Tuiskulta tuli lainaan myös walesilaista hurjaa ja kauheeta tarinaa. Niall Griffithsin Lampaanköyrijät. Tää on taas semmosia yllätyskirjoja, niitä mitkä on jotenki päässy livahtaan ihan ohi, eli ei mitään ennakkokäsitystä tai hajuakaan koko hommasta, mutta sit onki sellanen tarina ettei takuulla poistu mielestä ennenku dementia kunnolla iskee. Voi vittu mikä kirja, siis.Lampaanköyrijä on sellanen walesin kukkuloilla elelevä Ianto-niminen surkee tapaus, jonka koko elämä on ollu yhtä helvetin vastoinkäymistä ja paskaa. Ja Iantolla ei sitte niin sanotusti oo ihan kaikki lampaat aitauksessa, jynöy, ja sitä tilannettahan sellanen totaalisen kontrolloimaton päihteitten vetäminen ei tietysti hirveesti auta. Kaikenlaist kauheeta tapahtuu ja ihmisii kuolee ja paska loppu ja voi kamala sentää.... Mut lampaita täs ei kuitenkaa, luajan kiitos, köyritä.
Tarina on ihan kammottava, väkivaltakuvaukset on ehkä kuvottavimpia mitä oon ikinä lukenu (ja biliiv mii, niitä oon lukenu tsiljoonia, ja yleensä oon ihan innoissani kaikista murhatarinoista) ja niistä tuli oikeesti ihan vitun paha olo, tyypit kiroilee siis ihan saatanan vitun paljon, ja sellanen yleistunnelma on ahistava, ankee, harmaa ja totaalisen toivoton.
Vaikka tästä kirjasta tuli paha ja ahistunu olo, se ei tarkota että kirja ois huono. Päinvastoin. Loistavasti kirjotettu, ja törkeen hyvin suomennettu, hienoa tarinankerrontaa. Yks ehkä mieleenjäävimpiä lukukokemuksia ikinä, ja ehottomasti pakko ostaa tää kirja myös omaan hyllyyn, koska kunhan täst ekasta kerrasta toipuu niin Lampaanköyrijä on takuulla kirja jonka luen vielä useesti uudelleen.
Mut nyt ku on lampaat köyritty ni on pakko lukee seuraavaks jotain kevyttä, tyhjänpäivästä humpuukia. Oli sen verran rankkaa tän kans nimittäin. Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti