Aksolotli (8/2011)

Tämmönen kirja tuli miulle yllättäen ja pyytämättä, et en ollu tämmösestä ite ikinä kuullukaan (terveisiä Noralle ja kiitos ny kuiteski...). Kusti se vaan kuulkaa polkas ja tuuppasi luukusta "monilahjakkaan ihmelapsen" Helene Hegemannin esikoistekeleen Aksolotli yliajo. Ihmelapsi Hegemann on syntynyt vuonna 1992 ja kirjan takaliäpeen mukaan tämä kirja on "rujo, raju ja runollinen kuvaus berliiniläisbohemian elämästä tässä ja nyt" ja tämä on herättänyt "tyrmistynyttä ihastusta" vähä siel sun tääl. Puutteenkujan vuonna 1969 syntyneiden kärttyisten senioripissisten keskuudessa tämä tosin herätti ihan vaan puhdasta tyrmistystä. Kaikenlaista paskaa sitä julkastaan ja hienoksi kehutaan. Jumalauta.

Mikä tässä sitte tökki? Mistähän taas alottais? Huoooooh..... Noh, let's gou.

Tässä tökki ensinnäkin se, että kirja kertoo 16-vuotiaasta Miftistä, jonka äiti on ryypänny ittesä hengiltä (of koors) ja Mifti elää pääasiassa Berliinin kaduilla (kuinkas muuten), lintsaa koulusta (sanomattakin selvää), vetää huumeita (joojoo) ja panee kaikkee mahollista (antakee miun kaikki kestää). Mut Mifti on tietenkin ihan saatanan älykäs ja syvällinen, ja ah niin raju, mutta syrämmeltään kuitenkin niin hauras. Voi vittu. Miun mielestä Mifti on epäuskottava, rasittava, törkynen, näsäviisas sekopää. Piste. Enkä myöskään niele sitä että KUKAAN vasta 18-vuotias voi kirjottaa tollasta kapulakieltä, muuten ku kuvitellakseen luovansa jotain helvetin hienoo. Miun nokkaan haiskahti teennäiseltä ja liialliselta yrittämiseltä. Kattokaa ny vaik tätäki pätkää, kuka 16-vuotias puhuis tällee ( ja btw, ihan sama mille sivulle kirjasta sormen tökkää ja kopioi, yhtä mahtavaa diibadaabaa siitä löytyy): "Minä seison kylppärissä, vaikka ei pitäisi, ja tarkastelen rihmamaisten sienten järjestelmällisen heterogeenistä ryhmää, joka muodostaa orgaanisen aineen pintaan vihertävän, käärmemäisen kuoren..."

Eli arvannette varmaan että tässä tökki myös toi kirjotustyyli. Äärimmäisen rasittavaa kielellä kikkailua, sivistyssanojen viljelyä ja kerronnan rikkomista erilaisilla vippaskonsteilla (välillä tulee jotain käsittämättömiä unista horisevia emaileja, sitte tykitetään lähes ilman kappalejakoa 5 sivua jne). En saanu koko tarinasta, saati siinä hyörivistä ihmisistä, mitään vitun tolkkua. Mutta kai se sekavuus sit oli kuvaavinaan Miftin rajuu huumesekoiluelämää tai jotai. Oon kyllä sitä mieltä että kamoon, kyl sitä voi sekoilla mutta voi myös kertoo siitä niin et lukija pysyy jotakuinkii samalla planeetalla. Tai ees samassa aurinkokunnassa.

Kolmanneks: kirjan lopussa on 5 sivua pienellä printattuja lähdeviittauksia, joista suurin osa viittaa johonkin blogiin. Blogista on lainattu asioita ihan saatanasti, ja sit vähä vaihettu sanajärjestystä ja rakennettu niistä tätä tarinaa. Tämä tosin selittänee sen miten 18-vuotias ihmelapsi on kyenny kirjottamaan 16-vuotiaan Miftin suuhun sellasta kieltä jota ei normioloissa puhu ees kvanttifysiikan professorit. Mutta silti, mitä vittua? Okei, ehkä täs on nyt kysees joku uus hieno kirjotustyyli tai jotai, mist minen tajuu mitää kert juna on miun ohi menny jo, mutta luulin että kirjaa jos kirjottaa ni tarina keksitää ite, tai vähintääkii kerrotaa se ees omin sanoin. Et mitä vittuu tää nyt on? Voinha miäkii täs ottaa Sinuhe Epyktiläisen ja vähä tiivistää ja muokata ja vaihella sanajärjestyksiä ja tällätä kantee oman nimeni. Et näinks tää nykyää menee tää kirjailijahomma? Lainaan vähä tuolt, ja pikkusen täält, ja tadaaaaaaa: menestysteos on valmis.

Vittu, nykyajan nuariso, sanonpaha vaa. Sillo ku miä olin nuari ni koulun aineetki kirjotettii puuhiilellä koivuhalon kylkeen 40 asteen pakkasessa samalla ku nälkäset sudet kierteli ympärillä. Perkele.

Ja viimiseks: mikä vittu toi kirjan nimiki on olevinaa? Hirveetä kikkailua sekin, mutta koska se piti oikein selvittää (wikipediasta tieteski) niin nyt tiedän että aksolotli on tommonen mehikolainen otus. Ks. kuva. Ni että ei menny tänkää kirjan lukeminen ihan hukkaan. Taas opin jotain!

Lopuks voisin tähä sitte linkata viel sellasen oikeen ja hienon arvion tästä kirjasta. Huomaan kyllä ettei miusta olis kirjakriitikoks. Eikä haittaa muuten pätkääkään.