Perhedraamaa ja ihmissuhresoppaa (82/2013)

Kissanpennun nimi on Heikki Silvennoinen.

Jodi Picoult: Vanishing Acts (82/2013)

En ookkaa vissii ennen tätä Picoultia lukenu lainkaan. Mutta tämmöin kirja oli hylätty regeipaariin ja regeipojat sitä siinä pyöritteli ja miä totesin et tänne se, ette tyä sitä kuiteskaa lue. En lukenu miäkään pitkään hetkeen, siitä on kuukausia kun tää kirja siirty miun lukemattomien kasaan. Nyt siihen sitte tartuin, ku miul on telkkarilakko ja keskityn viksumpaan tekemiseen, eli esim. kirjojen lukemiseen. Kun muutin elokuun eka päivä omaan huusholliin ni miul on nyt telkkari ja taannuin heti aivottoman zombien tasolle ja tölläsin vaan Crime Investigation -kanavan true crime -dokumentteja ja joltain kanavalta Frendien uusintoja ja sit kaikilta kanavilta kaikkia mahollisia kokkauskilpailuja. Kun rupesin näkee eroottisia unia Gordon Ramsaysta ni otin sen merkkinä siitä, että telkkaria on nyt kattottu hiukan liikaa, saatana. Pihalla on tropiikki, ja miä vaan makaan neitsytkammiossani ja tuijotan hurmiossa Master Chefejä ja himoan Ramsayn piukeisiin pöksyihin.

Aijoo. Piti kertoa tästä Vanishing Actista eikä eroottisista akteista, joista haaveilen vaikken haluais. Joo.

Kirjan tarina: isä on kidnaapannu oman tyttärensä 28 vuotta sitte, ku tyttö oli 4-vuotias. Sen äitee oli ihan kauhee deeku, ni siks. Elävät onnellisna, kunnes menneisyys tavottaa, iskä lähtee polliisien kyytiin. Tytär on siis jo aivan aikuinen, jolla on omaki lapsi. Tytär on kasvanu naapuruston kahen pojan kanssa, joista toisen kanssa on tehny lapsen. Se toinen poika, se on vaan rakastanu, mutta rakastaa niin puhtaasti ja romantillisesti, että väistyy vaan, omasta onnestaan tinkien, jotta kaikkien ystävyys säilyy. Joo.

Tarinaa etenee kronolookisesti sillai, et vuoronperään jokainen kertoo omasta näkökulmastaan kui hommat etenee. Samalla toki muistellaan menneitä ja avataan niitä mörköjä sieltä vuosien takaa. Yhtä ja toista ilmenee. Daa-daa jii än ee.

Aluks olin aivan liekeissä, mut sit ku aikansa olin tavannu rupes tökkimään. Tarina on hyvä ja hianosti kirjotettu ja kaikkee, mutta jotenki oisin ehkä suonu että ois vähän tiivistetty. Ja nää stoorin ihmiset jotka kertoo tätä tarinaa, ni jotenki kaikki on niin vitun analyyttisia ja hianosti asiansa ilmasevia, et meni vähän epärealistiseks. Jotenki liian semmosta hattaraa ehkä kuitenki.

Ihan kiva ja hyvin viihyin, mut vähä alko ällöttää koko paska.

Luettu: 23.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Tyttöjen reppureissuopas. Iiik! Blingbling! (81/2013)

Chelsea Duke: High Heels And Head Torch - The Essential Guide for Girls Who Backpack (81/2013)

No tiäsin miä kyllä jo etukäteen että tämmöstä opasta lukiessa rupiaa vituttamaan. Mutta halusin silti lukea, ihan noin niiku malliks. Ja ohan miunki hyvä tietää miten tyttöjen pitäis reppureissata. Josko se sitte tämmösestä opaskirjasesta löytyis miulleki muutama vinkki kuinka olla neidinpi. Et sit sais vaik aisaa, jos osais olla enempi pimu, eikä mikää pihtaava mörkö vaan. Juu. Avoimella seikkailumielellä kirjan kimppuun!

