Perhedraamaa ja ihmissuhresoppaa (82/2013)

Kissanpennun nimi on Heikki Silvennoinen.

Jodi Picoult: Vanishing Acts (82/2013)

En ookkaa vissii ennen tätä Picoultia lukenu lainkaan. Mutta tämmöin kirja oli hylätty regeipaariin ja regeipojat sitä siinä pyöritteli ja miä totesin et tänne se, ette tyä sitä kuiteskaa lue. En lukenu miäkään pitkään hetkeen, siitä on kuukausia kun tää kirja siirty miun lukemattomien kasaan. Nyt siihen sitte tartuin, ku miul on telkkarilakko ja keskityn viksumpaan tekemiseen, eli esim. kirjojen lukemiseen. Kun muutin elokuun eka päivä omaan huusholliin ni miul on nyt telkkari ja taannuin heti aivottoman zombien tasolle ja tölläsin vaan Crime Investigation -kanavan true crime -dokumentteja ja joltain kanavalta Frendien uusintoja ja sit kaikilta kanavilta kaikkia mahollisia kokkauskilpailuja. Kun rupesin näkee eroottisia unia Gordon Ramsaysta ni otin sen merkkinä siitä, että telkkaria on nyt kattottu hiukan liikaa, saatana. Pihalla on tropiikki, ja miä vaan makaan neitsytkammiossani ja tuijotan hurmiossa Master Chefejä ja himoan Ramsayn piukeisiin pöksyihin.

Aijoo. Piti kertoa tästä Vanishing Actista eikä eroottisista akteista, joista haaveilen vaikken haluais. Joo.

Kirjan tarina: isä on kidnaapannu oman tyttärensä 28 vuotta sitte, ku tyttö oli 4-vuotias. Sen äitee oli ihan kauhee deeku, ni siks. Elävät onnellisna, kunnes menneisyys tavottaa, iskä lähtee polliisien kyytiin. Tytär on siis jo aivan aikuinen, jolla on omaki lapsi. Tytär on kasvanu naapuruston kahen pojan kanssa, joista toisen kanssa on tehny lapsen. Se toinen poika, se on vaan rakastanu, mutta rakastaa niin puhtaasti ja romantillisesti, että väistyy vaan, omasta onnestaan tinkien, jotta kaikkien ystävyys säilyy. Joo.

Tarinaa etenee kronolookisesti sillai, et vuoronperään jokainen kertoo omasta näkökulmastaan kui hommat etenee. Samalla toki muistellaan menneitä ja avataan niitä mörköjä sieltä vuosien takaa. Yhtä ja toista ilmenee. Daa-daa jii än ee.

Aluks olin aivan liekeissä, mut sit ku aikansa olin tavannu rupes tökkimään. Tarina on hyvä ja hianosti kirjotettu ja kaikkee, mutta jotenki oisin ehkä suonu että ois vähän tiivistetty. Ja nää stoorin ihmiset jotka kertoo tätä tarinaa, ni jotenki kaikki on niin vitun analyyttisia ja hianosti asiansa ilmasevia, et meni vähän epärealistiseks. Jotenki liian semmosta hattaraa ehkä kuitenki.

Ihan kiva ja hyvin viihyin, mut vähä alko ällöttää koko paska.

Luettu: 23.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Tyttöjen reppureissuopas. Iiik! Blingbling! (81/2013)

Chelsea Duke: High Heels And Head Torch - The Essential Guide for Girls Who Backpack (81/2013)

No tiäsin miä kyllä jo etukäteen että tämmöstä opasta lukiessa rupiaa vituttamaan. Mutta halusin silti lukea, ihan noin niiku malliks. Ja ohan miunki hyvä tietää miten tyttöjen pitäis reppureissata. Josko se sitte tämmösestä opaskirjasesta löytyis miulleki muutama vinkki kuinka olla neidinpi. Et sit sais vaik aisaa, jos osais olla enempi pimu, eikä mikää pihtaava mörkö vaan. Juu. Avoimella seikkailumielellä kirjan kimppuun!

Äh. Kirjan kohderyhmä on ehkä parikymppiset gimulit, jotka lähtee pitämään välivuotta rinkat selässä ja niien meininki on että matkustellaan, bailataan ja pannaan mahollisimman montaa eri kansalaisuutta edustavaa södee kundii. Joo. Opaskirja neuvoo kuinka valita mukaan lähtevät kledjut sillai et ne käy yksiin toistesa kans, ja et kui pitää olla mukana bailukengät kans vaikkei millään mahtuis ja koruja on oltava ja meikkejä kans ja hattu on hyvä olla jos tukka on likain, vaik hattu kyl pilaa kampauksen mut voi kätkee sit paskasen vookin sen alle. Neuvotaan myäs mistä löytää parhaiten petiseuraa (hostellien tms mestojen backpacker-baareista) ja et mitä kantsii tehä jos hostellin kimppahuoneen naapuripetissä jotkut köyrii ja miten löytää bileseuraa ja sillai. Äärimmäisen tärkeitä asioita kaikki.

Mahtavinta oli ohjeet kuinka puhua vieraille ihmisille. Oli valmiit repliikit ja kaikki. Että ensimmäinen askel: tervehdi ja kerro mikä siun nimi on. Askel kaks: tyyppi vastaa ja kertoo nimensä. Askel kolome: kysy mistä se o kotosin. Askel neljä: tyyppi vastaa ja saattaa ehkä kysyy mistä siä sitte oot. Jne jne jne. Tsiisös. Okei, itsehän olen epäsosiaalinen mörkö, mutta kyllä jopa miä tarvittaessa - ja halutessani -  osaan ihmisille puhua ihan ilman valmiiks kirjotettuja esimerkkejäki.


No joo oon kriittinen ja katkera ja kateellinen ruma vanha haaska, ku en jaksanu innostuu tästä. Oli seassa ihan oikeesti kivojaki juttuja ja hyviä vinkkejä ja kelpo stooreja reissuilta, mutta ku on aina vähän toisenlaiset intressit ollu matkailun suhteen ni ei tää miulle kyllä mitään tarjonnu. En usko, että tän luettuani nyt säntään ostaa blingblingii ja pakkelii, ja saan sen jälkee yhtään sen paremmin aisaa ku tähänkää saakka.

Emmiä tiiä miks pitää olla reissuopas oikee erikseen pimuille. Niistä tamppooneista ja ripsiväreistä ja kimaltelevista sandaaleista ei niin paljo voi jauhaa että tämmöstä omaa opaskirjaa asia vaatis. Ku kuiteski se semmonen paikasta aa paikkaan pee liikuskelu, ja siä perillä oleminen, on niiku se matkailun ajatus, oli siull pöksyissä pilde tai kepexet.

Mutta varmasti semmoset oikeemmat tytöt tästä kirjasta tykkää ja saa täst paljo irti jos omaa reppumatkaa miettii. Miusta tää oli turhanpäivästä sontaa, mutta miä oonki tämmönen ymmärtämätön kiree paska.

Luettu: 21.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Potterin jälkeen (80/2013)

Robert Galbraith (J.K.Rowling): Käen kutsu (80/2013)

Häripottereitten äityli J.K. Rowling on kirjottanu Robert Galbraith -salanimellä dekkarin.Onnistunu salaisuus, ku ihan kirjan takakannessa jo kerrotaan et kenest on oikeesti kyse.

Lähin lukemaan hyvin epäluulosena ja oli ennakko-odotuksena, että pakko olla paska. Rowling kirjottaa Pottereita, piste. Ei mistää magiamaalimasta noin vaa kulkaa ruveta jotain dekkarinpaskaa suoltamaan, se ei vaan käy.

Mutta tämähän oli valtavan hyvä! Olen liäkeissä! Haluun lukee lisää tätä! Heti! Räyh!

On sellain yksityisetsivä, Cormoran Strike, jolla on elämä ihan solmussa. Raha-asiat ja parisuhre ja kaikki ihan vituillaan. Toinen jalkaki puutuu ku on sodassa käyny sillai. Sille tulee sitte yks päivä töihin sellain nuar pimu Robin. Ja sitte tulee hyvin maksava asiakas.

On nimittäin semmoin sikakuuluisa supermalli tömähtäny luksuslukaalinsa parvekkeelta yks yä alas ja kuali siihen. velipoika ei usko itsariks, vaikka kaikki muut uskoo. Palkkaa salapoliisi Striken selvittämään mitä oikeesti tapahtu. Ja Strikehän selvittää, into piukassa jeesivän uuen sihterisä avulla.

Tarina on hyvä ja juanenkäänteet oivia ja syyllistäkää en arvannu itte.

Parasta oli kuitenki loistavat henkilöhahmot, etenki se salapoliisi Strike. Ja jotenki se ja se sen uus sihterripimu Robin, ne on hyvä pari ja toimivat kimpassa mainiosti. Heistä haluan lukee lisää ja onneks kirjan liäpeessä sanotaaki, että tää kirja alottaa sarjan. Lisää on siis tulossa, jihuu!

Luettu: 19.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Nesseri ja Mankeli (78-79/2013)

Håkan Nesser: Komisario ja hiljaisuus (78/2013)

Öööh. Ärsyttävä kirja. Hyvä tarina, uskonlahkohommaa ja raakoja murhia, mutta tekstin tyyli otti aivoon.

"...oli kai helppo juttu seuloa valkoisesta valheesta esiin retroaktiivinen totuus."
Anteeks, mikä? Retroaktiivinen totuus? Mitä?

"...kuivasia huolellisesti otsansa epäilyttävään nenäliinaan."
Okei, otsansa huolellisesti kuivaaja on komisario, mutta että hänen nenäliinansaki on epäilyksen alainen?

Ja tätä meininkiä. Miä en jaxa.

Lisäks kirjassa ei missään selkeesti kerrottu että missä kaikki tapahtuu. Kummallisia kaupunkien nimiä ja muuta, mutta en saanu käsitystä ees että missä maassa ollaan. Yhessä sivulausessa mainittiin jotain joka viittas et oltais Puolassa mutta tiijä sitte.

Luettu: 16.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu (79/2013)

Mahtava Mankeli! Täs oli natseja! Natsit on aina jänniä ja miälenkiintosia. Lisäks oli hyvä päähenkilö, sellain poliisi joka sairastuu syöpään ja on siitä ihan paskana ja sit luonteeltaan semmonen sulkeutunu mörkö. Sen entinen työkaveri, eläkkeellä oleva polliisi, on muuttanu johonki huitsun korpeen erakoks ja löytyy sieltä tapettuna. Se on ruoskittu hengiltä. Asiaa! Syäpänen poliisi on sairaslomalla ja oottaa vaan et alkais hoidot ja aikaa tappaakseen lähtee sinne käpykylille pohjoseen ottamaan selvää et mikä sen entisen työkamun tappo. Jälet johtaa natsisaksaan ja sodanaikasiin tapahtumiin siellä. Toinenkii murha kohta tapahtuu ja kaikenlaist kummallist.

Ihanan paksu kirja, miälenkiintonen juani, hyvät henkilöt ja hianosti kuletettu tarina, eikä suomentajakaan oo menny sössimään. Mainio, viihyttävä teos. Tykkäsin.

Luettu: 18.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Laitapuolen kulkija kiipelissä (77/2013)

Karin Alvtegen: Tuntematon (77/2013)

Puuduttavan paskan jälkeen olipa ilo saaha hyvä kirja luettavaks. Ja viä suamenkiälinen, aiiiijettä. Kaveri nimittäin tuli Palatsini vierastiluksille lomailemaan, ja toi tullessaan pinon lukemista. Arvostan! Arvostan niin että sattuu!

Tämmönen Karin Alvtegen on miulle aivan uus tuttavuus, en oo ennen lukenu. Tuntematon ei ole mikään huikea mestariteos, mutta varsin sujuvasti kulkeva tarina yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneestä naisihmisestä, jota epäillään palottelumurhista. Epäillyks hän joutuu kun kävi sellanen klassinen "väärään aikaan väärässä paikassa"-tilanne.

Ala siinä sitte miettimään, että mikäs nyt neuvoks, kun ei oo koskaan saanu yhteiskunnalta muuta ku paskaa niskaansa ja luottamus viranomaisiin on täysin pakkasella. Tukijoukkoja ei ole, oma perhe on varakas mutta ovat hylänneet jo vuosia sitte, ei oo mitään tahoa minkä puoleen kääntyä. Lööpit huutaa kuvan kera että hullu silpoja on hän, eikä kukaan ees mieti vaihtoehtosta syyllistä. Kiipeli on tosiasia.

Sattumalta Sibylla, se on sen naisen nimi, kohtaa sellasen 15-vuotiaan pojan, joka on ehkä ensimmäinen ihminen vuosikausiin joka luottaa ja auttaa, vaatimatta siitä korvaukseks rahaa tai pildee. Pojan avulla Sibylla pääsee juonesta kii, alkaa seurata johtolankaa, ja löytää oikean murhaajan.

Onnellinen loppu. Jee.

Miä olen itte muuten miettiny et pitäs kokeilla kirjottaa mysteeridekkaripaskaa, ihan sillai huvikseen ja vähän vitsinäkin ehkä. Siitä vois vaikka tehä uuen plokin ja kirjottaa sitä sinne sillai jatkokertomuksena aina ku jakselee. Kun oon niin helvetisti lukenu tän alan kirjoja, kaikki kliseet on hallussa. Ja oishan se hauska kattoa ja nähä viekö miun mielikuvitus mihinkään, ensimmäistä spektaakkelimaista, mahtavaa lukua (joka miulla on jo olemassa) pitemmälle. Jäänpä pohtimaan asiaa!

Luettu: 14.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Syrämmen asia (76/2013)

Dean Koontz: Your Heart Belongs To Me (76/2013)

Dean Koontz, tunnetaan piireissä myös salanimellä Dean R. Koontz, on myöskin kirjailija, joka välillä hutasee maaliin mutta useimmiten ei. Tämä kirja oli häneltä suorastaan riman alittava tekele, teennäinen, väkinäinen paska, jota lukiessa sain vahvoja visioita siitä, kuinka Kirjailija Koontz siä sulkakynä sauhuten kirjottaa niin tärkeenä ja väsää omasta mielestään nokkelaa juonenkulkua.

Oispa luettanu käsikirjotuksen miulla, ois saanu oikeeta palautetta ennenku päästää tätä kuraa painokoneisiin.

Kirjassa on IT-miljonääri Ryan Perry, jonka syrän sanoo tyäsopimuksensa irti ku jätkä on vasta 34. Syrän ilmottaa, että lähtö on tulossa, irtisanomisaika sellanen max. vuasi. Pitää löytää uus syrän sijoitettavaks Perryn rinnuksiin, tai loppuu temmellys.

Syränoireitten ilmaannuttua Miljunääri Perry alkaa kuulla omiaan ja näkeekii omiaan ja rupee paranoidiks ja vää-vää. Saa uuen syrämmen ja elämä on sen jälkee vuoden aika mallikasta,. kunnes alkaa taas kummaa rapsutusta kuulua ikkuinoiren takaa ja kummia tapahtuu. Hän näkee outoja unia ja saa viestejä tuonpuoleisesta ja mitähän vielä.

Emmiä jaksa enempää juonesta ees selittää, sitä oli niin paljo ja sellasta rönsyilyä joka suuntaan. Kirjailija Koontz on selkeesti ollu sillai et "eka mä olin et mä kirjotan yliluonnollista, mut sit mä olin et mä kirjotanki elintehtailusta ja sit mä olin et mä laitan viel vähä ihmissuhdepaskaa sekaan ja oho nyt en keksi mitä kirjottasin ni laitetaan päähenkilö nukkumaan ni voin kirjottaa mitä tahansa psykedeliaa ku menee unien piikkiin".

Lopussa miljunääri kaiken mysteerin ratkottuaan lahjottaa pois koko tsiljardien piljardien omaisuutensa ja muuttaa johonki vammaisten lasten orpokotiin pesemään koiria. Okei.

Luettu: 13.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Murhan jöpöö settii (75/2013)

James Patterson: Cat and Mouse (75/2013)

Varsin hyvä sekopäämurhaajakirja tämä Cat and Mouse. Tässä on tavallaan kaks tarinaa, eka hullu murhaaja päästää vimosen kylmän pierunsa jo kirjan puolivälissä, ja sitte keskitytään seuraavaan sekopäähän. Arvostan!

Patterson on kirjailija, joka välillä onnistuu ja kirjottaa hianoa shittiä, mutta se taitaa myös kelvottoman kuran tuottamisen. Esim. hänen ns. Women's Murder Club -sarjan kirjat on kaikki ihan kamalaa sontaa.

Luettu: 5.11.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Sikiöitä vanhuksille (74/2013)

Siin on Hietsu ja Seek ja kirja

Tess Gerritsen: Life Support (74/2013)

Varhaisempien aikojen Tess Gerritsenit on aika paskoja. On sairaalamiljöötä ja romanssitoimintaa. Sitte myöhemmin ku Gerritsen alko kirjottaa rajuja murhauskirjoja, ni hänestä tuli lukukelposempi. Oon lukenu hirveen kasan Gerritsenin murhauskirjoja, misä seikkailee Jane Rizzoli ja Maura Isles. Heist on tv-sarjaki näemmä olemassa, pyörii ainaki jollain miun tsiljoonasta tv-kanavasta. En oo kattonu, en jaksa. Mutta mieluusti luen.

Tämä Life Support on kuiteski sitä varhaisempien aikojen Gerritseniä. Sairaalahommia, romantiikalta ei vältytä, mutta ei tää aivan paska ollu. Tohtori Toby Harper tyäskentelee sairaalan ensiavun yävuaroissa. Sil on kotona altzhaimeroitunu äitimuari, ketä se vahtii päivät ja yät sitte paikkailee ihmisiä sairaalassa. Ei siihe sekaa sitte oikeen muuta elämää mahu, ei ole miästä, on vaan päiviä samanlaisia, töihin-kotiin-töihin-kotiin.

Ensiapuun tuuaan yks yä sekava vaari, joka katoaa saman tien. Kohta tuuaa toinen yhtä lailla sekavuustiloissa oleva kääkkä. Toby alkaa selvittää asioita ja hiffaa et molemmat asuu samalla asuinalueella, sellasella missä asuu vaa elämän ehtoopualella olevia ihmisiä. Plaa plaa, satuu sitä ja tätä, salaliittoa ja käpistelyä kulisseissa, komea kuolinsyytutkija, murhia, raskaaks väkisin laitettu lapsihuara, sikiöitten sadonkorjuuta vanhusten aivoihin, elävältä hautaaminen ja lopussa suudelma. Uuh.

Ihan kiva oli, muttei mitenkään erityinen tahi mieleenjäävä.

Kauheeta kyl tää ikääntyminen. Tää on aivan perseestä. Mulle kans jotain sikiöruiskeita kiitos. Ikuinen elämä ja vetreys, kiitos.

Luettu: 2.1..2013 Gili Trawangan, Indonesia

Iiiik mainoksia

Jos ei siul oo adblokki käytössä ni näjet ehkä että plokiin on tullu pari mainosta.

Persaukisena maailmalla ku olen ni kaikki keinot käyttöön lisäropoisten hankkimiseksi. Kaveri vinkkas tuommosesta TradeDoubler-hommasta, sitä testaan nyt sitte.

Jos tilailet kirjoja Akateemisesta tai Suamalaisesti ni klikkaa noita mainoksia täältä. Ja kas: miä saan hitusesti nuudelirahaa!

Kiitän.

Nyt reppu jupiset (73/2013)

Emily Barrr: Backpack (73/2013)

Reppureissaaja, turisti, travelleri, nomadi ja samsonite meni ääsiään. Kuka voitti?

Tämmösen Backpack-kirjan toi Toveri Vähis kun kävi kyläilemässä. Sanoi jo etukäteen, ettei tiiä oliko kirja hyvä, ihankiva vai paska. Samaa pohdiskelen itte nyt kun oon tuon loppuun lukenu.

Tarina lyhyesti: lontoolainen bilehile Tansy on pääosassa. Hänen äiti on ollu alkkis. Äiti kuolee, Tansy herää hautajaisten jälkeen sairaalasta ku on vetäny ittesä kokkelilla ja viinalla kunnon sfääreihin. Elämän pitää muuttua, Tansy tuumaa. Poikaystävän kanssa siis ääsiään perintörahoja mälläämään. Poikaystävä peruu viime minuuteilla ja Tansy on ihan mäsänä ku joutuu lähtee yksin. Tansy on sellain vitun rasittava biaats joka pitää itteään vähän muita parempana, ja on suoranaisen ilkee vittupää vähän kaikille. Vaikka painelee reppu selässä pitkin banana pancake -reittejä Vietnamista Laosiin ja sillai, ni EI, EN OLE REPPUREISSAAJA, mulla ku on kalliit merkkivaatteet ja kaikki. Kohtaa ihanan miähen, of koors, ja valaistuu ja alkaa tajuta. Reissun aikana pitkin ääsiää joku tappaa plondeja brittipimuja. Sarjamurhaaja kehissä.

En kerro enempää, jos joku haluaa lukea tän. Mutta aika aikasessa vaiheessa itte arvasin kuka murhailee. Okei.

Ihan nasta juani oli, ja stoori näin ääsiänmatkaajalle toki oli kiva luettava, juoni kulki sujuvasti ja ajoittain oli hauskojakin juttuja.

Joku tässä kuiteski koko ajan vähän vitutti. No, ihan sama, evvk.

Jännä kuiteski toi kauhee tärkeily sen suhteen, että mihin matkustelijaryhmään sitä ittensä laittaa. Kaikista porukoista on toki helppo vetää aika rajuja karikatyyrejä. Reppureissarit on persaukisia rastatukkasia hippejä, jotka vetää ganjaa ja on niin olevinaan, vaikka joka iikka vetää sen Vang Viengin tubeilun ja Thaikkulan fullmoonpartyt ja Balin surffikurssit ja Gilisaarten sienipirtelöt. Turisti on vähän yksinkertanen pakettimatkailija, joka on hiukan hätääntyny kaikesta, tuo mukanaan ruisleipää eikä puhu kieliä. Samsoniteporukalla on rahaa ja antavat sen näkyä. Nomadit on kodittomia vastuunväistelijöitä, jotka luimistelee jossain huitsunkuusessa. Travelleri... mikäs vittu se nyt sitte onkaan? Se on kai sit se sellanen joka matkustaa helvetisti, osaa olla, ei tee siitä numeroa.

Mikähän miä nyt sitte oot? Paskan väliä tittelillä. Onnellinen olen täällä missä olen.

Luettu: 25.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Hyppel! (72/2013)

Kuvan kissanpentu painaa paljon vähemmän kuin 700 grammaa. Mutta  hän hyppii hyvin!

Tuomas Kyrö: 700 grammaa (72/2013)

Hulvaton Tuomas Kyrön kirja pituushyppäyksestä. Eikö kuulostakin kiehtovalta? Täs on sama meininki, hitusen, kuin Miika Nousiaisen (se mies on nero!) Maaninkavaarassa. Aihe on siis urheilua, joka ei miuta juurikaan kirjallisuutena, eikä oikeen muutenkaan, kiinnosta (paitsi sit jos ne alkais pelata jalkapalloa älästi!). Mutta kun asiasta kirjotetaan kuten Kyrö tahi Nousianen sen tekee, niin kirjat on silkkaa ahmintakamaa.

On se muuten sillä lailla, että sieltä Mordorista tulee maaliman parhaan musiikin lisäks myäs ihan vitun mahtavaa kirjallisuutta. Mutta mikäs ihme se on, meil on maailman hienoin ja taipuisin kieli.

Luettu: 20.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Läckberg rulaa! (71/2013)

Camilla Läckberg: Majakanvartija (71/2013)

Kaikenlaisen paskalukemiston jälkeen meinasin tikahtua intoon ku pääs pläräämään Läckbergiä. Oon hänen kolme ekaa lukenu, sit välistä puuttuu nelososa ja nyt kaveri toi miulle tän vitosen. Ai jestas mitä herkkua! Valtavan taitavaa juonenkehittelyä ja sellasta kerrontaa, ettei kirjaa malttais käsistään laskea. Ku on PAKKO tietää miten tässä oikeen käy ja miten kaikki rinnakkain kulkevat tarinat lopulta liittyy toisiinsa ja kuka on murhannu ja kenet ja mitä hä. Huikiaa!

Ai lav Läckberg!

Jos joku ei oo näit viel lukenu ni suosittelen painumaan samantien kirjastoon tahi kirjakauppaan ja ottamaan koko satsin kerralla haltuun.

Luettu: 15.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Ihanan neitseellinen rakkauskesä (70/2013)

Melanie Milburne, Trish Morey, Sara Craven, Amy Andrews: Ihana Kesä (79/2013)

IIIIK! Aitoo harlekiinishittiä! Miten ihanaa! Oikeen hekumallista luettavaa, avot! Tässä paskajärkäleessä oli neljä tikahduttavan romantillista tarinaa. Miun aivot meinas kualla. Kerron teille nyt omin sanoin jokaisen tarinan. Istukee alas ja lukekaa.

Melanie Milburne: Riitasointuja
Ollaan sairaalaympyröissä. Tulee uus ylilääkäri, joka on veretseisauttavan komee ja jonka syvänruskeissa silmissä on kiihkeä katse. On lääkärivosu, joka tekee jotain hömppätutkimusta koomapotilailla.  Veistoksellisen sileän leuan omaava  uusi ylilääkäri ei hyvällä kattele jotain halausterapiaa ja tekee asian tiettäväks. Mutta alusta saakka vosun ja päivettyneen ylilääkärin välillä kipinöi valtava sekshuaalinen jännite ja lääkärivosu yhtenään yllättää ittensä tuijottelemasta noihin pohjattoman syviin suklaaruskeisiin silmiin. No sänkyyhä siitä päädytään, intohimolle ei voi mitään ja lääkärivosu luovuttaa neitseellisen kansallisaarteensa ylilääkärin pitkäsormisiin käsiin. Jotain onkelmaa kuiteski yhtenään tulee, ne kuuluu asiaan, mutta rakkaus voittaa ja lopussa kositaan.

Trish Morey: Sadusta totta
En muista tästä muuta ku että komean päähenkilön nimi on Diablo. Ja lopussa kositaan

Sara Crave: Italialaiset leikit
Nyt kehiin heitetään kreivi italiasta ja köyhä brittityttö.Neitsyt tietysti, koska tosirakkauressa neito on koskematon, mies kenties häntäheikki, siihen saakka kunnes tuntee sisimmässään outoa zäpinää kohdatessaan kainon neidon katseen. Lopussa kositaan.

Amy Andrews: Panoksena elämä
Nyt jännän äärelle! Komea sharmikas sotilas, joka on jo lähes nelikymppinen setä ja sitte parikymppinen naivi pimatsu. Ovat olleet suhteessa mutta miäs on dumpannu ja läks jonneki kriisialueille avustushommiin. Pimu painelee perässä ja kohta kapinalliset kaappaa ja kiipelissä ollaan. Kuolemanpelon keskellä kyllä suuteloiaan. Lopussa kositaan.

Näin. Tämmöstä. Jestas mitä paskaa.

Luettu: 14.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Hynyisen paska (69/2013)

Jouni Hynynen: Paskapuhetta (69/2013)

Kaveri tuli kylään ja toi kirjoja! Jihuuuuu! Toi mm. Hynysen uusimman eli Paskapuhettaaaaaan. Olinki sitä jo ootellu, koska kyllähän miä kaikki Hynyset luen, oli ne miten kauheeta paskaa hyvänsä. Hynyset on vähä niiku pizzat ja seksi ja Kotiteollisuuren levyt, eli et vaikka ois huono ni ohan se kuiteski aika hyvä.

Tässä Paskapuheessa oli parasta kuvat. Pahoittelen.

Jutut oli sellasta perushynystelyä: piikittelyä ja sorkkimista ja ärsyttämistä. Ne ketkä ei tajuu, ottaa kaiken tosissaan. Niistä osa on sitä miältä et kaikki mitä Hynynen sulkakynästään pierasee ni on just eikä melkeen tismalleen pelkkää asiaa, kyllä se on kova jätkä, osaa sanoa just niiku hommat menee. Osa vetää herneet nersuun ja paheksuu, vittu tuommonen turjake, saatanan hippi, ettäs kehtaa arvostella meiän vyölaukkuja ja Vain Elämäätä. Sitte on yks varhaiskeski-ikänen kääkkä, joka ei oikeen oo kumpaakaan mieltä vaan vähä sillai et vittu että se jaksaa se Jouni.

Yhellä makaamisella luettava kepeä teos oli tämä. Finlandia-ehdokkuutta lienee turha ootella, mutta kyllä tän lukas siinä samalla ku tuskasta krapulahikeä huokosistaan pihalle työnteli.

Luettu: 10.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Valioyksilöt porskuttaa (68/2013)

Kirjan päällä kiipeilevä valioyksilö on nimeltään Dimmu

Jonathan Kellerman: Survival Of The Fittest (68/2013)

On tämäkin ploki elossa yhä! Kyläkyläkyllläääähhhh! Miä en oo vaa kerenny lukemaan ja sitte ku oon kerenny ni oon nukahtanu noin puolen sivun jälkeen. On ollu kaikkee muuta tekemistä, TaalasmaanUllailua ja semmosta.

Mut enivei. Kellermanin ns. Alex Delaware -sarjan kirjoja oon lukenu aiemminki vaikka kuinka monta. Ne on hyviä. Alex Delaware on tsykolooki joka jeesii poliisia kaikenlaisia kiperis mysteereis. Täs kirjas joku lahtaa erilaisia vamm... eiku... semmosia ns. rajoitteisia ihmisiä. Sitte tutkitaan ja päästää sellasen porukan jäljille jotka on sitä mieltä et epäkelvot ihmisyksilöt pitäs lopettaa, ei semmosiin piä tuhlata resursseja. Että ikäänku ihmisrodun jalostusta vähän. Valioyksilöt saa porskuttaa mut jos on vähä kompurajalka tai jotai ni nirri pois vaan.

Valitettavasti en oo aivan varma miten tää kirja loppu. Ratkasun hetket oon lukenu, tai "lukenu", niin väsynees tilas et mitää ei oikee rekisteröityny. Höh. Mut oisko ollu et jotkuu poliisit oli kaiken takana? En oo varma, mutta sellanen kuva tulee mieleen nyt. Saattaa olla untakii kyllä.

Miulla muuten usein käy niin että kirjan tarina jatkuu miun päässä siinä kohin ku oon laittanu kirjan pois ja sammuttanu valot, ja oon melkee jo unessa mut en ihan kuitenkaan. Joskus pitää sitte kunnolla tajuissaan ollessaan palata kirjas muutama sivu taakse päin ja tarkistaa et mitä oikeesti tarinassa tapahtu ja mitkä oli miun unihuurusen mielikuvituksen omaa tuotosta. Jännä homma.

Luettu: 6.10.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Miljardien jeesustelu (67/2013)

John Grisham: The Testament (67/2013)

Miä tykkään Grishamin kirjoista, yleensä. Tämä The Testament oli kuiteski vähän jotenki... ääh. Liikaa jeesustelua ja liian vähän ovelaa lakitupasälää.

Äkäin vanha miljardööri tekee ylläritestamentin hetkeä ennenku hyppää parvekkeelta ja kualee. Jättää koko miljardien piljardien megaomaisuutensa tyttärelleen, josta muu suku ei oo koskaan kuullukaan. Tytär on lähetyssaarnaajana jossain eteläameriikan syvimmässä viidakossa eristäytyneen intiaaniheimon tykönä. Tytärtä ei rahat kiinnosta lain, muu suku sen sijaan törsää minkä kerkiää, kun ne luulee et kohta laukee testamentin myätä rikkaudet.

Viidakkoon lähtee justiisa viinahuumevierotuksesta tullu lakimies ettimään sitä perinnön saanutta tytärtä. Plaa plaa plaa, rukoilua ja jeesustelua ja lopussa rahoilla tehään pelkkää hyvää. Ollaa lakituvassakin toki mut jotenki se jää sivuseikaks.

Ihmeelliin Grishamin kirjaks tämä. Lukihan tän ihan noin ilman hätää mutta jotenki tökki. Liikaa tommosta kirkollissontaa, sehän ei satanistille oikee uppoa sellanen meno.

Luettu: 7.9.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Tsäkikollins (66/2013)

Jackie Collins: Lady Boss (66/2013)

Mitä tästä ny sanois? Perus-tsäkikollinsia. Halivuudissa ollaan, kaikki on kauniita ja komeita ja rikkaita ja meininki on juonittelevaa ja seksiä on. Uuh.

Tämän alan kirkkainta kuraa! Ei enempää sanottavaa.

Luettu: 1.9.2013 Sanur, Bali, Indonesia

Erikoinen kuvallinen kirja (65/2013)

Ransom Riggs: Miss Peregrine's Home For Peculiar Children (65/2013)

Erikoinen kirja, koska oli paljon kummallisia vanhoja valokuvia tekstin seassa. Kuvat kuitenki oli kirjotettu tarinaan ja ne liitty siihen olennaisesti, ni hyväksyn. Ku miähän oon sitä miältä että tarinat tarinoina, ku ollaan tämmöses romaaniskenes. Ja taiteelliset kuvakirjat tahi sellaset kuvitetut satukirjat on sitte asia erikseen. Herkästi veän herneen nekkuun jos on peruskirjaan ympätty jotain tuherruksia tai muuta ei-tekstillistä paskaa sekaan ikäänku tehokeinoks tai muuten syämään sivutilaa. Kert jos ei se juttu kanna ilman kuvia ni ei ne jotkuu taiteelliset tuherrukset sitä mikskään muuta.

Mutta täs kuvitukset pelas eli skulas eli toimi hyvin, koska jokaiselle kuvalle oli tekstissä selitys ja kuva aina jotenki vei asiaa eteenpäin. Lisäks kuvat oli hyvällä tavalla outoja. Ja oikeita. Kirjailija on niitä mettästäny tuttaviltaan, jotka nuahoo kirpputoreja ja kuolinpesiä ja mitä viälä ettimässä kummallisia vanhoja kuvia. Niitä on sitte tähän kirjaan lainattu ja niistä on selkeesti inspiraatiota tähän outoon tarinaan kovasti saatu.

Ja tarina menee tälviisii:

Teini-ikäsen Jacobin isoisä on aina ollu kova tarinaniskijä, kertonu aina vaikka mitä jänniä juttuja kuinka on jahannu hirviöitä ja kuinka on asunu piänellä saarella ihmeellisten lasten kans orpokodis. Lapset ei oo ihan taviksia ollu, niil on jänniä voimia. Jacob on pistäny vähä puutaheinän piikkiin vaarin löpinät, kunnes vaari ottaa ja kuolee hämäris olosuhteis. Jacob löytää ruumiin mettästä ja näkee samalla vilaukselta jotain ihan omituista, ja pelottavaa. Pieni sekoaminen siitä seuraa. Lopulta Jacob lähtee ettimään vaarin lapsuuden orpokotia iskäsä kanssa - tätä reissua Jacobin terapeutti suosittelee, et saatais poika tokenemaan täl viisii, ku hän lähtee kattomaan seutuja mistä vaari on niin paljo puhunu. Ja ehkä Jacob sitte huomaa että satuilija oli vaari, ei siä saarella mitään ihmeellistä ole.

EIPÄ!

Seuraa aikamatkailua ja jännyyksiä ja tulee sitte hirviöitäkii siähe riasaks sitte. Asiat mänöö persiilleen, mutta Jacob huomaa ettei oo ittekään aivan normijätkä, on hälläkii piileviä outoja kykyjä. Ja niitä ny sitte tarttetaan ku hirviöt rupiaa mellastamaan ihmelasten kintereillä.

Tämmöst fantasiaseikkailuu tää oli, ei ihan miun ykköslukemistoo oo tän lajin kirjat, mutta tykkäsin tästä kyllä.

Seuraavaks laitan aivot narikkaan ja luen täysin luokatonta saippuapaskaa, sillä - terveisiä muuten Kota Kinabalusta! - kiinalaisen paskahotellini kirjahyllyssä oli tasan yksi enklannin kiälinen kirja. Sitä luetaan, mitä saatavilla on!

Luettu: 29.8.2013 Kota Kinabalu, Sabah, Borneo, Malesia

Paska Patterson (64/2013)

James Patterson & Maxine Paetro: Confessions Of A Murder Suspect (64/2013)

Laadukkaan Shreven jälkeen meinas pää räjähtää tän kirjan kans. Kerronnan tyyli oli niin köpö ja vituttava että sinänsä ihan kivat ainekset omaava stoori hukku tyystin paskaan tyylilajiin.

Tässä ikäänku sellane ihmelapsi kirjoittaa ja kertoo mitä tapahtuu sen jälkeen ku hänen vanhempansa löytyy kualleina ja poliisit epäilee huushollin jälkikasvua ja tää kirjan kertoja-pimu sit alkaa itte tonkimaan asioita. Tyylilaji on et "I will tell you, stranger..." ja "please be patient with me, friend" ja muuta paskaa. Sitte koko ajan annetaan ymmärtää et on vaikka mitä kreisei salaisuuksii mut "oh I just cannot go there yet" ja blah blah blah.

Perheen äiti ja iskä on ollu kontrollifriikkejä ja syättäny kakaroilleen jotain ihmepillereitä et kaikki on superlahjakkaita ihan kaikessa ja superterveitä ja super-sitä ja super-tätä. Normaalista elämästä ei tiatookaan. Vihjaillaan et ehkä ne lahtas sen pojan jota kerran suutelin ja tiäs mitä synkkyyksiä ois ku tohtis tarpeeks muistella, mut ku ei nyt tohdi.

Voi helvetti. Sit yhtäkkii ne ihmekakarat keksii et naapurilla on varmaan kuvamatskua siitä kuoleman yästä ja katos niin onki ollu piilokameroita huusholli täys ja siält heti löytyy dividii mis näkyy et äitee ja iskä teki yhessä itsarin.

Kirja loppuu sillai et varmaan pualet kaikesta jännästä mistä vihjailtiin jää auki. Pitkin kirjaa annettiin ymmärtää vaikka mitä, mut sit lopulta vissiin kirjailijatki kyllästy tähän paskaan eiväkkä jaksaneet ymmärtää antaa.

Ihan vitun sama, pääasia että tää paska loppu.

Luettu: 19.8.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Hianoa Shreveä (63/2013)

Anita Shreve: Body Surfing (63/2013)

Pitkästä aikaa Anita Shreveä. Ihanaa! Hyvästi kirjotettua settiä, ei koskaan petä.

Tässä kirjassa tarina on yhtäältä sellanen suku-on-pahin-tyyppinen juttu, toisaalta semmonen et kaikkea se rakkaus teettääkii ja kolmaalta koruton kertomus kuinka elämä kuljettelee, halusi tai ei.

On kotiopettejattarena itteensä elättävä vielä nuari, alle kolmekybäin, naisihminen Sydney, joka on vähän rikki. Takana yks avioero ja sitte ku seuraavaks meni naimisiin ni aviomies kuali. Opettajatar opettaa yhen perheen vähän hidasta tytärtä. Perheen äiti on biaatsh, iskä on mukava, kaks vanhempaa, aikuista veljeä omanlaisiaan. Veljeksillä ei keskenään oikeen synkkaa, on kilpailuasetelmaa ja kaikenlaista siä menneisyydessä, joka on saanu veljekset varpasilleen toistensa suhteen. Ensikohtaamisella veljesten kans Sydney vetää yhestä pienestä jutusta omat johtopäätöksensä, jotka määrittää niin Sydneyn suhteet veljeksiin kuin Sydneyn tulevaisuudenki. Sydneyhän menee siis tyystin mettään määritellessänsä mielipiteensä veljeksistä. Se toinen sitte viättelee, viä jalat alta ja ku ollaan menossa naimisiin ni hääaamuna jätkä sitte kertoo että ihan vaan vittuillakseen veljelleen tässä ollaan, kato, ei hän tän pidemmälle tätä kuiteskaa ny lähe viämään et moi vaa. Jättää Sydneyn siähen sitte, ikäänku dumppaa alttarilla melkeen. Mahtava meininki, kova jätkä!

Se ois se toinen veljes ollu se kunnon miäs, joka tykkäs oikeesti ja kunnolla. Mutta nyt kävi näin.

Jälleen tarina ei mitenkään vauhdikasta kaahausta ole, kaikki tapahtuu jotenki hitaan ja rauhallisen olosesti. Shreven tavaramerkkityyliähän näemmä on sellanen et kirjassa ei sinänsä kauheesti äksöniä tartte olla, se "juttu" on enemmän semmonen taitava ja hiano tyyli kertoa ihan jopa ei-mistään silläviisii että lukija ei pitkästy.

Aina näihi tuppaa kuitenki joku opetus sisältymään, useimmiten jopa niin alleviivaten sinne rivien väleihin tuupattu, että jopa miun kaltanen puupää tajuaa. Tässä kirjassa opetus oli miun miälestä sellanen, että ensivaikutelmaan ei ihan aina pidä luottaa, ja että toinen tsäänssi eli mahdollisuus pitäs antaa.

Varmaan ihan totta. Miäki toki täs vanhemmiten, ku tiätynlaine  höperöityminen kuuluu muutenki asiaan, ni oon ruvennu vähän enemmän kuuntelemaan miun vaistoja. Miästen vaistoista en tiiä, mutta kyllä naisen vaisto aika usein tietää missä mennään. Mutta myännän että kun aika kärkkäästi vetelen johtopäätöksiä varsinki ihmisiin liittyvissä asioissa, ni aina en ihan oikiaan osu. Että jos heti kättelyssä päätän että tuon ihmisen kanssa en tod tule toimeen, ni myähemmin oonki hokannu et vittu tuohan onki ihan vitun hyvä tyyppi.

Mitä toisen mahollisuuden antamiseen tulee, se on kyllä tyystin tapauskohtasta. Kaikki ei sellasta ansaitte. Oppivatpahan sitte, saatana, kantamaan vastuun tekemisistään, sanomisistaan , panemisistaan tai muista sähellyksistään, ku joka mokaa ei painella villasella siihen vedoten että "ku tuo nyt vaan on tuommonen, ei se voi sille mitään". Kyllä vittu voi, jos pistetään voimaan, saatana.

Räyh. Olen paasannut.

Tiätääks joku muuten onks Anita Sherevä suomenneltu? Kiinnostas kuulla jos joku on lukenu suomennettuna et millasta oli. Meinaan  nää Shrevet on niin hianoa tekstiä että siinä saa suomentaja olla tarkkana että tekstin taso pysyy eikä lätsähä sonnaks jollain joluilla ja umpuiluilla.

Luettu: 16.8.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Umpuilu ja realistiset aluspökät (62/2013)

Zadie Smith: Kauneudesta ( 62/2013)

Huokaus. Suomennettu kirja. Huokaus.

Rakastan suomenkieltä, se on maailman mahtavin kieli, siinä on niin mahtavia sanoja ja löytyy just tismalleen oikea sana kaikkiin tarkotuksiin. Suamenkiäli on ihanaa. Mutta miten sitä sitte niin usein törmää suomennettuja kirjoja lukiessaan kieleen, joka nostaa niskavillat pystyyn?

"Kevätloma saapui, umpuili rusottavana ja violettina omenapuissa, juovitti märän taivaan oranssein viiruin."

UMPUILI? Mitä helvettiä? Mitä on umpuilu? Mikä on ollu alkuperänen englanninkiälinen sana, sitä jäin taas miettimään ku kohtaan tämmösiä keksitynkuulosia sanoja. Niiku se miähen vehkeestä käytetty jolu, johon oon kahessa kirjassa törmänny, enkä oo siitä vieläkään päässy yli. Nyt sitte umpuilu. Helvetti soikoon.

Toisaalta, ehkä alkuperänen tekstikin on ollu paskaa, ja suomentaja on tehny minkä voi.

"Kiki kurkottui ylöspäin voidakseen suudella miestään. Howard veti pois vaimonsa pitkän hameen ja reilut, realistiset alushousut."

REALISTISET alushousut? MITÄ VITTUA? Millaset on realistiset alushousut ja millaset on sitte epärealistiset alushousut?

Muutenki tää kirja oli vähän sellanen tuskastuttava lukuelämys. Tässä on tarina kahesta perheestä ja miulle ainaki jäi ihan auki et mikä tässä oli pointti. Perheitten isät vihaa toisiaan, ovat saman alan professoreita ja jotain. Kumpiki käy vieraissa ja on sotkettu vähä jotain monikulttuurisuutta ja ja ja... emmiä tiiä mitä tässä nyt yritettiin.

Miusta tää oli paska. Ei siitä sen enempää.

Luettu: 10.8.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Perheys, vaikeus ja öljymies (59-61/2013)

Ann Patchett: Run (59/2013)

Tää kirja oli sellanen "ihan kiva". Tarina perheasioista ja äidinrakkaudesta. Joo. Kyllä tän luki, hyvin kirjotettu ja kerrottu, mutta ei kuiteskaan sellasta mun kamaa. Naisten kirja, selkeesti.

Luettu: 25.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (60/2013)

Huoh mitä sontaa. Kirjailija on italialainen teoreettisen fysiikan tohtori. Älymies, siis. On kirjottanu tarinan, jossa on kaks traumatisoitunutta vaikeeta ihmistä. Ne tapaa ja ikäänku tykkää toisistaan mut eivät saa asialle mitään tehtyä. On niin vaikiaa kaikki ku muijalla on syämishäiriö ja vattassa iso arpi ku piänenä oli onnettomuudessa, ja jätkä on superälykäs numeroista tykkäävä mörökölli, joka on piänenä hukannu vammasen siskonsa. Kirjassa ei sinänsä tapahdu vittu yhtään mitään.

Tämmöset kirjat ärsyttää. On jotenki niin olevinaan, taiteellista ja kaunista ja oi niin herkkää. Suameks tarkottaa siis tylsää.

Luettu: 26.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Paul Carter: Don't Tell Mom I Work On The Rigs, She Thinks I'm a Piano Player In A Whorehouse (61/2013)

Edellinen kirja oli tekotaiteellista soopaa, ni oliki hyvä lukea perään toisenlaista paskaa. Tässä ei ollu taiteellisuutta. Tämä on miästen kirja, jossa ollaan töissä öljynporauslautoilla ja kerrotaan ripuleista ja pyssyistä ja poikamaisesta kujeilusta.

Ois pitäny ehkä naurattaa koko ajan, teksti oli semmosta överiks vedeltyä huumorintapasta, vissiin. Mutta koska miul on tissit ja pillu ni en ollu yhtää samoil aaltopituuksil. Vaatinee kiveksiä tämmösten parissa viihtyminen.

Luettu: 28.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Sekopäitten avioliitto (58/2013)

Gillian Flynn: Gone Girl (58/2013)

Tää kirja oli hyvä ihan loppumetreille saakka. Sitte se pilaantu. Jos loppu ois ollu toisenlainen ni avot.

Miähen vaimo katoaa kotoaan heiän viientenä hääpäivänä. Näyttää siltä että vaimo on viäty kotoa väkivalloin.

Kirjan eka osa kertoo tarinaa miehen äänellä siitä katoamispäivästä alkaen. Miähen kertoman perään on aina otteita vaimon päiväkirjasta heiän koko suhteen ajalta. On laitettu aina yks luku tätä hetkeä miähen kertomana ja sitte seuraava luku on joku merkintä ehkä vuosienki takaa naisen päiväkirjan sivuilta. Jännää. Heiän suhre näyttäytyy ihan toisenlaisena, riippuen siitä kuka siitä kertoo. Palaneen käry alko jossai kohin haiskahtaa rajustiki: onks asiat nyt kuitenkaan silviisii ku miäs niistä kertoo? Onks ne silläkääviisii ku vaimo niistä päiväkirjaansa avautuu?

Kirjan kakkososassa tehää heti selväks mikä on totuus. Totuus on aika jännä: uhrin viittaa ittelleen viritelly vaimohan on sekasin ku seinäkello, totaalinen psykopaatti ja juanikas perkele. Ei se aviomiäskään tyystin synnitön ole, kukapa olis, mutta vaimon vintti, se on pimeä, joskin kekseliäs.

Loppuratkasu kirjassa on ihan perseestä. Tai sitten ei, riippuu miten sen ottaa. Ehkä siinä kuiteski kaks kahelia saa just mitä ansaittee, eli toisensa.

Miä en kerro tarkemmin, lukekaa itte. Koska kyllä tää oli hyvä kirja, sellanen että oli pakko lukee, ja lukee, ja lukee, ja lukee, että sai selville et mitä vittua tässä nyt on meneillään.

Tykkään noin ylipäätään käsittämättömistä ihmissuhrekiemuroista kertovista kirjoista. Niitä lukiessa voi sitte ittekseen hymistellä ylevänä että on se vaan niin pal helpompaa kun ei noita pelejä pelaile. Sillä peliä, niitä ne ihmissuhteet - useimmiten ja hyvin pitkälti - on.

Tältä samaiselta Gillian Flynniltä oon lukenu aiemmin kirjan nimeltä Dark Places. Se oli sikahyvä. Aika hyvä tommonen juanen kehittelijä on tämä Flynn. Osaa pitää otteessaan ja rakentaa tarinoita jotka näyttää ens ehkä yhenlaiselta mut onki sit toisenlaisia.

Aijjjjjettä ku osais itte kans, kehitellä tarinoita ja juania ja tempoa päästään mielikuvitusmaailman seikkailuja, ja ku osais ne vielä kirjottaa kivasti ylös. Pitäs ehkä joskus ihan kokeilla, et lähtiskö jos vaan alottais. Että saisko sitä paperille muutakii ku et "oli synkkä ja myrskyinen yä...." tai et "all work and no play...." ja sitte heiluuki jo kirrrrves!

Luettu: 24.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Satavuatiaan karkumatka (57/2013)

Jonas Jonasson: The 100-year-old Man Who Climbed Out The Window and Disappeared (57/2013)

Satavuotias kääkkä kipuaa vanhainkodin ikkunasta pihalle hetki ennenku alkaa hänen 100-vuatis-synttärikemu. Ei huvita juhlia. Kääkkä könyy bussiasemalle ja päättää ottaa hatkat. Joku liimatukka pyytää Kääkkää vahtimaan matkalaukkuaan sil aikaa ku käy vessassa, mut Kääkän bussi tulee ja Kääkkä lähtee matkalaukun kanssa kyytiin. Matkalaukussa onki vähä muuta ku kalsareita ja hammasharja, siä on 50 miljuunaa kruunua, huumerahoja. Koht on perässä niin diilerit ku vanhusta etsivät polliisitki. Seuraa seikkailu, ja sellaset ei oo Kääkälle uus juttu laisinkaan.

Juani on niiku siinä. Tarina sisältää paaaaaaljon enemmän. Kääkällä on menneisyys ja Kääkän elämä on kulettanu häntä ympäri maailmaa, kaikenlaisiin maailmanhistoriallisiin häpeninkeihin.

Tarina on vähä niiku komediaa, mutta ei mitään vitsailua. Mieleen tulee hyvin vahvasti Forrest Gump.

Tykkäsin tästä kyllä, mutta ei tää miuta sen enempää ravistellu. Viihyin kirjan parissa kuiteski kauheen hyvin, ajoittain hymyilyttikin. Sellanen lepposa satu tämä oli.



Seuraavaks haluisin jotain aivotonta murhaamista ja mysteeriä. Hmmm... mitähän tua sänkynpäädyssä kirjapinossa oikee on? Itteekii jänskättää. Meen tutkimaan!
 
Luettu: 20.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia

Epäyhrenmukaisuuren taide (56/2013)

Chris Guillebeau: The Art Of Non-Conformity (56/2013)

Poseidonin siunausta, oi maakravut! Oon saanu äherettyä divemasterismin teoriakokeet alta poies! Se tarkoittaa, että nyt voin lukee muutakii ku sukelluskirjoja. Se EI tarkota, että oisin viä ollenkaa mikää divemaster. Hommat jatkuu, eikä lopu vissii ikiin, mutta nuo mälsät teoriat on nyt suaritettu.

Sukelluspuljun kirjahyllyä kävinki sitte heti ihan kiimassa ratsaamassa. Vein lukemiani kirjoja sinne pinkan ja nyysin mitä tahansa tilalle. Siältä tarttu mukaan mm. tämmöinen ns. elämäntaitokirja. Optimistinen olin kun siihen tartuin, semminkin kun olen ns. elämäntilanteessa missä koko paletti on ihan vitun sekasin. Perushommelit, niiku vaikka elannon ansaitteminen, on tyystin silkan naivin toivon varassa. Mutta siitä lisää min reissuplokissa.

Ennenku alan köhiin täst kirjasta ni otetaan puhelin käteen ja sieltä sanakirjaohjelma esille. Conformity on suameks että yhdenmukaisuus, kertoo miun kännykkä. Okei. NON-conformity tarkottaa siis epäyhdenmukaisuutta. Lähetää siis siitä.

Kirjan juani on ikäänku kertoa että elämän pitää olla enemmän ku sellasta perusduunia jonkun muun leivissä, sitä kasista nelijään ja sitte kerran vuodessa kesäloma. Ei piä olla sellain joka hyppää vaikka kaivoon jos muut menee eeltä ja sanoo et näin KUULUU tehä. Juu, hyvältä kuulostaa. Pitää myäs matkustaa, avartuu niiku näkökulma maailmaan. Pitää tehä asioita joista tykkää. Ei piä haalia materiaa ja on pyrittävä elämään sillä viisii että on hyvä fiilis ja elämä on niiku kivaa. Pitää elää niiku omaa elämää, sano muut mitä hyvänsä. Ja jos siä haluat poiketa siitä "normaalista" käsikirjotuksesta, joka on ikäänku normi jota kuuluis noudattaa, ni anna mennä, elä piittaa mitä muut sanoo.

Kyllä kyllä, samoilla aalloilla souetaan!

Kirja paasaa kyl aika paljo sellasia ittestäänselvyyksiä. Ainaki miulle ittestäänselvyyksiä. Että tee ittelles hyvä elämä eläkä oo ku joku apina häkissä ja orjana jossain paskaduunissa. Mutta seassa oli sen verta paljo sellasta kirjailijan henxelinpaukutusta et ku MMMMMÄ oon kattokaas hoitanu asiat tällee ja oon ollu 4 vuotta äfrikäs vapaaehtoistöis ja oon käyny yli sadas maas ja matkustan ja aion käyä kaikis maailman mais ja oon niin kova jätkä et oon kotonain missä vaan helvetin kirgiisian perämettässä ja mul on sata kivaa pisnestä pyärimäs ja mun plokis oli heti laakista tsiljoona kävijää ja vähäkö oon niiku hyvin nää hommat hoitanu. Ni sellanen alko vituttamaan, vaikka kaiketi siinä tavoteltii sellasta et kuka vaan voi onnistua, kattokaa, näimmääki onnistuin. 

Amerikan paskaahan tää kirja siis oli. Vähä sellasta saarnaamista, mikä liänee kuuluu tän kirjagenren tyyliin. Mutta varmaan tää myy ku häkä.

Oiskohan maailma, tai ainaki Mordor, jo valmis MIUN tekemälle sellaselle "elä tällee äläkä tollee"-kirjalle? Mietinpä sitä tässä nyt kyllä. Miulla ois paljonki sanottavaa. Ja saarnattavaa. Oikee sellaseen herätystoimintaan voisin ruveta.

No mut eniveis, vähän niiku samaa evankeliumia tässä Guilleböön kirjassa oli ku Timothy Ferrissin 4-hour Work Weekissä. Ferriksen tekele oli parempi, kattavampi ja jotenki kaikin tavoin pätevämpi. Tai sitte se vaan osu ja uppos enempi ku luin sen toisenlaises elämäntilantees. Tiijä häntä. Nyt kuiteski oon tavallaan jo tän kirjan sanoman eellä.  Sillälailla et miä elän jo sellasta uutta elämää, kaik entiin on taakse jätetty ja täällä piänellä indonesialaisella saarella viipottelen varpaat hiekassa ja oon ihan vitun onnellinen.

Kivaa täs kirjas oli muutama sellain ikäänku harjotustehtävä, jollasta ehotettii et kandeis jokaisen tehä.  Yks oli esmes sellain et kirjottaa oikee paperille et millain on niiku unelmien päivä. Ihan alkaen siitä ku herää ja aina siihe saakka ku nukahtaa. Ja siihe sitte mahollisimman paljo yksityiskohtia et mitä siä teet ja mitä syät ja kenen kans vietät aikaa ja mitä mikäkii hetki on meneillää. Sitte ku sellain unelmaelämän lukujärjestys on tehty, ni sit eiku askel kerrallaan pyrkimään sellasia päiviä kohti.

Moi Tsonidep! Täältä pesää! Tuu jo!

Miä oon miättinny tuota unelmien päivää nyt jonkun verran. Nykysestä en paljo menis muuttamaan. Miusta on kiva herätä heti siinä aurinkonnousun jälkee, huushollissa on kissoja, sitte lähen rannalle aamiaiselle, sitte suhaan fillarilla sukelluspuljulle, sitte sukeltelen, sitte tuun kotio, sitte kokkaan kissoille ruuan, sitte käyn suihkusa, sitte istun rantapaarissa, sitte meen nukkumaan. Jos tuohon lisäis sellasen et aamulla heräis Tonto-meikeissä olevan Johnny Deppin viärestä, ÄLÄSTI, ni täydellisyys olis just tismalleen siinä.

Nyt pitää siis vaan ruveta ährään elämää kohti Johnny Deppiä. Mistähä alottais? Laitanko sille vaa textarin tai jotai et kuule, jätä ne mallipimut ja näyttelijättäret, tuu ottaa tämmöin vetelä vanha paska. Ota riski ja rakastu rumaan!

Ja hei jos kiinnostaa tän Gilleböön horinat ni alottakaa tualt sen nettisivulta. Miettikää vasta sitte kirjan hankkimista.

Luettu: 13.7.2013 Gili Trawangan, Indonesia