Oho. Onpas lukeminen hidastunu ja päivittelyt tänne kirjaplokiin vähä jääny. Mutta ku tuli ohjelmaan matkustelua ja suorittamista, eli on ollu muutaki tekemistä ku löhöömistä ja lukemista. Reissuhommista on lisää täällä, mut tää on kirjablogi, eli mennääs asiaan.
Martina Cole: Broken (19/2012)
Tosi jees sarjamurhaustarina. Oli pedofiilei ja kankstereita ja kaikkee. Pieniä hylättyjä lapsia rupee yhtäkkiä pulpahtelee esiin mm. purettavien rakennusten katolta, rekan lastin seasta, roskiksesta ym. Muutama löytyy elävänä, osa kuolleena. Homma alkaa vähitellen johtamaan pedofiiliringin pariin. Sairas meininki, sairas maailma.
Luettu: 27.1.2012 Gili Trawangan, Indonesia
Pläää-äääh. Moskovan alamaailman seikkailuja. Murhaamista ja katulapsia ja blaa-blaa. Ohkanen, mutta oh niin puuduttava kirja.
Luettu: 31.1.2012 Gili Trawangan, Indonesia
Hyvä saatanan perse mitä paskaa. Tässä sit taas nähtiin se satunnaisten kirjahyllyjen varassa elämisen huonoin puoli: vahingossa lukee aivoja mädättävää hirveetä ripulia, vaikka jopa ne samppoopullojen tuoteselosteet olis antanu enemmän. Tai ainaki vituttanu vähemmän.
Tää lienee huikee menestysromaani, koska on tehty elokuvaki, jossa pääosassa Sarah Jessica Parker, uuh ja ooh ja mitähän sil on päällä ku se on sellanen muati-ikoni vissiin. AAARGH. Juonen kuvio on siis se, että on uraäiti, ja voi että sen elämä on yhtä tasapainoilua perheen ja työn kans, ja niin on vaikiaa ja elämä niin haastavaa, mut lopussahan sit kaikki muuttuu ihanaks ku akka tajuaa jättää työnsä ja jäähä kotiin lasten kans ja muutetaan maalle ja alkaa taas oma aviomieski maistumaan ja sillai. Koitti kai olla sellanen uraäitien Bridget Jones, tai jotain. Yhtä kaikki, kauheeta paskaa.
Tiiä sitte vituttiko tää siks että en lapsettomana ihmisenä tajua tämmöstä perhe-on-paras-propagandaa vai siks, että oon onnekkaasti skandinaavisesta kulttuurista jossa kuitenki ollaan työelämän tasa-arvosuuden kanssa näemmä valovuoden edellä brittein saaria. Meil on äitiyslomat ja muutenki sellanen meininki et ihmisille sallitaan elämä myös työpaikan ulkopuolella, oli siin elämäs sit lapsia tai ei.
Täs myös aika hienosti yleistettiin, et miesressukat ei selviä ilman naista, ei ne vaan tajuu eikä osaa, arki ei niilt reppanoilt suju, nälkään ne kualee ja likasissa vaatteissa kulkevat jos ei oo naista laittamassa evästä ja kertomassa missä piironkin laatikossa on puhtaat kalsarit. Voi niitä polosia. Siinä sinänsä saattaa kytee pieni (=suuri) totuuden kipinä. Oiskohan se selitys siihen miks miunki tuttavapiirissä on lukematon määrä sinkkunaisia, mutta sinkkumiehet voi laskee yhen käen sormilla?
Luettu: 2.2.2012 Sanur Beach, Bali, Indonesia
Kääk. Kestipäs tän lukeminen. Mutta hyvä oli Requiem Mass, ei se ollu kirjan vika että hitaasti tuli edettyä. Sellanen ihan kilahtanu tyyppi rupee kostamaan vuoskymmeniä sitten kuolleen serkkunsa menehtymistä lahtaamalla asian kanssa tekemissä olleita naisihmisiä. Perussettiä, ei mitään erikoista, mutta näitä murhiahan miä luen ku liukuhihnalta. Corleyn murhausjuttuja olen lukenu muutamia ennenki, ja aina ne jaksaa viihdyttää.
Luettu: 9.2.2012 Siem Reap, Kambodza
Sitten tuli pieni sairasteluhomma, eli hotellin sängyssä makaamista kirjan kanssa. Tämä 8th Confession oli muutenkin niin köykästä huttua et meni nopeesti. Muistaakseni olen Pattersonilta lukenu joskus jotain hyvääkin, mutta tää johonki helvetin "Women's Murder Club"-tarinasarjaan kuuluva teos oli kyllä aika onnetonta diibadaabaa. Okei, rikkaita ihmisiä murhataan kärmeenpuremalla ja sivujuonena on jonku kräk-diileri-sutenööri-paskiaisen murha, mutta aika sellasta... no, kirjotettu vissiin naisille yksinomaan ku oli niin kepeetä ja ihmissuhteitten täyttämää paskaa.
Luettu: 11.2.2012 Siem Reap, Kambodza
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti