Mahtava Maaninkavaara (52/2010)

Miika Nousiainen on nero. Vadelmavenepakolainen oli jo ihan hulvaton, joskin pikkusen liian erlendloemainen, mutta Maaninkavaara se vasta loistava kirja onkin. On ollu jo kauan hankintalistalla, mutta vasta männäviikon kirjakauppapsykoosissa sen näköjään alelaarista nappasin. Ja ei ollu huono ostos! Jumaliste, yhellä makaamisella tuli luettua, kun ei malttanu keskenkään jättää. Jos jakelisin tääl jotain arvosanoja kirjoille ni Maaninkavaara sais täydet pojot ja kaupan päälle viel papukaijamerkin ja savusuolatun kaivonremmin.

Tarina on ihan älytön: urheiluhullu isä valmentaa tyttärestään kestävyysjuoksijaa niin innolla että hyvä kun ei lähe tyttäreltä henki. Ei kiinnostais pätkääkään tarttua mihinkään tollasta aihetta käsittelevään opukseen, mutta Nousiaisen nimi kannessa toki antoi aavistaa, että aiheesta 5, se on salettiin kirjotettu ihan helvetin hyväksi.

Ihan järjettömän hieno kirja. Välillä nauratti, välillä raivostutti, välillä säälitti - tunteitten vuoristorataa sai Maaninkavaaran kanssa suhata ihan ees taas. Mahtavasti kuvattu asiat sekä tyttären että isän näkökulmasta, mutta kyllä isä tässä oli niin totaalisen sekasin että sen näkemys asioista oli yleensä ihan silkkaa parhautta kaikessa sekopäisyydessään.

Ja miten hienosti siinä kuvattiin suomalaista parisuhdetta: eihän mies mitään tunteista puhumista kaipaa, mutta kun tulee tiukka paikka ni ohan se kiva jos on kotona joku jolle voi olla sanomatta sanaakaan.

Tämän kirjan myätä Miika Nousianen sujahti suoraan sinne miun kytättävien kirjalijoitten listalle. Niitten, kenen tekeleet ostan heti kun ne kauppaan putkahtaa.

Luaaaaaaaaja mikä Hyvän Kirjan Jälkeinen Masennus nyt iski. Ja ihan kauhee kateus siitä että joku noin hienosti tarinoita kertoo.  Auts!