Lauren Oliver: Before I Fall (115/2012)
Highschool-pimu Sam on se koulun suosituin gimuli, joka likkakavereittesa kans on aina kaiken keskipiste. Vähän pinnallisia pimuja ovat, tärkeintä on miltä näyttää ja kenen kaa hengaa ja varsinkii et kenen kaa seukkaa. Ja ihan suoranaisesti ilkeitäkii ovat, nuo saatanan kanat, herkästi sohasevat muitten heikkoihin kohtiin. Elämä on helppoo ja huoletonta.
Mut yhen bileillan jälkee Sam kuolee auto-onnettomuudessa. Tarina ei siihen lopu, vaan alkaa nimenomaan siitä. Samille ku käy sellanen Groundhog Day -homma, et se palaa koko ajan siihen elämänsä viimiseen aamuun ja elää uuelleen sitä viimistä päivää. Sam tajuaa koko ajan, et hää on jo periaatteessa kuollu, vaikka tää päivä alkaakii taas alusta. Sam koittaa aluks ährää hommat niin, et sitä onnettomuutta ei tapahtuiskaa, mutta kuoleman kans ei silläviisiin kauppoja tehä. Lopulta menee jakeluun, et tapahtunutta ei voi perua, mutta hää ei pääse tästä eteenpäinkää, ennenku osaa elää sen viimisen päivänsä oikein. Sitte karisee pinnallisuus ja Sam tajuaa mitkä asiat on tärkeitä ja ketkä ihmiset on tärkeitä ja ketä hää oikeesti rakastaa ja hiffaa viäl et mikä tarkotus hänen kuolemallaan oikee on.
Että siinä niiku tiivistettynä koko stoori.
Tämä oli periaatteessa hirveen hieno kirja. Ois pitäny varmaan kauheesti koskettaa ja jotenki herättää ja alleviivailla sellasta mikä-on-elämässä-tärkeää ja olis saletisti pitäny niin maan perkeleesti itkettää. Mutta ei ihan niin tanakasti osunu ja uponnu. Oli ehkä vähä liian nuorisoo tai jotaa.
Sillai tää toki kolis, et samankaltasta valaistumista täs on ittelläki tapahtunu. Melko totaalisen kuvioista poistumisen kautta toki miullakin, vaikken sentäs kuolemaan menny. Mutta lakkasin kuitenki olemasta entisessä elämässä ja lähin määrittelemättömän pitkälle matkalle, karkasin maailmalle, siis. Ja nyt on sitte niin vitun valaistunu meininki että alta pois! On justiisa karissu kaikenlainen pinnallinen hömpötys ja materian tarve, on tajunnu mitkä asiat on tärkeitä ja mitkä ei. Ja on oivaltanu ja huomannu ketkä on miun ystäviä ja kutka merkittee miullekii jotaa tyhjää enempi. Niit tyyppei ei montaa ole, mutta piirun verran nollaa enempi kuiteski. Ja elämän tarkotus, se on ihan päivänselvä homma, sitä ei tarvitte enää ihmetellä.
Sellanen ihan uus ongelma tässä vaan on tullu eteen, et mistäs sitä sitte haaveilis, ku jo elää unelmaansa?
Luettu: 2.10.2012 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti