Håkan Nesser: Sukujuhla (107/2012)
Ruattalaisperhe kokoontuu vähä joulun alla viettämään isän 65-vuotissyntsää ja tyttären 40-vuotissyntsää. On hunsvottipoika, joka sinkos lööppeihin ku osallistu tosi-telkkariin ja siellä meni kännispäissään runkkaamaan kameroitten kuvatessa koko spektaakkelin. On tytär, jonka avioliitto on vähän oudolla tolalla. On se synttärisankaritytär, jolla on kaikki ihan vitun jees. On just eläkkeelle päässy onneton äitee ja oman napansa ympärillä pyörivä besser-wisser-isä. On lapsenlapsia, joilla niilläki omat ongelmansa.
Kemuista häviää ens se hunsvottipoika ja seuraavana yönä yks lapsenlapsista, nuor kloppi, luikkii yän hämäriin eikä palaa. Polliisit alkaa tutkimaan, homma ei etene mihinkää, hunsvottipoika löytyy ens yhest pakastimest, mutta se yks poika pysyy kateissa. Kunnes lopulta yks ihminen murtuu ja avaa suunsa, ja siitä lähtee tilanteet keriytymään auki.
Stoori on miälenkiintonen, kyllä on juu, mutta kirjan parasta antia on ihan huikeet henkilöhahmot. Ja kerrankin ihmiset ja niien ajatukset on kuvattu jotenki helvetin realistisesti ja sen tuntusesti et mietin monta kertaa et NO NII JUST. Että miten se eläkkeellä oleva käsityömaikka-äiteeki miettii koko ajan et vittu kun kuolis ku tää on niin perseestä tää elämä ja jumalauta toi miun ukkokii on yks perkeleen puupää.
Miusta tää oli ihan huikee kirja, ja just sellain mitä ei malttais käsistää päästää.
(Ja terveissii taas Nikolle ja Marjalle ketkä kirjan miulle lahjottivat!!! Tuokaa ens kerralla lisää tätä!)
Luettu: 9.9.2012 Pulau Kapas, Malesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti