Lorrie Moore: A Gate At The Stairs (8/2013)
"A masterpiece". "The novel of the year." "Full of perfect sentences."
Yllä taas muutama kirjanliäpeissä killuva katkelma kirjan saamista arvioista. Diggaan näist aina ihan vitusti, varsinkin jos arviot menee miun miälestä ihan tyystin pusikkoon. Sillä MINUN mielipiteeni on aina oikeampi näissä asioissa, onhan lukukokemus tyystin henkilökohtanen ja siin ei auta vaikka kuinka ois takakansi rintattu täyteen ylistystä. Joko kirja on miusta hyvä tai sitte se ei oo. Mut on miälenkiintosta kuiteski vähä verrata sitä omaa elämystä tommosten ihan oikeittein kriitikoitten kokemuksiin.
Tämän kirjan osalta epäilen vahvasti, et kukaan ei ole tajunnu tästä hevonvittua, mut on pakko kehua, ettei anna ittestään tyhmää kuvaa. Tätähän epäilen aina jos en ite tajua jonkun kirjan hyvyyttä, mutta muut on kehunu. Koska MINÄ en ole tyhmä, ne on ne muut, ku ne ei uskalla sanoo et vittu mitä paskaa. Vai oisko täs sellasta et ku ite lukee viihtyäkseen ja oikiat kriitikot tyäkseen ja kriitikoidakseen ni ylipäätään haetaan kirjoilta ehkä vähä erilaisia asioita? Emmiä tiiä. Ku sit taas välil kyllähän noi oikeetki kriitikot on hyvän kirjan tunnistanu ku sellasen ovat eteesä saanu, ja sit ollaa niin samaa miältä.
Tää vaan tämmöstä pohdiskeluu tähä alkuu ku kertakaikkiaan on eriävä miälipide tällä lukijalla nyt.
A Gate At The Stairsin ongelma oli puuduttava tylsyys, jaarittelu asioista jotka ei liity mihinkään sekä niiden harvojen ees hiukan mielenkiintosien juonenkäänteiden tyystin kesken jättäminen. Mitkään jutut ei liity toisiinsa, ellei nyt sit kirjan päähenkilön kautta, mut siis kaikki on ihan irallisia kokonaisuuksiaan.
Kirjan päähenkilö on Tassie, parikybänen opiskelija. Menee lapsenlikaks pariskunnalle jotka adoptoi 2-vuotiaan tytön. Tassie ja se pariskunta on valkosia ja tyttö on puoliks musta. Täst väännetää pientä voi-ei-rasismia-on-juttua, sekä sellasta et ku ura-äiti ei ehi ipanaansa hoitaa ja on muutenkii vähä outo. Sit se adoptio ei meekkää läpi ku pariskunnalla on synkkä salaisuus ja tää juanenkäänne loppuu siihen. Mitään jatkoseurantaa ei tule. Se loppu siihen. Sit vähä meuhkaamista Tassien parisuhteen kans, joka sekii loppuu ku seinään ku jätkä ottaa ja häipyy. Se siitä asiasta sit. Välil mesotaa jostaa ku Tassie on iskänsä farmilla vähä töissä, maaseutuhommaa väliin. Sit Tassien veli lähtee armeijaan ja kuolee ja Tassie kömpii arkkuun sen jämien (joku ranaatti-isku ni velipojasta ei tuu ku roippeet takasin) kans. Kirja loppuu siihe, ku se adoptiopariskunnan isä soittaa ja vonkuu treffeille.
Et siis niiku mitääääh? Täs ollu päätä eikä häntää koko paskassa.
Luettu: 13.1.2013 Gili Trawangan, Indonesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti