Tonkero (59/2012)

Terry Pratchett:  Herraskaista väkeä (59/2012)

Lisää Pratchettia, ihan mahtavaa! Oli noitia ja haltijoita ja tulee kauhee hässäkkä just kun ois juhannus ja kuninkaalliset häät tulossa.  Nyt upposin ihan täysillä tähän sekopäiseen meininkiin. Mitähän siäniä toi Pratchettin Terska on nappaillu näitä kirjoja pykertäessään?

Kääpiöt muuten sanoo kikkeliä "tonkeroks". Otan tonkeron heti käyttöön, jos viel joskus sellasen näen. TONKERO! Mutta mikähän se tonkero on ollu kirjan enklanninkiälisessä versiossa? Jos joku tietää niin kertokoot.
Luettu: 23.5.2012

Murhaa ja Porkkanaa (56-58/2012)

Peter Robinson: Friend Of The Devil (56/2012)

Ensteks löytyy nuoren tytön raiskattu raato jostain hämärän kujan varastohuoneesta. Sitte rullatuolissa könöttävä eukko jostain meren rannalta kurkku auki tsilpastuna. Kun asiaa tarpeeks tongitaan niin alkaa paljastua jänniä. Vuosien takasia sarjamurhausjuttuja ja muuta sekavaa. Kohta pääsee hengestään yks poliisikin ja syyllinen löytyy ruumishuoneelta.

Tää ny oli tätä peruspaskaa: murhia ja niien selvittelyä.
Luettu: 19.5.2012


DBC Pierre: Vernon God Little (57/2012)

Mikä helvetin nimi on DBC? Sellasta nimee tää kirjailija kuitenki käyttää. Kirjan kanteen laitettujen arvioitten perusteella Vernon God Little on jotain ihan saatanan hianoo ja upeeta, palkintoja voittanu huikee esikoiskirja jne, mutta miä en oikee tahtonu pysyy kärryillä. Vernon on teinipoitsu, pienessä teksasilaisessa takapajulassa, kenen kaveri teki koulumurhan ja Vernonia epäillään osallisuudesta. Kaikki on ihan sekopäitä eniveis. Vernon karkaa Mehikoon ku kukaa ei usko ettei hällä ollu osaa eikä arpaa murhiin. Kohta Vernonin tilille isketään useita muitaki murhia pakomatkan varrelta ja ku polliisit hakee Vernonin Mehikosta ni kualemantuamiohan siitä sit napsahtaa. Syyttömyys paljastuu lopulta vasta kun löytyy Vernonin mettään pykertämä kakka.

Älkää kysykö enempää.
Luettu: 21.5.2012

Terry Pratchett: Vartiosto valmiina palvelukseen (58/2012)

Pöyristyttävää, etten oo ehkä aikasemmin Pratchetteja lukenu. Ellen sitte joskus pentuna, mutta aika on kullittanu ne muistot ja dementia vieny loput. Mutta onneks Hiekkakikkareelle tuli mukavia Mordorilaisia vähä häämatkailemaan ja lahjottivat miulle hiukkasen lukemista. Kiitos, Tanja ja Jani, sekä kirjoista että seurasta että kaikesta!

Fantasiahommat ei ihan oo sitä miun kamaa, mutta yks krapulapäivä meni tämmösen sekopäisen seikkailun parissa oikeen sujuvasti.

Tykkäsin erityisesti tyyppien nimistä. Korpraali Porkkana! Hianoo!
Luettu: 22.5.2012
 
Luettu: 22.5.2012

Sovitus (55/2012)

Ian McEwan: Sovitus (55/2012)

Viiiiittu miten hyvä kirja. On kesä 1935 ja 13-vuotias rasittava pilvilinnoissa ja mielikuvitusmaailmassa elävä pikkuvanha Briony näkee ku hänen isosiskonsa nusbaa heijjän siivoojattaren pojan kans. Samana iltana serkkulikka raiskataan, ja koska Briony on daiju eikä tajua mitään, se laskee yks plus yks, että joo-o, se siivoojan poika joka peuhas hänen siskonsa kimpussa, se se on se raiskaajakin. Kuvitteli jopa pimeessä yössä nähneensä just nimenomaan hänet, koska osui paikalle ku raiskaaja justiisa veti sepalusta kii ja luikki pakoon. Näin sitte tuli laitettua sisaren ja kiltin siivoojan pojan elämät säpäleiks, koska juttuhan meni poliisille ja oikeuteen ja vankilaan siitä kiltti poika joutui, ja oikee raiskaaja pääs ku koira veräjästä.

Tulee sota ja kaikkee ja Brionystä kasvaa aikuinen ja alkaa omatunto kolkuttaa ku hää vihdoin tajuaa mokanneensa oikeen kunnolla.

Tarinalle meinaa tulla onnellinen loppu, kunnes viimisessä osassa vedetään matto alta. Ei tullukaa onnellista loppua. Sota vei sankarit.

Hieno, hieno tarina, joka alussa vähän junnas mutta kun pääs kunnolla vauhtiin niin tempas mukaansa ihan täysin. Komiaa luettavaa. Täst on näemmä elokuvakii olemas.
Luettu: 16.5.2012

Hakemisto

Hei kuulkaa nyt miä pusasin tohon viereen (blogiarkiston alla tos oikeella --> ) tommosen hakemiston, misä on kirjailijan sukunimen mukaan tägitetty kaikki mitä miä oon lukenu tän muutaman vuoden aikana ku oon tätä paskaplokia pykertäny. Olipas jännä suhaa kaikki läpi ja kattoo mitä sontaa sitä täs on oikee lukenu.

Tägit on laitettu siis silviisii, että siin on aina kirjailijan sukunimi. Jos on joku outo kaksosanen nimi tms ni on käytetty vaan se viiminen ja jos on jotaa eksoottisii kirjaimii nimes mitä ei just miun näppiksessä valmiina helposti oo ni oon vallattomasti suomentanu. Ja on paljon tyyppejä joil on sama sukunimi mutta miä en jaksanu ruveta hifistelemään.

Ja sit on merkattu et "kirj.huom" jos on jotaa miun omaa löpinää mitkä ei varsinaisesti liity justiisa luettuun kirjaan.

Uutispommi ja sarjamurhaaja (53-54/2012)

Liza Marklund: Uutispommi (53/2012)

Miks Marklund tunkee nyt koko ajan lukemistoon? En oo sitä juurikaan aikasemmin lukenu, mutta ny koko ajan jostain putkahtelee sen kirjoja käteen. Justha miä  luin Studio Sexin. Sama toimittajana oleva Annika Bengzon vai-mikä-se-ny-oli tässäki säntää pää savuten lööppijuttujen perässä. Uutispommi on itseasiassa tän kirjasarjan ekana julkastu tekele, vaikka Studio Sexin tapahtumat ajottuu paljo aikasemmaks. Ei se mitää.

Täs on olumppialaiset tulossa Tukholmaan justiisa kohta, ja sitte räjähtää uuella stadionilla pommi. Huijui. Innokas Annika tiätysti on kohta itte dynamiittipötkylät ympärillään aivan kusessa.

Hyviä nää kirjat on juu, mutta jotenki hermostuttaa hirvee vauhti mikä näistä huokuu. Kauheeta säntäämistä koko ajan, jos jossai vähä jotaa jutunainesta haistetaa. Mut ehkä se on sellasta uutistoimituksissa.
Luettu: 12.5.2012

 

Martina Cole: The Ladykiller (54/2012)

Saatana miun on lisättävä  tähä plokiin jotkuu täpät kaikkii postauksii, millä löytää kirjailijan nimellä kaikki mitä siltä oon lukenu. Joo, miä tuherran sen täs pikkuhiljaa, koska hiekkakikkareen säätilat näyttää sateisilta. On aikaa olla rähmäsorminen tietsikan parissa äheltäjä.

Tämä Martina Cole, muistan elävästi ihan joitakin tovia sitte lukeneeni häneltä parikin kirjaa, joissa on eletty tämän The Ladykillerin jälkeistä aikaa ja missä seikkailee sama polliisinaikkonen ja hänen kanksteri-miäsystävä. Mutten muista kirjojen nimiä ollenkaa enää. The Ladykiller on eka osa heijjän tarinaa, ja ehottomasti parasta mitä oon tältä Colelta lukenu.

Täs on sarjamurhaaja (eiks oo yllättävää hei et sellasta luen?) ja tästä kirjasta tekee erikoisen se, että heti ekalla sivulla kerrotaan kuka on murhaaja. Tai siinä kohtaa murhaaja ei oo vielä ketään raiskannu ja tappanu, mutta kirjassa seurataan varsin asiantuntevan olosesti, miten ihan vitun ison himpun verran päästään sekasin oleva miäs keksii, että naisten tappaminen, se se on jumaliste parasta.

Ja sitte se menee ja tappaa sen yhen kansterin tyttären, ja sen jälkee murhaajan perässä on sekä poliisit että kanksterit. Kummat kerkee ensin? Se tässä lopua kohren jännitysnäytelmäks muodostuukin.  Kerron, että ei ehi kummatkaan, mutta paha saa silti ns. tuta.
Luettu: 14.5.2012

Hämmenyksen huipennus ja muuta kivaa (47-52/2012)

Oon taas palannu omalle hiekkakikkaresaarelle Indonesiaan. Nyt on aikaa ja keskittymiskykyä retkottaa rannalla kissojen kanssa, nokka kirjassa. Ihanaa! Koska lukeminen, se on parasta.

Marja Björk: Posliini (47/2012)

Ihana Nora Mordorista postitti miulle tänne hiekkakikkareelle tämmösen lukuelämyksen. Miun on pitäny kirjaa tässä oikeen sulatella, enkä siltikään tiiä mitä ihmettä Posliinista vois sanoa. Tässä on tarina, jossa on pedofiilihommia, mutta hiukan eri tavalla ku yleensä kerrottuna.  Ns. uhrin näkökulmasta tarinaa avataan, mutta aika epäsovinnaisella tavalla. Kirjan päähenkilö joutuu pienestä saakka tätinsä miähen kopeloimaks, mutta vuodet kuluu, tyttö kasvaa, ja on ihan älyttömän lääpällään ja rakastunu siihen limaseen setämieheen joka jo joskus ku tyttö oli 6-vuotias ni rupes hipelöimään. Että tää ei ollu se perinteinen tarina missä kerrotaan kauheesta namusetästä ja sen jälkee käyään läpi kuinka koko loppuelämä on yhtä taistelua ja elämän uudelleen kasaamista ku moista joutuu lapsena kokemaan.

Koska luin kirjan lähestulkoon yhtä kyytiä, se kertoo että kirja oli hyvä, tai ainakin otteessaan pitävä. Mutta muuten... emmiä jumalauta tiiä. Oisko oikee määritelmä "hämmentävä"? Joo. Sitä tää oli. Ihan helvetin hämmentävä. Ja voin kertoa että jää vellomaan mieleen pitkäks aikaa. Kun ei todellakaan tiiä mitä helvettiä tästä pitäs ajatella.
Luettu: 2.5.2012

 

James Patterson & Liza Marklund: Postcard Killers (48/2012)

Pätterssöni ja Marklundi ovat kimpassa nakutelleen sarjamurhakirjan, joka tapahtuu enimmäkseen Tukholmassa. Joku lahtaa turistipariskuntia ympäri eurooppaa, ja lopulta murhaajat saapuu Tukholmaan. Jännää. Tykkään Tukholmassa tapahtuvista tarinoista, ku siellä vilisee tuttuja paikkoja ja entisiä kotihuudiloitakii, niiku tässäkii kirjassa. Plus sarjamurhahommat on aina okei.
Luettu: 3.5.2012

 

Catherine Ryan Hide: When I found You (49/2012)

Miäs löytää mettästä vastasyntyneen vauvan ja kokee sen jälkeen olevansa vastuussa lapsen elämästä hamaan loppuun saakka. Laps menee kasvamaan isoäiteensä luokse, joka on ihan helisemässä ku ipanasta tulee murrosikänen vaikee pojankloppi. Isoäiti pakkaa pojan ja sen tavarat ja dumppaa jätkän sen äijän luokse, joka hänet mettästä vauvana löys. Poika ei ota opikseen vaan on heti kiipelissä ja nuorisovankilassa ja ties mitä ongelmaa tulee, mutta kiltti miäs ei hylkää vaan pojottaa ku aarniokuusi pojan tukena, vaikka se kuinka töppöilee. Lopussa pojasta kuiteski (tietysti) kasvaa kunnon miäs.

Potaskaltahan tuo tarina tällä viisiin lyhennettynä kuulostaa, mutta miä tykkäsin tästä kyllä. Kaikkien murhakirjojen väliin on aina mukavaa lukee jotain arkisempaa ihmiselämää, varsinki jos ne on näin nätisti kirjotettu.
Luettu: 4.5.2012

 

Liza Marklund: Studio Sex (50/2012)

On alotteleva kesätoimittaja jossain iltalehessä töissä. On murhattuna hautuumaalta löytyvä nuori tyttö. On poliittista hässäköintiä. Seassa päiväkirjamerkintöjä parisuhteesta jossa tulee pataan ja kunnolla.

Helvetin hyvä tarina ja loppu oli yllätys. Lopussa myöskin tapettiin kissa (kuvan kissa ei liity tapaukseen). Mie itkin. Mutta onneks kissantappaja sai rautaputkesta ottaan ja kuali. Saatana.
Luettu: 5.5.2012

 

Emily Bronte: Wuthering Heights (51/2012)

Klassikko, jonka oon viimeks lukenu joskus ku oon ollu nuari ja naivi enkä oo tajunnu mistään mitää. Nyt tajuan kaikesta kaiken, mutta olihan tää Humiseva Harju ja  Hiithkliffin ja Käthin stoori yhä ihan okei. Lukiessa päässä soi koko ajan Kate Bushin kirjanniminen hiano piisi. Vähän oli raskas lukea enklanniks kun kieli oli hiukan koukeroisempaa ku mihin on tottunu, mutta hyvä se on välil lukee jotaa missä on muutakii sanastoo ku ruumishuoneitten kapulakieltä.
Luettu: 10.5.2012

 

Nicholas Schaffner: Pink Floydin Odysseia (52/2012)

Ja tästä kirjasta kiitos Jarkolle, joka tän miulle Vientianessa lahjotti, ku totes ettei oo ite päässy alkua pidemmälle vaik kui on koittanu tavata. No miähän lukasin tän päivässä, vaikka myännän auliisti että välillä puudutti niin perkeleesti. Mutta miälenkiintonen oli, emmiä oo tiedostanu että Syd Barret oli niin sekasin ja et Roger Waters on tuon tason ihmisvaikeus.

Tuli kauhee tarve kuunnella heti jotaa, mitä vaan, Pink Floydia mutta yllätykseksein huomasin että ei oo tietsikan kovalevyllä Another Brick In The Wallia, ei Wish You Were Heree, eikä mitää muutakaa. Vittu. Voisko joku heittää meilillä parit hitit? Mikkoooo???? Pliide!!!!
Luettu: 11.5.2012

Malesian kiertueella luetut (39-46/2012)

Huhtikuu on ollut matkustelun-, kutinan- ja touhuntäyteinen, ei ole ollut aikaa eikä keskittymiskykyä lukea normaaliin tahtiin. Mutta muutama kirja sentäs tuli luettua.

Orhan Pamuk:  Valkoinen Linna (39/2012)

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2006 vissiinki tämä teos saanu. Siltä vaikuttiki. Justiisa sellasta palkintolautakuntia hivelevää settiä. Miulle tää oli tyhjänpäivänen ajanviete. "Ihan kiva!"
Luettu: 29.3.2012 Ngurah Rai -lentokenttä, Bali, Indonesia

 

Jo Nesbo: Kukkulan Kuningas (40/2012)

Nesböö kirjottaa hyviä ja mukaansatempasevia jännäreitä, jois on lupsakkaa väkivaltaa ja reipasta juonen kulkua. Tykkään. Täs oli sellanen rekrytointifirman kykyjenetsijä, joka siin ohes toimittaa pientä taidevarkaan sivutoimintaa. Mutta sit tupsahtaa kohalle semmonen gubbe, joka pistää hommat ihan vituralleen. Seuraa ulkohuussin paskaliejussa piileskelyä, murhaamista, kolarointia ja kivaa pientä keppostelua.
Luettu: 1.4.2012 Pulau Tioman, Malesia

 

David Baldacci: Deliver Us From Evil (41/2012)

Mahtavaa väkivaltaa ja huikeen pahoja tyyppejä! On semmonen salainen järjestö joka jahtaa tosi-tosi pahoja ihmisiä ja vapauttaa maailman niistä ilosesti murhaamalla. Jäljittävät vanhoja natseja ja muita monstereita, ja hyvällä menestyksellä. Mutta sitte tulee eteen sellanen äijä, jota ei ihan tosta vaan saahakaan lahdattua. Ukrainalainen entinen KGB-miäs, joka esittää olevansa känädäläinen pisnesmiäs nykysin, vaikka innostuu yhä kunnon kidutuksesta ja ihmisjahdista. Jänniä kiditusjuttuja oli, ai että. Ovelaa esimerkiks tunkea lasiputki tuhman setän kikkeliin ja sitte vääntää kikkeliä niin et lasiputki hajoaa sinne sisään. Auts. Loppuhulinaki on hieno ihmisjahti jossain tundralla. Oikeen hyvä ja jännä kirja.
Luettu: 8.4.2012 Pulau Kapas, Malesia

 

Jane Bussman: The Worst Date Ever - Or How It Took A Comedy Writer To Expose Africa's Secret War (42/2012)

Majapaikan kirjahyllystä lainasin vähän epäluulosena tämmösen. epäluulosena, koska kirjan nimessä puhutaan treffeistä ja sellasethan suuresti herättää miussa tutinaa, että paskaa on tulossa. Mutta koska Jane Bussman on käsikirjottanu mm. South Parkia, ni seikkailumielellä rupesin sit tähän. Ja onneks olin rohkee, kirja oli mahtava. Bussman on ollu mm. julkkisjournalistina Hollywoodissa pykäämässä köykäsiä hömppäjuttuja kaikenmaaliman Paris Hiltoneista, ja tarinat siitä elämästä on ihan räävittömän hauskoja. Mutta sit hää vähä ihastuu yhteen poliittiseen könsikkääseen ja lähtee hänen innottamana Ugandaan tekemään juttua ihan toisenlaisista asioista, eli sotahommista ja hirveyksistä mitä siellä päin tapahtuu. Lapsia kidnapataan sotilaiks ja seksiorjiks, Ugandan hallitus kattoo vähä läpi sormiensa ja länsimaat rahottaa. Hyvä meininki, siis. Näistä hommista ei niin paljo huumoria irtoo ku Hollywoodin hattarapäitten haastattelemisesta, mutta Bussman osaa kyl kirjottaa rankoistaki jutuista tyylillä, joka välillä hymyilyttää. Kertoo esimerkiks et joku paikallinen sotakenraali kuorsaa niin et kuulosti siltä ku viereisessä huoneessa leijona nussis isoa sikaa. Et kevennystä täl viisii on kauheitten ihmiskohtaloitten sekaan laitettu.

Kirjan ohessa tosta Uganda-seikkailusta on pyöriny palkintoja keränny stand-up-show ja on vissiin elokuvakii tekeillä.
Luettu: 9.4.2012 Pulau Kapas, Malesia

 

Harlan Coben: Promise Me (43/2012)

Katoavia teinipimuja etitää. Ihan jees, mutta täst ei oo tän enempää sanottavaa.
Luettu: 10.4.2012 Pulau Kapas, Malesia

 

John Verdon: Numeropeli (44/2012)

Täs oli aika jännä sarjamurhaaja, joka hämmens poliiseja kaikilla hianoilla tempuilla. Lähetteli runoja tyypeille jotka sit myöhemmin meni ja murhas, viritteli murhapaikat omituisiks ja kaikkee muuta kivaa. Asiaa rupee sorkkimaa jo eläkkeellä oleva entinen rikostutkija, joka on uransa aikana montakii sarjamurhaajaa saanu napattua. Ja nappaa se tietysti tänki.
Luettu: 14.4.2012 Pulau Perhentian Kecil, Malesia
 

Jilliane Hoffman: Plea of Insanity (45/2012)

Outo kirja. Alkaa miälenkiintosena murhahommana. Iskä lahtaa vaimon ja 3 pientä lasta, asiaa alkaa ajaa vielä nuori pimatsu, jolla tietysti on omaa synkkää menneisyyttä kans. Syytettynä oleva iskä vetoaa mielenterveydellisiin seikkoihin, sairastaa ehkä skitsofreniaa. Vai teeskenteleekö se vaan? Annetaan ymmärtää, että jossain hilluu vapaana joku muukin murhaaja ja ainekset on jännään tarinaan. Mutta kirja kääntyyki yhtäkkiä mielenterveyspotilaiden puolesta puhuvaks tekeleeks, eikä lopussa selviä edes se oliko se perheen isä oikeasti sairas, tappoiko se perheensä, vai kävikö joku muu lahtaamassa huushollin? ÄRSYTTÄÄ big time kun kirja loppuu eikä anneta vastauksia mihinkään. Blah blah blah.
Luettu: 19.4.2012 Tanah Rata, Malesia

Patricia Cornwell: Vaarassa (46/2012)

Tyhjänpäiväsen paska Cornwell. En muutenkaan tajua Cornwellin suosiota.
Luettu: 22.4.2012 Kuala Lumpur, Malesia

Muutama okei ja sit Kadonneen Opas Rakkauteen. Täh? (35-38/2012)

Jonathan Kellerman: True Detectives (35/2012)

Jälleen kerran Kellermania. Mutta tää ei ollu hyvä. Kadonneen nuoren pimun arvotusta koittaa hiki pääs ratkoo niin polliisi kuin polliisin yksityisetsivänä toimiva velikii. Veljesten välit ei oo j'ärin lämpöset ja siitä koitetaa jotain kipakkaa tunnelmaa välillä viritellä. Paska rönsyää joka suuntaan ja välil oli vaikee pysyy kärryillä et miks nyt vakoillaa jotaa minikanksteria ja jotain epäonnistunutta pasistia. Paska.
Luettu: 23.3.2012

 

Jemma Forte: Me and Miss M (36/2012)
majapaikan kirjahyllyn tarjoamaa höyhenenköykästä huttua. Ennakkoasenne tähän tarttuessa oli hurja, mutta yllättäen huomasinki viihtyväni tän parissa oikeen hyvin. Oli takana vähä bailaushommia, joten krapulapäivän rantalukemiseks ihan tismalleen sopivaa höttöä. Täs on sellain pimu joka rupee kuuluisan halivuud-staran personal äässistäntiks ja on duunin saadessaan niin innoissaan et hyvä ku nahoissaan pysyy. Mutta se holivuud-starba onkii todella kovan tason biaaats eli se duuni ei ookkaa ihan vaa parrasvalojen läheisyydessä patsastelua. Lisäks sekaan on tietysti heitetty tosirakkautta ja ihmissuhdedraamaa ja kaikella on onnellinen loppu. Viihdyin tän parissa oikeen hyvin.
Luettu: 24.3.2012

 

Claire Seeber: Lullaby (37/2012)
Enks miä just vähä aika sitte lukenu jonkuu pökäleen missä oli kans suurta äidin hätää ku lapsi on pöllitty? Muistaakseni joo, ja tässä oli samaa hommaa. Mut tää Lullaby oli parempi, tässä hommat eteni niin vauhilla, ettei malttanu lukemista lopettaa ennenku selvis et kuka ja ketkä ny taas on asialla. Ja ainahan se syyllinen löytyy lähipiiristä, niin tälläki kertaa.
Luettu: 25.3.2012

 

Susanna Jones: The Missing Person's Guide To Love (38/2012)
Miä en vittu tajunnu tästä kirjasta MITÄÄ! Lukekaa joku pliis ja tulkaa kertomaan sit et mitä vittua tässä oikeesti niiku tapahtu. Ku täs oli sellain gimuli, jonka vanha koulukaveri kuolee, ja gimuli lähtee sit hautajaiusten takii käymää kotikylässää mis ei oo vuoskausii käyny. Gimuli haluu samal selvittää, mitä tapahtu hänen luokkakaverillee joka tost vaa katos sillo ku oli 15 vee. Ja sit on outo kirjailija-täti ja mielikuvitusystäviä (kai ne oli sellasia tai sit ei) ja kauhee häslinki ja sit kirja loppuu ja miä jäin ihan vaa päätäni raapimaa et siis nii kuka kuoli ja kuka katos ja kuka teki itsarin ja kuka oli olemas ja kuka ei. Mitä vittua? Enkä tajuu ees tota kirjan nimee, ei täs mistää rakkaudesta järin paljon opastettu. Vittu ku oli vittumainen kirja. Luulen kyl, et tää on  semmoin jota jossaa kirjapiireis ihastellaan ja väännellään ja käännellään ja tulkitaan ja kaivetaan merkityksiä, mut miusta tää oli ihan silkkaa tekotaiteellista paskaa.
Luettu: 27.3.2012

Erilaisia tarinoita ihmisten elämistä (32-34/2012)

Jonathan Franzen: Freedom (32/2012)

Huikean hieno kirja, jossa on reilut 700 sivua tarinaa ihmisten elämästä. Ketään ei murhata eikä oo mitään mysteerejä, ihan vaan tavallista ihmiselämää ja siihen liittyvää ajoittaista draamaa. Tarinan keskiössä on perhe, jossa pari lasta, sekä perheen hyvä ystävä, sellanen muusikkoretku. Elämä kuljettaa, heittää eteen välillä vaikeitakin asioita, mutta sellasta se on ku ihmiset elelee. Törkeän hyvä kirja ja tätä Franzenia on saatava luettavaksi lisää, ja vähä äkkiä.
Luettu 12.3.2012

Mary Higgins Clark: I'll Walk Alone (33/2012)

Naisen lapsi on kidnaapattu ja ollu kateissa jo pari vuotta. Sit alkaa ilmaantua kuvia joissa näkyy miten nainen ite nyysii sen kakaransa. Ja eikö joku käy akan pankkitileilläkii mellastamassa, ostelemassa asioita. Vilunkipeliä on ilmassa. Hirveen jännä juttu oli, hermostutti oikee välil lukea ku miksei kukaa tajuu mistä on kyse ja kirjan päähenkilö ihan pinteessä ku kaikki syyttää sitä ja luulee hulluks. Vaikka kaiken takana onkin mies. Kuinka yllättävää.
Luettu: 15.3.2012

Tasmina Perry: Daddy's Girls (34/2012)

Voi helvetin perse mitä paskaa. Aika paljon tästä kertoo se, että jo kirjan neljännellä rivillä mainitaan Rolex. Ja tätä label-droppingia on kirja läpeensä. Mut kattokaas ku täs on neljä sellasta siskosta, kaikki on vitun kauniita ja rikkaita ja menestyneitä ja niil on pelkästään upeita komeita isomunasia menestyneitä rikkaita miesystäviä joitten kans seksi on aina vähintäänki pään räjäyttävää hekumaa. Siskosten iskä on sit vähän sellain vaikee mulkvisti ja ku se pääsee hämärissä olosuhteissa hengistään ni oi ja voi, kuka onkaan syyllinen? Ja jottei elämä ois pelkkää timanttista parhautta ja bling-blingii ja niilin risteilyy ja karibian saaria ja seurapiirijuhlia ni laitetaas sekaan hiukan onkelmia kullekin siskolle. Yks ei tuu raskaaks vaik haluaa, toinen tulee vaikkei halua, yhen aviomies onkii salaa homppeli, ja sillai. Antaa vähä sellasta todellisuudentuntua pimujen elämään, eiks nii? Et vaik kierii rahassa ja kartanoissa ni ei se kuulkaa elämä kuiteskaa aina mee ihan sillee sutjakasti. Mut lopussa sit kuitenkii kaikkien draamat kääntyy parhain päin ja on rakkautta ja vauvoja ja juhlaa ja ihanaa kaikki. Voih, miä niin samaistuin tähän kirjan kuvaamaan elämään ja noitten pimpparoitten kohtaloihin.  Ihan spektaakkelimaista.

Kirjailijan nimen laitan muistiin. En lue siltä enää ikinä mitään. Tämä riitti. Aivoja jomottaa.
Luettu: 20.3.2012

Kun muisti menee (31/2012)

SJ Watson: Before I Go To Sleep (31/2012)

Kaikenlaisen tyhjänpäiväsen murhaus-ym-paskan lukemisen jälkeen olipas hianoa pitkästä aikaa lukasta kirja joka oli oikeesti ihan törkeen hyvä. Ja joka jää mieleen kummittelemaan pitkäks aikaa. Ai että! Kiitos kiitos ystävättärelle joka tän mukanaan tänne hiekkakikkareelle toi.

Kuvitelkaapa tilanne: aina kun heräät, joka vitun aamu, et muista mistään mitään. Nii, noh, näinhän sitä joskus käy railakkaan viikonlopun jälkeen, mutta nyt puhutaan sellasesta et on oikee muistinmenetys joka hukkaa viimiset jotakuinkii 25-35 vuotta elämästä joka kerta kun nukahtaa. Heräät oudosta talosta, oudosta sängystä, oudon miehen vierestä, eikä peilissäkään näkyvä naama tunnu omalta. Elämä on jatkunu, vuoskymmenet vieriny ohi, mutta siä et muista mistään mitää. Näin on käyny tän kirjan päähenkilönaikkoselle ikävän äksidentin jälkeen.  Nainen alkaa pitää päiväkirjaa, jonka olemassaolosta lääkäri joka aamu soittaa ja muistuttaa. Aviomies ei tiedä päiväkirjasta eikä lääkäristä mitään, koska aviomieheen ei voi luottaa. Mutta miksei voi? Mitä oikee on tapahtunu? Mikä on totta ja mikä kusetusta? Ja kuka kusettaa ja ketä? Ja miks? Ne kaikki selviää ku lukee tän kirjan loppuun.

Huikeen hyvä tarina ja ihan raivolla mukaansa imaseva. Tää on kirja joka on pakko lukee loppuun ku on alkuu päässy. Ja tästä pitäs tehä elokuva, oli niin jännää meininkiä.

Luettu: 8.3.2012

Vittu, vittuilua (30/2012)

Hynynen & Sinkkonen: Kotiteollisuus.com - Vittuilua jo vuodesta 2001 (30/2012)
Vittu tää oli paska kirja ja Hynynen on paska ja Kotiteollisuuskii kaupallista vitun iskelmäripulia. Näin kai tästä pitäs kirjottaa ja olla sit niin helvetin ironinen ja vizikäs ja osoittaa sit silläviisii et on kartalla ja tajuaa vittuilun huumorin. Mut emmiä jaksa.

Kaveri raahas tän pökäleen miulle luettavaks, kun tietää että suuri Kotiteollisuuden ystävä olen. Uuuh, olihan savotta kahlata koko paska läpi. Kirja on koostettu Kotiteollisuuden nettisivujen palaute-palstan annista ja taso on sen mukasta. Ajoittain ihan hauskaakin papanaa oli toki seassa, mutta jotenki yleissävy oli vähän ankee ja vittumainen, mikä lienee asiaan kuuluukin, kun on kyse Kotiteollisuuden ja yhtyeen fanien välisestä vuorovaikutuksesta. Mut vittu että ihmiset jaksaa, sekä ne kysymyksiä lähettävät idiootit että niihin vastaileva Hynynen. Ei anna järin hyvää kuvaa KT:n kuuntelijoista tähän kirjaan kootut kysymykset, mutta samanhan on saanu huomata jo kun on keikoilla käyny. Kaikenlaista ties mistä autotalleista tullutta karvanoppaepeliähän siel on kuppilat täynnä kun Kotiteollisuus esiintyy. Mutta kun ihan täysin selkeet sekopäätki jaksaa syytää palautetta ja jauhaa ties mitä paskaa. Ja ne loputtomat vonkaamiset et "miun serkun kaima on kauhee fani ni voisitsie tulla sen synttäreille käymää".

Miten helvetissä joku Hynenki kaiken runoilun ja levyjen tekemisen ja keikkailun ja sonneilun ja kirjottelun lomassa jaksaa näihi kaikenlaisiin tolloihin kysymyksiin vastailla? Vuodesta 2001 saakka! Pitäsköhän senkii hankkia vaikka elämä?

Miusta ois ollu kiva jos ois ollu enemmän sitä sellasta jälkeenpäin lisättyä asian tarkennusta ja sellasta historiaa et mihin mikäkii taas liittyy. Mutta ohan sielt KT:n kotisivuilta viel ne keikkapäiväkirjat ja muut vuodatukset kirjana julkasematta. Tulossa on, ihan varmasti, aavistelen. Ja ostan, jahka kauppaan sellanen tuupataan.

Ihan viihyttävää sellasta aivot-narikkaan-ja-rannalle-selälleen-lukemistahan tää kuitenkii oli. Jos miul ois kesämökki ni tää kirja menis sinne ulkohuussiin, siel ois tätä hyvä selailla siinä kakitsua piereskellessään.

Herra Sinkkosen piirustukset sen sijaan on ihan silkkaa parhautta. Tykkäsin myös kansikuvien sadomasokistisen eroottisesta värinästä. Kyllä.

Mut millon Hongistoki pääsee julkaseen kirjan? Jannella on varmaan jo paha miäli ku muut orkesterin jätkät senku kirjailee. Sellasen kysymyksen miä voisin tonne palstalle kyl esittää. Nii.

Luettu: 7.3.2012

Ja lisää tappamista... (27-29/2012)

Nonii! Matka toi takasin kotiin omalle hiekkakikkareelle Indonesiaan. Sijainti siis Gili Trawangan, ja täällä en tee muuta ku hoivaan miun alati kasvavaa kissalaumaa ja makaan ja luen. Let's go, siis. Kolme kirjaa silkkaa tappamista heti alkuun, jei!

Jonathan Kellerman: Twisted (27/2012)

Kellerman on vakkarilukemista reissussa. On kirjottanu joku tsiljoona kirjaa ja niitä on aina divarit pullollans. Ja ne on aina hyviä mukavasti luettavia murhausjuttuja, muuta paskaahaan ei näemmä tuu luettuakaan. Twistedissä selvitellään jännää murhasarjaa, miss uus ruumis tupsahtaa aina samana päivänä kerran vuodessa. Kerranki juoni meni niin ovelana et oikee säpsähin ku murhaaja ei ollu se keneks sitä luulin.
Luettu: 2.3.2012

Jonathan Kellerman;: When The Bough Breaks (28/2012)

Ja lisää Kellermania perään. Nyt jahataan oikeen pervoliigaa, ruumiita tulee joka nurkan takaa ja syy johtaa sylttytehtaalle eli pedofiiliringin jäljille. Vittu ne ne vasta on ovelia paskiaisia.
Luettu: 4.3.2012

Mandasue Heller: Forget Me Not (29/2012)

Ihan uus tuttavuus ja tää tuli vaihdossa hotellissa Kambodzassa. Meinas jäähä ottamatta koska kirjan kansikuva on niin kauhee. Kattokaa ny (kuva yllä). Mutta tarina oliki ihan jees, oli ihan sekopää sarjamurhaaja ja teini pulassa. Teineistä 5, mutta sarjamurhaajistahan miä aina oon kiinnostunu.
Luettu: 5.3.2012

Murhia ja perhehelvettiä (24-26/2012)

David Baldacci: Hour Game (24/2012)
Mahtavan paksu jötkäle silkkaa murhaa. Syvässä etelässä överirikas perhe sarjamurhamysteerin keskipisteessä. Ei ole rikkaitten elämä aina helppoa, jos isäntä on kuppanen (kirjaimellisesti) mulkero ja lapset sekopäitä ja äiteeki kiree kauhee harppu. Sit alkaa lähitienoolla putoo porukkaa ihan solkenaan ja kaikki johtaa porhojen mansioniin, jonka tiluksilla sielläki alkaa verisohjosia raatoja kaatuilla tallien pahnoille. Murhaajaa en silti arvannu ennenku se kirjassa paljastettiin, eli taputapu.
Luettu: 18.2.2012 Luang Prabang, Laos

 

Martina Cole: Hard Girls (25/2012)
Tavallaan jatkoa edellisen postauksen Broken-kirjalle, mutta ihan itsenäinen tarina kuitenkin vaikka onki sama päähenkilö kuvioissa. Joku sekopää lahtaa vähän ilotyttöjä ja kovasti ikävällä tavalla. Sekaan tungettu helvetisti ihmissuhdepaskaa kirjan päähenkilönä olevan polliisinaikkosen ja yhen ex-kanksteripomon välille ja ku heil on taas joku väkisin väännetty ryppy rakkaudessa ni joka käänteessä tyypit sit vollottaa et ku mikään ei oo elämässä niin tärkiää kun se tärkeistä tärkein ihmissuhre. Oi että. Lopussa tietysti selviää se murhasarja (arvasin murhaajan ihan liian aikasin) ja polliisi ja kanksteri sopii ja palaa yhteen ja kanksteri lopettaa kansteroinnin ja polliisi polliisoinnin ja häpili evö äfter. Äh.
Luettu: 23.2.2012 Vang Vieng, Laos

 

Greg Iles: Third Degree (26/2012)
Greg Iles oli miulle ihan uus tuttavuus ja tämmösen Third Degree kirjan otin koska oli halpa ja tarina kuulosti mielenkiintoselta. On aviopari ja ulospäin kaikki idyllistä. Akka kuitenki käyny vieraissa ja menny rakastumaan, ja tää kun sille ihanneaviomiehelle paljastuu niin perhehelvetti pääsee irti. Ennen niin rauhaisa ja järkevä hajuton mauton tylsä aviomies ottaakii pyssyn esiin ja alkaa penätä totuutta tilanteesta. Panttivankikriisi on valmis ja ku sekaan heitetään vähä äijän lääkärifirmassa tapahtunutta keplottelua ja vakavaa sairautta ni melkonen on meininki ja tuppukylän punaniskapolliisitkii helisemäs.
Luettu: 26.2.2012 Vientiane, Laos


Ja suorittavainen matkustelevainen helmikuu alkaa olla lopuillaan, eessä on siirtyminen takasin laiskoihin rantahommiin, JIHUUUUU!

Ratsasin paikallisen kirjadivarin heti melkeen ens töikseni kun tänne tän hetkiseen sijaintipaikkaani LaosinVientianeen saavuin. Oli halvat hinnat, reilu hyvitys sinne kantamistani jo luetuista paskapokkareista sekä muutenkin hyvä meininki. Nyt on rinkka pullollans lukematonta huttua, kelpaa lähteä tästä takasin rauhaisalle rannalle maaliskuuksi lepäämään, siis, suattaapi siis lukemisen tahti palautua normaalille tasolle. Vaikka pitäs tässä enempi keskittyä kyllä esim. kieliopintoihin ja kaikenlaisiin kirjotushommiin mutta katotaa ny kui käy...

Murhia, murhia ja uraäiti uurastaa (19-23/2012)

Oho. Onpas lukeminen hidastunu ja päivittelyt tänne kirjaplokiin vähä jääny. Mutta ku tuli ohjelmaan matkustelua ja suorittamista, eli on ollu muutaki tekemistä ku löhöömistä ja lukemista. Reissuhommista on lisää täällä, mut tää on kirjablogi, eli mennääs asiaan.

Martina Cole: Broken (19/2012)

Tosi jees sarjamurhaustarina. Oli pedofiilei ja kankstereita ja kaikkee.

Pieniä hylättyjä lapsia rupee yhtäkkiä pulpahtelee esiin mm. purettavien rakennusten katolta, rekan lastin seasta, roskiksesta ym. Muutama löytyy elävänä, osa kuolleena. Homma alkaa vähitellen johtamaan pedofiiliringin pariin. Sairas meininki, sairas maailma.

Luettu: 27.1.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Martin Cruz Smith: Three Stations (20/2012)

Pläää-äääh. Moskovan alamaailman seikkailuja. Murhaamista ja katulapsia ja blaa-blaa. Ohkanen, mutta oh niin puuduttava kirja.

Luettu: 31.1.2012 Gili Trawangan, Indonesia

Allison Pearson: Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää (21/2012)

Hyvä saatanan perse mitä paskaa. Tässä sit taas nähtiin se satunnaisten kirjahyllyjen varassa elämisen huonoin puoli: vahingossa lukee aivoja mädättävää hirveetä ripulia, vaikka jopa ne samppoopullojen tuoteselosteet olis antanu enemmän. Tai ainaki vituttanu vähemmän.

Tää lienee huikee menestysromaani, koska on tehty elokuvaki, jossa pääosassa Sarah Jessica Parker, uuh ja ooh ja mitähän sil on päällä ku se on sellanen muati-ikoni vissiin. AAARGH.  Juonen kuvio on siis se, että on uraäiti, ja voi että sen elämä on yhtä tasapainoilua perheen ja työn kans, ja niin on vaikiaa ja elämä niin haastavaa, mut lopussahan sit kaikki muuttuu ihanaks ku akka tajuaa jättää työnsä ja jäähä kotiin lasten kans ja muutetaan maalle ja alkaa taas oma aviomieski maistumaan ja sillai. Koitti kai olla sellanen uraäitien Bridget Jones, tai jotain. Yhtä kaikki, kauheeta paskaa.

Tiiä sitte vituttiko tää siks että en lapsettomana ihmisenä tajua tämmöstä perhe-on-paras-propagandaa vai siks, että oon  onnekkaasti skandinaavisesta kulttuurista jossa kuitenki ollaan työelämän tasa-arvosuuden kanssa näemmä valovuoden edellä brittein saaria. Meil on äitiyslomat ja muutenki sellanen meininki et ihmisille sallitaan elämä myös työpaikan ulkopuolella, oli siin elämäs sit lapsia tai ei.

Täs myös aika hienosti yleistettiin, et miesressukat ei selviä ilman naista, ei ne vaan tajuu eikä osaa, arki ei niilt reppanoilt suju, nälkään ne kualee ja likasissa vaatteissa kulkevat jos ei oo naista laittamassa evästä ja kertomassa missä piironkin laatikossa on puhtaat kalsarit. Voi niitä polosia. Siinä sinänsä saattaa kytee pieni (=suuri) totuuden kipinä. Oiskohan se selitys siihen miks miunki tuttavapiirissä on lukematon määrä sinkkunaisia, mutta sinkkumiehet voi laskee yhen käen sormilla?

Luettu: 2.2.2012 Sanur Beach, Bali, Indonesia

Elizabeth Corley: Requiem Mass (22/2012)

Kääk. Kestipäs tän lukeminen. Mutta hyvä oli Requiem Mass, ei se ollu kirjan vika että hitaasti tuli edettyä. Sellanen ihan kilahtanu tyyppi rupee kostamaan vuoskymmeniä sitten kuolleen serkkunsa menehtymistä lahtaamalla asian kanssa tekemissä olleita naisihmisiä. Perussettiä, ei mitään erikoista, mutta näitä murhiahan miä luen ku liukuhihnalta. Corleyn murhausjuttuja olen lukenu muutamia ennenki, ja aina ne jaksaa viihdyttää.

Luettu: 9.2.2012 Siem Reap, Kambodza

James Patterson: 8th Confession (23/2012)

Sitten tuli pieni sairasteluhomma, eli hotellin sängyssä makaamista kirjan kanssa. Tämä 8th Confession oli muutenkin niin köykästä huttua et meni nopeesti. Muistaakseni olen Pattersonilta lukenu joskus jotain hyvääkin, mutta tää johonki helvetin "Women's Murder Club"-tarinasarjaan kuuluva teos oli kyllä aika onnetonta diibadaabaa. Okei, rikkaita ihmisiä murhataan kärmeenpuremalla ja sivujuonena on jonku kräk-diileri-sutenööri-paskiaisen murha, mutta aika sellasta... no, kirjotettu vissiin naisille yksinomaan ku oli niin kepeetä ja ihmissuhteitten täyttämää paskaa.

Luettu: 11.2.2012 Siem Reap, Kambodza

Kiinalaista jalkojen sidontaa ym (16-18/2012)

Lisa See: Snow Flower And The Secret Fan (16/2012)

Kun lukemiston hankinta on sellasta otetaan-sieltä-mistä-irtoo-ja-ihan-mitä-vaan, ni välillä sitä tarttuu vähä ylähuuli mutrullaan ja epäluulosena teokseen, jota ei ikipäivänä kirjakaupasta rahalla ostais. Sellasella miälellä et no vittu ku ei muutakaan oo ni luetaan ny tääkin paska pois. Näin kävi kun kipasin nuuskimassa onks majapaikan kirjahyllyssä tapahtunu mitään liikehdintää. niukasti oli mitään uutta enklanninkiälistä sinne ilmestyny, mutta sentäs yks tuore tapaus jota en ollu viä hypistelly. Mukaan siis ja to the riippumatto, vaikka ei niin pätkääkään inspiroinu mikään 1800-luvun kiinalaisnaisten elämä. Mutta niin kävi - ja tää on se yllätyskirjahyllyjen varassa elämisen hienous - että Lisa Seen Snow Flower And The Secret Fan osottautu huikeeks lukuelämykseks. Ajatuksia herättävä, kauhistuttava, syräntä riipaseva (taas! Mikä miuta vaivaa? Alan vanhoilla päivillä ihan tunteelliseks hepsankeikaks, saatana) ja pitkäksi aikaa mieleen jäävä lukuelämys.

Tässäkin kirjassa kantavana juanena on kahden naisen ystävyys. Pienten syrjäseudun kiinalaistyttöjen ystävyys alkaa ku tytöt on pieniä. Kirjeenvaihtoa käydään kiinalaisten naisten salaisella kielellä nu shulla. Tytöt elää aikaa ja kulttuuria jossa harjotetaan jalkojen sidontaa. 6-7 vuoden iässä tyttölasten jalat sidotaan ja pyritään muovaamaan mahdollisimman pieniksi. Jalkojen luut murtuu aikanaan, iho ratkeilee, kävelystä ei tule alkuun yhtään mitään, veri ja visva lentää, ja noin joka kymmenes tyttö tähän hommaan kuolee. Sukupolvesta toiseen perinne silti jatkuu, jokainen äiti sitoo tyttärensä jalat, jotta tytär aikanaan pääsisi hyviin naimisiin. Isojalkasilla kun ei ole mitään asiaa vaimomarkkinoille. Avioliitotkin sovitaan valmiiksi, mistään rakkaushommista ei oo kuultukaan. Naiselle on elämänsä ajaksi kolme sääntöä: "Tyttönä tottele isääsi, vaimona aviomiestäsi ja leskenä vanhinta poikaasi". Ja naisen tarkoitus on yksinomaan synnyttää poikia.  Muuta virkaa niillä ei ole. Siinä synnyttelyn lomassa voivat toki siivota ja palvella aviomiehensä sukulaisia.

Ankea on ollu kiinalaisen syrjäseudun naisen elämä. Toki kirjan kertojaa, Lilyä, onnistaa: pääsee pieneks rääkättyjen jalkojensa ansiosta hyviin naimisiin ja kohoaa arvoasteikossa, aviomiesään ei ole mikään turpaan vetävä julmuri eikä anoppikaan pahemmin ole riesaksi. "Bed business", niikun sänkyhommia tässä kutsutaan, on tosin pakollinen paha niiden poikien aikaansaamiseksi, mutta senkin Lily oppii sietämään. Jotain naisia Lilyn tuttavapiiristä on sen sijaan elämä ehkä muuten kohdellut päin helvettiä, mutta heitä on onnistanut aviomiehen kohdalla se, että mies on keksiny miten nainenkin saa panemisesta jotain irti. Nämä naiset ei harrastakaan ukkonsa kanssa sänkybisneksiä vaan "bed fun"-hommia.

Hieno, hieno kirja, kerrassaan.

Sellasta sitte jäi tän lukemisen jälkeen mieleen pyörimään, että kyl on vaan onnistanu että on kuitenki syntyny sellaseen kulttuuriin ja eläny aikana jollon tasa-arvo on ees jonkinlaisissa kantimissa. Joojoo naisen euro ja miähen euro diibadaaba, kaikille kaikkee saman verran ja sillai, mutta jos miettii miten saatanan pitkä on naisten alistamisen historia niin aika helvetin nopeesti on tultu jopa näin hyvään tilanteeseen. Mutta missä kohin historiaa se on lähteny menemään tollaseks että on keksitty herra ties mitä saatanan keinoja hakata ne naiset sinne nyrkin ja hellan väliin, alistaa ne totaalisesti? Pilluko se on niin saatanasti miehiä pelottanu että on pitäny riistää naisilta oikeus elämään? Joko se jossain luolissa alotettiin vai miten? Koska tuntuu että tää kuvio toistuu kulttuurista ja uskonnosta toiseen, maailmanlaajusena ilmiönä. Apinoitahan myö ollaan, mutta en oo ainakaa koskaan kuullu että missään apinalajissa naaraat piettäs jossain nurkassa jumissa ja revittäis kappaleiks jos sieltä uskaltavat liikkua muualle ku synnyttämään.

ja se jalkojen sitominen: mistä helvetistä sellanenki on keksitty? Kuka ja mikä on ollu se joka on ihka ensimmäisenä kelannu et hei, miäpä ton tyttäreni kintut pistän silläviisii pakettiin et sen luut hajoo ja jalat kasvaa ihan vammasiks, ni vähäks se sit on hianoo.

Miten muuten loppujenlopuks, ku asiaa kärjistäen kattoo, ni noi saatanan rasvaimut ja tissileikkaukset ja muut kauneuskirurgiset toimenpiteet eroaa jostain ikiaikasesta jalkojen sidonnasta? Ei välttämäti muuten, kun että nykysin naiset hakeutuu noihin toimenpiteisiin ihan omasta alotteestaan, ei ketään pakoteta. Hassu juttu on sekin, että vois melkeen ajatella et  täl viisiihän nyt joissain länsimaisissa "vapaissa" kulttuureissa naiset ihan ite repii mattoa perseensä alta tän tasa-arvo-hommelin kanssa. Tokihan miähiä voi kaikesta syyttää, mutta harvemmin ne ketään pakottaa hankkimaan jalkapallon kokosia silikonitissejä ja nakilta näyttäviä täytehuulia, tai kyttää kaloreita niin että akka laihtuu sukkapuikoks, tai vaatii ravaamaan jossain persereiän valkasuissa ja pillunviilauksissa.  Kyllä ne naiset tekee ne valinnat ihan itte.

Sekö se on se tasa-arvon ultimaattisin huipentuma? Että osataan ihan ite ja oma-alotteisesti alistaa itteemme?
Luettu: 19.1.2012

Anita Shreve: A Wedding in december (17/2012)

Hei jee, hiekkakikkareen divarista löyty taas yks Anita Shreve. Ja jälleen päällisin puolin tyhjänpävänen tarina-aihio, mutta niin kivasti jälleen jaariteltu että oikeen hyvin viihdyin myös tän parissa. Aiemmat Shrevet oli kyllä parempia, mutta tää Joulukuinen häähomma ei silti lainkaan paska ollu.

High-school aikaset kaverit kokoontuu kypsemmällä iällä viettämään ystäviensä häitä. Siinä ohessa puretaan vähä vanhoja traumoja ja käyään läpi menneisyyden peikkoja ja elämässä sattuneita asioita. ei sen ihmeellisempää, siis, mutta kummasti Shreve osaa kirjottaa kirjoja, joissa ei juurikaan tapahu mitään mutta jotka silti pitää otteessaan.

Luettu: 20.1.2012

Henning Mankell: Wallander - Rauhaton Mies (18/2012)

En ookkaa vissiin aikasemmin lukenu yhtään näitä Mankelin Wallander-kirjoja, joten oli luonnollista alottaa sarjan vihoviimisestä osasta. Se nyt vaan sattu olemaan saaren kirjadivarissa tarjolla. Ja ihan hyvä oli, tykkäsin kyllä. Sellanen joku armeijassa korkeessa asemassa ollu gubbe katoaa, ja sitte kohta katoaa sen vaimoki ja kaikenlaista kylmän sodan aikasta vakoilutoimintaa ja muuta jännää täs vatvotaan.

Luettu: 24.1.2021

Japania (15/2012)

Liisa Stenberg: Vuosi Japanissa - Opas arkeen ja elämään vieraassa kulttuurissa (15/2012)

Sain vähä ennen Mordorista karkaamista tämmösen ulkomailla hillumiseen liittyvän kirjan pällisteltäväksi ja olen tätä kantanu Assholen (= miun rinkka) uumenissa tänne Indonesian hiekkakikkareelle saakka. Oon vaan odottanu sopivaa mielentilaa tähän tarttumiseen, koska tätä kirjaa oli tarkotus pläräillä sillälailla et on aivotoimintaakin mukana. Vasta nyt tuntu siltä, että pysty japania-kirjaan tarttumaan, silleen ajatuksella, mutta stressaantumatta.

Vuosi Japanissa ei sinänsä miuta kiinnosta, siis Japaniassa hilluminen vuoden ajan, tai oikeestaan minkään pitusen ajan. Voisin käyä, nopsaan kääntymässä, sushia syömässä, mutta luulen ettei miun kaltasen ikäihmisen hermo jaksais risuaitojen kanssa taistelua ja ryysistä ja ruuhkaa ja mekkalaa ja... no, ihan tarpeeksi näkee muuallakin japanialaisia jotka liikkuvat ihan joka paikassa kameroita räpsivinä laumoina. Mitä helvettiä se mahtaakaan olla ihan siellä japanialaisuuden kiehumispisteessä? Japanialaiset on outoja ja kummallisia ja niillä on ihmeellisiä tapoja ja erikoinen kulttuuri. Mielenkiintosta sakkia, mielenkiintonen maa, mutta ei oo ikinä minua temponu sillä lailla että ois mikään hullu tarve mennä paikanpäälle oikeen tosissaan ihmettelemään. Miä tykkään enempi autottomista ja metelittömistä hiekkakikkare-saarista jossain misä on meri ja regeitä ja lupsakka meininki, eikä mitää 24/7-älämölöö. Mutta yks tykkää yhenlaisest ja toinen toisenlaisest, ja tää maapallo on siit hyvä keksintö et tänne on laitettu jokaiselle jotain .

Mutta takas asiaan! Moni sinne kummalliseen Japaniin haluaa, ja heillehän tää Vuosi Japanissa onki tehty. Ja niiku jo kannessa sanotaan niin tämä on nimenomaan OPAS arkeen ja elämään, tää ei oo mikään Lonely Planet tai Rock'n'Roll Suicide Bar. Helvetin kattava ja asiallinen tietopaketti heille ketkä on Jaappaniin lähössä vaikka ny opiskelijavaihtoon ja miksei työkomennuksellekin menijöille. Aika kovin on kuiteski painottunu nimenomaan opiskelijanäkökulmaan ja vois melkeen sanoo, et ken on Japaniin vaihto-opiskelijaks menossa, tai sellasta ees harkitsemas, ni ois syytä tää kirja lukasta. Voi helpottaa siihen erikoiseen uuteen arkeen sujahtamista ku tiätää etukätee ees vähä mitä on tulossa. Täs kerrotaan kaikki viranomaisten kans asioimisesta alkaen aina polkupyörän hankkimiseen saakka ja kaikkee siltä väliltä. Miten toimitaan junassa ja kuinka roskat kierrätetään ja millaset on keittiöt ja teknovessat ja miten kaupasta löytää mitä haluaa ja sitä rataa. Ihan miälenkiintosta luettavaa toki, vaikkei olis mihinkään ikinä menossakaan. Asiapitosen tekstin lomassa komeita valokuvia ja muutamia ns. henk.koht. kokemuksia matkan varrelta, niin kirjan kirjottajalta ku muutamilta muiltaki Japanissa pitkään oleskelleilta. Ite oisin kaivannu näitä omakohtasia kokemuksia paaaaljon enemmän, ja uskon että kyllä niitä olis varmasti reilusti enemmän olluki. Ei tollasessa tyystin toisenlaisessa kulttuurissa yksinkertasesti pysty alottelemaan elämää ilman että sattuu ja tapahtuu ja on koko ajan joku pula ja pulma ja kommellus. Mutta tää olikin tietokirja eikä mikään viihderomaani.

Ja ku sujuvasti tän lukasin, jopa sillai et oli aivotoimintaa, ni kyllähän tämmönen kirja ajatuksia herätti. Ainakin sen verran, että sitten jos ja kun sen oman matkusteluun liittyvän kirjani joskus saan aikaseksi, niin se ei tule olemaan Vuosi Japanissa -tyyppinen tietokirja. Miä en osaa enkä jaksa kirjottaa noin tiukan asiallista ja faktapulskaa tekstiä. Miun seitinohkaset verbaaliset ja kirjallisen lahjakkuudet on valitettavasti suuntautunu enemmän sinne tilittävän muka-nokkelan paskanjauhannan puolelle.  Siitä lähetään ja sori vaan.

Luettu: 17.1.2012

Hyvää, jännää, kaunista, imelää sekä ihan puhasta paskaa (9-14/2012)

Juha Itkonen: Anna Minun rakastaa Enemmän (9/2012)

Kirjan nimi on ällöttävän imelä, ja takakansi kerto että tässä on Mordorin ensimmäinen suuri kansainvälinen poppitähti Summer Maple, oikeelta nimeltyään Suvi Vaahtera, ja sitte hänen ensirakkaus Antti, se saatanan reppana joka ei vaan osaa päästää irti ja jatkaa elämäänsä. Antti ikäänku autteli Suvin musiikkiuran alkuun sillo ku seurusteli, mutta Suvi, se biaats, dumppas niin yhteisen pändin ku Antinki ja lähti soolouralle. Siitä tuli sit ihan älytön kansainvälinen megastarba ja sillai. Kahlataan Suvin lapsuutta ja suhretta vanhempiin ja kaikenlaista.

Tällee kerrottuna kuulostaa ihan kauheelta paskalta ja aika epäilevin ottein tähän kirjaan tarrasin mutta jööses miten yllätti. Tykkäsin ihan valtavasti ja luin tän ihan taukoa pitämäti alusta loppuun, yhellä makaamisella (täällä sataa yhä, ei siis ole muutakaan tekemistä ku löhöö ja lukee). Älyttömän kaunista ja hianoa tekstiä, pikkusen silläviisiin kimuranttia nokkelaa sanankäyttöä ja tekstin vääntöä, mutta ei ollenkaan teennäisen olosta, sellanenhan alkaa aina välittömästi vituttamaan. Tää herätti lähinnä hienoisia kateuden tunteita, et osaispa itekin näin paskan tarina-aihion näin nätisti ja kiinnostavasti kirjottaa. ja ku kirjan loppuun on viel rykästy sellanen juonenkäänne joka heittää koko paskan perseelleen ni aijjettä.

Hauskaa oli myäs, että ihan miunki tuttavapiirissä on muusikkopariskunta Suvi ja Antti. Tarkkana siäl nyt, Antsa, ettei Svui vaan lähe sooloileen ja Madonnaks Madonnan paikalle!
Luettu: 11.1.2012

John Grisham: The Firm (10/2012)

Naapurimurjuun tuli mordorilaisia poikia ja heijjän kans pientä vaihtotaloutta harjotettiin. Lahjotin pari paskaa kirjaa ja sain tilalle tän John Grishamin klassikon. Jonka olen lukenu sata kertaa aikasemminki ja leffaki on nähty kans useempaaki kertaan. Helvetin hyvä ja näpeissään pitävä jännä lakimiässeikkailuhan tää on.  Alussa vaan tunnelmaa pilas se, et ku on sen leffan nähny ni Tom Cruisehan koko ajan mielikuvissa seikkaili kirjan päähenkilönä. Ai kauhee.
Luettu: 13.1.2012

Marian Keyes: Tuiki tuiki tähtönen (11/2012)

Sit vaihteeks totaalista aivot-narikkaan-chick-lit-paskaa. Hohhoijaa. Tästä ei oo muuta sanottavaa ku että menihän se sadepäivä tätä lukiessa.
Luettu: 14.1.2012

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (12/2012)

Hiekkakikkareella vierailleiden mordorilaisten lahjottamasta huikeesta kirjapinosta säästin viimiseks tän, koska tätä kirjan lahjottanu Marja niin tavattomasti kehui. Eikä kehunu turhaan. Järjettömän kaunis tarina nuoren kirjailijatytsän ja vanhan mummelin yllättävästä ystävyydestä. Joo, kuulostaa imelältä paskalta, ja sellasta tämä tavallaan olikin, mutta niin hienosti kerrottu, että paikoittain huomasin oikeen liikuttuvani ja piti laittaa kirja sivuun ja poltella tupakki etten alkanu tunnevyöryissäni vollottamaan. What's goin oooooon? Emmiä oo liikuttuvaista sorttia, mutta joku näitten akkojen elämäntarinoissa ja tässä tekstissä kosketti ja kouras. Sellasesta jos jostain tunnistaa hienon kirjallisen pläjäyksen, nimittäin. Että herättää tunteita, jopa miussa, sisältä kuolleessa Tuonelan Tienviitassa. Se se vasta onki saavutus! Loistava kirja, lukekaa, ja varatkaa nessua jos ootte herkistyvää sorttia.

Luettu: 14.1.2012

Dennis Lehane: Menneisyyden ote (13/2012)

Kolme lapsena kavereita ollutta kollia. Yhestä tulee polliisi, toisesta kriminaali joka tekee parannuksen ja sit lankee taas, ja kolmas potee sulaa hulluutta koska joutu lapsena pedofiilien kaappaamaks. Sen kriminaalin 19-vuotias tytär löytyy yhestä puistosta kualiaaksi piästynä ja ammuttuna ja se on ikäänku tän kirjan se pääjuoni. Murhaajaa en ainakaa miä ihan heti arvannu, eli hyvä kirja, jossa tapahtuu paljon. Täst on Itäpuun Klintti kuulemma tehny elokuvan Mystic River, joka sai kaks oscariaki.
Luettu: 15.1.2012

Ian Rankin: Kuurupiilo (14/2012)

Kuurupiilon luin, mutta en muista siitä oikein mitään. Ei, en ollu kännissä, vaan kipeenä, parhaimmillaan liki 40 asteen kuumeessa. Joten jonkuu narkkarin murhaajan jahtaamista kyllä tuli niillä kohin  luettua ku pysy tajuissaan ja piti saaha jotain muuta ajateltavaa ku se et lentääkö seuraavaks paska vai yrjö, mutta mieleen ei jääny oikein mitään. Jotain hämäriä pisnesmiähiä täs oli ja satanismiaki koitettii sekaan sotkee, vissiin. Sellanen kuva jäi ettei tää mikää järin kummonen lukuelämys todellakaan ollu.
Luettu: 16.1.2012

Ruåtsalaista hyvää (6-8/2012)

Nyt tuli luettua kolme huikeen hyvää  ruåttalaista dekkarihommaa.  Kiitos taas, oi mordorilaiset matkailijat, jotka miulle nämä lahjotitte. Arvostukseni on loputon! Ekaan ku tarttu ni enpä sen jälkeen muuta tehny ku luin näitä, ja eihä siin menny ku vajaat 2 päivää ku oli kaikki kahlattu läpi, yhteesä yli tuhat sivua ja saaaaaatanan piänifonttista tekstiä viä kaikenlisäks. Eli voi jumaliste oli hyviä.  Asiaa autto toki myös paratiisisaarella jyllänny sade ja myrsky, eli ei ollu liiemmälti muutakaan tekemistä ku löhötä kissojen kanssa katoksen alla kirja käes. Ei toiminu internetit, ei voinu mihinkää lähtee ku sataa ja möyryää, siin vaa kosteen nihkeenä senku retkotti nenä kirjas. Ees kaljaa en malttanu juua ku oli kiire lukee.

Kyseessä siis Camilla Läckbergin kirjottamia, tavallaan jatkotarinoita mutta toiminevat vaikka lukis väärässä järjestyksessäkin. Näis on sellain Ruattin länsirannikon pieni kylä ku Fjällbacka, sinne palaava kirjailija Erica, joka rakastuu paikallispoliisina työskentelevään lapsuudentuttuunsa Patrickiin. On Erican sisko, jolla on vittumainen, terrorisoiva ja hakkaava aviomies ja on pienen kylän pienet piirit ja on vähä jonkinlaista uskonnollista erikoistoimintaa ja kesäsin saaristoon tuppaavia turisteja. Mutta näien kolmen kirjan perusteella Fjällbacka ei oo kyllä mikään järin seesteisenä uinuva lintukoto, ku koko ajan joku murhataa ja niitä sit pieni poliisilaitos vimmalla tutkii ja selvittää.  Mainioita, eläväisiä, realistisen olosia henkilöhahmoja ja sujuvana soljuva suomennos. Mahtavaa.

Camilla Läckberg: Jääprinsessa (6/2012)

Sarjan eka kirja, josta tarina alkaa. Erica palaa sinne Fjällbackaan raivaamaan vanhempiensa kuolinpesää ja kuinka ollakaan, samaan aikaan hänen lapsuudenaikanen paras ystävä löytyy kesäasuntonsa kylpyammeesta kuolleena. Murhahan se on.  Pikkukaupungista rupeekii tonkimalla löytymään herraties mitä salaisuuksia.

Siin ohessa Erica ja Patrick rakastuu ja olin vähä et voi helvetti taas näitä mihi pitää AINA sotkottaa jotaa romanttista hömppää. Mutta siitä huolimatta älyn hyvä stoori, jonka lukemista ei vaan voinu hetkekskää lopettaa.
Luettu: 10.1.2012

Camilla Läckberg: Saarnaaja (7/2012)

Kakkososassa Erica ja Patrick asuu jo yhes siel Fjällbackassa ja on pullakii uunis, viimesillään tiineenä siis ollaa jo. Jostain kallionkolosta löytyy kuollu nuori tyttö, ja sen alle on aseteltuna 70-luvulla kadonneen kahen nuoren tytön luut. Tytsyjä on kidutettu ja rääkätty ja pietty vankina jossai ainaki viikon ennenku ne on lopulta kuristettu hengiltä. Ja sitte katoaa taas uus tyttö. Hurjaa selvittelyä ja fanaattista uskonnollista herätysliikehässäkkää ja kaikkee jännää.  Arvostin erikoista loppuratkasua, eli kerranki kävi niin että poliisit ratkas arvotuksen piirun liian myöhään, ja se kateissa ollu tyttöki ehti kuolla. Normaalistihan (ainaki ämerikkäläisis tän alan kirjois) aina just viime hetkillä ryämitään sinne jonnekii vankipoteroon ja keretää pelastamaan, mut ei täl kertaa.

Ja on muuten toinenki se sellain perus-dekkareihin kuuluva ennalta-arvattava juonenkäänne joka näist kaikista kolmesta puuttuu: kirjan päähenkilö tai -henkilöt ei joudu yhessäkään henkeä uhkaavaan pinteeseen. Ämerikän näis tämmösis kirjoishan aina se joku kuolinsyyntutkija tai murhatutkija on lopussa sen jahdatun murhaajan vankina ja vähällä päästä hengestään. Eikä se tolvana silti koskaan opi, vaan heti seuraavas kirjas sama homma.
Luettu: 10.1.2012

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja (8/2011)

Paras ja paksuin kirja näistä kolmesta. Ericalla ja Patricilla on tuare vauvva mut eikö taas tapahu murha ja tuu häiritteen elämää. Nyt hummerinpyytäjä saakii saaliiks merestä saksiniekkojen sijaan pienen tytön ruumiin. Luullaan ens että se on vaa tipahtanu mereen ja hukkunu, mutta nopeestihan se sit selviää että murhasta on kymysys. Murhaaja selviää vasta lopussa mutta sen taustaa rakennetaan pitkin kirjaa olevilla takaumilla, joissa on äärimmäisen  vittumaisten naisten elämää. Kaiken takana on nainen, siis.

Tässä arvostin hyvän ja jännän murhaselvittelyn lisäks sitä, että sen Erican elämää tuoreen vauvan kans ei kuvata sellaseks ruusunpunaseks ihanuudeks niiku useesti kuvataan, vaan uuvuttavaks kauheudeks, ainaki kotona imetyskoneena olevan Erican näkökulmasta katottuna. Kerranki jotain muuta ku sitä että vauvat on söpöjä ja niitten kakkaki haisee ruusuille.

Ja enempää miul ei näit kirjoi nyt ole, tää kirja loppu silviisii et se seuraava osa olis PAKKO saaha heti tähän nyt luettavaks mut ei oo, eikä vähää aikaa tuu.
Luettu: 11.1.2012

Vuoden ekat: duunarikirjaa, novelleja, Green Day ja muuta ripulia (1-5/2012)

Tästä se taas lähtee, uuelleen ygösestä.  Ja näillä koosteraporteilla ja pääosin köpöillä lyhkäsillä tilityksillä jatketaan, on niin kiire laiskotella ettei jaksa tuntitolkulla tän plokin parissa nyhjätä. Eli pitemmittä löpinöittä, vuoden 2012 ekat lukuelämyxet tässä, olkaat hyvät.

Robert Ward: Red Baker (1/2012)

Tämä oli duunarikirja. Red Baker on terästehtaalta potkut saava hunsvotti, joskin kaiketi pohjimmiltaan täynnänsä hyviä aikomuksia ja silviisii, mutta ku miästä tuppaa yleensäki viämään ihan muut asiat ku hyvät aikomukset ni eihä siitä hyvä seuraa. Muna viä vieraisiin naisiin ja suun napsaus juopottelemaan ja oman heikkouden sietämättömyys, sitä korjaillaan nappailemalla vähä humehia. Piripäissään sitä sit tulee tietysti sekoiltua väärässä paikassa, eli uuessa tyäpaikassa, ja potkuthan siältäki tulee. Vaimolla palaa siin kohin, vihdoin ja viimein, päreet ja se ottaa ja lähtee, seksykäs rakastajatarkii kyllästyy ja häipyy jonkuu veistoksellisen komistuksen kainalossa Floridaan ja Red Baker taitaa vihdoinki tajuta että taitais mennä paremmin jos noudattais ees omia neuvojaan. Eli että ei sillä niin paljo oo merkitystä mitä miäs puhuu, vaan sillä mitä miäs tekee. Ja jos koko ajan vaa lupaa ja uhoaa yhtä sun toista mut mistää ei tuu hevonvittua ja kaikki lupaukset petetää ni kuka sitä ny jaksaa loputtomiin katella?  Ja jotta asiat menis viälä piirun verran enempi perseelleen ni sitte mennään ryäväämään yks gangsteri, sählätään siinä niin että paras ystävä pääsee hengestään ja joudutaa sit lopulta vaihtamaan täysin maisemaa ku kanksteri alkaa uhkaileen ja vetelemään turpaan. Vaimo, helvetin tollo, ja poikaki lähtee mukaan ja aijai ku on perhe kasassa taas ja sehän on tärkeintä, ja on uus elämä jossain hevonvitussa ja siihen tää tarina sit loppu.

Ihan okei oli tämä opus, ei mitenkään erikoinen. Miälenkiintosta että tuo kirjassa kuvattu miehinen käytös on kyllä aivan universaali ilmiö. Näitä vastaavanlaisia tyhjiä lupauksia täynnä olevia sankareita löytynee meistä jokaisen lähipiiristä.
Luettu: 1.1.2012

 
Kurt Vonnegut: Breakfast of Champions (2/2012)
Harjotettiin naapurimurjun nuarenparin kans vaihtotaloutta elikkäs lahjotin heille yhen kirjan ja sain heiltä vaihtarina tämmösen Vonnegutin oudon ja hämmentävän teoksen. Tässä vähän selitettiin maailman kaikenlaisia asioita ja yhtäkkiä kirjailija itekin oli yks kirjan henkilö ja äärimmäisen sellasta päätä sekottavaa hommaa. En ymmärtäny tästä oikeestaan mitään, mutta oli siel välissä kivoja kuvia, esim. omenasta ja karitsasta ja pyramideista. Ihan hyvä kirja kuitenki, mutta ois ollu kiva jos olis jotain tästä myäs tajunnu.
Luettu: 3.1.2012

Patricia Cornwell: ruumiin todistus (3/2012)

Herraisä, majapaikan kirjahyllyyn oli jostai tupsahtanu suomenkielinen kirja, jota en ollu lukenu. Ihmeiden aika jne.

Nää Cornwellin Kay Scarpetta -kirjat on miusta yliarvostettua paskaa enkä tajua miten näitä myyään niin perkeleesti. Tokihan näitä lukee, varsinkin englanniks, on hyviä murhia aina joskus joo, mutta voi hyvä saatanan perse mitä paskaa tää oli suomennettuna. Vaivaannuttavaa lukea kun suomennos oli yksinkertasesti niin köpö että myätähäpee oikein vello vattalaukussa. Murhatutkija Marinon suuhun oli sullottu niin teennäistä hirveetä suomenkieltä et ai kauhee. Ääääh.
Luettu: 5.1.2012

Sarah Hall: The Beautiful Indifference (4/2012)

Aha. Tää tais olla taidetta jonkinlaisten lyhkästen novellien muodossa, eli en siis tajunnu tästä(kään) mitn. Kummallisia, muka syvän eroottisia (kansiliäpeessä luvattiin niin ja siitä seuras pettymys) pieniä tarinoita, joista puuttu aina joko pää tai häntä, eli stoori ei ikinä avautunu kunnolla ja jätti vaan jälkeesä kasan kysymyksiä, esimerkiks niiku et MITÄ VITTUA? Ku ei kerrottu et vaik miks joku akka ny lähtee johonki kukkulan rinteelle päättämään päivänsä vaik on just niin rakastellu ihanasti lovermaninsa kans. Tai et ku toinen luuska lähtee paniikis soutamaan järvelle (Vuotjärvi, btw, eli yks novelleista tapahtuu Mordorissa) mihi miähensä meni uimaan eikä kuulu takas, ni et hukkuko se ukko vai ei. Kaikki loppuu jotenki töks kesken tai sitte on joku outo lopetus joka jättää kaiken levälleen. Emmiä jaksa tämmöstä.
Luettu: 7.1.2012

Ben Myers: Green Day - Amerikan idiootit ja uuspunkin kukoistus (5/2012)

Tuli mordorilaisia miun hiekkakikkareelle ja olivatki vallan hyviä sellasia, koska sain heiltä valtavan pinon kirjoja. Nyt on lukemista, muutamaks päiväks aineskii. Varotuksen sanoin saattelivat tämän Green Day -kirjan miulle, on kuulemma paska. Ja kyllä, sitähän se oli. Tykkään kyllä Green Daysta, jostain kumman syystä, mutta jo ihan alkusivuilla alko tän kirjan kans tökkimään. Vittusaatana: kyse on punk-pändistä joka pamahti jättisuosioon, ei sen kummallisemmasta, ni kirjailija alottaa tarinan siitä ku epsanjalaiset tulivat ensimmäisiä eurooppalaisina ekan kerran jonneki San Franciscon liäpeille vuanna 1772. Onko hiukan niiku turhan tanakkaa pohjustusta, kenties?

En tiiä oisko tää kirja ollu ihan niin paska jos ois lukenu tän enklanniks, koska tuli vähän olo että suomennoksella on annettu tekstille se viiminen niitti. En tiiä. Oman osansa täs pilaa sekii, et kirjottaja on ollu ihan teinivuosistaan saakka ilmeisen harras Green Day -fani, et minkäänlaista kriittistä näkökulmaa ei oo mihinkään vaan vittu ku kaikki on siistiä ja niin punk. Jotenki tavattoman köpöö tekstiä ja välil ihan vaivaannuttavaa lukee.

Eikä täs otettu mitään kantaa siihen villiin huhuun että Billie Joe Armstrongilla olis ihan älyttömän piäni pippeli. Se tietohan minua tässä eniten kiinnosti mutta ei tullu asiaan vahvistusta eikä vaihtoehtosta informaatiookaa. Pöh.

Kaikessa paskuudessaankin jäi tää yhä valovuosien päähän Meiju Suvas -kirjan ainutlaatuisesta huonoudesta. Harmi, koska paskakin muuttu timantiks kuhan se jöötti on tarpeeks töpäkkää.
Luettu: 9.1.2012

Vuoden 2011 viimeiset (89-94/2011)

Anita Shreve: Light On Snow (89/2011)

Ja kuinka ollakaan, ku kävin paikallisessa kirjadivarissa vaihtamassa kirjoja uusiin ni sielt heti hyppäs käteen Anita Shreven joku toinen kirja. Jälleen järkyttävän hienosti kerrottu tarina, missä ei sinänsä tapahdu kauheesti, mutta on vaan jotenki älyttömän kauniisti kerrottu kaikki. On sellain 12-vuotias tyttö, joka asuu isänsä kans jossai keskellä ei mitään. Äiti ja pikkusisko on kuallu liikenneonnettomuudessa. Yks ilta ku ne on kävelyllä ni löytävät mettästä lumihankeen hylätyn vastasyntyneen vauvan. Kuulostaa ihan blah-blah-tason paskalta, mutta niiku sanoin, ni älyttömän hienosti kerrottu. Tykkään nyt kovasti tästä Anita Shrevestä.
Luettu: 21.12.2011

Karen Rose: You Belong To Me (90/2011)

Sit hienojen kauniitten tarinoitten perään raakaa sarjamurhaa. Ihan törkeen hyvä oli tämä. Sellanen sekopää lähtee kostamaan siskonsa raiskausmurhaa, ja kostaa tietenkin kiduttamalla ja murhaamalla kaikkia osallisia ja siin ohes osattomiaki. Leikkelee tyypeiltä sormia ja kaivaa silmämunaa päästä ja kielet saksii irti ja lopuks kaivelee syrämmetki rinnuksista. Mahtava meininki.  Oli aika paksu jötkäle tämä kirja, mutta niin maukas että lukasin sen päivässä.
Luettu: 22.12.2011


 

Michael Gruber: The Book of Air and Shadows (91/2011)

Iiiihan järkyttävän hyvä kirja! Takakannen perusteella olin vähän et kuolen tylsyyteen jo pelkästä ajatuksesta, ku siel uhottii jotain et täs etsitää Shakespearen yllätys-käsikirjotusta, jonka olemassaolosta kukaan ei oo tienny mitään ikinä ja plaa-plaa-historiaa ja muuta soopaa. Mutta tää oliki ihan saatanan hyvä, oli joo sen käsikirjotuksen etsintää ja historiallisia kirjeitä 1600-luvulta ja mafia jahtas ja mitähän viälä. Mutta niin mainiosti kerrottu et välillä hekotin ääneen. Täs oli sellanen tylsä lakimies, joka on ihan mahoton hamesankari ja ihan hulvattomalla tavalla kertoili naisseikkailuistaan kaiken muun ohessa, ja ne oli ihan parhaita juttuja tässä opuksessa. Että milviisii mikäkii vallotus äänteli orgasmin saadessaan ja muuta höpöö. Venäläisten mafiatyyppien kanssa joudutaa napit vastakkain ja se Shakespearen käsikirjotuskii lopulta löydetää, mut ne oli oikeestaa vaa sivuseikkoja, tää oli muuten niin mahottoman hyvä kirja. Lukekaa ihmees!
Luettu: 25.12.2011

Nicholas Sparks: Dear John (92/2011)

Aaarrrgghhhhh. Kannessaki niin imelä kuva mis rakastunu pariskunta istuu jossai rannalla lusikkana ja niin eteerisen onnellisna et voi helvetti. Ja takakannen tekstiki kerto et imelää rakkaustarinaa on luvassa. Mutta ku koko lailla kaikki muu vähäkään lukukelponen on majapaikan kirjahyllyssä joko miun sinne hylkäämiä kirjoja tai muuten jo luettuja (osa useempaanki kertaan) tai väärän kiälistä tekstiä ni vaihtoehdot on sikäli vähissä. Sitä joutuu sortumaan epätoivosiin tekoihin, ja tarttumaan mihin tahansa pökäleeseen jossa on jokseenkii kaikki sivut ees tallessa. Imelää rakkaustarinaa it is, siis, ei voinu muuta. Täs on John, raju tatuoitu sotilasmiäs ja sit Savannah, kaunis ja ihana ja kiltti ja neitsyt ja suorittaja ja kirkossakävijä. Nehä sit kohtaa ja silmittömästi rakastuu, mutta sitte ku miäs on sotilas ni sotilashommiin pitää hänen menemän ja katos vaa, ei se kestä kuitenkaa. Akka ottaa ja jättää kirjeellä just ku miäs on Bagdadissa tappamishommissa. Miäs ei kuiteskaa, tiätenkää, lakkaa rakastamasta ja oijoi ja voivoi ja sit ku menee vuosien päästä Savannahia tapaamaan ni ku käy ilmi et muijan aviomiäs on kuolemasa syäpään ni eikö rakkauresta riutuva tee epäitsekkään ja vilpittömän rakkauren teon ja myy isäukkosa rakkaurella keräämän kolikkokokoelman ja lahjota rahat sen syävässä riutuvan aviomiähen kokeellisiin hoitohin. Aviomiäs selviää ja Savannahin kans onnellisena tiluksillaan käyskentelee ku sotilas käy niitä välil jostaa puskasta vaklaamassa. Että sellasta.

Ai saatana nyt on lähtävä kirjakerjuulle jonnekii, varmaan ihan vaan rahalla mentävä saaren divariin ostoxille. Mitähä jännää siält täl kertaa löytyy?
Luettu: 28.12.2011

Michael Connelly:  The Brass Verdict (93/2011)

Kirjadivarista nappasin ihan vaa jonkuu ja sattu tämmönen lakimiästarina. Isoo ja leuhkaa halivuudin filmimogulia syytetää vaimonsa ja vaimon rakastajan murhasta. Ihan jees, paha saa palkkansa, jopa. Tykkään lakimiästarinoista jotenkii aina, en tiijjä et miks.

Oijoi. Ei tuu sataa kirjaa luettua tänä vuonna mutta ehtisköhä yhen viäl? Nenä kirjaan siis!
Luettu: 29.12.2011

 

Frankie Boyle: My Shit Life So Far (94/2011)

Jumalaaaaare mikä kirja! Sain visiteeraamassa olleilta mordorilaisilta tän lahjotuksena ja kiitollisuuteni määrää ei voi sanoin, eikä kaskuin, kuvailla. En muista että oisin koskaan ikinä mitään kirjaa lukiessa nauranu niin paljon ku tän kans, aivan hulvaton, räävitön ja törkeä mahtavuus tämä My Shit Life So Far. Höröttelin ääneen tuol rannalla makoillessa ja pari ihmistä kävi oikeen kysymäs et mitä siä luet ku on noin hauskaa. Kirja lähtee kiertoon, jonotuslista on olemassa.

Frankie Boyle on brittiläinen stand-up koomikko ja koko kirja on ihan pelkkää ja silkkaa vitsiä. Ei hajuakaan mikä osa tästä on faktaa ja mikä paskaa, mutta ei paljon haittaa, sen verta on pimeetä läppää et ihan sama mikä on totuuspohja. En ala kertaamaan juttuja täs mut sanottakoon et tarinat esmes nudistirannalta on ihan parhautta. Ei vois osuvammin kuvailla nakuja mummoja ku toteemalla et kun ne kumartelee poimimaan pingispelissä pudonneita palloja niin näky on hirviä, ihan ku ne olis istunu jonkuu auton alle jääneen raadon päälle.  Ja kuninkaallista perhettä laitetaa niin sata-nolla et herranpiaksut sentään. Kuningatar Elisabeth on niin vanha että sen toosassa varmasti kummitellaan ja tätä rataa.

Ostakaa ja lukekaa tämä kirja jos yhtään haluutte hauskaa pitää. Huh huh. Jahka joskus palaan Mordoriin ja miulla on koti ja kirjahylly niin tämän kirjan hankin sinne oikeen kunniapaikalle. Kert aina jos vituttaa niin voi lukee My Shit Life So Faria ja tulla hyvälle tuulelle. Mainio, mahtava, loistava kirja lopettaa tämän vuoden lukemiset.
Luettu: 31.12.2011

Ja jep, sataa kirjaa ei tullu vuotena 2011 täyteen ja siihen on syynsä (sikana muuta puuhaa joka vei aikaa lukemiselta), mutta paljon kerkesin kuitenki lukea. Paljon hyvää, jonninverran paskaa, mutta yhtä kaikki, lukeminen on yhä yks elämän parhaita asioita.

Ja okei, blogi jatkuu myäs nyt uutena 2012-vuotena. Meinasin jo et äh en jaksa enää, mutta toisaalta ei täs ny kauhia vaiva ole ja on jotenkii kiva pitää kirjaa (onpas sopiva sana tähä) mitä kaikenlaist paskaa tulee luettua.

Murhia ja ihmissuhdepaskaa (82-88/2011)

Nikki French: Until It's Over (82/2011)
Jänskä murhailuhomma, ja kerrottu kivast sillai et eka puolikas tarinaa on yhestä näkökulmasta ja loppupuolisko murhaajan näkökulmasta. Kirjailijan nimi on muuten kexitty, tai oikeestaa yhistelmä kirjan yhessä naputtaneen avioparin nimistä. Miten vitussa sellanenki onnistuu? Kirjan kirjotus yhessä aviopuolison kans? Niiku avioliitoissa ei ois muutenki jo tarpeeks vaikeeta.
Luettu:  12.12.2011

Jarkko Sipilä: Murharyhmä (83-85/2011)
Täs oli samaan pakettiin nakattu 3 kpl Jarkko Sipilän jotain Takamäki-sarjan dekkareita. Täs oli sellaset ku Todennäköisin Syin, Likainen Kaupunki ja Mitään Salaamatta. No joo. Ihan jees tarinoita, jänskää poliisihommaa vähä niiku sieltä polliisin päästä katottuna, mutta ei nää ny mitään Jens Lapiduksia sentäs ollu.
Luettu: 16.12.2011

Anita Shreve: The Pilot's Wife (86/2011)
Huikeen hyvä kirja, jonka luin ihan yhellä rykäsyllä. On sellain amerikkalainen rouvashenkilö, joka elelee onnellista perhe-elämää. Aviomiäs on lentokäpteeni ja heil on yks lapsi. Yks yö sitte koputetaa ovee ja tullaa kertomaa, että lenzikka jonka puikoissa miäs oli ni on räjähtäny ilmassa ja pudonnu mereen. Kohta alkaakii sit näyttämää siltä, että rouvan rakas aviomiäs on ihan ite vieny sen pommin koneeseen. Tiäsikö se että sil on pommi laukussa? Tekikö se itsarin? Kenen helvetin kanssa sitä on oikee naimisissa oltu? Tätä sit selvitellää, ja kui ollakaa, käy ilmi että äijällä on ihan toinenki elämä atlantin toisel pualel. On toinen vaimo ja lapset ja kaikki. Eikä akka ameriikas oo tiänny eikä ees epäilly yhtää mitää. Mut näihä se aina menee, kotona on aina se pikkurouva joka onnellisna paistaa muffinseja eikä tiiä yhtää mitä se miäs reissuillansa oikee puuhastelee, uskoo vaa vilpittömästi et ei se meijjän Pena ikiin minuu pettäis. Niinpä vissiin.

Mutta ihan sikahyvä kirja kuiteski, jotenki niin taidolla kirjotettu että tarinaa ei vaan voinu jättää kesken, oli pakko lukee loppuun että sai selville tekikö se lentokäpteeni itsarin räjäyttämällä sen lenzikan ja mukana olleet ihmiset, vai mist oikee oli kyse. Jännä homma. Ja tän kirjailijaeukon nimi laitetaa muistii ja on pakko lukee jotaa muutakii mitä se on kirjottanu.
Luettu: 16.12.2011

Rosie Thomas: Constance (87/2011)
Ja heti perään toinen kirja ihmissuhteista, jihuu, ja tässäki käyään vieraissa ja kaikenlisäks viel äijä suhaa yksien siskosten kans, toisen kans on naimisis ja toista käy siin ohimennen vähä höyläilemäs. Vaimona ollu sisko sit kuolee syöpään ja on niin dramaattista ja kaikkee. Kansitekstit uhos ettei voi olla liikuttumatta tän kirjan kans mut ihan hyvin pysty olee. Plää-ääääh. Ainoota kivaa täs oli et okei, ihan hyvin kirjotettu, ja et tässä suhattii välil Balilla. Muutenhan koko kirja oli just sellasta keski-ikäsille ämmille tehtyä paskaa, missä lopussa sit rakkauressa riutuneet lemmekkäät pösilöt ketkä ei oo voinu olla yhes ennenku nyt ku äijän vaimo otti ja kuali  ni aijai, siin ne sit viimisel sivul kopsahtaa hempeinä yhteisille lakanoille. Voi vittu.
Luettu: 18.12.2011

Nicci French: Complicit (88/2011)
Ja taas Nicci Frenchin kirja ja taas vähä samanlainen tarina. On kaveriporukka ja sitte yks tapetaan ja kauhee härdeli et kuka sen teki. Kaikki epäilee toisiaan ja plaaplaa ja sitte murhaaja taas lopussa tunnustaa kaiken, tost vaan. Ei siis mitään erikoista tässä opuksessa, kyllähän tän luki mutta ois voinu jättää lukemattaki.
Luettu: 20.12.2011