torstai 24. marraskuuta 2011

Rypemistä rokenroul-elämässä (74/2011)

Käytiin tuos vajaat pari viikkoa sitte Indoneessian Jakartassa kaverin kans kattomassa Children Of Bodom -jytäorkesterin keikkaa. Keikan jälkeen istuttiin iltaa baarissa ja vejettiin kaljaa ja jauhettiin paskaa ja kyseisen yhtyeen Alexi Laiho otti puheeks lukemansa mainion kirjan. Sen verran kovin sitä liekitti että pakkohan se oli saaha luettavaks, ja kuis ollakaan, Herrasmiäs Laiho kipas oitis opuksen hotellishuoneestaan hakemaan ja anto lainaks.



Guns'n'Roses yhtyeen alkuperänen rumpali oli Steven Adler, se kenel oli iso tukkapehko ja hullusti rintakarvoja, oikee sellain talja. Adler on nyt kirjottanmu/kirjotuttanu Gunnari-elämästään kirjan, joka on nimetty oivasti My Appetite For Destruction - Sex & Drugs & Guns'N'Roses. Aivan mainio kirja ja mukavasti kirjotettu, asioita kaunistelematta. Kiipee kyllä miun listoilla aika korkeelle noitten rokki-elämänkertojen sarjassa. Hurjaa kreisii meininkii, oikee sellasta rypemistä huumeissa ja estottomissa pimuissa. Kunnon rokkitähti-elämää, just sitä mitä sietääkii kukkahattutätien paheksua.

Adlerista jää kirjan lukemisen jälkee vähä sellanen ressukkamainen olo, tuli tunne ettei heppu ehketi ollu ns. penaalin terävin kynä, mutta vallan sympaattisen olonen kaveri kuitenkin. Ja mitä kieroja mulkkuja ne muut Guns'N'Rosesin tyypit oikee onkaa ollu, voi saatana. Pistivät rumpalipoikaa oikee kuus-nolla. Vittu mitä nillittäjiä, joista ei kellää ois ollu mitää oikeutta mäiskästä ensimmäistä kiveä, ku kaikki muutki mätti huumeita ja viinoja napaansa minkä ehti. Ja kamoon, jos pändissä on sellanenki sekopää ku Axl Rose, ni luulis että jos siin ny vähä rumpali ehketi kräkkiä polttelee ni ei tunnu missää.

Gunnari-elämänkerroist oon lukenu myös Slahin kirjan, ja se oli niin puuduttavaa paskaa, että ees A.W. Yrjänän päiväkirjajärkäle ei pääse lähellekään. Slash, jonka luulis olevan just se miäs jolla olis paljo kreisejä tarinoita, ni ei kirjaansa saanu niin minkäänlaista viihteellistä menoo. Saatto yhellä lauseella kuitata et "no sithän miä vedin seuraavat 3 kuukautta huumeita ihan raivolla, mut lopetin sitte" ja sen jälkee tulee viistoist sivuu jotaa helvetillistä jaarittelua jonki kitarariffin synnystä. Hirveetä paskaa, älkää ostako. Ostakaa sen sijaan tää Adlerin mainio opus, takaan että viihdyttää!

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Ootko lukenu Duffin kirjan? Mulla olis se kirjahyllyssä odottamassa...