Possurassut (42-43/2010)

Jatkoa Berliininpoppelille elikäs Anne B. Radgen kaks ihanaa opusta: Erakkoravut (42/2010) ja Vihreät Niityt (43/2010). Lukasin yhtä kyytiä nää, ei ollu puhettakaan että ois voinu väliin lukasta mitään muuta.

Stoori jatkui siitä mihin Poppelit loppui ja kun kahen kirjan verran tarina vielä kehittyy niin rupes nimittäin hymy hyytymään. Kun Poppeleissa viel sai sellasen käsityksen et täs on huumoriaki, laitettu vaan vähä kummalliseen yhteyteen, niin kyllä Erakkoravuissa jo alko meininki synkistyä, ja Vihreät Niityt meni sitte jo ihan murheelliseks.

Mut eihän siinä jumaliste hyvin voi käyä kun yhen naisihmisen niskaan kaadetaan kauhee vastuu sikatilasta ja vanhuudenhöppänästä isoisästä ja vaik mistä. Veljekset joitten mun mielestä ois pitäny ottaa hommat hoitoon, ni eihän ne tee muuta ku pakoilee vastuutaan. Vasta sit ku akka pimahtaa ja heittää hanskat tiskiin niin äijät tajuu et no hitto oiskohan pitäny tehä jotain jo pikkuse aikasemmin. Mut niihä se menee. Naiset kantaa vastuun ja hoitaa hommat, kun ei kukaan muukaan niihin tarttu. Sitte ku ämmältä loppuu voimat niin äijät on hätää kärsimässä ja korttitalo romahtaa ihan täysin. On se perkele.

Ni että tarinan loppu ei oo ollenkaan onnellinen (tosin mun mielestä stoori jäi ihan kesken.... tulisko jatkoo viel????). Koko kirjatrilogian läpi mulla oli tietysti hirvee stressi ja huoli että miten niille sikalan possoille oikeen käy ja olin ihan peukku perseessä että sekoilkoo kaikki mutta kunhan possut pärjäis.

Possuillehan kävi sit tietty ihan vitun huonosti.

Ja nyt on ihan järkky Hyvien Kirjojen Jälkeinen Masennus. Huokaus.