Kultapienelle, rakkaudella (64/2011)

Anteeks, oi kaikki kaksi lukijaani. En oo nyt kyenny lukemaan entiseen tahtiin ollenkaan. Oikeen ahistaa. Mutta on ollu muuta ajateltavaa ja saatanallinen touhotus kaikenlaisten säätämisten kanssa. Ja oon aika monta iltaa äheltäny indonesian kielikurssin kanssa. Ja sitte löysin AngryBirdsiin vähä uusia leveleitä. Ja piti vähän käyä rimpsallaki eli viihteellä. Että tässä on nyt vähä ollu kaikenlaista.

En silti oo ihan varma, oliko keskittymiskyvyn puutteen vaiko kirjan vika, että Chuck Palahniukin Choken kanssa ähräsin näin pitkään. Kirja on erittäin hämmentävä tarina Victor Mancini -nimisestä hyypiöstä. Victorin äiti on jossain piinakodissa kuolemankielissä. Victor käy ravinteleissa esittämässä ruokaan tukehtumista ja lypsää sen varjolla ihmisiltä rahaa ja myötätuntoo. Victor käy seksiriippuvaisten terapiaryhmissä hakemassa vähä äksöniä jalkoväliin. Victorin kaveri kerää kiviä. Victorilla oli sekopäinen lapsuus. Victor luulee olevansa Jeesuksen esinahasta kloonattu Jeesus. Victor panee, ja panee, ja panee. Victor kutsuu kikkeliään koiraksi ja siemennestettään pieniksi valkoisiksi sotilaiksi.

Miä en siis tajunnu tästä kirjasta hevon persettä.

Mutta parasta täs oli kirjan etusivulla ollut teksti: " Kultapienelle, rakkaudella, Tuomas, 8.9.2004". Millanen miäs antaa KULTAPIENELLEEN tämmösen kirjan, ja muka vielä rakkaudella?

Eipä tainnu sekään suhre kestää, koska divarin hyllystä tämän kirjan ostin. Näinköhän se Kultapieni on sanonu Tuomakselle, tämän kirjan luettuaan, että viepä kuule koirasi ja ne pienet valkoiset sotilaasi ja HÄIVY?