Äh. Kirjan kohderyhmä on ehkä parikymppiset gimulit, jotka lähtee pitämään välivuotta rinkat selässä ja niien meininki on että matkustellaan, bailataan ja pannaan mahollisimman montaa eri kansalaisuutta edustavaa södee kundii. Joo. Opaskirja neuvoo kuinka valita mukaan lähtevät kledjut sillai et ne käy yksiin toistesa kans, ja et kui pitää olla mukana bailukengät kans vaikkei millään mahtuis ja koruja on oltava ja meikkejä kans ja hattu on hyvä olla jos tukka on likain, vaik hattu kyl pilaa kampauksen mut voi kätkee sit paskasen vookin sen alle. Neuvotaan myäs mistä löytää parhaiten petiseuraa (hostellien tms mestojen backpacker-baareista) ja et mitä kantsii tehä jos hostellin kimppahuoneen naapuripetissä jotkut köyrii ja miten löytää bileseuraa ja sillai. Äärimmäisen tärkeitä asioita kaikki.

Mahtavinta oli ohjeet kuinka puhua vieraille ihmisille. Oli valmiit repliikit ja kaikki. Että ensimmäinen askel: tervehdi ja kerro mikä siun nimi on. Askel kaks: tyyppi vastaa ja kertoo nimensä. Askel kolome: kysy mistä se o kotosin. Askel neljä: tyyppi vastaa ja saattaa ehkä kysyy mistä siä sitte oot. Jne jne jne. Tsiisös. Okei, itsehän olen epäsosiaalinen mörkö, mutta kyllä jopa miä tarvittaessa - ja halutessani -  osaan ihmisille puhua ihan ilman valmiiks kirjotettuja esimerkkejäki.


No joo oon kriittinen ja katkera ja kateellinen ruma vanha haaska, ku en jaksanu innostuu tästä. Oli seassa ihan oikeesti kivojaki juttuja ja hyviä vinkkejä ja kelpo stooreja reissuilta, mutta ku on aina vähän toisenlaiset intressit ollu matkailun suhteen ni ei tää miulle kyllä mitään tarjonnu. En usko, että tän luettuani nyt säntään ostaa blingblingii ja pakkelii, ja saan sen jälkee yhtään sen paremmin aisaa ku tähänkää saakka.

Emmiä tiiä miks pitää olla reissuopas oikee erikseen pimuille. Niistä tamppooneista ja ripsiväreistä ja kimaltelevista sandaaleista ei niin paljo voi jauhaa että tämmöstä omaa opaskirjaa asia vaatis. Ku kuiteski se semmonen paikasta aa paikkaan pee liikuskelu, ja siä perillä oleminen, on niiku se matkailun ajatus, oli siull pöksyissä pilde tai kepexet.

Mutta varmasti semmoset oikeemmat tytöt tästä kirjasta tykkää ja saa täst paljo irti jos omaa reppumatkaa miettii. Miusta tää oli turhanpäivästä sontaa, mutta miä oonki tämmönen ymmärtämätön kiree paska.

Luettu: 21.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Potterin jälkeen (80/2013)

Robert Galbraith (J.K.Rowling): Käen kutsu (80/2013)

Häripottereitten äityli J.K. Rowling on kirjottanu Robert Galbraith -salanimellä dekkarin.Onnistunu salaisuus, ku ihan kirjan takakannessa jo kerrotaan et kenest on oikeesti kyse.

Lähin lukemaan hyvin epäluulosena ja oli ennakko-odotuksena, että pakko olla paska. Rowling kirjottaa Pottereita, piste. Ei mistää magiamaalimasta noin vaa kulkaa ruveta jotain dekkarinpaskaa suoltamaan, se ei vaan käy.

Mutta tämähän oli valtavan hyvä! Olen liäkeissä! Haluun lukee lisää tätä! Heti! Räyh!

On sellain yksityisetsivä, Cormoran Strike, jolla on elämä ihan solmussa. Raha-asiat ja parisuhre ja kaikki ihan vituillaan. Toinen jalkaki puutuu ku on sodassa käyny sillai. Sille tulee sitte yks päivä töihin sellain nuar pimu Robin. Ja sitte tulee hyvin maksava asiakas.

On nimittäin semmoin sikakuuluisa supermalli tömähtäny luksuslukaalinsa parvekkeelta yks yä alas ja kuali siihen. velipoika ei usko itsariks, vaikka kaikki muut uskoo. Palkkaa salapoliisi Striken selvittämään mitä oikeesti tapahtu. Ja Strikehän selvittää, into piukassa jeesivän uuen sihterisä avulla.

Tarina on hyvä ja juanenkäänteet oivia ja syyllistäkää en arvannu itte.

Parasta oli kuitenki loistavat henkilöhahmot, etenki se salapoliisi Strike. Ja jotenki se ja se sen uus sihterripimu Robin, ne on hyvä pari ja toimivat kimpassa mainiosti. Heistä haluan lukee lisää ja onneks kirjan liäpeessä sanotaaki, että tää kirja alottaa sarjan. Lisää on siis tulossa, jihuu!

Luettu: 19.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Nesseri ja Mankeli (78-79/2013)

Håkan Nesser: Komisario ja hiljaisuus (78/2013)

Öööh. Ärsyttävä kirja. Hyvä tarina, uskonlahkohommaa ja raakoja murhia, mutta tekstin tyyli otti aivoon.

"...oli kai helppo juttu seuloa valkoisesta valheesta esiin retroaktiivinen totuus."
Anteeks, mikä? Retroaktiivinen totuus? Mitä?

"...kuivasia huolellisesti otsansa epäilyttävään nenäliinaan."
Okei, otsansa huolellisesti kuivaaja on komisario, mutta että hänen nenäliinansaki on epäilyksen alainen?

Ja tätä meininkiä. Miä en jaxa.

Lisäks kirjassa ei missään selkeesti kerrottu että missä kaikki tapahtuu. Kummallisia kaupunkien nimiä ja muuta, mutta en saanu käsitystä ees että missä maassa ollaan. Yhessä sivulausessa mainittiin jotain joka viittas et oltais Puolassa mutta tiijä sitte.

Luettu: 16.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu (79/2013)

Mahtava Mankeli! Täs oli natseja! Natsit on aina jänniä ja miälenkiintosia. Lisäks oli hyvä päähenkilö, sellain poliisi joka sairastuu syöpään ja on siitä ihan paskana ja sit luonteeltaan semmonen sulkeutunu mörkö. Sen entinen työkaveri, eläkkeellä oleva polliisi, on muuttanu johonki huitsun korpeen erakoks ja löytyy sieltä tapettuna. Se on ruoskittu hengiltä. Asiaa! Syäpänen poliisi on sairaslomalla ja oottaa vaan et alkais hoidot ja aikaa tappaakseen lähtee sinne käpykylille pohjoseen ottamaan selvää et mikä sen entisen työkamun tappo. Jälet johtaa natsisaksaan ja sodanaikasiin tapahtumiin siellä. Toinenkii murha kohta tapahtuu ja kaikenlaist kummallist.

Ihanan paksu kirja, miälenkiintonen juani, hyvät henkilöt ja hianosti kuletettu tarina, eikä suomentajakaan oo menny sössimään. Mainio, viihyttävä teos. Tykkäsin.

Luettu: 18.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Laitapuolen kulkija kiipelissä (77/2013)

Karin Alvtegen: Tuntematon (77/2013)

Puuduttavan paskan jälkeen olipa ilo saaha hyvä kirja luettavaks. Ja viä suamenkiälinen, aiiiijettä. Kaveri nimittäin tuli Palatsini vierastiluksille lomailemaan, ja toi tullessaan pinon lukemista. Arvostan! Arvostan niin että sattuu!

