Bryce Courtenay: Whitethorn (44/2013)
Tämä oli paksu ja piänellä räntätty liki 700-sivunen järkäle, joten lukeminen vähän kesti.
Tom on valkonen orpo Etelä-Afrikassa ja asuu orpokodissa, missä elämä ei oo kivaa. Rangaistukset on fyysisiä ja opettajat perverssejä, toiset orvotki kiusaa. Yks päivä Tom löytää läheisestä joesta säkin kellumasta, ja säkissä on kuolleita koiranpentuja. Yks vielä elää. Kettuterrierin poikasen nimeks tulee Tinker, ja siitä tulee Tomin paras ystävä. Tomilla on toinenki ystävä, sikoja orpojen farmilla hoitava zulumies Mattress. Tom on huippuälykäs ja saa kylältä tärkeitä ihmisiä tukijoukoikseen. Paikallinen poliisipäällikkö, koulun opettaja ja yhen kahvilan naiset pitää Tomista hiukan huolta ja hänen asioita järjestävät parhaansa mukaan. Hyviäki ihmisiä siis on, vaikka elämä orpokodissa onki ankeeta.
Karmeitten tapahtumien tuoksinassa Mattress murhataan. Se murha painaa Tomin mieltä kirjan loppuun saakka ja on sellanen taustavire kaikessa mitä poika elämässään tekee.
Älynsä ansiosta Tom saa 11-vuotiaana stipendin maan parhaaseen kouluun ja lähtee sinne. Tinker, se Tomin koirakaveri, pääsee hyvien ihmisten hoitoon, mutta kaipaa Tomia niin kauhiasti että syrän koiralla särkyy kun Tom lähtee. Tom saa koululle kirjeen missä kerrotaan että Tinker ei syö, riutuu vaan hiljaa pois. Tom karkaa koulusta ja liftaa koiransa luokse ja ehtii paikalle kun Tinker on vielä hengissä. Seuraavana aamuna kun Tom koiran vierestä herää, Tinker on jo kuollu.
Tinkerin kuolema räjäytti miun kyynelkanavat ihan totaalisesti ja vollotin ku vesiputous. Ihmisen ja eläimen ystävyys on aina niin koskettavaa. Lisäks miusta on muutenki tullu herkkä itkupilli.
Tuon tapahtuman jälkeen kirja rupeski pikkuhiljaa muuttumaan hyvästä vähän rasittavaks. Tom on siä hyväs koulus ja menee duuneihin ja kaivokselle töihin ja Oxfordiin saa stipendin ja valmistuu lakimieheks ja ylipäätään onnistuu ihan vitun kaikessa mihin hää keksii ruveta. Se rupes ärsyttämään.
Kirjan lopussa Tom on lakimies ja saa otettua Mattressin murhan uuelleen tutkintaan ja lopulta syyllisetkin oikeustupaan. Kirja loppuu siihen.
Tästä jäi ristiriitaset fiilikset. Kirja oli periaatteessa tosi hyvä, mut joku tässä vähän tökki.
Varsinki sitte, ku huomasin et tää jamppa joka tän on kirjottanu ni on sama sekopää joka on kirjottanu tämän omalaatuisen tekeleen.
Luettu: 7.5.2013 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti