oon tehny niin paljo kaikkea muutaki ku maannu selällää kirja kourassa, oon hankkinu elämän, muka. Oon sukeltanu ja kattonu telkkaria ja touhunnu kissanpelastushommissa niin kovasti et ei oo kerenny keskittymään lukuhommiin edellisvuasien tavoin.

Luettu: 31.12.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Perhe on pahin (85/2013)

Kuvan kissanpentu on Zorro. Hänellä on silmävamma.

Leena Lehtolainen: Jonakin onnellisena päivänä (85/2013)

En o vissiin aiemmin Lehtolaisen Leenaa lukenu, en o varma. Mutta nyt luin ja tää kirja oli ihan sairaan hyvä. Oli ahistava ja koskettava ja hyvin kirjotettu ja piti tiukassa otteessa ja noin. Aika lähellä täydellistä lukuelämystä siis.

On semmoin Marjukka, kenen tarina tää kirja on. Teksti on ikäänku kirjeen muodossa, Marjukka kertoo koko elämäntarinansa jollekin ja vasta kirjan loppupuolella selviää et kelle se tätä avautumista oikeen naputtaa.

Marjukalla on ankee lapsuus. Äiti ryyppää ja Marjukka joutuu pienestä pitäen hoitamaan huushollin kaikki asiat, sisarustensa hoivaamisesta alkaen. Saatana miä sanon. Tuommonen elämä kun on todellisuutta varmaan aika monessaki "perheessä" ihan just tälläki hetkellä. Mutta hommat menee viä hullummaks kun äitee yhtäkkiä lojahtaa täysillä uskoon. Se on niiku menoa yhestä ääripäästä toiseen, viina jää mutta Jumalan sana tulee tilalle. Äitee paukkaa yhen kanssahihhulin kanssa avioliittoon ja siä sitte elellään kurissa ja nuhteessa, ja uus iskäpuali hakkaa tohjoks jos vähäkää lipsahtaa uskon varjolla laitetuista kireistä käytössäännöistä. Jännää kyllä tää, että uskon varjolla, Jumalaan vedoten, kattotaan silmät kirkkaana et kyllä on aivan oikein hakata remmillä lapsilta vääräuskonen käytös pois. Aissaatana että vituttaa moinen.

Marjukka näkee pakomahiksen ku häneen lääpästyy semmoin kiltti vanhempi herra, jonka omistamas kaupas Marjukka on duunissa. Avioliittoon viuh vaan, pääseepä siältä uskovaisten hullujen huaneelta pois. Ei Marjukka sitä ukkoonsa rakasta, mutta miäs on hyvä ja kiltti. Mutta sitte tulee kaupalla käymään kouvostoliittolainen (sekin viälä!) kaupparatsu, ja Marjukka rakastuu ihan sekopäänä siihen. Alkaa kiihkee kuuma salarakkaus. Seuraa raskaus ja Marjukka ei voi olla varma onks raskaus omalta ukolta vai kouvostoliittolaiselta kaupparatsulta. Syntyy kaksoset, jotka on ihan kouvostoliittolaisen näkösiä. Aviomies ei tiiä ja on ihan onnesa kukkuloilla ku on saanu vihdoin lapsia huusholliin.

Seuraa karmee draama kun aviomiäs yllättää kouvostoliittolaisen kaupparatsun kotoaan niitä ipanoita ihastelemassa. Marjukan elämä hajoo kappaleiks. Hirvee tilanne, mut miä en kerro tarkemmin, kehotan teit kaikkia vaa lukemaa tän kirjan ihan itte.

Siin onkii sitte kaiken hajoomisen jälkeen ihan aimo homma elämän uuelleen rakentamisessa.

Loistava kirja ja aika hurja elämäntarina. Lukekaa tää!

Luettu: 25.12.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Vaimot kiipelissä (84/2013)

James Patterson & David Ellis: Guilty Wives (84/2013)


AAARGH. Paskaa Pattersonia taas. Oliks tää äijä itse asiassa koskaan kirjottanu mitään muuta ku köykästä kuraa? En muista enää.

Täs on neljä ihanaa ja kaunista vaimoa ketkä lähtee Monte Carloon piänelle lomalle. Vapaata ukoistaan ja sillai. Siä bailataan skumppa kuplien ja keikistellää pikineis ja hengataa kasinolla ja päästää kopaseen filmitähtee ja on niin upee bling-bling-meininki jossai huvijahdilla. Sit aamulla tulee polliisit ja pidättää koko akkalauman. Heitä syytetään ranskan presidentin murhasta, pressa on löytyny ammuttuna siitä jostai tienoolta ja wää-wää. Sit akat tuomitaan ja vankilas on kauheeta ja siä kidutetaan ja kaikkee. Yks akka sit pakenee ja ettii itekseen oikeet syylliset.

Hohhoijaa.

Luettu: 23.12.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Sympoolien kanssa muhinointia (83/2013)

Dan Brown: Inferno (83/2013)

Tässä oli hyvä taustatarina, mutta toteutus oli paska. Oli ihan helvetin puuduttavaa luettavaa, joskin loppua kohden vähän herkes mielenkiintosemmaks. Tätä samaa danbrownilaista symboliikan kanssa muhinoimista... miuta rupiaa kyllästyttään.

Tarinan punain lanka oli et sellain supernero tiedemies suivaantuu ku myä tollot ihmiset ylikansotetaan maapallo eikä tajuta, että tällä tiellä ku jatketaan ni loppu on tuleva ja se ei ole kaunis oleva. Hänpä siis tirvasee geneettisen villisti leviivän viiruksen kehiin. Sitte on WHO ja sympoliikkaproferssori Langdon jotka koittaa päästä viiruksen kimppuun ennenku se vapautuu. Missään ei kerrota et miks tua nerokas tiedemiäs on jättäny sellasen sympooleihin perustuvan arvotuksen, jota seuraamalla ja ratkomalla pääsee ns. Ground Zeroon.




Pää punasena juastaan jossain italian ikivanhois pytingeis ja jauhetaan Danten Jumalaista näytelmää ja plää-plää.

No sori, kerron et lopussa se viirus enivei pääsee livahtaan yleiseen jakoon, koko ihmiskunta saa sen. Mut virus on vaa sellain joka tekee suurimmasta osasta ihmisiä hetelmättömiä, eli johtaa väistämättä väestönkasvun pysähtymiseen ja ajan kanssa jopa siähen että ihmisten määrä tulee rutkasti vähenemään. Mahtavaa, sellaselle ois tilausta kyllä.

Tää ei ollu niin huano ku Brownin surkein tekele Digital Fortress mutta aika väsynyttä shittiä silti. Miusta tää historian sympooleissa kieriskely on jo loppuunkaluttu juttu. Da Vinci Koodi oli tosi hyvä mutta soisin jo et toi rohverssori Langdon lopettais ton tulkittemisen ja ihmiskunnan pelastelun. Bruce Willis on niissä hommissa paljo seksykkäämpi.



Luettu 3.12.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Perhedraamaa ja ihmissuhresoppaa (82/2013)

Kissanpennun nimi on Heikki Silvennoinen.

Jodi Picoult: Vanishing Acts (82/2013)

En ookkaa vissii ennen tätä Picoultia lukenu lainkaan. Mutta tämmöin kirja oli hylätty regeipaariin ja regeipojat sitä siinä pyöritteli ja miä totesin et tänne se, ette tyä sitä kuiteskaa lue. En lukenu miäkään pitkään hetkeen, siitä on kuukausia kun tää kirja siirty miun lukemattomien kasaan. Nyt siihen sitte tartuin, ku miul on telkkarilakko ja keskityn viksumpaan tekemiseen, eli esim. kirjojen lukemiseen. Kun muutin elokuun eka päivä omaan huusholliin ni miul on nyt telkkari ja taannuin heti aivottoman zombien tasolle ja tölläsin vaan Crime Investigation -kanavan true crime -dokumentteja ja joltain kanavalta Frendien uusintoja ja sit kaikilta kanavilta kaikkia mahollisia kokkauskilpailuja. Kun rupesin näkee eroottisia unia Gordon Ramsaysta ni otin sen merkkinä siitä, että telkkaria on nyt kattottu hiukan liikaa, saatana. Pihalla on tropiikki, ja miä vaan makaan neitsytkammiossani ja tuijotan hurmiossa Master Chefejä ja himoan Ramsayn piukeisiin pöksyihin.

Aijoo. Piti kertoa tästä Vanishing Actista eikä eroottisista akteista, joista haaveilen vaikken haluais. Joo.

Kirjan tarina: isä on kidnaapannu oman tyttärensä 28 vuotta sitte, ku tyttö oli 4-vuotias. Sen äitee oli ihan kauhee deeku, ni siks. Elävät onnellisna, kunnes menneisyys tavottaa, iskä lähtee polliisien kyytiin. Tytär on siis jo aivan aikuinen, jolla on omaki lapsi. Tytär on kasvanu naapuruston kahen pojan kanssa, joista toisen kanssa on tehny lapsen. Se toinen poika, se on vaan rakastanu, mutta rakastaa niin puhtaasti ja romantillisesti, että väistyy vaan, omasta onnestaan tinkien, jotta kaikkien ystävyys säilyy. Joo.

Tarinaa etenee kronolookisesti sillai, et vuoronperään jokainen kertoo omasta näkökulmastaan kui hommat etenee. Samalla toki muistellaan menneitä ja avataan niitä mörköjä sieltä vuosien takaa. Yhtä ja toista ilmenee. Daa-daa jii än ee.

Aluks olin aivan liekeissä, mut sit ku aikansa olin tavannu rupes tökkimään. Tarina on hyvä ja hianosti kirjotettu ja kaikkee, mutta jotenki oisin ehkä suonu että ois vähän tiivistetty. Ja nää stoorin ihmiset jotka kertoo tätä tarinaa, ni jotenki kaikki on niin vitun analyyttisia ja hianosti asiansa ilmasevia, et meni vähän epärealistiseks. Jotenki liian semmosta hattaraa ehkä kuitenki.

Ihan kiva ja hyvin viihyin, mut vähä alko ällöttää koko paska.

Luettu: 23.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Tyttöjen reppureissuopas. Iiik! Blingbling! (81/2013)

Chelsea Duke: High Heels And Head Torch - The Essential Guide for Girls Who Backpack (81/2013)

No tiäsin miä kyllä jo etukäteen että tämmöstä opasta lukiessa rupiaa vituttamaan. Mutta halusin silti lukea, ihan noin niiku malliks. Ja ohan miunki hyvä tietää miten tyttöjen pitäis reppureissata. Josko se sitte tämmösestä opaskirjasesta löytyis miulleki muutama vinkki kuinka olla neidinpi. Et sit sais vaik aisaa, jos osais olla enempi pimu, eikä mikää pihtaava mörkö vaan. Juu. Avoimella seikkailumielellä kirjan kimppuun!

Äh. Kirjan kohderyhmä on ehkä parikymppiset gimulit, jotka lähtee pitämään välivuotta rinkat selässä ja niien meininki on että matkustellaan, bailataan ja pannaan mahollisimman montaa eri kansalaisuutta edustavaa södee kundii. Joo. Opaskirja neuvoo kuinka valita mukaan lähtevät kledjut sillai et ne käy yksiin toistesa kans, ja et kui pitää olla mukana bailukengät kans vaikkei millään mahtuis ja koruja on oltava ja meikkejä kans ja hattu on hyvä olla jos tukka on likain, vaik hattu kyl pilaa kampauksen mut voi kätkee sit paskasen vookin sen alle. Neuvotaan myäs mistä löytää parhaiten petiseuraa (hostellien tms mestojen backpacker-baareista) ja et mitä kantsii tehä jos hostellin kimppahuoneen naapuripetissä jotkut köyrii ja miten löytää bileseuraa ja sillai. Äärimmäisen tärkeitä asioita kaikki.

Mahtavinta oli ohjeet kuinka puhua vieraille ihmisille. Oli valmiit repliikit ja kaikki. Että ensimmäinen askel: tervehdi ja kerro mikä siun nimi on. Askel kaks: tyyppi vastaa ja kertoo nimensä. Askel kolome: kysy mistä se o kotosin. Askel neljä: tyyppi vastaa ja saattaa ehkä kysyy mistä siä sitte oot. Jne jne jne. Tsiisös. Okei, itsehän olen epäsosiaalinen mörkö, mutta kyllä jopa miä tarvittaessa - ja halutessani -  osaan ihmisille puhua ihan ilman valmiiks kirjotettuja esimerkkejäki.


No joo oon kriittinen ja katkera ja kateellinen ruma vanha haaska, ku en jaksanu innostuu tästä. Oli seassa ihan oikeesti kivojaki juttuja ja hyviä vinkkejä ja kelpo stooreja reissuilta, mutta ku on aina vähän toisenlaiset intressit ollu matkailun suhteen ni ei tää miulle kyllä mitään tarjonnu. En usko, että tän luettuani nyt säntään ostaa blingblingii ja pakkelii, ja saan sen jälkee yhtään sen paremmin aisaa ku tähänkää saakka.

Emmiä tiiä miks pitää olla reissuopas oikee erikseen pimuille. Niistä tamppooneista ja ripsiväreistä ja kimaltelevista sandaaleista ei niin paljo voi jauhaa että tämmöstä omaa opaskirjaa asia vaatis. Ku kuiteski se semmonen paikasta aa paikkaan pee liikuskelu, ja siä perillä oleminen, on niiku se matkailun ajatus, oli siull pöksyissä pilde tai kepexet.

Mutta varmasti semmoset oikeemmat tytöt tästä kirjasta tykkää ja saa täst paljo irti jos omaa reppumatkaa miettii. Miusta tää oli turhanpäivästä sontaa, mutta miä oonki tämmönen ymmärtämätön kiree paska.

Luettu: 21.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Potterin jälkeen (80/2013)

Robert Galbraith (J.K.Rowling): Käen kutsu (80/2013)

Häripottereitten äityli J.K. Rowling on kirjottanu Robert Galbraith -salanimellä dekkarin.Onnistunu salaisuus, ku ihan kirjan takakannessa jo kerrotaan et kenest on oikeesti kyse.

Lähin lukemaan hyvin epäluulosena ja oli ennakko-odotuksena, että pakko olla paska. Rowling kirjottaa Pottereita, piste. Ei mistää magiamaalimasta noin vaa kulkaa ruveta jotain dekkarinpaskaa suoltamaan, se ei vaan käy.

Mutta tämähän oli valtavan hyvä! Olen liäkeissä! Haluun lukee lisää tätä! Heti! Räyh!

On sellain yksityisetsivä, Cormoran Strike, jolla on elämä ihan solmussa. Raha-asiat ja parisuhre ja kaikki ihan vituillaan. Toinen jalkaki puutuu ku on sodassa käyny sillai. Sille tulee sitte yks päivä töihin sellain nuar pimu Robin. Ja sitte tulee hyvin maksava asiakas.

On nimittäin semmoin sikakuuluisa supermalli tömähtäny luksuslukaalinsa parvekkeelta yks yä alas ja kuali siihen. velipoika ei usko itsariks, vaikka kaikki muut uskoo. Palkkaa salapoliisi Striken selvittämään mitä oikeesti tapahtu. Ja Strikehän selvittää, into piukassa jeesivän uuen sihterisä avulla.

Tarina on hyvä ja juanenkäänteet oivia ja syyllistäkää en arvannu itte.

Parasta oli kuitenki loistavat henkilöhahmot, etenki se salapoliisi Strike. Ja jotenki se ja se sen uus sihterripimu Robin, ne on hyvä pari ja toimivat kimpassa mainiosti. Heistä haluan lukee lisää ja onneks kirjan liäpeessä sanotaaki, että tää kirja alottaa sarjan. Lisää on siis tulossa, jihuu!

Luettu: 19.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Nesseri ja Mankeli (78-79/2013)

Håkan Nesser: Komisario ja hiljaisuus (78/2013)

Öööh. Ärsyttävä kirja. Hyvä tarina, uskonlahkohommaa ja raakoja murhia, mutta tekstin tyyli otti aivoon.

"...oli kai helppo juttu seuloa valkoisesta valheesta esiin retroaktiivinen totuus."
Anteeks, mikä? Retroaktiivinen totuus? Mitä?

"...kuivasia huolellisesti otsansa epäilyttävään nenäliinaan."
Okei, otsansa huolellisesti kuivaaja on komisario, mutta että hänen nenäliinansaki on epäilyksen alainen?

Ja tätä meininkiä. Miä en jaxa.

Lisäks kirjassa ei missään selkeesti kerrottu että missä kaikki tapahtuu. Kummallisia kaupunkien nimiä ja muuta, mutta en saanu käsitystä ees että missä maassa ollaan. Yhessä sivulausessa mainittiin jotain joka viittas et oltais Puolassa mutta tiijä sitte.

Luettu: 16.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu (79/2013)

Mahtava Mankeli! Täs oli natseja! Natsit on aina jänniä ja miälenkiintosia. Lisäks oli hyvä päähenkilö, sellain poliisi joka sairastuu syöpään ja on siitä ihan paskana ja sit luonteeltaan semmonen sulkeutunu mörkö. Sen entinen työkaveri, eläkkeellä oleva polliisi, on muuttanu johonki huitsun korpeen erakoks ja löytyy sieltä tapettuna. Se on ruoskittu hengiltä. Asiaa! Syäpänen poliisi on sairaslomalla ja oottaa vaan et alkais hoidot ja aikaa tappaakseen lähtee sinne käpykylille pohjoseen ottamaan selvää et mikä sen entisen työkamun tappo. Jälet johtaa natsisaksaan ja sodanaikasiin tapahtumiin siellä. Toinenkii murha kohta tapahtuu ja kaikenlaist kummallist.

Ihanan paksu kirja, miälenkiintonen juani, hyvät henkilöt ja hianosti kuletettu tarina, eikä suomentajakaan oo menny sössimään. Mainio, viihyttävä teos. Tykkäsin.

Luettu: 18.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Laitapuolen kulkija kiipelissä (77/2013)

Karin Alvtegen: Tuntematon (77/2013)

Puuduttavan paskan jälkeen olipa ilo saaha hyvä kirja luettavaks. Ja viä suamenkiälinen, aiiiijettä. Kaveri nimittäin tuli Palatsini vierastiluksille lomailemaan, ja toi tullessaan pinon lukemista. Arvostan! Arvostan niin että sattuu!

Tämmönen Karin Alvtegen on miulle aivan uus tuttavuus, en oo ennen lukenu. Tuntematon ei ole mikään huikea mestariteos, mutta varsin sujuvasti kulkeva tarina yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneestä naisihmisestä, jota epäillään palottelumurhista. Epäillyks hän joutuu kun kävi sellanen klassinen "väärään aikaan väärässä paikassa"-tilanne.

Ala siinä sitte miettimään, että mikäs nyt neuvoks, kun ei oo koskaan saanu yhteiskunnalta muuta ku paskaa niskaansa ja luottamus viranomaisiin on täysin pakkasella. Tukijoukkoja ei ole, oma perhe on varakas mutta ovat hylänneet jo vuosia sitte, ei oo mitään tahoa minkä puoleen kääntyä. Lööpit huutaa kuvan kera että hullu silpoja on hän, eikä kukaan ees mieti vaihtoehtosta syyllistä. Kiipeli on tosiasia.

Sattumalta Sibylla, se on sen naisen nimi, kohtaa sellasen 15-vuotiaan pojan, joka on ehkä ensimmäinen ihminen vuosikausiin joka luottaa ja auttaa, vaatimatta siitä korvaukseks rahaa tai pildee. Pojan avulla Sibylla pääsee juonesta kii, alkaa seurata johtolankaa, ja löytää oikean murhaajan.

Onnellinen loppu. Jee.

Miä olen itte muuten miettiny et pitäs kokeilla kirjottaa mysteeridekkaripaskaa, ihan sillai huvikseen ja vähän vitsinäkin ehkä. Siitä vois vaikka tehä uuen plokin ja kirjottaa sitä sinne sillai jatkokertomuksena aina ku jakselee. Kun oon niin helvetisti lukenu tän alan kirjoja, kaikki kliseet on hallussa. Ja oishan se hauska kattoa ja nähä viekö miun mielikuvitus mihinkään, ensimmäistä spektaakkelimaista, mahtavaa lukua (joka miulla on jo olemassa) pitemmälle. Jäänpä pohtimaan asiaa!

Luettu: 14.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Syrämmen asia (76/2013)

Dean Koontz: Your Heart Belongs To Me (76/2013)

Dean Koontz, tunnetaan piireissä myös salanimellä Dean R. Koontz, on myöskin kirjailija, joka välillä hutasee maaliin mutta useimmiten ei. Tämä kirja oli häneltä suorastaan riman alittava tekele, teennäinen, väkinäinen paska, jota lukiessa sain vahvoja visioita siitä, kuinka Kirjailija Koontz siä sulkakynä sauhuten kirjottaa niin tärkeenä ja väsää omasta mielestään nokkelaa juonenkulkua.

Oispa luettanu käsikirjotuksen miulla, ois saanu oikeeta palautetta ennenku päästää tätä kuraa painokoneisiin.

Kirjassa on IT-miljonääri Ryan Perry, jonka syrän sanoo tyäsopimuksensa irti ku jätkä on vasta 34. Syrän ilmottaa, että lähtö on tulossa, irtisanomisaika sellanen max. vuasi. Pitää löytää uus syrän sijoitettavaks Perryn rinnuksiin, tai loppuu temmellys.

Syränoireitten ilmaannuttua Miljunääri Perry alkaa kuulla omiaan ja näkeekii omiaan ja rupee paranoidiks ja vää-vää. Saa uuen syrämmen ja elämä on sen jälkee vuoden aika mallikasta,. kunnes alkaa taas kummaa rapsutusta kuulua ikkuinoiren takaa ja kummia tapahtuu. Hän näkee outoja unia ja saa viestejä tuonpuoleisesta ja mitähän vielä.

Emmiä jaksa enempää juonesta ees selittää, sitä oli niin paljo ja sellasta rönsyilyä joka suuntaan. Kirjailija Koontz on selkeesti ollu sillai et "eka mä olin et mä kirjotan yliluonnollista, mut sit mä olin et mä kirjotanki elintehtailusta ja sit mä olin et mä laitan viel vähä ihmissuhdepaskaa sekaan ja oho nyt en keksi mitä kirjottasin ni laitetaan päähenkilö nukkumaan ni voin kirjottaa mitä tahansa psykedeliaa ku menee unien piikkiin".

Lopussa miljunääri kaiken mysteerin ratkottuaan lahjottaa pois koko tsiljardien piljardien omaisuutensa ja muuttaa johonki vammaisten lasten orpokotiin pesemään koiria. Okei.

Luettu: 13.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Murhan jöpöö settii (75/2013)

James Patterson: Cat and Mouse (75/2013)

Varsin hyvä sekopäämurhaajakirja tämä Cat and Mouse. Tässä on tavallaan kaks tarinaa, eka hullu murhaaja päästää vimosen kylmän pierunsa jo kirjan puolivälissä, ja sitte keskitytään seuraavaan sekopäähän. Arvostan!

Patterson on kirjailija, joka välillä onnistuu ja kirjottaa hianoa shittiä, mutta se taitaa myös kelvottoman kuran tuottamisen. Esim. hänen ns. Women's Murder Club -sarjan kirjat on kaikki ihan kamalaa sontaa.

Luettu: 5.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Sikiöitä vanhuksille (74/2013)

Siin on Hietsu ja Seek ja kirja

Tess Gerritsen: Life Support (74/2013)

Varhaisempien aikojen Tess Gerritsenit on aika paskoja. On sairaalamiljöötä ja romanssitoimintaa. Sitte myöhemmin ku Gerritsen alko kirjottaa rajuja murhauskirjoja, ni hänestä tuli lukukelposempi. Oon lukenu hirveen kasan Gerritsenin murhauskirjoja, misä seikkailee Jane Rizzoli ja Maura Isles. Heist on tv-sarjaki näemmä olemassa, pyörii ainaki jollain miun tsiljoonasta tv-kanavasta. En oo kattonu, en jaksa. Mutta mieluusti luen.

Tämä Life Support on kuiteski sitä varhaisempien aikojen Gerritseniä. Sairaalahommia, romantiikalta ei vältytä, mutta ei tää aivan paska ollu. Tohtori Toby Harper tyäskentelee sairaalan ensiavun yävuaroissa. Sil on kotona altzhaimeroitunu äitimuari, ketä se vahtii päivät ja yät sitte paikkailee ihmisiä sairaalassa. Ei siihe sekaa sitte oikeen muuta elämää mahu, ei ole miästä, on vaan päiviä samanlaisia, töihin-kotiin-töihin-kotiin.

Ensiapuun tuuaan yks yä sekava vaari, joka katoaa saman tien. Kohta tuuaa toinen yhtä lailla sekavuustiloissa oleva kääkkä. Toby alkaa selvittää asioita ja hiffaa et molemmat asuu samalla asuinalueella, sellasella missä asuu vaa elämän ehtoopualella olevia ihmisiä. Plaa plaa, satuu sitä ja tätä, salaliittoa ja käpistelyä kulisseissa, komea kuolinsyytutkija, murhia, raskaaks väkisin laitettu lapsihuara, sikiöitten sadonkorjuuta vanhusten aivoihin, elävältä hautaaminen ja lopussa suudelma. Uuh.

Ihan kiva oli, muttei mitenkään erityinen tahi mieleenjäävä.

Kauheeta kyl tää ikääntyminen. Tää on aivan perseestä. Mulle kans jotain sikiöruiskeita kiitos. Ikuinen elämä ja vetreys, kiitos.

Luettu: 2.1..2013 Gili Trawangan, Indonesia