Tämmönen Karin Alvtegen on miulle aivan uus tuttavuus, en oo ennen lukenu. Tuntematon ei ole mikään huikea mestariteos, mutta varsin sujuvasti kulkeva tarina yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneestä naisihmisestä, jota epäillään palottelumurhista. Epäillyks hän joutuu kun kävi sellanen klassinen "väärään aikaan väärässä paikassa"-tilanne.

Ala siinä sitte miettimään, että mikäs nyt neuvoks, kun ei oo koskaan saanu yhteiskunnalta muuta ku paskaa niskaansa ja luottamus viranomaisiin on täysin pakkasella. Tukijoukkoja ei ole, oma perhe on varakas mutta ovat hylänneet jo vuosia sitte, ei oo mitään tahoa minkä puoleen kääntyä. Lööpit huutaa kuvan kera että hullu silpoja on hän, eikä kukaan ees mieti vaihtoehtosta syyllistä. Kiipeli on tosiasia.

Sattumalta Sibylla, se on sen naisen nimi, kohtaa sellasen 15-vuotiaan pojan, joka on ehkä ensimmäinen ihminen vuosikausiin joka luottaa ja auttaa, vaatimatta siitä korvaukseks rahaa tai pildee. Pojan avulla Sibylla pääsee juonesta kii, alkaa seurata johtolankaa, ja löytää oikean murhaajan.

Onnellinen loppu. Jee.

Miä olen itte muuten miettiny et pitäs kokeilla kirjottaa mysteeridekkaripaskaa, ihan sillai huvikseen ja vähän vitsinäkin ehkä. Siitä vois vaikka tehä uuen plokin ja kirjottaa sitä sinne sillai jatkokertomuksena aina ku jakselee. Kun oon niin helvetisti lukenu tän alan kirjoja, kaikki kliseet on hallussa. Ja oishan se hauska kattoa ja nähä viekö miun mielikuvitus mihinkään, ensimmäistä spektaakkelimaista, mahtavaa lukua (joka miulla on jo olemassa) pitemmälle. Jäänpä pohtimaan asiaa!

Luettu: 14.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Syrämmen asia (76/2013)

Dean Koontz: Your Heart Belongs To Me (76/2013)

Dean Koontz, tunnetaan piireissä myös salanimellä Dean R. Koontz, on myöskin kirjailija, joka välillä hutasee maaliin mutta useimmiten ei. Tämä kirja oli häneltä suorastaan riman alittava tekele, teennäinen, väkinäinen paska, jota lukiessa sain vahvoja visioita siitä, kuinka Kirjailija Koontz siä sulkakynä sauhuten kirjottaa niin tärkeenä ja väsää omasta mielestään nokkelaa juonenkulkua.

Oispa luettanu käsikirjotuksen miulla, ois saanu oikeeta palautetta ennenku päästää tätä kuraa painokoneisiin.

Kirjassa on IT-miljonääri Ryan Perry, jonka syrän sanoo tyäsopimuksensa irti ku jätkä on vasta 34. Syrän ilmottaa, että lähtö on tulossa, irtisanomisaika sellanen max. vuasi. Pitää löytää uus syrän sijoitettavaks Perryn rinnuksiin, tai loppuu temmellys.

Syränoireitten ilmaannuttua Miljunääri Perry alkaa kuulla omiaan ja näkeekii omiaan ja rupee paranoidiks ja vää-vää. Saa uuen syrämmen ja elämä on sen jälkee vuoden aika mallikasta,. kunnes alkaa taas kummaa rapsutusta kuulua ikkuinoiren takaa ja kummia tapahtuu. Hän näkee outoja unia ja saa viestejä tuonpuoleisesta ja mitähän vielä.

Emmiä jaksa enempää juonesta ees selittää, sitä oli niin paljo ja sellasta rönsyilyä joka suuntaan. Kirjailija Koontz on selkeesti ollu sillai et "eka mä olin et mä kirjotan yliluonnollista, mut sit mä olin et mä kirjotanki elintehtailusta ja sit mä olin et mä laitan viel vähä ihmissuhdepaskaa sekaan ja oho nyt en keksi mitä kirjottasin ni laitetaan päähenkilö nukkumaan ni voin kirjottaa mitä tahansa psykedeliaa ku menee unien piikkiin".

Lopussa miljunääri kaiken mysteerin ratkottuaan lahjottaa pois koko tsiljardien piljardien omaisuutensa ja muuttaa johonki vammaisten lasten orpokotiin pesemään koiria. Okei.

Luettu: 13.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Murhan jöpöö settii (75/2013)

James Patterson: Cat and Mouse (75/2013)

Varsin hyvä sekopäämurhaajakirja tämä Cat and Mouse. Tässä on tavallaan kaks tarinaa, eka hullu murhaaja päästää vimosen kylmän pierunsa jo kirjan puolivälissä, ja sitte keskitytään seuraavaan sekopäähän. Arvostan!

Patterson on kirjailija, joka välillä onnistuu ja kirjottaa hianoa shittiä, mutta se taitaa myös kelvottoman kuran tuottamisen. Esim. hänen ns. Women's Murder Club -sarjan kirjat on kaikki ihan kamalaa sontaa.

Luettu: 5.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Sikiöitä vanhuksille (74/2013)

Siin on Hietsu ja Seek ja kirja

Tess Gerritsen: Life Support (74/2013)

Varhaisempien aikojen Tess Gerritsenit on aika paskoja. On sairaalamiljöötä ja romanssitoimintaa. Sitte myöhemmin ku Gerritsen alko kirjottaa rajuja murhauskirjoja, ni hänestä tuli lukukelposempi. Oon lukenu hirveen kasan Gerritsenin murhauskirjoja, misä seikkailee Jane Rizzoli ja Maura Isles. Heist on tv-sarjaki näemmä olemassa, pyörii ainaki jollain miun tsiljoonasta tv-kanavasta. En oo kattonu, en jaksa. Mutta mieluusti luen.

Tämä Life Support on kuiteski sitä varhaisempien aikojen Gerritseniä. Sairaalahommia, romantiikalta ei vältytä, mutta ei tää aivan paska ollu. Tohtori Toby Harper tyäskentelee sairaalan ensiavun yävuaroissa. Sil on kotona altzhaimeroitunu äitimuari, ketä se vahtii päivät ja yät sitte paikkailee ihmisiä sairaalassa. Ei siihe sekaa sitte oikeen muuta elämää mahu, ei ole miästä, on vaan päiviä samanlaisia, töihin-kotiin-töihin-kotiin.

Ensiapuun tuuaan yks yä sekava vaari, joka katoaa saman tien. Kohta tuuaa toinen yhtä lailla sekavuustiloissa oleva kääkkä. Toby alkaa selvittää asioita ja hiffaa et molemmat asuu samalla asuinalueella, sellasella missä asuu vaa elämän ehtoopualella olevia ihmisiä. Plaa plaa, satuu sitä ja tätä, salaliittoa ja käpistelyä kulisseissa, komea kuolinsyytutkija, murhia, raskaaks väkisin laitettu lapsihuara, sikiöitten sadonkorjuuta vanhusten aivoihin, elävältä hautaaminen ja lopussa suudelma. Uuh.

Ihan kiva oli, muttei mitenkään erityinen tahi mieleenjäävä.

Kauheeta kyl tää ikääntyminen. Tää on aivan perseestä. Mulle kans jotain sikiöruiskeita kiitos. Ikuinen elämä ja vetreys, kiitos.

Luettu: 2.1..2013 Gili Trawangan, Indonesia