Robert Ward: Red Baker (1/2012)
Tämä oli duunarikirja. Red Baker on terästehtaalta potkut saava hunsvotti, joskin kaiketi pohjimmiltaan täynnänsä hyviä aikomuksia ja silviisii, mutta ku miästä tuppaa yleensäki viämään ihan muut asiat ku hyvät aikomukset ni eihä siitä hyvä seuraa. Muna viä vieraisiin naisiin ja suun napsaus juopottelemaan ja oman heikkouden sietämättömyys, sitä korjaillaan nappailemalla vähä humehia. Piripäissään sitä sit tulee tietysti sekoiltua väärässä paikassa, eli uuessa tyäpaikassa, ja potkuthan siältäki tulee. Vaimolla palaa siin kohin, vihdoin ja viimein, päreet ja se ottaa ja lähtee, seksykäs rakastajatarkii kyllästyy ja häipyy jonkuu veistoksellisen komistuksen kainalossa Floridaan ja Red Baker taitaa vihdoinki tajuta että taitais mennä paremmin jos noudattais ees omia neuvojaan. Eli että ei sillä niin paljo oo merkitystä mitä miäs puhuu, vaan sillä mitä miäs tekee. Ja jos koko ajan vaa lupaa ja uhoaa yhtä sun toista mut mistää ei tuu hevonvittua ja kaikki lupaukset petetää ni kuka sitä ny jaksaa loputtomiin katella? Ja jotta asiat menis viälä piirun verran enempi perseelleen ni sitte mennään ryäväämään yks gangsteri, sählätään siinä niin että paras ystävä pääsee hengestään ja joudutaa sit lopulta vaihtamaan täysin maisemaa ku kanksteri alkaa uhkaileen ja vetelemään turpaan. Vaimo, helvetin tollo, ja poikaki lähtee mukaan ja aijai ku on perhe kasassa taas ja sehän on tärkeintä, ja on uus elämä jossain hevonvitussa ja siihen tää tarina sit loppu.
Ihan okei oli tämä opus, ei mitenkään erikoinen. Miälenkiintosta että tuo kirjassa kuvattu miehinen käytös on kyllä aivan universaali ilmiö. Näitä vastaavanlaisia tyhjiä lupauksia täynnä olevia sankareita löytynee meistä jokaisen lähipiiristä.
Luettu: 1.1.2012
Kurt Vonnegut: Breakfast of Champions (2/2012)
Harjotettiin naapurimurjun nuarenparin kans vaihtotaloutta elikkäs lahjotin heille yhen kirjan ja sain heiltä vaihtarina tämmösen Vonnegutin oudon ja hämmentävän teoksen. Tässä vähän selitettiin maailman kaikenlaisia asioita ja yhtäkkiä kirjailija itekin oli yks kirjan henkilö ja äärimmäisen sellasta päätä sekottavaa hommaa. En ymmärtäny tästä oikeestaan mitään, mutta oli siel välissä kivoja kuvia, esim. omenasta ja karitsasta ja pyramideista. Ihan hyvä kirja kuitenki, mutta ois ollu kiva jos olis jotain tästä myäs tajunnu.
Luettu: 3.1.2012
Patricia Cornwell: ruumiin todistus (3/2012)
Herraisä, majapaikan kirjahyllyyn oli jostai tupsahtanu suomenkielinen kirja, jota en ollu lukenu. Ihmeiden aika jne.
Nää Cornwellin Kay Scarpetta -kirjat on miusta yliarvostettua paskaa enkä tajua miten näitä myyään niin perkeleesti. Tokihan näitä lukee, varsinkin englanniks, on hyviä murhia aina joskus joo, mutta voi hyvä saatanan perse mitä paskaa tää oli suomennettuna. Vaivaannuttavaa lukea kun suomennos oli yksinkertasesti niin köpö että myätähäpee oikein vello vattalaukussa. Murhatutkija Marinon suuhun oli sullottu niin teennäistä hirveetä suomenkieltä et ai kauhee. Ääääh.
Luettu: 5.1.2012
Sarah Hall: The Beautiful Indifference (4/2012)
Aha. Tää tais olla taidetta jonkinlaisten lyhkästen novellien muodossa, eli en siis tajunnu tästä(kään) mitn. Kummallisia, muka syvän eroottisia (kansiliäpeessä luvattiin niin ja siitä seuras pettymys) pieniä tarinoita, joista puuttu aina joko pää tai häntä, eli stoori ei ikinä avautunu kunnolla ja jätti vaan jälkeesä kasan kysymyksiä, esimerkiks niiku et MITÄ VITTUA? Ku ei kerrottu et vaik miks joku akka ny lähtee johonki kukkulan rinteelle päättämään päivänsä vaik on just niin rakastellu ihanasti lovermaninsa kans. Tai et ku toinen luuska lähtee paniikis soutamaan järvelle (Vuotjärvi, btw, eli yks novelleista tapahtuu Mordorissa) mihi miähensä meni uimaan eikä kuulu takas, ni et hukkuko se ukko vai ei. Kaikki loppuu jotenki töks kesken tai sitte on joku outo lopetus joka jättää kaiken levälleen. Emmiä jaksa tämmöstä.
Luettu: 7.1.2012
Ben Myers: Green Day - Amerikan idiootit ja uuspunkin kukoistus (5/2012)
Tuli mordorilaisia miun hiekkakikkareelle ja olivatki vallan hyviä sellasia, koska sain heiltä valtavan pinon kirjoja. Nyt on lukemista, muutamaks päiväks aineskii. Varotuksen sanoin saattelivat tämän Green Day -kirjan miulle, on kuulemma paska. Ja kyllä, sitähän se oli. Tykkään kyllä Green Daysta, jostain kumman syystä, mutta jo ihan alkusivuilla alko tän kirjan kans tökkimään. Vittusaatana: kyse on punk-pändistä joka pamahti jättisuosioon, ei sen kummallisemmasta, ni kirjailija alottaa tarinan siitä ku epsanjalaiset tulivat ensimmäisiä eurooppalaisina ekan kerran jonneki San Franciscon liäpeille vuanna 1772. Onko hiukan niiku turhan tanakkaa pohjustusta, kenties?
En tiiä oisko tää kirja ollu ihan niin paska jos ois lukenu tän enklanniks, koska tuli vähän olo että suomennoksella on annettu tekstille se viiminen niitti. En tiiä. Oman osansa täs pilaa sekii, et kirjottaja on ollu ihan teinivuosistaan saakka ilmeisen harras Green Day -fani, et minkäänlaista kriittistä näkökulmaa ei oo mihinkään vaan vittu ku kaikki on siistiä ja niin punk. Jotenki tavattoman köpöö tekstiä ja välil ihan vaivaannuttavaa lukee.
Eikä täs otettu mitään kantaa siihen villiin huhuun että Billie Joe Armstrongilla olis ihan älyttömän piäni pippeli. Se tietohan minua tässä eniten kiinnosti mutta ei tullu asiaan vahvistusta eikä vaihtoehtosta informaatiookaa. Pöh.
Kaikessa paskuudessaankin jäi tää yhä valovuosien päähän Meiju Suvas -kirjan ainutlaatuisesta huonoudesta. Harmi, koska paskakin muuttu timantiks kuhan se jöötti on tarpeeks töpäkkää.
Luettu: 9.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti