Tuukka Hämäläisen koostamasta Kirosäkeet-kirjasta olin jo lukenu vähä katkelmia Domen sivuilta, misä jonkinlaisia ennakkomaistiaisia kansalle jaettiin. Olin ihan sitä mieltä, et ne riitti, ei miun tarvi syvemmin perehtyä siihen miten suuret lyyrikot tekstejään pusaavat. Mut niin vaa kirjakauppapsykoosia on kiittäminen siitä, että koko kirjan ostin ja sen kannesta kanteen luin (jopa Maija Vilkkumaan osuuden, herra paratkoon). Eilen alotin ja äsken lopetin. Siitä voi nokkelimmat päätellä että oli aika miälenkiintonen opus.
Kirjaan on haastateltu kahtakymmentä nykyhetken rocksanoittajaa. Tyypit sitte kertoo miten ovat päätyneet sanotushommiin ja kui se sellasen taiteen tekeminen oikein sujuu. Kuulostaa siltä et vois olla saatanan tylsää jaarittelua, tyyliin "sit mie kirjotin sellasen lauseen ja sit tollasen ja sit vähä korjasin ja se oli sit siin", mut täähä olikii ihan helvetin mielenkiintosta avautumista. Seassa oli hauskaa läppää sopivasti pitämään mielenkiintoo yllä. Ja olihan se nyt noin muutenki kiinnostavaa lukee vaihteeks vähä tämmöstä vähemmin esillä ollutta puolta popparin elämästä. Jokainen tuntu tekevän hommaa vähä omalla tyylillään.
En ala kirjan sisältöö sen kummemmin ruotimaan, lukekaa ite, mut annan isot pisteet hyvästä työstä, laadukkaasta ja hienosta lopputuloksesta sekä kivoista lyijäri-tyyppisistä kuvituksista. Tää kirja on helvetin iso kulttuuriteko.
Kirosäkeitä lukiessa rupesin pohtimaan et kenen suamalaisen nykypäivän sanasankarin sanotuksista ite tykkään kaikista kaikkein eniten? Osottautuki yllättävän vaikeeks ruveta listaamaan mitään tai ketään. Musiikkia kuuntelen koko ajan ja välillä on kausia jolloin keskityn nimenomaan sanotusten kuunteluun korvat tulessa, mutta nyt on menossa sellanen yleinen huonon keskittymiskyvyn kausi, jolloin ei tuu hirveesti pistettyä merkille mitä siel luureissa joku huutaa. Tokihan vois heitellä listan sellasii itsestäänselvyyksii Ismo Alangosta A.W.Yrjänään, ja vilpittömästi heijjän lyriikoista tykkäänki, hienoja ovat, mutta eihän niistä aina tajuu hevonvittua. Joskus nois biisien sanotuksissa ku toi taiteellisuus ja runous menee niin lujaa ja korkeelta yli et hävettää oikee. Siin on vähä se sama asia ku sellases yhenlaisessa nykyaikasessa taiteessa: emmiä saatana tajuu mitä joku maalari haluu miulle kertoo jos se sutii kankaalle sinisen suorakulmion ja pari punasta kikkarettä siihen kylkee.
Koitin sit vaa miettii et jos täs pitäs nyt johkii tietovisaan vastata et siteeraa vähä jostaa tuoreesta kotimaisesta rokkipiisistä sanotuksia, ni mikä tulis ekana mielee. Sehä tuli sit kyl ku apteekin hyllyltä:
Ehottomasti Stam1nan Eloonjäänyt-piisi. Se on mestariteos, ihan niiku koko Viimeinen Atlantis -levy. Ja miusta kyseisen piisin kohta mis lauletaa et "korkealta näin miten meri on suuri, kaartuva kaunis pilvien muuri" on jotain niin hienoo ja kaunista et tippa melkee tulee silmää. Aina kun olen valosaan aikaan lentokoneessa, kuuntelen tota ja katon ikkunasta ja näen just sen kaartuvan kauniin pilvien muurin ja mietin että Antti Hyyrynen on nero, jota pitäisi kaikkien kumartaa. Ja totella (ja lopettaa se maapallon tuhoominen lentämällä yhtenää johonki maalimankolkkaan)! Perkele!
Mut ihan oikeest, kattokaa ny, jos miä tost edellisest kappaleest otan yhen virkkeen ja silppuan sen toho vähä toisel taval ni sehän näyttää heti ihan runolta, eiks vaa? Tsiikakkaa ny:
Miusta runot
sellasenaa
on yleensä ihan
jotaa
puutaheinää
jotka on
vaa kirjoteltu
sellasiks
runon näkösiks
virityksiks.
(Pee äs. Kiinostuneet runokustantajat: ottakaa yhteyttä! Tätä paskaa syntyy tarvittaessa ihan kuinka paljon vaan halutaan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti