Kirjaploki lähtee lomalle

Kirjaplokini on täs vähä jääny kaiken muun jalkoihin. Alla lyhyt ja ytimekäs listaus luetuista loppuvuoden ja uuen vuoden ekojen päivien osalta. Siel oli hyvii (Kepler, Härköin, Hautala, Taatila, Riekki, Nesbööö) ja paskoja, joista en muista enää juur mitään. Mutta miähä luen vaikka samppoopulloja jollei muuta oo käsillä.

• Lars Kepler: Paganini ja paholainen (78/2014) 9.11.2014
• Helene Tursten: Lasipaholainen (79/2014) 11.11.2014
• Anna Jansson: Haudan takaa (80/2014) 13.11.2014
• Leif GW Persson: Possujuhla  (81/2014) 14.11.2014
• Linwood Barclay: A Tap In the Window (82/2014) 26.11.2014
• Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito (83/2014) 27.11.2014
• Ben Elton: vauvahorkka (84/2014) 29.11.2014 
• Marko Hautala: Kuokkamummo (85/2014) 2.12.2014
• Debbie Macomber: The Inn At the Rose Harbour (86/2014) 6.12.2014
• Michael Crichton: Next (87/2014) 19.12.2014

• Jo Nesbo: Police 1.1.2015
• Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina 1.1.2015
• Hippo Taatila: Isipappablues 2.1.2015
• Ari Väntänen: Hanoi Rocks 3.1.2015

Onneks nyt on taas mordorilaissesonki Hiekkakikkareella kuumana joten luettavaa on vähäks aikaa, jos on lukemiseen ylipäätään vähän aikaa.

Miun leppoistetusta irtiottajan ja oravanpyärästäkarkaajan elämästä on tullu niin kiireistä, ettei miulla riitä paukut kaikkeen. On karsittava asioita, joissa ei sinänsä ole mitään järkeä, niiku esmes tää kirjaploki. Ohan tässä jo muutama vuos tätä pijelty, ja luettuja kirjoja laskettu. On todistettu, että luen aika helvetin paljon, ihan kaikkee.

Joten valitettavasti ajanpuutteen takia miun on laitettava kirjaploki toistaseks uinumaan. Miä palaan tänne kyllä varmastikin aina sillon tällön, jos on luppoaikaa, tahi jos luen jotain erityisesti ajatuksia herättävää tai niin luokatonta paskaa että siitä on pakko tulla rähjäämään. Mutta emmiä enää jumalauta jokaisesta paskapökäleestä tuu tänne jotain inisemään. Täs o muutaki tekemistä.

Kiitos kaikille kahdelle lukijalle, kekkä on plokia seuraillu. Ja eihä sitä tiijä jos tän uhoomisen jälkeen tuleeki taas yhtenä pötkönä kirjoja joista on pakko tulla tänne jotain vaahtoomaan.

Sitä ootellessa: molo vaan!

Suamisen Soberismi (77/2014)

Teemu Suominen: Soberismia - Kalliosta kukkulalle (76/2014)

Kaverit tuli käymää ja toivatten miulle Suamisen Teemun kirjan. Jipii!

Oon tuntenu Teemun jo...ööö.... vissiin jo yli kymmenen vuotta. Kavereitten hengentuotosten arvioiminen on aina vähän kauheeta, mutta onneks Teemu on kirjottanu hienon kirjan ni ei tarvitte ihan kieli keskellä suuta ja varovaisna naputella mielipidettä tästä.

Teemu lopetti dokaamisen reilut kaks vuotta sitte ja on kirjottanu taipaleestaan suosittua blogia. Oon seurannu blogia alusta saakka, välillä ahkerammin, nykysin vähä harvemmin. Kuitenki aina ajoittain tsekkaan et kuis sillä Suamisella nyt menee. Tää kirja perustuu Teemun blogiteksteihin.

Syyskuun alussa 2011 Teemu hokas, että vaikkei hän ihan alkoholisti olekaan (vielä), ni jonkinsortin ongelma alkoholin kanssa hällä on. Kun lisäks päällä on masennus ja masennuslääkitys, takana avioero sekä ero myös sen jälkeisestä suhteesta, raha-asiatki vähä rempallaan ni melkonen vyyhti ongelmia siinä oli käsissä. Ja kuten ystävä Teemulle tekstarilla laitto, ni  ei ole ongelmaa jota ei dokaamalla sais vielä pahempaan kuosiin. Teemu pisti korkin kiinni. Ja hyvä että pisti.

Tuosta krapula-aamusta, jolloin Teemu heräs todellisuuteen, on nyt reilut kaks vuotta. Sen jälkeen Keikkaläski on laihtunu yli 20 kiloa sekä lopettanu röökinpolton ja masennuslääkityksen. Kiivenny Euroopan korkeimmalle vuorelle ja kirjottanu kirjan. Talk about elämänmuutos.

Miä tykkään tämmösistä elämänmuutostarinoista. Osin siks, että itteki olen ison muutoksen elämääni tehny ja sitä kautta löytäny mielenrauhan ja hyvän fiiliksen. Teemu lopetti dokaamisen, miä jätin Mordorin ja muutin tropiikkiin. Aika helvetin paljon samanlaisia mietteitä on Teemullaki päässä pyöriny, ku mitä miulla, samoja oivalluksia tahi miltei valaistumisia kokenu. Esmes sellasia, että kaikki on siusta ittestäs kiinni. Elämä ei muutu, jollet ITTE tee asialle jotain. Ja että et lakkaa olemasta eikä maailma lakkaa pyörimästä, vaikket jokaisissa kissanristiäisissä mukana hilluiskaan. Ja että elämänmuutoksen oheistuotteena tulet huomaamaan ketkä on oikeesti siun ystäviä ja ketkä vaan sellasia satunnaisia rai-rai-tuttavuuksia. Ja että ihminen pystyy melkeen mihin tahansa jos oikeasti haluaa.

Miun korvaan aina vähä särähtää kun tämmösten tarinoiden kohalla niin usein mainitaan rohkeus. Sitä oon ittekki kuullu. Että onpa rohkea teko. Omalla kohalla, ja uskon et myös Teemun kohalla, tilanne oli kuitenki sellanen, että muutos oli enemmänki PAKKO tehä. Alamäki oli eessä, vitutuskäyrä taivaissa ja mieli mustana. Ja asiathan ei mikskään muutu, jollei niitä laita muuttumaan.

Rohkeeta on sen sijaan ollu miusta se, että Teemu on alusta saakka kirjottanu blogia omalla nimellään ja varsin julkisesti. Totta vitussa se on sitte tuottanu myös paskaa palautetta. Kerjääkö tuo sääliä, hakee huomiota ja vittu mitä nillitystä. Mutta varmasti asioiden julkinen puiminen blogissa on auttanu Teemua pysymään päätöksessä. On vaikiampi sortua kun on oma naama - ja maine - pelissä.

Miä en ollu Mordorissa enää Teemun viimeistä kännikesää seuraamassa, ni en tiiä miten pahaa sekoilua meininki oikein oli, mutta pikkulinnut on laulanu että meno oli ihan hirviää seurattavaa. Mutta kyllä Teemun kanssa kerettiin männävuosina aivan helvetisti bailaamaan ja hauskaahan meillä oli, välillä ihan helvetin hauskaa. Nyt kun kävin viime kesänä Mordorissa ja Teemua pari kertaa tapasin ni mies on kyllä jumalauta muuttunu. Ensinnäki siitä on tullu hoikka ja komea ja charmikas, ja kyllähän se siinä kahvikuppisa kanssa Majava Barin terassilla säteili kilpaa auringon kanssa. Semminkin kun oli vasta pari päivää aiemmin palannu siltä vuorenvallotusreissultansa.

Ainoa asia mikä kirjan teksteistä koko ajan särähti silmään oli Teemun raha-asiat. Mies joka asuu Eirassa 80 neliön lukaalissa, ajaa jeepillä, matkustelee koko ajan ja perheellä on loma-asunto Nizzassa ja kesämökki Sipoossa, ni kitisee kuinka persaukinen se on ja mite on raha-asiat päin helvettiä. Niiku.... ekskjyysmii???? Tätä miältä oon miä, nimimerkki "Mistä rahaa päivän nuudeleihin -69". Mutta nää asiat ei oo kirjassa mitenkään pääosassa ni antaa mennä. Tärkeintä tässä tarinassa on se henkinen taival siitä yhestä syykuun aamusta tähän pisteeseen, misä miäs on elämäsä kunnossa, niin fyysisesti ku henkisestiki.

Teemulle ihan vitunmoinen hatunnosto koko hommasta, olen tavattoman ylpiä Teemun puolesta ja myös siitä, että saan tuntea tuon hienon ihmisen, joka ruikuttamisen sijaan oikeasti otti ittiään niskasta kiinni ja muutti elämänsä paremmaks. Siinä on monelle esimerkin ainesta.

Ja kiitos tästä kirjasta, Teemu! Sekä maailman parhaasta omistuskirjotuksesta! Ja kaikkee parhautta tulevaisuuteen ja olkoon onni myätä ja ja.... ja.... ööö... no, vittu, VOIMAHALI!

Luettu: 3.11.2014

Iinimiinimainimou, kuka tappaa ja kuka kuolee

M.J. Arlidge: Eeny Meeny (75/2014)


Sokkona kirjakaupasta IHAN UUTENA OSTIN tämän. Oooohhhhhh. Ennenlukematon, uuelta haiseva! Ja kallis! Mutta kyllä kannatti, oli niin hyvä.

Joku sekopää kaappaa aina kaks ihmistä, esmes pariskuntia tai työkavereita tai semmosia. Laittaa ne johonki paikkaan mistä ne ei pääse mitenkää pois, ei vaikka mitä yrittäis. Ei oo ruakaa, ei oo juomaa, ei oo mitää. On vaan sää ja se sun kaveri. Ja kännykkä, joka piippaa ja kertoo tekstiviestillä että täsä puhelimen viäresä on myäs ase, jossa on yks luoti. Se on joko siulle tai siun kaverille, päättäkää ite kumpi kuolee, sillä vaan toisen kuoleman kautta teist toinen pääsee vapaaks. Herraisä, tuumivat kaikki heti ens alkuun, mutta ku siä jossai pimees hiilikellaris oot kolme neljäki päivää muhinu ilman ruokaa ja omaa kustas juoden ni saattaa tulla mieleen et jos miä en ampua tota kaveria eka ni se ampuu kohta miut.

Sitte ku näitä nälkiintyneitä hysteerisiä ihmisen tappaneita ihmisiä päätyy sairaalaan ja polliiseille tarinansa kertovat ni johan on poliisit huulet pyäreenä.

Mutta läheltä se syyllinenki sitte löytyy.

Hiano ja jännä kirja, luin tätä ihan pää sinisenä ku oli pakko saaha tietää et mikä täs oli se murhaajan motivaatio. Ja kostohan se motivaatio oli. Aina hyvä!

Luettu: 30.10.2014 Air Asian lennolla välillä Malesia - Indonesia

Hauta, Hitler, Bourdain, Vadelmaveneet, Tytöt, Tunnit (69-74/2014)

Michael Hjort & Hans Rosenfeldt: Tunturihauta (69/2014)

Hyvää ruåttalaista dekkaripaskaa. Pidin kovasti.

Löytyy kasa raatoja jostaa tunturin kupeesta ja kauhee ihmettely et ketä ne on. Ku siel on porukkaa ku pipoo koivet oikosenaa ja kukaa ei heit tunnu kaipaavan.

Luettu: 22.8.2014

Kate Atkinson: Life After Life (70/2014)

Semmonen pimu syntyy yhä uuelleen ja uuelleen. Kuolee aina johonki ja sitte onki taas se yks lumisateinen yö 1900-luvun alkupuolella jolloin synnytään. Muutaman kerran jälkeen pimu alkaa oudosti muistaa tai vaistota, et täs tilantees ei kannatakaa kivetä tuonne ikkunalaudalle tai ei piä mennä mereen, ja elämä jatkuuki sit taas edellistä yritystä pidemmälle.

Sivujuonena on maalimansota ja Hitler, ja pimun elämän agendassa on murhaat Hitleri ennenku se alkaa kunnolla pistämään maailmaa sekasin.

Mielenkiintonen ja viihyttävä teos. Kyllähä se ois kiva saaha alottaa alusta ja jättää paljon tekemättä, ja tehä paljon enemmän. Mutta yhellä yrityksellä, erehysten kautta, on meiän nyt täs koitettava räpistellä.


Luettu: 9.10.2014

Anthony Bourdain: Kitchen Confidential (71/2014)
Kiitos, Toni Röböeinari, joka jätit tän kirjan miulle ku lähit täältä takasin Mordoriin!

Kaikki tietää Anthonyn ja sen hianot telkkariohjelmat. Tää kirja kertoo kuiteski elämästä ennen tv-staraks tuloo. Anthony vetää huumeita ja kokkaa like there's no tomorrow.

Viihyttävä kirja, jopa meille jotka ei tajua ruuasta hevon bärssettä, mutta jotka nakuttaa nenä kii telkkarissa ja töllää ruokaohjelmia.

Luettu: 23.10.2014

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (72/2014)

Monettakohan kertaa luin tän? Aina yhtä yhä. Vanha arvio löytyy täältä.

Luettu: 23.10.2014

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt (73/2014)

"Sinkkuelämää saudi-Arabiasta" sanotaan kannessa. Okei. Sinkkuelämää on tuhat kertaa paskempi, mutta eri kai muuta vertailukohtaa keksitä kun neljän nuoren pimun elämästä kerrotaan.

Saudi-Arabiassa ollaan ja naisten elämä on siel vähän säädellympää, ja säädyllisempää, ku meil länsimaisil horoperseil. On järjestettyjä avioliittoja ja ei saa tehä sitä eikä tätä ja suku määrää kaiken. Gimuleiden elämää pyörittää naimisiinpääsy ja rakkaudesta haaveilu. Hohhoijaa.

Oli tää ihan kiva mut iha sama mistä on tytöt tehty ja mistä ne on kotosin, ärsyttää aina jos niien elämä pyörii vaan miesten ja naimisiinpääsyn, nimenomaan PÄÄSYN, ympärillä.

Luettu: 24.10.2014

Michael Cunningham: Tunnit (74/2014)

ÄÄÄÄHHHHHHH. Hienostelevaa kikkailua. Sellasta että kirjaa lukiessa näen päässäni kuinka kirjailija sulkakynä suussa miettii miten tämänki yksinkertasen asian voin sanoa vielä vähän kiemuraisemmin. Eli hienommin. Jonkun miälestä, ei miun.

En tajunnu tästä muutenkaan oikeen mitää et mikä idea koko teoksessa oli. Ens Virginia Woolf menee jokeen, sitte on joku kyrpiintyny perheenäiti joka vaa haluaa eroon perheestään et sais lukee rauhassa Virginia Woolfin jotain kirjaa ja sit kolmas henkilö on joku akka jota kuttutaan jollai V.W:n kirjan hahmon nimellä.

Mikä järki täs niiku oli? En tajuu. Ainoot kohat jotka viihytti oli kirjassa tapahtuneet kaks itsemurhaa (Virginia Woolf ja sitte joku aidsiin riutuva tyyppi).

Luettu: 28.10.2014 Kota KInabalu, Sabah, Malesia

Uus musta (68/2014)

Piper Kerman: Orange is the New Black - Vuosi vankilassa (68/2014)

Tästä kirjasta on kuulemma joku tosihyvä telkkarisarjakii tehty. Selevä.

Ihan semmonen periaatteessa kunnollinen pimu, eli kirjan kirjottaja Piper Kerman, joutuu yhtäkkiä vankilaan. Nuoruuden hölmöilyjensä takia. Pimu on eläny jo  melkee 10 vuotta ihan kunnollista elämää, huumepiireissä häslääminen on muisto vain, ku yks päivä oven takana pojottaa polliisit ja sanoo että häkki heilahtaa kohta. Ja jahka on oikeudenkäynnit ja muut hässäkät hoidettu (mihin niihinki kuluu helvetisti aikaa) ni lopulta Piper toudellakin joutuu kiven sisään.

Kuiteski ihan semmoseen "kivaan" vankilaan, missä ei oo mitää hulluja murhaajia ja väkivaltarikollisia, lähinnä huumehommien takia tuomittuja, talousrikollisia ja semmosia. Siellä meininki on ehkä vapaampaa, vankila-asteikolla määriteltynä, ja muutenki ihan sillai periaatteessa okei. Eikä Piperillä oo ku reilun vuoden jöötti lusittavana.

Ihan mielenkiintonen tarina, mikäs siinä, viihyin tän parissa eri hyvin. Vähän tylsähän tää kuiteski miun miälestä oli. Vankilastooreja aina vertaan maaliman parhaaseen telkkarisarjaan eli OZiin. Parempaa linnatarinaa ei oo viä vastaan tullu.

Luettu: 16.9.2014

Ihmelapset, osa 2 (67/2014)

Ransom Riggs: Hollow City - The Second Novel Of Miss Peregrine's Peculiar Children (67/2014)

Fantastista fantasiaa. Ekan osan lukasin joku aika sitte ja tää kakkososa jatko tarinaa. Tykkäsin, vaikkei tämmönen aika nuarisolle suunnattu fantasiahomma ookkaa ihan just sitä mitä oikee hakemalla haen luettavaks. Paitsi Harry Potterit aikoinaan, hilkulla oli etten aina ollu joku velhohattu päässä uusinta osaa yäsyännä jonku akateemisen eessä jonottamassa.

Nää peculiar childrenit putoo aika lailla samaan skeneen tai ainaki kohderyhmään, luulen. Ne peculiarit on semmosia kakaroita kellä on kullaki joku erikoiskyky. Yhen vattassa asuu ampiaisia, yks osaa tehä tulen käsillään, yks on tosi vahva ja kaikkee semmosta. Yhessä ne sitte koittaa selvitä kiipelistä jos toisestaki, ku tietty jotkuu pahismöröt on niien perässä, pahoin aikein. Aikamatkaillaan ja kaikkee.

Kolmas osaki on tätä kirjasarjaa olemassa, pitäs löytää jostain, koska tää kakkososa loppu vähän klifhangerimaisesti, eli aivan kesken. Jäi vaivaamaan että kuinka tästä eteenpäin.

Kirja on kuvitettu hienoilla vanhoilla erikoisilla valokuvilla, jotka sopii tarinaan ja avaa sitä lisää.

Luettu: 13.9.2014

Kalsarit hiertää, miksi? (66/2014)

Caitlin Moran: How To Be A Woman ( 66/2014)

Ootsiä nisti? Nimittäin femi-nisti. Jos oot ni lue tää kirja. Ja lue vaikket oliskaa, oli ihan hauska. Caitlin Moran on huumorinaisii, ei mikään kiree rintsikanpolttaja-telaketjugimuli. Kirjottaa varsin räväkän läpänheiton kera siitä, millasta on olla nainen nykypäivän maailmassa.

Hienoja huomioita naisen elämästä. Esimerkiks et MIKSI helvetissä aluspöksyt senku piänenee, ja miksi myä ämmät niitä käytetään, ku ei oo kenestäkää kivaa et joku naru persvaossa hiärtää. Juu seksikäs on, en tiiä kenen miälestä mutta jonkun miälestä varmasti on. Mut ku yleensä noita kalsareita ny ei kukaan oo näkemässä, ku enimmän aikaa elämästäs et tepastele pelkissä alusvaatteissa ihmisten ilmoilla. No mut jos käy flaksi ja pääsee panee ni miähet tykkää ku on hiärtävä pitsinaru persvaossa vai? Hei oikeesti, käsi ylös miähet, kuka teistä paskaakaan välittää millaset sloggit on böönalla jalassa siinä kohin kun ollaan niin pitkälle päästy että ollaan jo sinne nivusiin menossa?


Myä naiset ollaa aika kovia ihan itte tekemään elämästämme yhtä helvetin persettä. Helppo on määkiä että niimutku miähet sitäjatätä, mutta miulla on vähä sellanen olo että kyllä myä itte ittellemme isoimmat paineet asetetaan. Tai sitte ollaa että nii mutku akkojen lehet, vääristynyttä naiskuvaa mäkäti-mäkäti, mutta kuka niitä akkojen paskalehtiäki tekee? Naiset. Myä ollaa ihan kahelia porukkaa, jumalauta.



Eikä myä tulla koskaan pääsemään lasikaton alta, ku myä enimmän aikaa keskitytää siihen et onks tukka hyvin ja huulikiilto tän syksyn muotisävyä. Senki ajan ku käyttäis oikeitten asioitten tekemisee ni ehkä jotain alkais tapahtumaan.

Vähän överiä  täs kirjas oli sellaset "maista omaa menkkavertas"-jutut mutta ehkä neki oli huumoria.

Luettu: 10.9.2014

Mikä meit naisii oikeen vaivaa? (64-65/2014)

Tässä kaks tekelettä. Nää on pakko niputtaa yhteen koska... öööö.... kummatki on ikäänku parisuhdekirjoja.
 

Lisa R. Jones: Paljastus (64/2014)

Naisten naisille kirjottamaa pehmo-sadomaso-romantiikkaa. Kerranki suameks. Pelotti tarttua tähän. Et kui on seksikohtaukset mordoroitu, kui noloja niitä on lukee suameks. Mut täs kirjas tarina oli niin köpö, ja seksi niin booring, et ei jaksanu ees tirskua jos mainittiin sykkivä, kostea vako.

Tää on jonku kirjasarjan toka osa, mut ei paskan väliä et en oo lukenu ekaa, enkä tule kolmatta lukemaan. Mie tiiän jo miten nää jutut menee.

Montako miljoonaa kirjaa on tätä paskaa nyt julkastu? Kiitos, Fifty Shades Of Grey, räjäytit potin ja nyt sitte muuta julkastakaan ku samaa tarinaa eri nimellä, satoja ja satoja tekeleitä samaa kuraa. Miä en tajua. Kaikissa aina tismalleen sama juonikuvio (tai siis "juoni"). Tiedän, koska olenhan lukenut useita tämän alan merkkiteoksia. En tiedä miks, mutta kun täällä piänellä saarella elelee niin se on luettava ihan mitä sattuu käsiinsä saamaan.

Jos joku ei oo lukenu tätä kirjallisuuden alalajia lainkaan, ni miepä kerron lyhyesti. Yleensä nää julkastaan kolmessa osassa ja niien sisältö on jotakuinki seuraavanlainen.

Osa 1:
On köyhähkö kaunis mutta hiukan estyny gimuli. On joku rikas porho, saattaa olla taiteilija tai jotain, mutta äijä on komee, sillä on miljardeja biljardeja rahaa ja sillä on valtava, täydellinen, sileä ja sykkivän kuuma peenis. Miäs myäs on synkkä sisältään, kantaa salaisuutta ja tämän kauhian salaisuuden takia haluaa seksinsä sadomasokistisena  vihtomisena. Gimuli ja Rikas Isomuna kohtaa, ilma säkenöi eroottista vibaa niin et sitä vois leikata veittellä. Miäs haluaa tehä Gimulista ittelleen alistuvan orjan ja leikkiä vähä BDSM-juttuja. Saatetaan tehä oikeen kirjallinen sopimus aiheesta. Sähköpostit ja textarit lentää. Varovaisia sitomisleikkejä, ehkä hiukan jollain höyhenellä piiskausta ja pientä keimailua rajumpien juttujen suuntaan. Isomunalla seisoo aina ja Gimulin orgasmit ovat tajunnaräjäyttäviä järistyksiä, joiden jälkeen vapisuttaa. Joka viidennellä sivulla jompi kumpi "sulkeutuu itseensä", saatetaan tehä dramaattisia poistumisia ovet paukkuen. Aina palataan taas kimppaan ku kemia on niin magneettinen. Gimuli saa vartin välein hysteerisiä mustasukkasuuskohtauksia, jos Isomuna on vaikka tyäpalaverissa missä joutuu puhumaan jonku muun naisen kanssa. Gimuli on muutenki ihan vitun hysteeristä sorttia. Kyyneliä ja tunteiren myräkkää. Gimuli myös meinaa seota kun isomuna ei halua puhua tunteistaan. Eka osa loppuu "lopulliseen" eroon. Gimulin syrän on kappaleina.

Osa 2:
Alotetaan apeista tunnelmista, ku kert erottiin mutta kaipaus on valtava, syrämmet säpäleinä jne. Tavalla tahi toisella hyvin pian Isomuna ja Gimuli on back together ja kostea vako saa sykkivää sileää parrua, ehkä hississä, limusiinissä tai vähintään miljunäärin pilvenpiirtäjä-kattohuoneiston pandantaljamatolla.. Puhutaan rakkaudesta ja Isomuna antaa Gimulille kaiken. Gimuli tietysti nostaa metelin että hän ei siun miljoonias ota mutta ottaa kohta kuitenki. Tokassa osassa on aina jotain dekkarihenkistä draamaa ja jännitystä, rikolliset jotain häärää Isomunan ympärillä tai saattuu joku onnettomuus. Gimuli on huolesta paskana koko ajan, jatkaa mustasukkasuushysteriakohtausten saamista. Seksi alkaa olla enimmäkseen rakastelua, Isomunaki saattaa jokusen laakinsa jälkihuminoissa jopa kyynelehtiä. Sadomasokistiset yritelmät on lähinnä muisto vain, saattaa ilmetä vaisua perskannikalle läpsimistä tai silkkivyöllä sitomista, muttei mitään muuta. Isomuna on kuiteski vähän kontrolloiva ja saa hepulit jos akka käy vaikka kaupassa ilman lupaa. Mutta sitte halaa ja jörnii kuha on ens rähjänny ja vetäny vähän ahistuneen miehen mykkäkoulua. Harlekiini-romaanien tunnelma velloo taustalla. Isomuna alkaa myös avautua tunteistaan. Gimuli itkee koko ajan, aina on joku syy. Toka osa loppuu kun ongelmat on selvitetty, Isomuna on avautunu synkästä salaisuudestaan (joka on aina jonkun läheisen kuoleminen tai vastaavaa, jossain Isomunan herkässä iässä) ja pariskunta on aivan pyärryksissä rakkaurestaan ja lässyttää toisilleen tauotta.

Osa 3:
Kolmannessa osassa mennään todnäk naimisiin, muutetaan johonki helvetin isoon kartanoon jonneki missä biljonäärit ny tuppaavat kartanoissa asumaan ja saatetaan jopa ruveta pykään lasta. Tätä paskaa jaaritellaan joku 300 sivua, lähinnä ihmetellään kuka valitsee sisustuksen kartanon pintaremonttiin. The end.

Siinä., Nyt ei tarvitte enää kenekää uhrata aikaansa tän paskan lukemiseen.

Ihmettelen kyllä, et mikä näissä vetää. Tätäkö ämmät haluaa? Oon tainnu ennenki ihmetellä, mut niiku.... mitä vittua? Että meijjän suurin haaveko on isomunanen moniongelmainen miljonääri, joka on aluks niin jännittävä ja ihanasti pervo, mut joka meijjän parantavan rakkauren ansiosta muuttuu veteläks ja pillittäväks villasukaks?

Voi jumalauta.

Lopuks täytyy viel kertoo yks juttu. Miun  yks miäspualinen ystävä tuos yks kerta kiros et vittu ku kaikki akat on lukemu Fifty Shadesiä ni niille on tullu ihan vääristyny käsitys panemisesta. Kaveri oli pokannu nääs baarista jonku hemasevan tipun ja viäny sen himaansa, ni pimu oli matkalla kämpille sanonu et  "pitäskö meidän jo nyt sopia joku turvasana?".  Miäs oli ollu ihan monttu auki että mitä vittua, ei tässä olla mitään SESSIOTA menossa pitämään, ihan oli perus-pilluseksi miälessä nyt.

Jotta näin. 

Luettu: 27.8.2014

Janine Latus: If I am missing or dead... (65/2014)

Kirjan kirjottajan sisko päätyypi mulkvisti-poikaystävänsä murhaajaks. Tää kirja on ikäänku sisarusten tarina.

Kumpiki on valkannu miäsystävänsä aika päin helvettiä, kumpiki saa nyrkistä sillon tällön mutta kun vaan rakastaa ni ei tuu lähettyä lipettiinkää.

Miulla ei oo kokemusta väkivaltasesta parisuhteesta, ni paha mennä mitään sanomaan, mutten miä silti jotenkii pysty tajuamaan. Et on naisia joille on tärkiämpää olla vaikka paskassa parisuhteessa, otetaan jumalauta vaikka turpaan, kuhan ei vaan jouduta olemaan ja elämään yksin.

Miä en tajua. Nykyaikana varsinkaan, kun ei oo se elämä rahallisestikaan miehistä riippuvaista. Et jotenki... emmiä tiiä. Ei miulta oikee heru ymmärrystä näille,jotka ruikuttaa kui kauhiaa oli, ja ai ku se miäs oli hirviö, mutta vittu mitäs jumitti siinä saatana.

Räyh. Miä oon mialummin yksin ku oikeestaa minkäänlaisessa parisuhteessa. Eipähän voi syytellä ku ittiään kaikesta mikä elämässä mättää, jos mättää. Oma tupa, oma lupa, oma vastuu, kaikki on miun, hyvässä ja pahassa. Räyh.

Luettu: 28.8.2014

Näien jälkeen tartten annoksen telaketjufeminismiä. Tai joku naisasiakirja tuos on jonossa, pitäs olla huumoria messissä eikä mitään et nyt oo ylpiästi nainen ja rintsikat liekkeihin ja noin. Katotaa millanen se sitte on. Räyh.

Kissakirja, aina hyvä (63/2014)

Pahoittelen kuvan laatua. Kissanpennut häiritti.

Peter Gethers: A Cat Called Norton - The True Story of an Extraordinary Cat and his Imperfect Human (63/2014)

Tämän sain Kiiskiltä mukaan ku pakkasin rinkkaa ja olin lähössä takasin kotio, Hiekkakikkarta kohti. Kyllä kai kreisin kätleidin ny tarvittee kissoista lukea.

Kirjan  kirjottaja on elokuva-alan ihminen, joka vihaa kissoja. Sitte hänelle annetaan luppakorvain pien kissanpoikanen ja miäs huamaaki et vittu, kissat on parasta evaaah. Kissanpennusta tulee Norton ja Norton kiertelee ihmisensä kans maailmaa, lentelee lentokoneil ja asuu hotelleissa. Norton on mahtava. Mutta kissat aina on.

Kirja kertoo ihmisen ja kissan ystävyydestä. Ja se jos mikä on miusta ihana asia.

Olin valmistautunu et kirjan lopussa joutuu itkeen, mut onneks kirja loppu sillai Norton oli hyvissä voimissa. Siitä on vissii pari muutaki kirjaa julkastu.

Ihana tarina, josta varmaan tuskin muut ku kissaihmiset piittaa. Miinusta annan siitä et ois saanu olla kuvia, paljon.

Luettu: 23.8.2014

Ruåtsalaista hyvää, jåhååå (61-62/2014)

Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu (61/2014)
Kävin Mordorin lomalla Myllykoskella. Se on Kouvostoliitossa oleva käpykylä mis ei oo mitää paitsi kirpputoreja. Kivaa, koska kirppareilta usein löytyy ökyhalvalla lukemista.

Tämä Pahanilmanlintu on Läckbegin mahtavan dekkarisarjan osa nelijä. Jälleen mainio lukuelämys. Nyt jahattiin vallan ovelaa sarjamurhaajaa. On myös joku täysin pöljä tositeeveeshitti kylillä ja sielläki yks bimbo ottaa ja joutuu murhatuks. Aijjettä.

Luettu: 18.8.2014

 

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä (62/2014)
Toinen Mylsän kirppareilta löytyny mainio dekkaripokkari. Jungstedt ei oo ihan niin hyvä ku Läckberg mutta tosi hyvä kuitenki.

Gotlannissa löytyy hiekkarantsulta tunnollinen kunnollinen perheeniskä joka on niitattu telotustyyliin. Siihen jäi iskän aamulenkki.

Kui nää ruattalaiset osaa nää dekkarihommat näin hyvin? Miksei myä mordorilaiset osata? Jotai oon koittanu meikäläisiäki lukee mutta paskoja on muistaakseni kaikki ollu.

Luettu: 19.8.2014

Mordorissa luettuja (57-60/2014)

Michael Katz Krefeld:  Langenneet (57/2014)
Sikahyvä dekkarijuttu. Ihmiskauppaa ja sarjamurhaaja, ei voi olla paska. Tarinaa kerrotaan ihmiskaupan uhrina olevan pimun, entisen polliisiin ja sarjamurhaajan näkökulmista. Hienosti kulkee juttu ja meni melkeen ahmimalla ja valvotti aamuyän tunteina ku ei malttanu käyä nukkumaan, oli pakko lukee et mitäs seuraavaks tapahtuu.

Pidin ja suosittelen!

Luettu: 6.8.2014

 

Lars Kepler: Tulitodistaja (58/2014)

Oon kaverin nurkissa loisimassa, ja nuuskinu hänen kirjahyllyjänsä. Hyvää löytyi, jipii!

Keplerit rulaa. Aiemmin oon lukenu ekan osan tästä sarjasta, se tais olla nimeltäns Hypnotisoija. Tämä Tulitodistaja on samaa settiä ja paketin kolmas osa.

Jossain vaikeitten tyttöjen laitoksessa tapahtuu kaksoismurha.  Kaikki luulee tietävänsä kuka murhas, muttei asiat ookkaa ihan niiku ekana näyttää. Vyyhti aukiaa kun pätevä påolliisikönsykäs Joona Linna asioita tarpeeks sorkkii.

Miinusta siitä, että haistoin palaneen käryä jo alumetreillä, eli miulla oli vankka arvaus oikeesta murhaajasta. Siitä huolimatta tää oli tavattoman hyvä ja jännä stoori, mitä ei ois millää malttanu käsistään laskee.

Luettu: 9.8.2014

Lars Kepler: Nukkumatti (59/2014)

Tulitodistajan jäliltä oli vähän hyvän kirjan jälkeinen masennus, mutta kappas, pongasin kaverin kirjastosta Keplerin seuraavan tekeleen. Tämä jatku suunnilleen siitä, mihin edellinen kirja loppui. Nyt kaivellaan valtavan ovelan sarjamurhaajan tekosia. Murhaaja itte on jo hyvän tovin ollu funny farmilla lukkojen takana, mutta alkaapi vaikuttaa siltä, et joku hänen työtään ansiokkaasti kuiteski jatkaa.

Kun 13 vuotta sitte kadonnu poika, nyttemmin jo nuar miäs, löytyy hoipertamasta junaradalta, ni Joona Linnahan alkaa oitis taas tonkimaan asioita. Pöpiläänki laitetaan undercoverpoliisi bondaamaan sen sarjamurhaajan kans, mutta oha se selvä, ettei ovelaa voi huiputtaa. Seuraapi verta ja sualenpätkiä.

Sikahyvä kirja. Luin ns. yhellä makaamisella. Nukuin vaa välillä kuumehoureunia (flunssa iski ja kaatoi petiin).

Luettu: 10.8.2014

 

Mikko Kalinen: Sormibrighton (60/2014)

Tirsk mitä höpsöjä sarjakuvia. Just sellasta pöhköö puupäähuumorii mistä piän. Suosittelen ehottomasti.

Pari näytettä tuos kohta, eikö naurata häh mitä?

Luettu: 10.8.2014

Glamuuuuuuuuuuuuur! (56/2014)

Koko kansan Johanna - Paljastuksia kulissien takaa  (56/2014)

Kirja Johanna Tukiaisesta. Huh huh. On nimittäin glamour aika rankkaa hommaa. Että ei oo kulkaa pelkkää paljettimekoissa pyllistelyä ja silikonien hytkytystä suomalaisen glamoursupertähden arki. Se on huumeita, viinaa, väkivaltaa, paritusta, eläinrääkkäystä, uhkailua, varastelua ja putkareissuja ja ripulit housuissa esiintymistä jossain perähikiöitten ankeissa räkälöissä. Ja aina välillä kiitetään Jeesusta, kuten kunnon uskovaisen kuuluukin.

Ei ihme että kateutta on ilmassa ja myö kaikki tyylitajuttomat näädät solvataan Johannaa ku ei kestetä sitä et meil ei oo glamuuria eikä arielmerenneitotukkaa eikä me olla käyty Miamissa. Myö ei puhuta täydellistä ämerikän englantia eikä olla seurusteltu ex-juutalaisten miljunäärien kanssa. Eikä oltu naimisissa lappalaisen psykopaatin kanssa. Sitä omaa luuseriuttamme sitte lääkitään sillä et Johannaa vähä arvostellaan.

Ihailen Johannassa erityisesti kykyä elää kuplassa, josaa syy on aina muiden. Elämä on sillä lailla varmaan kevyempää, kun itte ei ole vastuussa mistään. Syyllisyyden painolastia ei tarvitte harteillaan kannatella, niiku myö meikittömät tyylittömät luuserit tupataan tekemään. Ihailen myös sitä pohjatonta uskoa omaan ylivoimaisuuteensa (ja Jeesukseen). Siitä sais moni ottaa oppia, tuosta asenteesta. Että minä en ole syyllinen mihinkään, minä olen seksikäs ja tyylikäs ja kaunis, vaikka sitten oisin paskat housussa seittemän promillen sekoilteissa ABC:n pihalla.

Mie oon niiiiiin kateelliin!

Joskus ajattelin, että "Johanna Tukiainen" on jonkun todellisen ihmisen luoma hahmo, ja et Tuksuna tehään jotain tutkimusta esim. mediasta tai jostain. Kelasin, että joku päivä Tuksun alta kuoriutuu fiksu naisihminen, joka pitää lehdistötilaisuuden, riisuu siinä barbie-krumeluurit yltään ja sanoo että ähäkutti, vittu että teitä voi vetää höplästä ja helpolla.

Nyt kyllä täytynee uskoa, että todellinen tuo hahmo sittenkin on.

Kirjassa ei kerrota kuka tän klassikkoteoksen on kirjottanu. Ilmeisesti kirjailija ei oo kehannu, tahi uskaltanu, laittaa nimeään kanteen.  Glamourtähen kosto voipi olla kauhia!

Luettu: 31.7.2014 Helsinki

Knausgård on ihan paska (55/2014)

Karl Ove Knausgård: Taisteluni - Ensimmäinen kirja (55/2014)

Vittu mitä paskaa! Herraisä! Ja takakannessa lukee että "pohjolan suurin kirjallisuustapaus" ja kirjan lopussa on sivutolkulla lainauksia ylistävistä arvioista. Miksi? Tässä lienee taas kysymys siitä, että miä en vaan tajua. Tai sitte siitä, että tästä KUULUU olla täpinöissä, niin antaa ittestään kirjallisuudesta jotain ymmärtävän kuvan. Emmiä tiiä, miusta tää oli ihan vitun hirvee, puuduttava, pitkästyttävä paskapökäle.

Kirja on omaelämänkerrallinen. Karl Ove on ihan vitun raivostuttava ihminen, jos tästä kirjasta mitn voi päätellä. Karl Ove on varmaan läheisilleen ihan helvetin raskasta seuraa. Täs kirjaski tyyppi jaarittelee TUHAT SIVUA niitä näitä ja itkee koko ajan. Puoli sivua selostaa jostain kuinka kärpänen kävelee jossain pöydän kulmalla ja sitte sivutolkulla tarinaa kuinka hän tiskaa ja pesee vessaa ja millä pesuaineilla mitäki. Voi jumalauta. Juttu sinkoilee asiasta ja ajasta sadanteen ja oli ihan mahoton pysyä kärryillä että missä oikeesti mennään.

Miettikääpä tuommosta ihmistä istumassa tein kans samassa baaripöydässä. Ois varmasti oikee yhen miehen tunnelmanpilaaja. Se jankuttais kolme tuntia jostain kalsareitten pyykkäämisestä ja itkis aina välillä kun vittu bioluvil loppu kesken.

Harvoin on kirjan lukeminen ollu yhtä hirveetä tuskaa kun tän kans. Parhaimmillaan paskat kirjat menee viihteestä, mutta tämä oli väärällä tavalla huono. Ei naurattanu ei.

Tiettävästi tätä samaa paskaa on joku seittemän (!!!) osaa, tää oli vaan eka. Ei ole tarvetta lukea jatko-osia, tämä riitti, kiitos.

Mielenkiintosinta tässä oli se, että kirja oli ns. MIKI-malli, eli minikirja, enkä oo sellasta ennen käsissäin pielly. Hirveen kätevä, menee pieneen tilaan ja helppo lukee. Pidin kovasti, siis kirjan ulkoisesta annista.

Luettu: 30.7.2014 Helsinki

Hullun äiteen tytär kiipelissä (54/2014)

Lisa Gardner: Catch Me (54/2014)

Aika jees jännäristoori. On sellain pimu jolla on ollu ihan totaalisen hullu äitee aikoinaan. Ja sit sen kaks parasta kaveria on tapettu, sillai samalla päivämäärällä vuoden välein. Pimu arvelee et hänet tapetaan seuraavan kerran ku se päivämäärä tulee ja sehä on ihan kohta. Sitä sit selvitellää et kuka pirnattu on tämä joka vainoaa tuol viisii.

Aivan kiva luettava oli, mutta ei tätä enää huamenna ees muista lukeneensa. Perusdekkaripaskaa.

Luettu: 20.7.2014 Helsinki

Kissat on parasta (53/2014)

Jeffrey Brown: Cats Are Weird and more observations (53/2014)

Sain naapurisaaren kreisiltä kätleidiltä lahjaks tämmösen kissasarjakuvakirjan. Ihan kiva on ja kissat guud, mutta ei tää ny mikään Simon's Cat ollu.

Yhtä kakki, kissat on parasta!

Ja sitte se on sellanen homma, että miä lähen lomalle Suameen eli Mordoriin. Huhhutihuijakkaa. Siäl ei varmaan ehi kauheesti lukemaan ku miltei kolmen vuoden poissaolon jälkeen pitää joka helvetin munapäätä nähä jossain kahvien ja lonkeroitten merkeissä. Kiirettä pitänee.... seurakkaa tualt min toisest plokist miten kultturishokki vetää kakkosnelosella suaraan ottaan, ihan kohta.

Luettu: 13.7.2014

Yksinäinen susi (52/2014)

Noi ei oo susia, ne on Koukku ja Tarja.

Jodi Picoult: Lone Wolf (52/2014)

Aijjuma miten hyvä kirja! Ja saatana mikä itkupilli miusta on tullu, vetistelin ku mikäki vauva tätä lukiessa, mones kohas!

Luke Warren on sellanen mahtava miäs, joka suojelee susia ja tietää niistä kaiken ja viihtyy susien kanssa paremmin ku ihmisten kanssa, ja kommunikointiki susilauman kans on paljo selkeempää ku ihmisten kans. Luke jopa pari vuotta asuu mettässä jossai Känädän erämaassa ja elää siel yhtenä sutena susilaumassa. Parin vuoden tuommonen keikka ja paluu arkeen ja ihmisten pariin ei sujukaan ihan helposti. Ahistaa ja on vaikiaa.

Luken susihommat on sillä elämän ykkösasia, ja vaikka on vaimo ja pari lasta ni ei oikee niien kanssa homma suju. Pojan kanssa menee välit täysin ja poika liipasee ulkomaille, tytär sen sijaan palvoo isäänsä. Vaimo ottaa eron ja menee uusiin naimisiin.

Yhtenä yänä sattuu auto-onnettomuus, missä Luke loukkaantuu vakavasti. Tytär on kyydissä mutta selviää. Luke makaa sairaalassa vihanneksena, poika palaa Thaimaasta ja seuraa oikeustaistelu siitä, mitä Luken kanssa tehään. Poika haluaa päästää isän poies eli pistää elämää ylläpitävät vekottimet pois päältä, mutta tytär haluaa että iskä saa mahollisuuden herätä koomasta.

Tarina kulkee kaikkien osapuolenten näkökulmaa näyttäen, kukin henkilö on äänessä vuorollaan. Kaiken lomassa kulkee Luken kertomana hänen koko elämä, mistä alko eläinten kanssa touhuuminen ja meininki susien kanssa. Luken kertomat jutut on kirjan ehotonta kohokohtaa. Valtavan hienoja juttuja susien touhuista ja susien kanssa elämisestä.

Eläimet guud, ihmiset pääd. Paitsi eläinsuojeluihmiset ja ihmiset jotka tajuuuuuuuu.

Luettu: 13.7.2014

Pelkästään hyviä kirjoja tässä! Jee! (48-51/2014)

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät (48/2014)

Sofi Oksasen eka kirja. Ei tiätysti niin hyvä ku Puhistus, mutta hyvä silti. Sofi osaa kirjottaa ja muutenki miä piän hänen hahmostaan. Sisälläni asuu pieni gootti joka on ihan et hurraa kun Sofi ei oo mikään artopaasilinnamainen pulsu tai jaritervomainen omahyvänen ärsyttävä pöljä.

Voisko joku tuua sen Sofin viimesimmän kirjan tänne? En oo sitä viä lukenu.

Luettu: 12.6.2014

 

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (49/2014)

"Yks parhaita kirjoja koskaan", oli saatesanat kun tää kirja miulle lahjotettiin. No jaa. Ei ehkä pääse miun topteniin, mutta yhtäkaikki oli ihana kirja ja lopussa itketti. Kertoo hyvästä tarinankerronnasta, jos jopa miuta koskettaa noin.

On semmonen hianon pariisilaisen taloyhtiön ovenvartijarouva. Se on salaa helvetin viksu ja sivistyny, mutta vetää sellasta tyhmän noubadin roolia. Kun ei halua että kukaan kiinnittää häneen huomiota, hän haluu vaan ola omissa oloissaan ja elellä elämäänsä.

Yläkerrassa asuu sellanen viksu pikkulikka joka on päättäny tehä itsemurhan kun seuraava syntymäpäivä tulee, sitte kun täyttää koltoist vee. Ku elämä on niin hanurista ja muu perhe on pinnallista leuhottajaa, eihän sitä jaksa kattella.

Ja sitte taloon muuttaa japanialainen herrasmiäs, joka hokaa niin portinvartijan ainutlaatusuuden ku sen pikkulikan älykkyydenki.

Kaikkien elämät muuttuu paremmaks, mutta sitte tulee onneton loppu.

Meni roska silmään.

Luettu: 16.6.2014

 

Peter Ames Carlin: Bruce (50/2014)

Bruus Sprinkstiinin elämänkerta. Helevetin miälenkiintonen. Rupesin tykkää Prusesta ku luin tän, vaikkei sen tekeleet oo ennen kiinnostanu paskaakaan. Paitsi River on hiano piisi mutta kaikki Born in the jyyeseit ja muut ni plääääh.

Bruce ei oo mikään helppo persoona. Tavattoman tuotelias ja lahjakas ja tasan tietää mitä haluaa millonki, ja sillon siinä ei paljo muut asiat paina. Jalkoihin jäät jos koitat olla Brucen tiällä poikkiteloin.

Tää kirja oli ihan älytön järkäle, liki 600 sivua ja fonttikoko hyttysenpaska. Meni hetki tätä tavatessa, muttei kyllä aika käyny pitkäks.

Luettu: 1.7.2024

 

Becky Wicks: Balilicious - The Bali Diaries (51/2014)

Jaaha. Jaaha. Tommonen pimu pölähtää puoleks vuodeks Balille ja tämä on päiväkirjamainen muistelma siitä ajasta. Jahas. Ubudiin menee, valaistumaan ja henkistymään ja kirjottamaan. Ramppaa ties missä joogatunneilla ja poppamiehillä ja suolenhuuhteluissa ja pillunhöyrytyksissä (jep!) ja seremonioissa ja muissa hihhulihommissa.

Ei ihan samalla tavalla matkaile kuin miä, ei todellakaan. Mutta ei tää kirja ollu niin paska kun etukäteen ajattelin. Vähän ärsytti välillä, mutta ajoittain Beckyllä lentää ihan hyvä läppä ja naurattiki jossain kohin. Se käy muutamaan otteeseen tääl miun Hiekkakikkareellaki ja sutisee jonku sukellusopettajan kanssa ja semmosta.

Ihan miälenkiintonen kirja kyllä.

Miun pitää kirjottaa toisenlainen matkailuteos kyllä. Siinä ei joogailla eikä haeta valaistumista mistään helvetin ashrameista ja sukellusopettajista. Siinä nyhjätään yksikseen ja ollaan omissa ajatuksissa ja sitä kautta tajutaan elämästä jotain.

Pysykää taajuudella. Tulossa on. Kuhan ehtis kirjotella.

Luettu: 6.7.2014

Sitä ja tätä ja sie Dregen (41-47/2014)

Tony Parsons: Catching The Sun (41/2014)

Perhe muuttaa Thaimaahanseen alottamaan uuen, paremman elämän. Kaikki ei tiätysti oo silkkaa aurinkonpaistetta ja tulee se hirviä tsunami kans. Trooppinen idylli näyttää vähän toisenlaista naamaa ku mitä jostain turistioppaista voipi kattella.

Tiätysti miuta kiinnostava aihe, tämmönen länsimaisesta hapatuksesta karkaaminen. Mutta ei tää kirjana ollu järin kummonen.

Luettu: 10.5.2014 Kuala Lumpur, Malesia

Anita Shreve: Fortune's Rock (42/2014)

Aaah Anitaa! Joku näissä sen kirjoissa miuta valtavasti miellyttää. Hänen kirjotustyyli on valtaisan hieno ja osaa kertoa tarinoita kiehtovalla tavalla. Huikeaa lahjakkuutta on annettu kauhalla tuolle ämmälkle kyllä.

Tässä kirjassa ollaan jossain 1800-luvun lopulla ja  oli vähän syntinen tarina kun 15-vuotias tyttö ja yli nelikybänen naimisissa oleva ukko rakastuu kauhian palavasti toisiinsa. Jäävät rysän päältä tyylikkäästi kiinni. Tytön perhe kualee melkeen häpiään, ku tuolviisi heiän silmäterä rietastelee perheen tuttavamiähen kanssa. Tyttö kaikenlisäks huomaa pian että onpi paksuna.

Semmosta ja tämmöstä sattuu mutta lopulta rakastavaiset saavat toisensa ja onnellinen loppu. Miuta ei sekään tässä ärsyttäny, koska niin hienosti kirjotettu tarina.

Luettu: 17.5.2014 Enstek, Malesia

Dean Koontz: The Taking (43/2014)

mitähän täs tapahtu? Oli niin köpö kirja. Ulkoavaruuesta tulee joku tuomipäivän kaatosade ja jotain sienimäisiä hirviöitä alkaa itää maalimassa ja melkeen kaikki maaliman aikuiset kualee. Muutama valittu aikuinen pelastaa lapsia, ja niil on suojelueläimenä koiraa ja kissaa ja sillai. Joku opetus tässä oli, semmonen vissiin, että ku täällä eletään ku pellossa ni jossain kohin tulee seinä vastaan ja ken selviytyy niin alusta saapi kaiken alottaa. Plaaplaaplööääärgghh.

Sinänsä jee, aina siistiä ku joku viisaampi taho antaa meille taulapäille opetuksen mutta Koontzi ei kyllä oo mikään mestarillinen kirjottelija ni tääki stoori oli melkonen soossi.

Luettu:  21.5.2014

Tuomas Kyrö: Liitto (44/2014)

Tuomas Kyrö, hän osaa kirjottaa! Mainio kirja oli tämä. Eletään sodanaikoja, ystävät. On avioliitto, syntyy lapsia, lapset kuolee. On aviomiehen sisko joka on palavasti rakastunu Adolf "Heil" Hitleriin. Tarina on traaginen, mutta Kyrön tyyli kirjotella on lupsakka.

Pidin kovasti.

Luettu: 30.5.2014

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki (45/2014)

Ruåtsalaista dekkaripaskaa. Ollaan supermallien ja anoreksian maalimassa, ja tapahtuu murhia. Pisteet siitä, että epäilin murhaajaks väärää henkilöä hyvinkin pitkälle, mutta miinusta siitä, että arvasin kuiteski liian aikasi kuka se lahtailee porukkaa.

Luettu: 31.5.2014

 

Tore S. Börjesson: Minä, Dregen (46/2014)

Voi kamala miten paska kirja on tehty hienosta miehestä! Fy fan! Helvete! Ihan hirvee teos, ei sitä voi oikeen kauniimmin kuvailla. Oli oikeen vaivaannuttavaa lukee tämmöstä saatanan suitsutusta. Tekstin tyylilaji oli sellasta... miten sen ny sanois? No tuntu niiku joku joka palvoo Dregeniä ja haistelis vaikka sen pieruja muna pystyssä ni ois tän kirjottanu. Ihan sellasta ei-mitään-rotia-tason hehkutusta. Että kyllä Backyard Babies ja varsinkin Dregen, kovinta ja rajuinta mitä ikinä koskaan on rokenroulille tapahtunu. Jos ois kuulkaa Dregen menny soittamaan nykyseen Guns'n'Rosesiin ni Gunnaritki ois nykysin isompia ku mitä ne oli sillo 90-luvun alussa. Mut ku ei Dregen menny ni siks Gunnarit on nykysin ihan paska. Sellasta "mikä tahansa muu bändi olisi tähän jo hajonnut, mutta tämä ei olekaan mikä tahansa bändi, tämä on Backyard Babies!" Kovinta ikinä hei!

Ok, Hellacopters guuud, Backyard Babies ihan okei, mutta luajan tähen ei ne nyt ole kumpikaan tehny mitään kovin uutta ja ihmeellistä ja mullistavaa. Rokenroul ja vähän kajalia silmäkulmaan.

Ohessa on tommoin miun ottama hupsuttelukuva Dregenistä. Oon hänet muutaman  kerran tavannu. Mukava heppu on hän ja olis ansainny oikeesti hyvän kirjan ittestään.

Luettu: 5.6.2014

Anita Shreve: A Change In Alitude (47/2014)

Taas ihanaa Anitaa! Woohoo! Tällä kertaa sattuu ja tapahtuu äfrikässä. Ihan viattomasta flirtistä ja tilanteesta seuraa kauhia onnettomuus, ja sitte painiskellaan syyllisyyden kanssa. Avioliitto on koetuksella ja tunteita on vieraaseen miäheenki ja oma ukko kun ei vaan tajuuuuuuuuu. Miähet on usein sellasia, varsinki omat.

Hiano kirja ja ihan taas loisteliasta tekstiä.

Miä taian olla kohta lukenu kaikki Shrevet. Ei oo ku pari hassua vissii enää mitä en oo jo lukenu.

Luettu: 9.6.2014

Rokkii, murhaa, humehia (36-40/2014)

On kiire olla lomalla, täten koosteena lähiaikojen luetut.

David Henderson: Jimi Hendrix (36/2014)

Jimi Hendrix guuuuud, tämä elämänkerta pääääääd. Miä en muista millo tää oli kirjotettu mutta vuoskymmeniä sitte enivei. Suomennos vihlo päätä (cover album - peitelevy, underground music - maanalainen musiikki jne) ja muutenki tää oli ihan kauheeta tekstiä. Ja oli ihan liikaa sellasia sekopäisiä haastispätkiä missä ei ollu mitään vitun tolkkua ja mitkä ei antanu sisältöönkään mitään järjellistä lisää. Ks. esimerkki alla.

Luettu: 1.5.2014 Kuala Lumpur

Andrea Kane: Twisted (37/2014)

Sekopää sarjamurhaaja, jee. Tyyppi kerää kellariinsa naisia, jotka hänen mielestä on muinaisia kreikkalaisia jumalattaria. Homman idis on että ku tyypin oma äitee, ylijumalatar, potkasee tyhjää, ni sitte koko poppoo lähtee Olympus-vuorelle. Välillä tyyppi käy silpomassa jotain kiinalaisia huoria. Hyvisten puolella on entinen FBI-agentti, joka tiätysti kans joutuu sinne jumalatar-kellariin.

Luettu: 4.5.2014 Pulau Kapas

Nicci French: Sweet Smile (38/2014)

Gimulilla on ollu lyhyt suhre miäheen, joka ei oikee ota iisisti kun muija dumppaa sen. Miähestä tulee jokaisen naisen painajainen, eli sekopää-exä, joka on niin liero ettei mitään rajaa. Osaa olla superkiva ja kaikki siitä tykkää, ainoostaan entiselle tyttöystävälleen näyttää mikä hää on miähiään oikeesti. Kukaa ei usko ku koittaa selittää, et tuo äijä on aivan hullu ja vaarallinen. Ei usko polliisit eikä sukulaiset eikä ketkää. Ku sekopää on dumpannu gimulin siskon alttarille, menny naimisiin gimulin parhaan ystävättären kans ja murhannu sen niin ovelasti ettei kukaa usko totuutta, ja ku se alkaa riiastella uutta naista ni gimuli löytää uuesta naisesta lopulta yhteistyökaverin. Juonivat hienosti niin että pahis saa palkkansa lopulta.

Luettu: 5.5.2014 Pulau Kapas

Kathryn Bonella: Snowing In Bali (39/2014)

Balin huumehommista kertova dokumentaarinen kirja. Kiinnostava tietysti, koska asustelen lähellä Balia ja miunki pienellä Hiekkakikkareella huumeita pörrää ihan perkeleesti. Oli hyvä kirja kyllä, ja anto aika karun kuvan siitä Balilla tapahtuu jos tonkii hiukkasen sen sellasen rantalomailun kulissien taakse. Hurjaa meininkiä. Rahaa liikkuu ihan perkeleesti, huumeparonit asuu palatseissaan ja ajelee komeilla autoilla ja kulkevat Balin yössä bileistä ja orgioista toiseen. Melkosta meininkiä. Riskit on valtavat tuossa pelissä, mutta yllättävän moni on valmis ottamaan sen riskin. Mitään onkelmia ei ole löytää ihmisiä jotka jostain Perusta kuskaa kilokaupalla kokkelia Balille ja Balilta eteenpäin Ausseihin. Huh huh. Kyllä ymmärrän että raha houkuttaa mutta ohan tuo järjetöntä leikkiä omalla elämällä.

Kaikki ei oo kiiltokuvaa, vaikka siltä näyttäis.

Luettu: 6.5.2014 Pulau Kapas

Keith Richards & James Fox: Life (40/2014)

Keef Richardsin elämänkerta. Hirviä järkäle, 600+ sivua piäntä fonttia, mutta älyttömän hyvä ja miälenkiintonen. Mr. Richards tuntuu olevan aika jalat maassa, tai niin maassa kun on mahollista. Jos siä olet, vittu, Keith Richards Rolling Stonesista, ni kyllä siä elät vähän toisenlaisessa todellisuudessa kun joku Virtasen Masa Voikkaalta.

Aika rehellisen olosesti kirjassa kerrotaan asioita, ei kiillotella meininkiä. Huumeet on maistunu Keefille, sen tietää kaikki. Jaggerin Mick on vaikee kontrolloiva persereikä, ainaki ajoittain. Mutta rokenroul ja kitaran soittaminen, se on lopuks kaikkein tärkeintä.

Miä oon aina ollu enepi Biitles, ku Rollarit, mutta ohan Keith Richards jo ihan semmosena kulttuurihahmona hieno otus.

Luettu: 8.5.2014 Pulau Kapas

Härköin ja Grishami (34-35/2014)

Kiirettä eikäkö lomaa pukkaa, ei ehi jaarittelee. Nää luin.

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (34/2014)

Ei parasta Härköstä mutta koska on Härköstä niin hyvä silti. Lapsiperhehommaa, ei miun juttu, mutta aina luen Härköstä innolla.

Luettu: 20.4.2014



John Grisham: The Racketeer (35/2014)

Grishami on sikahyvä. Taas tämmönen et lakimies pyörittää viranomasia niiku tykkää. Loistava juanenkulettelu, meni pitkään ennenku hokasin et kattos perkele asiathan on tyystin toisella lailla ku alkuks luulin.

Luettu: 27.4.2014