Andrew Gross: Killing Hour (31/2013)
Hmmmmm. Tässä kirjassa oli iso fontti. Se sopikin tähän kirjaan. Kepeetä oli. Sinänsä juonenaihio oli sellanen, joka miusta sisäls kovasti aineksia äärettömän mielenkiintoseen meininkiin, mutta kirjailija ei ollu siitä ollenkaan tarpeeks ammentanu. Aika sellanen köykänen oli opuksen anti.
Lääkärimiehen veljenpoika tekee itsemurhan. Lääkärimies lähtee veljen ja veljen vaimon tueksi. Veli on entinen hippi, vetäny huumeita ja ollu jossain hippikultissa tms ja kitaraa rämpyttäny. Mielenterveysongelmia on koko huushollilla. Lääkärimies alkaa tonkimaan ens kalliolta kukkulalta hypännen veljenpojan sairauskertomuksia ja viranomaisten toimintaa. Kohta lääkärimies onki sitte kurkkuaan myäten menneisyydestä tunkevien sekopäitten kuvioitten keskellä. Velipojan menneisyys murhakultissa 70-luvun alussa tulee kummittelemaan. Ei nimittäin hyvä heilu. Murhia siellä, murhia tuolla, kaikki kiipelissä. Ja sillai.
Noniin. Hipit ja epämääräset kultit jotka menee huumepäissään niin sekasin, et ihmisiä rupeevat tappamaan. Saarnataan maailmanloppua ja jossain ranchilla asutaan ja vapaa rakkaus ja rokenroul ja LSD. Pistäväkatseinen kulttijohtaja, joka luulee että The Beatles lähettää hänelle musiikin välityksellä viestejä, ja kulttijohtajan täysin fanaattiset seuraajat.... hmmmm.... Kuulostaako tutulta? No niin miustakin. Kirjailija oli hiukan vuosilukuja muuttanu ja tyyppien nimiä ja vähän kehitelly jotain muka omaa, mutta kyllähän tuo oli suoraan Mansonin perhettä.
Edes kirjan aloittava päähenkilön veljenpojan itsemurha ei ole kirjailijan omaa "tuotantoa". Kirjailija kertoo kirjan lopussa että hänen oman veljensä poika kuoli tismalleen samalla tavalla, ja kirjailija on tragedian lypsäny tähän kirjaan ihan pilkulleen. No, kukin tekee surutyönsä tavallaan, mutta jotenki miusta vähän on kyseenalaista tekniikkaa oman sukulaispojan itsemurhan suora selostus jossain rikosromaanissa. Vaikka voihan sitä ajatella, jotta pojasta näin jää jotain elämään, vaikka aika jotenki rivoa on, että pojan viimiset hetket ja elämän loppu on sitä, mitä kirjailija haluaa kaikelle kansalle jakaa.
Mutta ois ny Kirjailija Gross sitte pojan muistolle kirjottanu hyvän kirjan, eikä tämmöstä huttua. Murhakultti yksistään on niin kiehtova asia et siitä ois voinu kirjottaa vaikka millasta meininkiä mutta jos ei osaa muuta ku pölliä tarinan käänteitä sieltä sun täältä ni ei kai sille mitn voi.
Jos haluu lukee oikeesta murhauskultista hyvän kirjan, ni suosittelen Vincent Bugliosin kirjaa Helter Skelter. Se kertoo Mansonin hommista ja on todella mielenkiintonen. Jos ei jaksa kirjaa lukea ni sit eiku kliketi-klik wikipedian Manson-sivulle.
Ja toi kirjan nimi. Killing Hour? Niiku siis tappotunti? Ei tässä ollu mitään helvetin yhtä tuntia jonka aikana tapetaan. En tajua yhtään. Mutta kai noita vastaavia yleiskäyttösiä kirjannimiä on jossain kustantamoissa lapuille kirjotettuna, joku kultakalamalja täynnä, ja sieltä sit voiaan aina poimii joku, jos tuntuu ettei kirjalle muuten nimee keksitä.
Luettu: 28.3.2013 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti