Aina Kallio: Hurmurimagneetti (130/2012)
Nyt nimittäin lähin seikkailumielellä romantillisen kioskiläpyskäkirjallisuuden äärelle! Tästä ei meno enää rajummaksi muutu!
Hurmurimagneettia rupesin lukemaan vähä pelko perseessä. Kirjoittaja "Aina Kallio" on nimittäin todellisuudessa ihan toisenniminen, ja miun oikeen hyvä ystävä. Ni aattelin, että kuinkahan miä tästä sitte reportaasin muotoilen, jos tuotos onki jotain myötähäpeetä aiheuttavaa noloo paskaa. Mut ei onneks ollu! Täähä oli ihan mainio, teksti sujuvaa ja tarinassaki siellä täällä jotain järjen hiveniä. Ai että, jopa miäkii, kekä oon äärimmäisrealistinen ja tunnevammanen, ni viihyin tän paris vallan mainiosti. Välillä sitä synkkäki paska tarvittee vähä roumäänssiä elämäänsä, vaikka sitte tämmösen Hurmurimagneetin muadossa.
Hurmurimagneetti on Elina. Valokuvaaja, kenen miäsjutut on aina ollu vähä sellasia ja tollasia, mist ei oikee mitää oo tullu, kaikenlaisii hurmurei siin on tullu ohimennen kopastuu. Sitte Elina tapaa Jonin, eli roktähti Johnny Pinen. Ai että kuulkaa, siin oikee syrämmestä otti ku kiltti ja kunnollinen Elina viä rokstärbältä jalat alta! Rakkaushommahan siitä tulee. Ja on tiäteski niin onnellinen loppukii, voi että.
Oikeen kiva satu oli tämä. Ja Johnny Pine oli niin ihku roktähti, joka viä Elinan treffeillä siänimettään ja kaikkee. Voi ei!
Erikoisplussaa on tarinan nimi ja äärimmäisen kauhee kansikuva!
Romantiikkaoverdose vähä pääs kuiteski tulemaan. Siks ajattelin seuraavaks lukee ihan silkkaa pornoo! Pysykää kuulolla!
Luettu: 5.11.2012 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti