Edward Rutherfurd: New York (126/2012)
Tässä kirjassa oli 1017 sivua piänellä räntättyä tekstiä. Olipahan tavaaminen!
New York on aikamoinen jötkäle, siis, mutta ai juma olipahan samalla varsinainen katsaus historiaan. Kirja alkaa vuodesta 1664 ja loppuu vuoteen 2009 ja kertoo New Yorkista useiden sukujen elämäntarinoiden kautta. Historia havisee niin ettei eteensä näe. New Yorkin kaupungin syntymisen ja kasvamisen kautta käydään läpi kaik mahollinen: Yhdysvaltojen synty, siviilisodat, pörssiromahdukset ja tiäteski 911.
Miulla oli aluks vähän vaikeuksia tempautua mukaan, mutta lopulta olin aivan Nyyjöörkin imussa. Ja huomasin taas, kuinka vähän maalimanhistoriasta, ja varsinki ämeriikän historiasta, miä tiiän. Miä, joka tykkäsin historiasta lukiossa ihan vitusti. Mutta vissiin ei oo mieleen jääny muuta ku hissanopen vinkki, et aina ku kokeessa kysytään syytä johonkin sotaan, muistakaa aina muitten syitten ohessa mainita "seikkailunhalu".
Tätä lukiessa tuli taas monee otteesee sellanen oikee tulistuminen ja turhautuminen. Varsinkii kirjan alkupuolella, ku orjakauppaa ja orjien elämää käsiteltiin. Saatana sentään. Mikä on pistäny valkosen ihmisen nostamaan ittesä niin jalustalle, että se on oikeuttanu sortamaan ja tuhoomaan muiden kansojen elämää? Millasessa maailmassa mahettais elää ku myä ylimieliset kalpeenaamat ois annettu intiaanien ja afrikkalaisten ja kaikkien muittenkii elellä ihan rauhassa, ilman et mennää sorkkimaan? Vittu että vituttaa.
Ja noi amerikkalaiset ny on muutenki vähä yhenlaista porukkaa. Voisivat ihan siivota omat tonttinsa ennenku alkavat muita osotella sormella et soo-soo.
Miä en oo muuten Nyyjörkissä ikiin käyny. Ameriikas oon käyny vaa Losis ja Sanfransiskos. Ja useita kertoja vaihtamassa lentsikkaa Sikakossa. Ei jotenkii kiinnosta lainkaa.
Luettu: 26.10.2012 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti