Anita Shreve: Body Surfing (63/2013)Pitkästä aikaa Anita Shreveä. Ihanaa! Hyvästi kirjotettua settiä, ei koskaan petä.
Tässä kirjassa tarina on yhtäältä sellanen suku-on-pahin-tyyppinen juttu, toisaalta semmonen et kaikkea se rakkaus teettääkii ja kolmaalta koruton kertomus kuinka elämä kuljettelee, halusi tai ei.
On kotiopettejattarena itteensä elättävä vielä nuari, alle kolmekybäin, naisihminen Sydney, joka on vähän rikki. Takana yks avioero ja sitte ku seuraavaks meni naimisiin ni aviomies kuali. Opettajatar opettaa yhen perheen vähän hidasta tytärtä. Perheen äiti on biaatsh, iskä on mukava, kaks vanhempaa, aikuista veljeä omanlaisiaan. Veljeksillä ei keskenään oikeen synkkaa, on kilpailuasetelmaa ja kaikenlaista siä menneisyydessä, joka on saanu veljekset varpasilleen toistensa suhteen. Ensikohtaamisella veljesten kans Sydney vetää yhestä pienestä jutusta omat johtopäätöksensä, jotka määrittää niin Sydneyn suhteet veljeksiin kuin Sydneyn tulevaisuudenki. Sydneyhän menee siis tyystin mettään määritellessänsä mielipiteensä veljeksistä. Se toinen sitte viättelee, viä jalat alta ja ku ollaan menossa naimisiin ni hääaamuna jätkä sitte kertoo että ihan vaan vittuillakseen veljelleen tässä ollaan, kato, ei hän tän pidemmälle tätä kuiteskaa ny lähe viämään et moi vaa. Jättää Sydneyn siähen sitte, ikäänku dumppaa alttarilla melkeen. Mahtava meininki, kova jätkä!
Se ois se toinen veljes ollu se kunnon miäs, joka tykkäs oikeesti ja kunnolla. Mutta nyt kävi näin.
Jälleen tarina ei mitenkään vauhdikasta kaahausta ole, kaikki tapahtuu jotenki hitaan ja rauhallisen olosesti. Shreven tavaramerkkityyliähän näemmä on sellanen et kirjassa ei sinänsä kauheesti äksöniä tartte olla, se "juttu" on enemmän semmonen taitava ja hiano tyyli kertoa ihan jopa ei-mistään silläviisii että lukija ei pitkästy.
Aina näihi tuppaa kuitenki joku opetus sisältymään, useimmiten jopa niin alleviivaten sinne rivien väleihin tuupattu, että jopa miun kaltanen puupää tajuaa. Tässä kirjassa opetus oli miun miälestä sellanen, että ensivaikutelmaan ei ihan aina pidä luottaa, ja että toinen tsäänssi eli mahdollisuus pitäs antaa.
Varmaan ihan totta. Miäki toki täs vanhemmiten, ku tiätynlaine höperöityminen kuuluu muutenki asiaan, ni oon ruvennu vähän enemmän kuuntelemaan miun vaistoja. Miästen vaistoista en tiiä, mutta kyllä naisen vaisto aika usein tietää missä mennään. Mutta myännän että kun aika kärkkäästi vetelen johtopäätöksiä varsinki ihmisiin liittyvissä asioissa, ni aina en ihan oikiaan osu. Että jos heti kättelyssä päätän että tuon ihmisen kanssa en tod tule toimeen, ni myähemmin oonki hokannu et vittu tuohan onki ihan vitun hyvä tyyppi.
Mitä toisen mahollisuuden antamiseen tulee, se on kyllä tyystin tapauskohtasta. Kaikki ei sellasta ansaitte. Oppivatpahan sitte, saatana, kantamaan vastuun tekemisistään, sanomisistaan , panemisistaan tai muista sähellyksistään, ku joka mokaa ei painella villasella siihen vedoten että "ku tuo nyt vaan on tuommonen, ei se voi sille mitään". Kyllä vittu voi, jos pistetään voimaan, saatana.
Räyh. Olen paasannut.
Tiätääks joku muuten onks Anita Sherevä suomenneltu? Kiinnostas kuulla jos joku on lukenu suomennettuna et millasta oli. Meinaan nää Shrevet on niin hianoa tekstiä että siinä saa suomentaja olla tarkkana että tekstin taso pysyy eikä lätsähä sonnaks jollain joluilla ja umpuiluilla.
Luettu: 16.8.2013 Gili Trawangan, Indonesia
