Poikani Kevin (7/2010)

Aivottomasta ja kepeestä vaihdoin älylliseen ja raskaaseen. Lionel Shriverin We Need To Talk About Kevin -kirjan oon lukenu useempaan kertaan enklanniks, ja se on ehottomasti edelleen yks eniten vaikutuksen tehneitä kirjoja mitä olen ikinä lukenu. Liken kirjakaupan alelaarista löyty vitosella sama suomennettuna, nimellä Poikani Kevin. Olin jo pitkään miettiny että haluisin lukee ton myös suomeks, kert vaikka kohtuullisen sujuvasti enklanniks luenkin niin Shriver kirjottaa aika.... ööö... no sellasta ei-ehkä-raskasta-enklantia mutta sellasta... ehkä niin hyvää ja hienoo kiältä että ainakin multa se vaatii tiukkaa keskittymistä, eikä siltikään mee heti jakeluun. Poikani Kevin oli onneks hianosti suomennettu ja vaikka stoori oli tuttu niin se ehkä aukes nyt vieläkin paremmin, ja tajus kunnolla miten järkyttävän lahjakas kirjottaja Shriver on.

Kaikessa lyhkäsyydessään Poikani Kevin on kokoelma kirjeitä joita yks nainen, Eva, kirjottaa aviomiehelleen. Kirjeissä Eva käy läpi heijjän suhetta, ja erityisesti heijjän poikaansa Keviniä, joka Evan mielestä vaikutti ihan samantien synnyttyään olevan vähän vinxallaan ja sellanen syntymä-paha ihminen. Pahuus saa vahvistuksen siinä vaiheessa, viimeistään, kun 15-vuotias Kevin tappaa joukon ihmisiä. Evan kirjeissä on kuvattu aika raadollisetsi sellanen äiti-lapsi-suhde josta ei tule hevonpersettä, sekä kuvattu sellasta elämää jonka ipana pilaa aivan täysin alusta saakka. Et siis mitä, eiks se ookkaa sellasta et haikara leijailee kotiportaalle vienon sinfonian säestyksellä ja tuo jokeltavan käärön jonka ripuliki haisee kukkaniityille ja josta on pelkkää iloa ja ihanuutta? Tota pitäis jakaa jossain ehkäsyneuvvolassa kaikille jotka harkitsee et pillerit nurkkaan ja lisääntymään: "lukaseppas kuule tää Poikani Kevin ja mieti sen jälkeen ihan rauhassa uudestaan".

Järkyttävän hyvä ja hieno kirja, joka jää päähän vellomaan aina pitkäks aikaa ja pistää pohtimaan kaikenlaisii asioita. Onko ihmisellä persoonaa syntyessään vai muokkautuuko persoonallisuus kaikenlaisten ympäristötejkijöiden vaikutuksesta? Onko olemassa syntymäpahoja ihmisiä vai onko pahat ihmiset aina jotenki olosuhteiden "uhreja" ja sitä kautta jollain järjettlömällä tavalla ikäänku syyntakeettomia tekemisiinsä? Ite en just nyt tiedä mitä mieltä oon, mutta luulisin, että syntymäpahoja kyllä on, ja ne pysyykin pahana, oli olosuhteet kuinka kukkeat tahansa.Toisaalta syntymähyvä kyllä saattaa nyrjähtää pimeyden puolelle, jos sitä tarpeeksi potkitaan. Tai sit ei, emmiä tiiä. Mutta näit voi täs nyt sit pohdiskella. Jos jaksaa.

PS. Pitää olla varovainen mitä toivoo. Kun muutama päivä sitte nakutin et nyt vois vaik sairastua ku on pinoittain kirjoja mitä pitäs lukee... tässä sitä ny sit ollaan. Sairastamassa. Vitttu että vituttaa. Eikä kustikaan oo polkassu niitä Odotettuja Opuxia viel mulle. Nyyh.